suomalaiset

ON Hienoja miehiä! Evilästele/Elvistele ollenkaan...
2111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyypillinen suomalainen epäonnistuja.Kuin tämä kolttostentekijä paperiteollisuus.Nämä ainutlaatuiset Ryhävalaat,Kuin myös Nivalan pulska Raimo.On tämäkin maa elää ja kuolla.Nälissään ja parturissa käynti unelmista aidoin.

Äänestä

terveellinen ja iarpeellinen palautus maanpinnalle niin heittäjille kuin yleisöllekin.

Kylmä totuushan on, että Pitkää lukuunottamatta nämä muut eivät tyvenessä tai muuten vaikeissa olosuhteissa heitä edes 80 metriä.
Yhteensä 12 heittoa ja kukaan ei saanut karsintarajaa , eikä edes yli kahdeksaakymppiä.
Valmistautuminen näihin kisoihin meni kaikilta urheilijoilta päin peetä, se nähtiin jo Karjalaisen kohdalla, ja jatkui samanlaisena kautta linjan.

Kovien kilpailujen puute on kaikilla silmiinpistäväää, ja erityisesti keihäänheittäjille , joille tuli lähes kolmen viikon kilpailutauko.

Jyväskylässä olisi ollut viikko sitten kilpailu. Siellä olisi ehdottomasti pitänyt Järvenpään ja Wirkkalan heittää, mutta jostain käsittämättömästä syystä eivät heittäneet,.
Kumpilikn tarvitsisisi ehdottomasti kovia heittoja.
Sen sijaan Ruuskaselle on kyllä parempi mitä vähemmän heittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keihäsmiehet kirjoitti:

ON Hienoja miehiä! Evilästele/Elvistele ollenkaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu