Täällä panetellaan kokoajan mammanpoikia. Lähipiirissäni on paljon pahempi esimerkki mamman- isin tytöstä. Aivan uskomaton riippuvuussuhde.
Heillä on lapsi ja heti syntymän jälkeen avomies karkoitettiin parisängystä toiseen huoneeseen nukkumaan ja sitä on kestänyt lähes kaksi vuotta. Heillä on kaunis oma talo, muttei mammantyttö siellä viihdy montakaan tuntia, sillä ikävä on omaan kotiin mamman luo lapsen kanssa. Siellä passataan häntä ja hän saa olla äidin ja isän pikku kullanmuru ja siinä sivussa he paijaavat myös lapsenlasta.
Avomies on kuin joku huutolainen, voi tulla syömään seuraksi, saa tehdä kaikenlaisia töitä. Hän on ulkomaalainen ja tosi fiksu kaveri, mutta mammantyttö viettää mieluumin aikaa vanhempien kanssa. Hänellä on omaisuutta, avomiehellä ei ja sen hän saa usein myös kuulla, kenellä omaisuus on. Avomies on niin avulias ja passaa avovaimoaan kun vaan hän hieman vikisee. Mammantytyöllä on näes paljon vaivoja, minkä tähden hän ei voi tehdä sitä sun tätä.
Uusi avomies jopa testattiin perheessä, onko hän rehellinen kaveri. Laitettiin lompakko näkyville ja auta armias jos siitä olisi puuttunut rahaa, hänet olisi heitetty pellolle. Ehkä vanhemmat salaa toivoivatkin sitä.
On täysin epänormaalia, jo aamulla ylösnoustua mammantyttö tulee lapsensa kanssa vanhempien luo aamukahville. On verukkeita vaikka mitä, miksi pitää tulla taas mamman luo. Parasta on kuitenkin se, kun mammantyttö lähtee omaan kotiin avomiehen luo, kohta on mamma ja pappa myös siellä. Kymmeniä kertoja päivässä he ehtivät vielä toisilleen soittamaan tai tekstailemaan. Tosi sairasta.
Odotan sitä hetkeä, milloin avomies kyllästyy kohteluun ja lähtee omaan maahansa tai muualle lapsensa kanssa, lapsi on hänen nimellään kastettu. Olen myös miettinyt, odottaako hän ehkä sitä hetkeä, kun mammaa ja pappaa ei ole ja on perinnän aika.
En ole vielä tälläaista mammanpoikaa kohdannut kun tämän mammantytön.
Heillä on lapsi ja heti syntymän jälkeen avomies karkoitettiin parisängystä toiseen huoneeseen nukkumaan ja sitä on kestänyt lähes kaksi vuotta. Heillä on kaunis oma talo, muttei mammantyttö siellä viihdy montakaan tuntia, sillä ikävä on omaan kotiin mamman luo lapsen kanssa. Siellä passataan häntä ja hän saa olla äidin ja isän pikku kullanmuru ja siinä sivussa he paijaavat myös lapsenlasta.
Avomies on kuin joku huutolainen, voi tulla syömään seuraksi, saa tehdä kaikenlaisia töitä. Hän on ulkomaalainen ja tosi fiksu kaveri, mutta mammantyttö viettää mieluumin aikaa vanhempien kanssa. Hänellä on omaisuutta, avomiehellä ei ja sen hän saa usein myös kuulla, kenellä omaisuus on. Avomies on niin avulias ja passaa avovaimoaan kun vaan hän hieman vikisee. Mammantytyöllä on näes paljon vaivoja, minkä tähden hän ei voi tehdä sitä sun tätä.
Uusi avomies jopa testattiin perheessä, onko hän rehellinen kaveri. Laitettiin lompakko näkyville ja auta armias jos siitä olisi puuttunut rahaa, hänet olisi heitetty pellolle. Ehkä vanhemmat salaa toivoivatkin sitä.
On täysin epänormaalia, jo aamulla ylösnoustua mammantyttö tulee lapsensa kanssa vanhempien luo aamukahville. On verukkeita vaikka mitä, miksi pitää tulla taas mamman luo. Parasta on kuitenkin se, kun mammantyttö lähtee omaan kotiin avomiehen luo, kohta on mamma ja pappa myös siellä. Kymmeniä kertoja päivässä he ehtivät vielä toisilleen soittamaan tai tekstailemaan. Tosi sairasta.
Odotan sitä hetkeä, milloin avomies kyllästyy kohteluun ja lähtee omaan maahansa tai muualle lapsensa kanssa, lapsi on hänen nimellään kastettu. Olen myös miettinyt, odottaako hän ehkä sitä hetkeä, kun mammaa ja pappaa ei ole ja on perinnän aika.
En ole vielä tälläaista mammanpoikaa kohdannut kun tämän mammantytön.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hyvin tunnut olevan perillä naapurisi asioista vai seurailetko puskissa?
... ei tartte alkaa syytteleen...valitettavasti ovat sukua ja liian lähellä.
tunsiko joku piston omassatunnossaan...
mamintytöt ei "avioidu" koskaan, miesparka kelpaa "suvun"lisäämiseen kyllä, mutta muutoin mammantyttö viettää laatuaikaansa äitylinsä ja iskänsä hoteissa aina avioeroon asti, ja miehessä kyllä vika löytyy - kyllä jo äiditkin sen tietää joka päivä seuranneensa tätä onnenkantamoista...
tämmöisille prinsessoille joku anoppi on niin kaukainen käsite, ettei se millään mahdu kaaliin...(täysin vieras ihminen, kuka lie..)
mamintyttö ottaa sentään lapsensa mukaan mummon paapottavaksi, mutta mammanpoika menee yksin äitinsä ja isinsä luo ruokailemaan ja jollei mene niin mamma kuskaa tälle ruokaa ja viis veisaa muista.
Mammaripojan äiti ei edes tahdo lapsenlapsia luokseen jollei miniä tule mukaan pitämään lapsia aisoissa sillä eihän poikaa voi rasittaa lastenhoidolla eikä vanha mammakaan enää jaksa.
Lisäksi mammanpoika lähtee vaikka kesken petipuuhien jos mamma soittaa lamppua vaihtamaan tai asioilleen.
Sivusta seurannut minäkin.
"Lisäksi mammanpoika lähtee vaikka kesken petipuuhien jos mamma soittaa lamppua vaihtamaan tai asioilleen.
Sivusta seurannut minäkin. "
harvempi vaan pääseekään toisten perheasioita näin läheltä seuraamaan...hih
Mistähän se johtuu, etteivät miniät kotiudu miehen perheeseen niin hyvin kuin mies av(i)o-vaimonsa perheeseen? Sopeutuuko mies helpommin uusiin sukulaisiin, vai eikö hän pidä niin tärkeänä laittaa anopin/apen jokaista sanaa, lausetta tai katsetta vaakalaudalle tai tulkita ne väärin?
Ainakin omien sukulaisteni keskuudessa on melkein aina niin, että nuoripari on enemmän naisen perheen luona. Vetääkö nainen väkisin miehen sukuunsa vai luopuuko mies helpommin omasta perheestään?
Täällä väitetään tosin toista, mutta itse olen lähipiirissäni huomannut juuri päinvastaisen asian, miehet antavat luovutusvoiton ja käyvät harvemmin omien vanhempien luona kuin anopin ja apen.
Ottaa vaikka päivänokoset eikä kukaan sano mitään.
Naisen pitää aina "seurustella" appivanhempien kanssa vaikkei kiinnostaisi pätkääkään..
Hih, just näin. Se nyt olisi synti, jos anoppilassa univelkainen miniä laittaiskin jalat pöydälle ja ottais pikku nokoset! Mies niin saa tehdä milloin vain, koska se nyt on maailman luonnollisin asia. Eihän nyt miniä, kun sillä on pienet lapsetkin vahdittavana ja lopuksi täytyy tietysti tehdä kiitostiskit. Tuolloin yleensä isäntä vetää lonkkaa apen kanssa.
Meille mieheni kanssa on tullut aina riitoja kun olemme olleet anoppilassa. Syy: Minut jätettiin melkein yksin anopin kanssa seurustelemaan. Miehillä oli muuta tekemistä, kuten lehtien lukemista, kävelylle menoa, tv:stä tuli juuri SE ohjelma jne.
Nyt olemme päässeet sen yli, käymme harvemmin ja mieheni aukaisee myös suunsa.
Miksi miniä ei voisi ottaa nokosia? Anoppi mielellään vaikkapa ulkoilisi silloin lasten lasten kanssa. Jos käyntejä on vähän, niin onko edes onnistuttu kokeilemaan.
Miniän pitää vahtia lapsia, että anoppi saa rauhassa paapoa omaa vauvaansa.
Eihän siitä nyt mitään tule että miniä nukkuu, lapset riehuu eikä anoppi ehdi paasaamaan vaivoistaan kenellekkään.
Naurattaa ajatuskin nukkuvasta tai tv-ohjelmaan uppoutuvasta miniästä.
ole lainkaan omaa elämää, kun tiedät kaiken noin tarkkaan raportoida? Hittoako se oikeasti sulle kuuluu, miten toiset elämänsä elävät? Jostain syystä olet vaan ihan sairaan kade tollasesta kiinteästä yhteydestä?
Näin se on, kun puhutaan naispuolisesta henkilösta, kyseessä on vain kiinteä suhde vanhempiin (hieno asia).
Jos kyseessä mies, hän on mammanpoika joka on napanuoralla kiinni äidissään (huono asia).
Olisikohan asenteissa korjaamisen varaa...
toisin, epäilemättä... Tarinoitakin on just niin monta kuin kertojaa, ja toisen "puolesta" on aikas heikkoa mennä asioita sanomaan...
Oma tilanne oli esikoisen syntyessä se, että asuimme kävelymatkan päässä vanhemmiltani. Minään erityisenä riippuvaisuussuhteena en osaa suhdettamme vieläkään pitää - lähinnä siksi halusin olla vanhempieni kanssa kiinteästi tekemisissä, että he olivat jo silloin iäkkäitä, ja äitini kroonisesti sairas. Jotenkin oli luonnollista, että tytär vaunuissa pötköttäen kävelin naapuriin aamupäivisin, ja jollemme me menneet sinne, pappa tuli katsomaan pientä tyttärentytärtään. Lapseni isällä oli etenkin tuohon aikaan kiireitä niin töissä kuin harrastuksissa - esim isyysloma meni suureksi osaksi auton maalaamiseen, ei kotona meitä "paapoessa" ja tyttäreen tutustuessa. Enpä siitä sen kummempaa numeroa tehnyt, olihan se kuitenkin yhteiseksi hyväksi. Äitini kuoli tyttäreni ollessa nelivuotias, ja olen iloinen siitä, että nämä kaksi ehtivät viettää aikaa yhdessä niinkin paljon ; tytölle jäi mukavat muistot mummolassa vietetyistä hetkistä, ja mummulle tytön seura oli kuin lääkettä. Sitä en tiedä, olisiko minun sitten pitänyt jättää pieni tyttö sairaan mummun kanssa kaksin ja lähteä välillä kotiin paapomaan miestäni..? Miestäni ei tämä kiinteä yhteys ole vaivannut, pikemminkin päinvastoin - hän on ihaillut minun ja etenkin äitini välistä lämmintä suhdetta. Omat vanhempansa ovat jääneet tyttärellemmekin etäisemmäksi, vaikkeivat kovin kaukana asukaan eikä mitenkään ole toppuuteltu esim meillä käymisiä.
Ihmetyttää vain ihmiset, jotka tietävät toisten asiat niin paljon paremmin kuin ihmiset itse... Ja että toisilla on ylipäätään niin paljon aikaa miettiä toisten asioita!
Käännäppä mielessäsi asia niinpäin että noin käyttäytyvä olisikin ollut puolisosi?
Siitähän täällä on juurikin kysymys, palstan miniät sallivat ja ymmärtävät omia muiden miniöiden läheisiä suhteita omiin vanhempiinsa, mutta eivät salli niitä puolisoilleen.
Heti täällä kuoro huutaa napanuoran katkomista ja avioeroa mammanpojasta.
siten, että antavat tilaa vaimoilleen ja heidänkin äideilleen - anopeilleen - jatkaa "niin rakasta ykseyttään". Mamintytöt kuitenkin kavahtavat heti, jos mies ja hänen äitinsä vähänkin ovat rakkaudellisia keskenään. Se on heti ikäänkuin häneltä pois. Näinollen tämän heti jo aavistaen mies pitää pesäeroa äitiinsä vaimonsa hyväksi, jotta mustasukkaisuus ei nousisi pintaan.
Eikös molempien pitäisi toimia samoilla periaatteilla vanhempiinsa nähden. Heitä kunnioittaen ja arvostaen, mutta eläen lähinnä omaa elämäänsä. Ja ymmärtäen samalla puolisonsa rakkauden vanhempiinsa.
Eikä enää äidin pikku poika..
Ottaa vastuu omista lapsistaan eikä työpäivän jälkeen mennä tekemään mamman lumitöitä ja muita hommia. Ruokailemaan ja rakastamaan.
Itse ollessani äitiyslomalla tuli käytyä lapsuudenkodissa koska vauvat valvottivat yöllä ja sain vähän nukuttua äitini hoidellessa vauvoja.
Samasta syystä äitini vieraili usein meillä ja mieshän oli töissä joten siltä osin apu jäi vähäiseksi..
No joka tapauksessa minulle on aivan sama missä mies aikaansa viettää, kunhan hoitelee velvollisuutensa aviomiehenä ja isänä ensin.
Aina ei näin kuitenkaan ole.
Niinhän itsekkin teen. Koti on siisti, ruoka valmiina kun mies tulee töistä, kaappi täynnä puhtaita silitettyjä vaatteita ja ennenkaikkea lapset voivat hyvin.
vain: mies olisi aivan vapaasti saanut ottaa tyttäremme kyytiin ja mennä hänen kanssaan vanhemmilleen - ei hän siihen minun lupaani olisi tarvinnut! Joskus, kun tyttö osasi jo kävellä, sanoin hänelle, että voivat aivan mainiosti kyläillä ilman minuakin mammalassa, mutta niin ei käynyt. Minun vikani sekin varmaan?!
Vai ei puolisosi tehnyt numeroa?
Sehän oliskin hyvä, mutta te mammantytöt ette useinkaan huomaa/teitä ei kiinnosta puolisoiden näkeymykset asioista. "Mene vain vapaasti mummolaan, mutta...." Kyllä tuo tiedetään. Olet selvästikin perheen ainoa lapsi, kultamussukka.
ja nyt kannattaisi miniöiden, joille näin elämässä tapahtuu, miettiä - varsinkin, jos heillä itsellään poikalapsia, niin mitä on edessä...
eli todellakin: poikien äidit anoppeina ja tyttöjen äidit ovat aivan eri asemissa noin yleisesti ottaen. Myöskin tyttöjä sekä poikia kasvattaneet äidit - anopit tietävät tämän.
Mutta tämä vain noin yleisesti. Hienoja poikkeiuksia on aina ja heitä, jotka kaikesta huolimatta onnistuvat asiassa kuin asiassa elämään ilman mitään kitkaa mihinkään suuntaan... ja hyvä niin, voivat iloita siitä.
Ei lumenluonti äidin kotona tee kenestäkään vielä mammanpoikaa! Kyllä siinä ihan muu käyttäytyminen tuon kaiken saa aikaan!
minun sitten mielestäsi "periaatteen vuoksi" pitänyt jättää tekemättä vierailut naapurissa asuvan, kroonisesti sairaan äitin luona?
Kiitos kysymästä, olen keskimmäinen kolmesta lapsesta - ja kaikille kolmelle on tasapuolisesti ollut aina ovi auki mummolaan mennä.
Ilmeisesti itselläsi on jotain traumoja asian suhteen, kenties jopa kateuttakin, kun olet niin hanakasti toisia selkään ampumassa..???
puolisoni ex-vaimolta :) Tietysti varauksella, että kaikki tarinat heidän avioliitostaan olen kuullut vain puolisoltani. Joka muuten oli ulkomaalainen, kuten eksänsäkin, roomalaiskatolilaisesta kulttuurista.
järki käteen, miksi emme huomioisi lähimmäisiämme avun tarpeessa - miksi emme auttaisi vanhempiamme, ovathan hekin jotain sentään lastensa eteen tehneet, tai oikeastaan enemmän kuin tehneet - nimittäin saattaneet maailmaan.
Järjen, maalais-, tai kaupunkilaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä vaan jopa toivottavaa ja auttamaan vain jos omat voimavarat riittää, piste.
Siinäpä se vitsi onkin juuri tässä aloittajan (minun) kirjoituksessani. Vanhempia, äitejä ja isiä tulee auttaa, tottakai. Sekä vanhemmat auttavat vointinsa mukaan nuoria. Tässä kyseisessä tapauksessa on juuri päin vastoin. Vanhat, sairaat vanhemmat tekevät "kaikki" mammantytön (on n. 3-kymmppinen) työt ja hoitavat siinä sivussa lapsenlapsenkin. Mammantyttö lekottelee ja pompottaa ympäristöään myös avomiestään. Joskus tämänkin ihmisen on aikuistuttava ja vanhempien olisi ehkä hyvä aloittaa vieroitushoito tarpeeksi ajoissa, he eivät elä ikuisesti.
Tiedän tosin siihen syyt, miksi he eivät pääse mammantytöstään irti. Edellisten (jo edesmenneitten) lasten kanssa he tekivät tosi suuria virheitä ja nyt niitä yritetään paikkailla mammantytön kohdalla liialla lellimisellä.
Auttaa voi, muttei olla puolin tai toisin toisen orjana vain ns. rakkauden nimissä.