Itselläni tuo anoppi-miniä suhde nyt ajankohtainen kun poika ja hänen tyttöystävänsä muuttamassa ihan yhteiseen kotiin.
Tätä palstaa olen lukenut lievää kauhua tuntien ja huomasin maanantaina että on myös vaikuttanut käytökseeni.
Miniällä on epäsäännölliset työajat ja päivällä tekstasin hänelle lyhyesti "töissä?". Kesti tovin jos toisen ennenkuin soitti ja sanoi että oli töissä eikä huomannut viestiä. Aikamme juteltuamme sanoin sitten että käykää kun kerkiätte.
Heti tämän sanottuani mietin että nyt varmaan ajattelee (palstalta opittua) että syyllistän jotenkin kun eivät ole kiireiltään ehtineet kahvittelemaan. Eipä mitään, miniä sanoi että sopiiko tänään ja sopihan se.
Tulivat sitten illalla ja mietin kuumeisesti että kehtaanko kysyä (palstalta opittua) kelpaako uuteen huusholliin yksi minulle ihan ylimääräinen iso matto (ihka uusi), kun ei ole miniän maulla hankittu. No rohkaistuin ja kysyin ja miniä maton nähtyään sanoi että onpa ihana ja sopii just heidän olohuoneeseensa, olivat kironneetkin kaiken kalleutta.
Kyselin koska pääsevät muuttamaan ja miniä sanoi että harmi kun ei ole jo avaimia, voisi mennä vapaapäivinään siivoamaan kun muuten tulee taas kiire. Melkein jo suuni avautui tarjoamaan siivousapua, mutta viime hetkellä nielaisin sanani (palstalta opittua).
Tässä kohtaa poika sitten avasi suunsa ja kysy että mikä sua oikein vaivaa, normaalisti olisit heti sanonut että kyllä voin tulla sun kaveriksi niin pääsette vähemmällä.
Ajattelin että rehellisyys maan perii ja sanoin että yritän opetella olemaan hajuton, mauton ja äänetön anoppi joka ei näy eikä kuulu ja että palstaa olen ahkerasti lukenut.
Tässä kohtaa naurusta ei meinannut tulla loppua, miniäkin tokaisi että olet ihan riittävän hyvä anoppi tuollaisena ja että sovitaanko ettet yritä muuttua näkymättömäksi.
No nyt sitten tulevana viikonloppuna odottaa se siivousurakka ja muuttoapuakin olivat vailla...helpotuksen huokaus kun saan olla se ihan oma hössöttävä itseni:D
Tätä palstaa olen lukenut lievää kauhua tuntien ja huomasin maanantaina että on myös vaikuttanut käytökseeni.
Miniällä on epäsäännölliset työajat ja päivällä tekstasin hänelle lyhyesti "töissä?". Kesti tovin jos toisen ennenkuin soitti ja sanoi että oli töissä eikä huomannut viestiä. Aikamme juteltuamme sanoin sitten että käykää kun kerkiätte.
Heti tämän sanottuani mietin että nyt varmaan ajattelee (palstalta opittua) että syyllistän jotenkin kun eivät ole kiireiltään ehtineet kahvittelemaan. Eipä mitään, miniä sanoi että sopiiko tänään ja sopihan se.
Tulivat sitten illalla ja mietin kuumeisesti että kehtaanko kysyä (palstalta opittua) kelpaako uuteen huusholliin yksi minulle ihan ylimääräinen iso matto (ihka uusi), kun ei ole miniän maulla hankittu. No rohkaistuin ja kysyin ja miniä maton nähtyään sanoi että onpa ihana ja sopii just heidän olohuoneeseensa, olivat kironneetkin kaiken kalleutta.
Kyselin koska pääsevät muuttamaan ja miniä sanoi että harmi kun ei ole jo avaimia, voisi mennä vapaapäivinään siivoamaan kun muuten tulee taas kiire. Melkein jo suuni avautui tarjoamaan siivousapua, mutta viime hetkellä nielaisin sanani (palstalta opittua).
Tässä kohtaa poika sitten avasi suunsa ja kysy että mikä sua oikein vaivaa, normaalisti olisit heti sanonut että kyllä voin tulla sun kaveriksi niin pääsette vähemmällä.
Ajattelin että rehellisyys maan perii ja sanoin että yritän opetella olemaan hajuton, mauton ja äänetön anoppi joka ei näy eikä kuulu ja että palstaa olen ahkerasti lukenut.
Tässä kohtaa naurusta ei meinannut tulla loppua, miniäkin tokaisi että olet ihan riittävän hyvä anoppi tuollaisena ja että sovitaanko ettet yritä muuttua näkymättömäksi.
No nyt sitten tulevana viikonloppuna odottaa se siivousurakka ja muuttoapuakin olivat vailla...helpotuksen huokaus kun saan olla se ihan oma hössöttävä itseni:D
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olipa ihana viesti! :)
Niinhän se on, että aitoudella ja suoraan puhumisella pääsee pitkälle. Eipähän tarvitse kenenkään miettiä, mitä mikin sana tai tavu tarkoitti.
En tajunnut alkuperäisen kirjoittajan jutun ydintä. Oliko teksti tarkoitettu jonkinlaiseksi pilaksi, sarkasmin yritykseksi, omalaatuiseksi huumoriksi, yleiseksi pottuiluksi, miniöitten mollaamiseksi vai muuten vaan huonoksi vitsiksi?
vaikka aloitus olisi kuinka mukava ja positiivinen, aina tällä palstalla löytyy
sunlaisia ..... , jotka ei voi sulattaa positiivista viestiä vaan pitää kirjoittaa
juuri noin kuin teit.
Ei ihme että vähän aikaa sitten se miesketju ihmetteli näitä sunlaisia naisia.
mukavia, iloisia ja positiivisiakin ihmisiä. jos itse on täysin päinvastainen, käy
juuri noin, ei ymmärrä ollenkaan.
läheisillesi. Omasta lähipiiristä tiedän miten raskasta on elää laisesi ihmisen kanssa.
Ihan hauska provo, mutta ei kukaan oikeasti kuvittele nettikeskustelujen kertovan oikeasta elämästä mitään.
Onnea vaan sulle jos haet oppisi elämään nettikeskusteluista ;)
Ei ketjun avaus ollut välttämättä provo.
Olen niin monta kertaa ollut anoppina ja anoppikandidaattina, että suomi24:stä opin saatuani päätin viisastua. Keväällä avoliittoon poikani kanssa muuttanut oikein reipas nuori nainen kysyi minulta viime sunnuntaina, olenko aina yhtä pidättyväinen ja ylettömän kohtelias. Eikö koskaan pokka petä? Sanoin saaneeni opin anoppi - miniä -palstalta. - Unohda, sanoi tämä reipas nuorinainen. - Kelpaat sellaisenaan. - Kiitos, sanoin ja minä ja kysyin, kelpaako mikään meidän sohvista heille. Kelpasi yksi divaanimallinen nahkahärveli.
ihan eri asia kysyä, että haluaisitteko. Mutta kun kysytään ja ei kuunnella vastausta. Tai vastauksesta huolimatta oli se kyllä tai ei, tavara tuodaan.
Esim. silloin kun mieheni muutti kotoaan suoraan yhteiseen kotiini. Hänen äitinsä penko kaikki kaapit ja jos löytyi pienintäkään tavaraa mikä mahdollisesti kuului miehelleni, hän kysyi mieheltäni"otatko", mieheni sanoi "en tarvitse, eli en ota". Kuitenkin nämä tavarat ovat kulkeutuneet anopin laukussa meille mieheni kiellosta huolimatta.
ole mikään varasto. Mikäli ei tarvitse joitakin tavaroita, voi itse heittää pois.
minusta ainakin että pitää kuskata monen sadan kilometrin päähän tavarat heitettäväksi roskiin. Yhtälailla se kirja menee roskiin siellä toisessa päässä vähemmällä vaivalla. Kuuluihan tähän kieltolistaan vielä anopin ja appiukon hääkuvakin, sitä emme halunneet, mutta siitä huolimatta se ilmestyi kotiimme, on kylläkin kaapissa eikä esillä.
on oppinut "läksynsä": on heittänyt pois jotain, mitä toinen ei muka halua tai tarvitse ja saanut kuulla siitä myöhemmin? Parempi antaa tavaran omistajan hoitaa se roskiinheitto (hei, miksi ette voisi kierrättää?) kuin itse tehdä joku peruuttamaton moka?
Vanhempien koti ei tosiaan ole mikään keräilyvarasto, mihin omia vanhoja kapistuksiaan voi säilöä, kun omaan kämppään ei mahdu/sovi sisustukseen. Olisit sanonut, että heitä roskiin tai heittänyt itse. Joku ei pysty laittamaan roskiin mitään, toiselle se ei tuota vaikeuksia. Ehkäpä siinä oli kyse sellaisesta?
Appivanhempien valokuvat ovat historiaa, mitä hävettävää niissä on? Eikö omat juuret kelpaa esille?
Kyllä meillä on seinällä sekä omien vanhempieni hääkuva että puolisoni vanhempien hääkuva, lisäksi mieheni isänisän ja isänäidin hääkuva, niin ja meidän oma hääkuvamme tietysti. Lapset tietää juurensa ;).
Pian ehkä tyttäremme ja avokkinsa hääkuva.
Sinänsä ihan fiksua ottaa opiksi toisten virheistä, joista näissä nettikeskusteluissa kerrotaan, mutta ei näitä pidä lukea kuin Mooseksen savitauluja.
Kun poika (tai tyttö) muuttaa pois vanhempiensa kotoa, pitää tietenkin jossakin vaiheessa käydä läpi omat tavarat ja päättää mitä ottaa uuteen kotiin ja mitä heittää pois tai vie kierrätykseen. Vanhempien koti ei tosiaan ole mikään varasto eikä heillä ole velvollisuutta säilyttää aikamiespojan kamoja loputtomiin, eikä tuota lajitteluprosessiakaan pidä jättää äidin tehtäväksi ellei tämä nimenomaan tykkää tavarainventaarion tekemisestä. Riippuu tietysti myös kummankin asunnon ja säilytystilojen koosta. Jos tuosta tulee ongelma niin kyllä se on pojan itse aiheuttama.
Tämä on tietenkin aivan eri asia kuin se, että anoppi OSTAA uutta roinaa ja kiikuttaa sitä toisten kotiin kysymättä ja LOUKKAANTUU ellei "lahjat" kelpaa. Tämä on sitä viheliäistä toimintaa, jossa tahallaan kehitetään aivan turhia riitoja tuppautumalla toisen kotiin sisustussuunnittelijaksi.
Ja vielä eri asia kuin kumpikaan edellisistä on tuo aloittajan tilanne, että tarjoaa syystä tai toisesta itselle päätynyttä tarpeetonta tavaraa ensin lapsilleen ja ellei kelpaa niin vie sitten vasta kierrätykseen. Tämä on aivan ok toimintaa, kunhan kysyy niin että tulee selväksi ettei kyseessä ole mikään sydänverellä ostettu lahja, ja asennoituu niin että vastaus voi myös olla "ei kiitos".
Ja tosiaan juuri niin päin kuin aloittaja tekikin, että tavara on siellä anopin omassa huushollissa sillä hetkellä kun kysytään, ei niin että tavara tuodaan toisten kotiin.
Ja tuohon siivousapuun ja ylipäänsä kaikkeen sopii sama periaate: apua kuten tavaroitakin voi tarjota eli kysyä huolitteko, mutta kysymättä ei pidä ängetä toisen kotiin luuttuamaan ja verhoja vaihtamaan. Kyllä se normaalin sukulaisavun/lahjojen ja sopimattoman toisten elämään puuttumisen välinen ero pitäisi olla aika selvä kun maalaisjärjellä ajattelee. Ei yksinkertaisista asioista pidä vartavasten tehdä tuollaisia ongelmia.