Tietääkö kukaan mikä koulutustausta tuolla fitness-naisella on? Onko hän esim. liikunnanopettaja tai vastaava, vai pohjautuvatko hänen vinkkinsä omaan kokemukseensa harjoittelusta ja ravitsemuksesta?
Kaverini väitti, että kyseinen nainen ei olisi edes ylioppilas, mutta se tuntuu minusta aika uskomattomalta. Siis että jakelee terveysneuvoja ihan peruskoulu -pohjalta.
Kaverini väitti, että kyseinen nainen ei olisi edes ylioppilas, mutta se tuntuu minusta aika uskomattomalta. Siis että jakelee terveysneuvoja ihan peruskoulu -pohjalta.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihan hyväkuntoiselta ja terveeltä naiselta näyttää. Miksi ei voisi jakaa neuvoja?
Ja mitä merkitystä sillä olisi vaikka olisikin ylioppilas tai liikunnanopettaja ne kun ei ihmisestä päteävämpää ohjaajaa noissa asioissa tee tai mitään pätevyyttä anna muutenkaan??
Else on käynyt ulkoliikunta/opaskursseja, ja hän on hankkinut ylioppilaslakin. Else on myös saanut Taipumattomat ry:ltä (telinevoimisteluryhmä) ohjaajakoulutuksen.
Ei siis jakele neuvoja peruskoulupohjalta.
minkälaista valmennusta ylioppilaslakilla voi antaa?
Ei minkäänlaista. Mutta ap viestissä väitettiin, että Else ei olisi suorittanut yo-tutkintoa ollenkaan. Se väittämä on virheellinen. Kuten sekin, ettei Elsellä olisi minkäänlaista liikunta-alan koulutusta.
valmentajan papereita voi valmentaa muita jopa maailman huipulle.Näin käy aina sillon tällön.Itse olen valmentanut suomen mestaruuksiin,ja toivon mukaan kun ikää tulee valmennettaville lisää niin maailmanhuipulle.Eikä mulla ole valmentajan eikä ravintogurun papereita...
lahjakkuus? jumalan lahja maailmalle? mikä laji? pingis?
kuinka osuitkaan oikeaan! Heh heh.ja sinä taas Luuseri! Ähäskutti!
lehessä, hän taisi silloin toimia eräoppaana
Kaikuu jo kauas että elät puutteessa,mee runkulle!
Upee nainen kaikenkaikkiaan.. :)
En tiennytkään että nykyään ylioppilastutkinto pätevöittää fitness-
ohjaajaksi. Eiköhän hän ole menestynyt lajissaan jo ihan tarpeeksi tietääkseen mistä puhuu vitun ääliö.
Nykyisin tarvitaan ylioppilaslakki, jotta voi antaa opastusta ravinnosta....hmm eipä minulle lukiossa ole ravitsemusta opetettu. ..Hah, hah, haa
Ei sitä tarte kun isot rinnat ja muodokkaan persauksen,niin johan alkaa heppi nousemaan...
3ls3 on tietoinen että miehet kyttää hänen top1 peppuaan...onhan siinä katseltavaa mutta taita vain oma herra saada koskea
Komia on nainen. On on.
kauniita naiset on komioita on vain pohojalaiset rontit...