Älä katso

tästä runosta jotain, jonka vain Sinä tiedät.

En voi kuin toivoa, että se väre muuttuu
onnelliseen hymyyn ja todelliseen kosketukseen
Häneltä - rakkauden perillelöytymiseen teissä.

Kaunista, kaunista kaipausta.

riipaisevaa, pakahduttavaa kauneutta, ikävää: surua mutta ei lohduttomuutta. Pidän, vetosi minuun tämä runo.

Miksi katson,
suoraan ja syvälle,
en ymmärtääkseni,
enkä siksi että pitäisin näkemästäni,
vaikka ihmisenä kaunis oletkin.

Katson koska surumielisyys,
on meille yhteinen,
sisarena tai sielun kumppanina katselen.

Sen saman näen sinussa,
kuin itsessänikin ymmärsin,
se on kuin meteoriitti pienoinen joka vaeltaa,
omalla radallaan,
kenenkään kumppaniksi se ei oikein sovi ollenkaan.
ps, pidin runosi luomasta mielialasta

Tulee tästä mieleeni että uskallammeko päästää
toisen oikein lähemmäksi itseämme kuin peläten
omaa haavoittuvaisuutta,jota esim.erilaiset
pettämiset kuin pettymyksetkin aiheuttavat

... ettemme aivan kokonaan särkyisi ja vielä
kuitenkin haluaisimme luottaa toisiin
- edes siihen yhteen - joka on Rakkain.

Miten osaamme tunteemme käsitellä niin että
kokisimme tuon voimaksemme uuteen emmekä
käpertyisi itseemme - sulkemalla itsemme ja
siinä ohessa toisemme.

Elämä kuin Rakkaus on myös - Rohkeutta Elää !