Monituisen erimoiset deitti-ilmoitukseni ovat saaneet vajaassa 10 vuodessa varmaan jotain about 500 vastausta. KERRAN olen saanut vastauksen että "sä saattasit sopia yhelle mun kaverille". Ja tämäkin sitten kun en ollut viikkoon vastannut naisen yritelmään.
Miksi ihmiset ovat näin itsekkäitä? Eikö deitti-palstoja voisi selailla myös sillä silmällä sopisiko joku jollekin kaverilleen. 99,9% se vain on niin että kun ihminen huomaa että "ei tämmöne mulle kelpaa" niin back-nappulaa vaan ja uutta klikkausta kehiin parempiin targeteihin päin.
Sama baarissa. Sama kaikkialla.
Ainut mikä saa kaverit sopimaan jollekin sokkotreffejä tms on jos esim joku nainen on palannut joltain reissultaan kotiin ja yhyttänyt miehensä cheer leader porukan kanssa kuivauskaapista niin sitten naisen työkaverit järkkää sille sokkotreffit jonkun tuntemansa mukavan miehen kanssa.
Jos jotakuta siis todella paljon säälitään niin koitetaan pikaisin lääkitsevin toimenpitein kompensoida sen sydämen tolaa.
Eli onni onnettomuudessa olisi aina se jos ero olisi mahdollisimman kamala.
Se että joku vaan eroaa, joo, sovittamattomia ristiriitoja vaan alko leijuilemaan ilmassa. Niin kukapa siinä tilanteessa sille mitään sopis kenenkään kanssa.
Ei varmaan olisi lainmukaista ilmotella tai kailotella että maksaa tuhat euroa rakkaudesta. Kai se paritukseksi katsottais tms (puhumattakaan epätoivosuudesta tms). Ja harva tollasia kailottelis tai makselis.
Mutta ajatellaanpa niin että tarkka määritelmä olisi "1000 euroa sille joka antaa ratkaisevan vihjeen joka johtaa siihen että maksaja pääsee asumaan vähintään vuoden vastakkaista sukupuolta olevan kanssa saman katon alla, nukkuen samassa sängyssä."
Useimmilla on asumiskulut helpostikin 300-500e/kk. Itselläni vain jotain 170e ja siinä on netti mukana. Eli yli 1000e säästäisin vuodessa jos laittaisin jonkun naisen kanssa puokkiin. Ja mikä arvo laitetaan sille että nainen tekee kaikki pyykit ja tiskit ja ruoat ja siivoiluistakin 90%. Puhumattakaan jostain elämänlaadun kohoamisesta. Love kicks ass et cetera. Helposti luulis ihmisten makselevan tonnin per love.
Joku vois sitten heittää että no vaikeehan sitä on toisille ihmisille tietää mikä ois sopiva. Itse oon laittanu monille vonkaajille (jos siis eivät oikein ole minua kiinnostaneet) että "onko sulla siskoo tai kaveria joka ois mulle sopiva". Siihen laittavat melkein kaikki jotain tyyliin "no enhän mä tiedä millanen sä oot että.."
No mitä sitten ite koittavat herutella minua?!?
Kyllä jos tällanen bounty hunter -ideologia leviäis niin eiköhän siitä hyötys kaikki. Kyyhkyläisten yhdistelijät sais hunisevaa ja kyyhkyliinit hunajaa.
Mutta kuten todettua, taitaa olla laitonta puuhastelua. Paritukseen rinnastettavaa? Vai ihmiskauppaan? Vai jotain vieläkin syntisempää? Vai löytyykö lakikirjasta jotain kohtaa joka puhuu rakkauden löytöpalkkiosta. Tuskin edes koko rakkaus-sana koko opuksessa vilahtaa.
Ulkomailla ainakin on matchmaking-palveluja. Televisiossakin pyörii se Madamen deittipalvelu, ja se Miljonäärille morsian. Ihmiset ovat valmiita maksamaan rakkaudesta. Tuskin heille on väliä maksavatko he sen rahan yritykselle vai yksittäiselle henkilölle. Ja yritykset ottavat saman rahamäärän ilman takuita onnistumisesta, tässä sentään voi sopia että tonni käteen kun olen sen ja sen kanssa asunut vähintään vuoden saman katon alla. Sille joka antoi sen ratkaisevan vihjeen kyseisen ihmisen löytymiselle.
Eli jos jollekin tuli olo että tällasen idean väsääjä vois sopia jollekin tutullesi/kaverillesi/sukulaisellesi, joka on sinkku, niin siitä vaan minua parittamaan.
Miksi ihmiset ovat näin itsekkäitä? Eikö deitti-palstoja voisi selailla myös sillä silmällä sopisiko joku jollekin kaverilleen. 99,9% se vain on niin että kun ihminen huomaa että "ei tämmöne mulle kelpaa" niin back-nappulaa vaan ja uutta klikkausta kehiin parempiin targeteihin päin.
Sama baarissa. Sama kaikkialla.
Ainut mikä saa kaverit sopimaan jollekin sokkotreffejä tms on jos esim joku nainen on palannut joltain reissultaan kotiin ja yhyttänyt miehensä cheer leader porukan kanssa kuivauskaapista niin sitten naisen työkaverit järkkää sille sokkotreffit jonkun tuntemansa mukavan miehen kanssa.
Jos jotakuta siis todella paljon säälitään niin koitetaan pikaisin lääkitsevin toimenpitein kompensoida sen sydämen tolaa.
Eli onni onnettomuudessa olisi aina se jos ero olisi mahdollisimman kamala.
Se että joku vaan eroaa, joo, sovittamattomia ristiriitoja vaan alko leijuilemaan ilmassa. Niin kukapa siinä tilanteessa sille mitään sopis kenenkään kanssa.
Ei varmaan olisi lainmukaista ilmotella tai kailotella että maksaa tuhat euroa rakkaudesta. Kai se paritukseksi katsottais tms (puhumattakaan epätoivosuudesta tms). Ja harva tollasia kailottelis tai makselis.
Mutta ajatellaanpa niin että tarkka määritelmä olisi "1000 euroa sille joka antaa ratkaisevan vihjeen joka johtaa siihen että maksaja pääsee asumaan vähintään vuoden vastakkaista sukupuolta olevan kanssa saman katon alla, nukkuen samassa sängyssä."
Useimmilla on asumiskulut helpostikin 300-500e/kk. Itselläni vain jotain 170e ja siinä on netti mukana. Eli yli 1000e säästäisin vuodessa jos laittaisin jonkun naisen kanssa puokkiin. Ja mikä arvo laitetaan sille että nainen tekee kaikki pyykit ja tiskit ja ruoat ja siivoiluistakin 90%. Puhumattakaan jostain elämänlaadun kohoamisesta. Love kicks ass et cetera. Helposti luulis ihmisten makselevan tonnin per love.
Joku vois sitten heittää että no vaikeehan sitä on toisille ihmisille tietää mikä ois sopiva. Itse oon laittanu monille vonkaajille (jos siis eivät oikein ole minua kiinnostaneet) että "onko sulla siskoo tai kaveria joka ois mulle sopiva". Siihen laittavat melkein kaikki jotain tyyliin "no enhän mä tiedä millanen sä oot että.."
No mitä sitten ite koittavat herutella minua?!?
Kyllä jos tällanen bounty hunter -ideologia leviäis niin eiköhän siitä hyötys kaikki. Kyyhkyläisten yhdistelijät sais hunisevaa ja kyyhkyliinit hunajaa.
Mutta kuten todettua, taitaa olla laitonta puuhastelua. Paritukseen rinnastettavaa? Vai ihmiskauppaan? Vai jotain vieläkin syntisempää? Vai löytyykö lakikirjasta jotain kohtaa joka puhuu rakkauden löytöpalkkiosta. Tuskin edes koko rakkaus-sana koko opuksessa vilahtaa.
Ulkomailla ainakin on matchmaking-palveluja. Televisiossakin pyörii se Madamen deittipalvelu, ja se Miljonäärille morsian. Ihmiset ovat valmiita maksamaan rakkaudesta. Tuskin heille on väliä maksavatko he sen rahan yritykselle vai yksittäiselle henkilölle. Ja yritykset ottavat saman rahamäärän ilman takuita onnistumisesta, tässä sentään voi sopia että tonni käteen kun olen sen ja sen kanssa asunut vähintään vuoden saman katon alla. Sille joka antoi sen ratkaisevan vihjeen kyseisen ihmisen löytymiselle.
Eli jos jollekin tuli olo että tällasen idean väsääjä vois sopia jollekin tutullesi/kaverillesi/sukulaisellesi, joka on sinkku, niin siitä vaan minua parittamaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"...nainen tekee kaikki pyykit ja tiskit ja ruoat ja siivoiluistakin 90%"
Varmasti tuosta välityspalkkioista voi tämän perusteella hakea kotitalousvähennyksen!
Eikö tuo ideasi ole aika pitkälle verrattavissa maksullisiin deittipalveluihin, sillä erolla että joku toinen ei etsi sinulle naista, vaan voit itse laittaa hakukenttään millaista naista etsit? Varmasti paremmin tuo onnistuu, kuin että joku randomtyyppi alkaa parittaa keskenään hänelle täysin tuntemattomia ihmisiä.
1000e siitä että pari on vuoden asunut yhdessä on aika tappiollista yrittäjälle, jos joku sellaiseksi alkaisikin. Sehän tarkoittaisi että vähintään ensimmäisen vuoden yritys tekee tappiota ihan älyttömästi. Ja suurin osa ei edes muuta yhteen saman tien, joten käytännössä aika on huomattavasti pidempi.