Tulonsiirrot köyhiltä rikkaille jatkuvat

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen varoitti keskiviikkona, että yleistä arvonlisäveroa joudutaan lähivuosina korottamaan 2-3 prosenttiyksikköä nykyisestä 22 prosentista.
Niinpä niin rikkaiden progressiivista verotusta on helpotettu, omaisuusverotus poistettu, pääomatulojen verotusta helpotettu, jne.
Samaan hengenvetoon tasaveroja ollaan korottamassa. Tämä kouraisee köyhiä eniten, koska heidän pussissaan tuntuu pienikin menetetty raha.
Hyvä Vanhanen & kumpp. ei ole liikemiesten maksamilla vaalituilla mitään vaikutusta politiikkaan? Eihän?
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei se siitä johdu, vaan ongelmana on rahan vapaa liikkuminen. Jos pääoman verotusta pidetään korkeana, niin sillä on taipumus siirtyä lievemmän verotuksen maihin (tähän taas jouduttiin koska haluttiin vapauttaa markkinoita).
Nyt sitten ainut keino on nostaa verotusta niissä asioissa joita ei voi siirtää ulos, eli kulutus ja kiinteistöt.

Toisaalta taas syy niihin verojen korotuksiin johtuu juuri siitä että on tuettu yhteiskunnan toimintaa heikkoina aikoina ottamalla lainaa ulkomailta.

Tämä ei ole kovin suoraviivainen asia ja jutussa on monia huomioitavia puolia.

Äänestä

Suomen köyhät ovat vähäruokaisia ja kiitollisia siitä, että heillä on jääkaapissa edes purkki maitoa ja margariinipaketti sekä kuivamuonana paketti riisiä ja kahvia. Tupakka on sitten extranautinto ja viinaanhan ei rahaa mene, kun ei ravintoloissa uskalla käydä vieraitten ihmisten takia.

Äänestä
  • lapsia? Kuulostaa vähän yksipuoliselta tuo ravinto.

    Äänestä

  • vfgb kirjoitti:

    lapsia? Kuulostaa vähän yksipuoliselta tuo ravinto.

    minulla, mutta nehän voi vaientaa vihaisella katseella. Meidän perheessä ei kakarat hypi nenille eikä niitä hemmotella jukurteilla. Eikä meidän perheessä koreilla vaatteilla, kun kirpputoriltakin saa ehjää päälle. Jos koulussa kiusataan rytkyjen takia, niin sehän vaan karaisee luonnetta.

    Äänestä

  • kun sossu pettää. Tämä kirjoitus poimittu toiselta palstalta...

    "Yhtään toimeentulotukipäätöstä en ole vielä saanut ja ollaan kohta elokuun lopussa, oon vissiin niin vaikea asiakas etteivät tiedä mitä tehdä kun on ollut syy muuttaa kaupunkiin kolmen lapsen kanssa joisa yksi tarvitsee erityistukea ja itse olen neljättä vuotta sairaskirjoilla. Eivät haluais mitään huolia kuluiksi, haukkumiset olen kyllä saanut kun olen yrittänyt selvittää heille tilannettamme ja laitellut heille " ylimääräisiä papereita" niinkun sain kuulla kun laitoin viimeisimpiä lääkärinlausuntoja.

    Surkeinta oli eilen illalla kun tyttäreni on ystävystynyt naapurin maahanmuutajaperheen tyttären ( oikein mukava perhe ) kanssa joka käy meillä päivittäin jä nähnyt että meillä ei ole oikein ruokaa ja kuullutkin kuinka käyn leipäjonossa ja meillä ei ole senttiäkään ennen keskiviikon lapsinlisiä, hän oli kertonut kotonaan asiasta ja tuli sanomaan että he voivat lainata meille siihen asti rahaa ruokaan jos tarvitaan.

    En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut tähänkö tämä suomi on mennyt maahanmuuttajaperhe lainaa minulle suomen kansalaiselle jota sossu kaltoin kohtelee RAHAA RUOKAAN."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


peeaa kirjoitti:

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen varoitti keskiviikkona, että yleistä arvonlisäveroa joudutaan lähivuosina korottamaan 2-3 prosenttiyksikköä nykyisestä 22 prosentista.
Niinpä niin rikkaiden progressiivista verotusta on helpotettu, omaisuusverotus poistettu, pääomatulojen verotusta helpotettu, jne.
Samaan hengenvetoon tasaveroja ollaan korottamassa. Tämä kouraisee köyhiä eniten, koska heidän pussissaan tuntuu pienikin menetetty raha.
Hyvä Vanhanen & kumpp. ei ole liikemiesten maksamilla vaalituilla mitään vaikutusta politiikkaan? Eihän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu