En tiedä kuuluneeko tämä tälle palstalle, mutta kokeillaan..
Elikkä, olen itse siinä pisteessä suhteessa, että huomaan miettiväni joka päivä miten päästä irti ja lähteä pois. Avopuolison käytös alkaa jurppimaan siinä määrin, että en kerta kaikkiaan jaksa olla onnellinen ja iloinen.. Mies yrittää koko ajan hallita minua ja minun tekemisiä. Mikään mitä minä teen, ei ole oikein jos se ei ole hänelle mieliksi. Mm. puketumiseen hän yrittää puuttua, jos meikkaan olen tyrkky ja yritän miellyttää muita miehiä. Seksiä jos ei tee mieli niin heti olen pihtari joka ei anna suhteessa ollessa mutta sinkkuna jakaa kaikille (mm. kyselee miksi entiset panotkin on häntä tärkeämpiä ku niille oon kuitenki joskus voinu antaa..) Vituttaa suoraan sanottuna jatkuvasti kuunnella kuinka hänen mielestään en osaa elää parisuhteessa ja päästää irti menneestä kun pitää exille(tyyliin ylä-aste "seurustelukumppaneita") jutella ymym.... Olen jo niin turhautunut kaikkeen etten jaksa edes kirjoittaa kaikkea mikä tässä suhteessa ahdistaa.. Olen kaiken lisäksi raskaana viikolla 33 3 ja se ei helpota tilannetta ollenkaan.. vauvasta olen mielettömän onnellinen ja hän on erittäin tervetullut maailmaan, mutta lapsen isää en haluaisi siihen osaksi.. Olenko jotenkin kummallinen kun en pysty ja halua elää ihmisen kanssa, joka yrittää koko ajan hallita muita ja on niin ylimustasukkainen että ei kärsi edes tutuille jutella ilman että hän saa siitä hepulin, raivoaa kaikesta mikä hänen mielen mukaansa ei mene.. Minun sukukin on superhuono verrattuna hänen omaansa ja ei ole normaalia olla niin paljon siskon kanssa tekemisissä kuin minä olen.. Listaa voisi jatkaa ikuisesti.. Tämä kirjoituskin on tosi sekava, jotenkin vaan ei saa kirjoitetuksi kaikkea mitä päässä vilisee. Masentaa, yksin ollessa aina itkettää.. mä haluan pois mutta tuntuu ettei pääse. Kenellekän sukulaiselle en ole kehdannut vielä asiasta sanoa.. Erosin nimittäin entisestä miehestäni tämän nykyisen vuoksi ja sisko silloin jo sanoi että teen virheen ja turha tulla itkemään hänelle sitten kun suhde ei toimikaan.. Toki hän minua auttaisi ja tukisi, mutta en vaan haluaisi taas näyttäää epäonnistuneeni.. Tästä sepostuksesta ei kyllä varmaan juuri selvää saa, mutta edes vähän on pakko jonnekin yrittää purkaa tuntojaan..
Elikkä, olen itse siinä pisteessä suhteessa, että huomaan miettiväni joka päivä miten päästä irti ja lähteä pois. Avopuolison käytös alkaa jurppimaan siinä määrin, että en kerta kaikkiaan jaksa olla onnellinen ja iloinen.. Mies yrittää koko ajan hallita minua ja minun tekemisiä. Mikään mitä minä teen, ei ole oikein jos se ei ole hänelle mieliksi. Mm. puketumiseen hän yrittää puuttua, jos meikkaan olen tyrkky ja yritän miellyttää muita miehiä. Seksiä jos ei tee mieli niin heti olen pihtari joka ei anna suhteessa ollessa mutta sinkkuna jakaa kaikille (mm. kyselee miksi entiset panotkin on häntä tärkeämpiä ku niille oon kuitenki joskus voinu antaa..) Vituttaa suoraan sanottuna jatkuvasti kuunnella kuinka hänen mielestään en osaa elää parisuhteessa ja päästää irti menneestä kun pitää exille(tyyliin ylä-aste "seurustelukumppaneita") jutella ymym.... Olen jo niin turhautunut kaikkeen etten jaksa edes kirjoittaa kaikkea mikä tässä suhteessa ahdistaa.. Olen kaiken lisäksi raskaana viikolla 33 3 ja se ei helpota tilannetta ollenkaan.. vauvasta olen mielettömän onnellinen ja hän on erittäin tervetullut maailmaan, mutta lapsen isää en haluaisi siihen osaksi.. Olenko jotenkin kummallinen kun en pysty ja halua elää ihmisen kanssa, joka yrittää koko ajan hallita muita ja on niin ylimustasukkainen että ei kärsi edes tutuille jutella ilman että hän saa siitä hepulin, raivoaa kaikesta mikä hänen mielen mukaansa ei mene.. Minun sukukin on superhuono verrattuna hänen omaansa ja ei ole normaalia olla niin paljon siskon kanssa tekemisissä kuin minä olen.. Listaa voisi jatkaa ikuisesti.. Tämä kirjoituskin on tosi sekava, jotenkin vaan ei saa kirjoitetuksi kaikkea mitä päässä vilisee. Masentaa, yksin ollessa aina itkettää.. mä haluan pois mutta tuntuu ettei pääse. Kenellekän sukulaiselle en ole kehdannut vielä asiasta sanoa.. Erosin nimittäin entisestä miehestäni tämän nykyisen vuoksi ja sisko silloin jo sanoi että teen virheen ja turha tulla itkemään hänelle sitten kun suhde ei toimikaan.. Toki hän minua auttaisi ja tukisi, mutta en vaan haluaisi taas näyttäää epäonnistuneeni.. Tästä sepostuksesta ei kyllä varmaan juuri selvää saa, mutta edes vähän on pakko jonnekin yrittää purkaa tuntojaan..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suoraan sanottuna ei sun tilanne kovin ruusuiselta vaikuta, toisaalta oot selvästikkin jo ajatellut, että tilanne saa riittää...
Mielestäni sulla on kaksi vaihtoehtoa tossa asiassa, joko otat asian vakavasti puheeksi miehes kanssa tai lähdet pois.
Ei kenenkään pidä itseään kiduttaa huonossa parisuhteessa, monesti vain ihmiset "kasvavat" yhteen ja ero tuntuu kovin vaikealta...alkuun ero varmasti koskeekin ja on vaikeaa, mutta lopulta elämä voittaa ja eteenkin itselläs kun tulossa on pikkuinen käärö:)
Ja loppujen lopuksi ajattele lapsenkin parasta, se kasvaa sun sisälläs ja tuntee samoja tunteita kuin sä, raskaana ollessaan pitäisi olla onnellinen eikä surullinen ja masentunut...
Nyt sun pitää vain ottaa itseäsi niskasta kiinni ja päättää mitä teet, niin tai näin sun ei kannata tuollaisessa elää...siskosi on selvästi sulle läheinen joten tuskin se suo lynkkaa vaikka myöntäisit tehneesi virheen...ja hei virheistään oppii ja oot sä nyt jotain hyvääkin saanut aikaan.
Siinä vaiheessa kun sä saat lapsen niin elämänarvot muuttuu aika rajusti, enää et voi olla se itsekäs nuori joka juoksee ja juhlii kun siltä tuntuu, lapsi tarvii aikuisen joka rakastaa ja huolehtii ja varmasti sä huomaat lapsen synnyttyä kuinka tärkeä se sulle on, mikään asia ei mee sen edelle ja senkin takia sun pitää tehdä välillä vaikeitakin päätöksiä, mutta jos et ole itsekkään onnellinen niin sun tunteet heijastuu helpostikkin lapseen...siksi et voi kauaa lykätä asiaa ja koettaa sinnitellä...
Lohdutuksena voin kertoa, että et ole ainoa joka elää huonossa parisuhteessa...
itse olen kanssa aikeissa lopettaa suhteeni avopuolisoni kanssa, yhdessä ollaan oltu 7 vuotta, mutta kuukausi sitten hän kävi matkalla ja biletti viikon paikallisen miehen kanssa johon sitten varmaan ihastui...tuli takaisin ja juttu on jatkunut viestein, paristi olen saanut kiinni viesteistä ja sanonut joka kerta lopettavansa, mutta tänä aamuna taas kaikki levisi käsiin kun sain selville, että on koko viime viikon kirjoitellut miehen kanssa...koko ajan sanoo, ettei ole mitään, ei tiedä miksi niin tekee eikä muka tarkoita mitään, mieheltä tulee viestejä jossa vannoo rakkautta...en vain enää usko kun avokki sanoo rakastavansa minua, menettänyt merkityksensä...tuntuu vain vaikealta erota kun on jo kolme yhteistä lasta, mutta tuntuu ettei enää oikeasti järkeä jatkaa kun toinen valehtelee päin naamaa...
Nää on vaikeita asioita ja lopulta säkin sydämmessäs tiedät mikä on oikein...sen "lähtösykäyksen" aikaan saaminen voi olla vaikeaa ja sun tilanteessa ehdottaisin, että pyytäisitkin apua siskoltas kun kerta niin hyvä sisko sulla on...
Koeta kuitenkin jaksaa ja kestää...et ole yksin tilanteessas kuitenkaan ja ihmiset on varmasti valmiita auttamaan suo.
Pärjäile.
Ihanaa, että olette noin fiksuja. Kertokaapa et mitä teen, kun haluaisin lähteä mutten pysty. Tapahtu sellainen pieni kommellus kännissä ja tajusinkin et en halua olla mieheni kanssa ja olen halunnut jo pitkään eroon. Olen mielummin yksin kuin miehen kanssa. Minusta tuntuu ettei mies rakasta minua, haluaa vain kostaa tapahtunutta sekä omaa pahaa oloa tehneestänsä tai yrittää ehkäpä pelastaa oman peppunsa etten kertois mitä tehnyt mulle (ei sinänsä edes kiinnostai). Haluaisin vain olla yksin. En ole koskaan pystynyt puhumaan miehen kanssa. Olen yrittänyt, mutta ei se auta. Nyrkitkin on heilumi mieheni puolesta ja ollut kaiken näköistä uhkailusta hyväksikäyttöön. Aina vaan päätynyt siihen et jos nyt kuitenkin yritän. Haluaisin vain toisenlaista elämää, en tälläistä. Viihdyn yksin ja jos joskus tulisi vastaan sellainen ihminen joka minua rakastaisi josta pitäisin sellaisena kuin se on niin voisin harkitakin yhdessä olemista, mikäli se tykkäisi ja kunnioittaisi minua samalla tavalla. Miehelle on nyt tullut pakko mielle tästä kyseisestä miehestä ja uhkaa joka kerta jos meinaan lähteä tappavansa sen tai jotain muuta. En kuitenkaan halua toiselle pahaa. Välitänkin siitä ihmisestä tosi paljon, mutten viitsi aloittaa sen kanssa, koska se suhde alkais väärältä pohjalta. Haluan et se on onnellinen jne.. Olen mielummin yksin kaikki säästyis suuremmalta tuskalta. Pitäis varmaan kertoa tälle toiselle et sen henkeä uhataan, mut se ei luota enää muhun, koska puhuin sen asioista, koska mua uhattiin myös. Toivoisin et tuollainen käytös loppuis kun en myöskään halua miehelleni pahaa kuin en myöskään sille toiselle. Sopisi vallan hyvin et olisin yksin ja jättäisin kaiken taakseni, mut... enpä tiedä miten tästä kaikesta pääsee pois. Pitäiskö vain esittää toiselle niin kauan et sen katkeruus loppuu vai mitä ihmettä?!?! En halua ketään satuttaa, haluaisin vain pois tästä tilanteesta. En halua myöskään et kukaan hölmöilee tapahtuneen yms. takia. Kukaan ei vaan mua kuuntele, vaikka olisin kuinka pahoillani ja olisin valmis tekemään mitä vain et tää loppuis :( Ei se auta.. Kai tää pahimman kautta menee.. Tää on mun elämä.. Odotan vain päivää kun kaikki loppuu.. :)
Ja anteeksi aloittajalle, että rupesin puhumaan omista jutskuista. Meitä tosissaan on täällä useampi ihminen maailmassa jotka samassa tilanteessa. Toivottavasti löydät ratkaisun ja pystyt olemaan onnellinen ja jatkamaan elämääsi miten haluat ilman et annat muiden vaikuttaa :)
Sun pitää sanoa miehelles, että jos homma ei muutu, ero tulee. Jutelkaa ja jutelkaa. Ja oikeista asioista. Usein se mitä ihminen kirjoittaa tänne, on se mitä pitäisi voida sanoa toiselle..
Tsemppiä!
Kiitoksia neuvosta. Mutta milläs selvität jos toinen joko menee nukkumaan tai haukkuu sua. Jos et yritä selvittää hymyilet vain ja olisit kun mitään ei olisi asiat hyvin. Tottakai se vaivaa ja vaikuttaa, kun pitäisi selvittää asiat, mutta toinen ei ole niin tee. Pitäisi vain odottaa ja odottaa. En jaksais. Kertyy vaan lisää selvitettäviä asioita. Jos sanoo et erotaan etten jaksa tällaista ja haluais edes niistä ero asioista puhua. Ei siitäkään tule mitään, kun ei niistäkaan voi puhua. Jos sanoo et lähtee toinen rupeaa sattumaan ja loukkaamaan sua, et olen vain ilmaa ja hirvein ihminen maan päällä. Pitäis puhua ihmiselle jota kiinnostaa kuulemma. Taidan tosissaan olla vain ilmaa. Häviää vain kaikki voimat eikä jaksais todellakaan muutosta kun ei ole voimaa alkaa taistelee. Mitä ihmettä tässä voi tehdä? Lapsiakin on ni jos sanon väärin ni sit saan hoitaa kaikki yksin. Muutenkin hoidan kaikki raha asiat, maksan kaikki laskut itse jne. En jaksais kerjää apua toiselta, vaikka toisen pitäisi tehdä oma osansa tästä perheestä joka tapauksessa. Yksin olen vaikka mies, siltä tuntuu. Muutetaan, minä maksan laskut, velat, tarhat. Jos en taistelis yhtään mun oikeuksista saisin hoitaa aivan kaiken itse. Työpaikka valittaa et miks sun mies ei jää hoitaa et ne ei maksa kun 4 päivästä jos lapsi kipeänä. Joudun tekemään kuulemma muuttovapaan myöhemmin takaisin. 2H pitää jo olla sairastodistus. Tosi kiva jos tulee vesirokko ni menetän liian paljon rahaa, milläs sit maksan laskut. Minä ja mun murheeni.
narsisti ja kusipää. Nyt pakkaat kiireen vilkkaa kimpsut kasaan ja hankit uuden oman kodin. Aivan varmasti pärjäät rahallisesti vähintään yhtä hyvin yksin, kun kerran tähänkin mennessä olet laskut maksanut. Työnantaja maksaa 1-3 pv palkaa, jos lapsesi sairastaa, tuo 4 päivää on jo luksusta, jota laki ei velvoita. Saat kuitenkin yh-korotukset lapsilisään muun muassa, kun olet yksin, joten tulosi kyllä riittävät (tuskin se yhden päivän palkkakaan on useita satoja, kun nyt joku puuskahtaa että yh-korotus on olematon). Kun lapsesi on syntynyt, on paljon vaikeampaa pienen kanssa lähteä, ja lapsi joutuu kestämään samaa kuin sinä. Tuollainen mies ei muutu tai "parane", ainoa vaihtoehto on lähteä.