Olen muuttamassa lappiin.kumpi kaupungeista on parempi tornio vai kemi?Mitä harrastusmahdollisuuksia?Kelkkailua,hiihto,kalastus ym?Ja esim laskettelu?Kummassa kaupungissa paremmat illanviettomahdollisuudet?
lappi kutsuu
hesastapois
391654
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
kallistuisin suosittelemaan enempi Torniota. Molemmat kauniita merenrantakaupunkeja, ja mukavia ihmisiä. Hyvät palvelut :)
Torniolta pääsee tosi nopeasti Ruotsin puolella vaikkapa Ikeassa käymään.
...paremmuus ole sen verran mielipidekysymys, että siihen ei edes kannata puuttua. Kelkkailla, hiihtää ja kalastaa voi molemmissa ihan tarpeeksi. Laskettelua voi harrastaa lähimmillään puolivalissä kaupunkeja Keminmaassa. Baarejakin molemmissa sen verran, että juopottelukin onnistuu.
Ei näillä kylillä oikeasti isoja eroja ole normi-ihmiselle. Torniossa vähän enemmän kepulais-lestadiolaisia juntteja ja Outokumpulaisia, Kemissä taas huumehörhöjä ja pitkän punaisen aikakauden masentamia uusnatseja. Kaikilta edellämainituilta välttyy, kunhan valikoi seuransa hyvin.
Tule Keminmaahan, sillä meiltä löytyy hyvät mahdollisuudet talviurheiluun, kuten lumilautailuun, lasketteluun ja hiihtoon. Ja täältä voit vierailla Kemissä tai Torniossa ja asua maaseutumaisessa Keminmaassa , joten tervetuloa vaan tänne pohjoiseen!
kemimaassa on laskettelu rinne ??? minkälainen en ole koskaan edes kuulut muusta kuin pullinkkista.
kerro ihmeessä tarkemmin tuosta laskettelurinteestä ??
http://www.keminmaa.fi/kalli/
kiitti vaan tuosta linkistä
ja nii myös keminmaassa. Tornioon asti se haju ei ylety. Eli tuu tänne! Kaikinpuolin parempi
Muuta Ylitorniolle.
Siellä vasta kivaa on.
Pahoittelen palstan huonoa tasoa. Ilmaisuköyhyys ei ole suoraan verrannollinen Kemi-Tornio -alueen väestön kanssa.
Itse olen vastikään muuttanut Tornioon. Hyvä paikka tämä on asua. Tornionjoenseutuvilla on kauniit puitteet harrastaa kalastusta ja hiihtoa, mutta maasto on lasketteluun aivan liian tasaista. Pohjoisemmaksi täytyy mennä, jos aidoilla tunturin rinteillä tahtoo lasketella.
Yleensä ottaen täällä on rauhallista ja luonto ympärillä on kaunis. Mieleisensä porukan ja menomestat kukin tietty valitsee.
Rajalla-projekti Haaparannan ja Tornion kaupunkien välillä poikiii ja nostattaa maisemakuvaan uusia liikkeitä ja liikerakennuksia, molemmissa kaupungeissa. Kolmessa vuodessa maisemakuva on muuttunut ainakin rajan seudulla hyvin paljon ja vielä tulee muuttumaan. Tornion ja lähitienoon (Haaparannan) alueen omaleimaisuus rehellisenä rajanylityspaikkana, pikkukylänä, mielestäni kärsii, mutta trendikkyyttä vaalivat ihmiset eivät liene "kehityksestä" muuta kuin hyvillään.
On tosiaan ollut paikallista puhetta siitä, kuinka Tornio menee kehityksessä hurjaa vauhtia Kemin ohi, myös mitä väkilukuun tulee. Nyt sitä on tämän kesän lukujen mukaan vain 112 henkeä Kemin hyväksi. Molemmat kaupungit liikkuvat 22500 tietämissä.
Kysyit, kumpi on parempi, Kemi vaiko Tornio. Itse olen asunut vain Torniossa, mutta kyllä vaan minulla on se vahva tuntuma, että Tornioon kannattaa ennemmin muuttaa, kuin Kemiin. Jo senkin takia, että Ruotsin kruunu on tällä hetkellä niin heikko, että eurolla saa naapurin puolella selvää säästöä ja kauppareissut tulevat lyhyemmiksi ja sitä mukaa halvemmiksi Torniosta kuin Kemistä.
Jos vielä olet tulossa tänne "ylöspäin", niin toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi!
väkilukuvertailussa pitäisi Kemin ja Tornion osalta aina muistaa kuntien pinta-ala. Torniossa väki asuu pitkin maakuntaa, Kemissä taas hyvin tiiviisti, kaupunkimaisemmin kuin Torniossa.
Mikä toisaalta ei todellakaan ole mikään paha asia, varsinkin, jos lukee väkivalta- ja rikostilastoja, joissa Kemi on lapin ykkönen (siis ykkönen negatiivisessa mielessä) jo ties kuinka monetta vuottaan peräkkäin.
Toisaalta Tornio on täynnä maalaiskunnan paskasta päätään ylös pukkivia juntteja. Kemissä on paljon kaupunkimaisempi elämäntapa kuin Torniossa. Se on joillekin se hyvä asia, kaikki eivät halua asua landella.
mutta junttius ei ainakaan vielä ole rikos. Ja sekin on totta, että Kemi on kaupunkimaisempi, jos kaupunkimaisuudella tarkoitetaan asumista betonilaatikoissa, niitä on Kemissä enemmän.
Torniossa ne "laatikot" kyllä on. Ja kaupunkin on kuin pellolle reväisty leegopalikka läjä.
Kemi on paljon enemmän kaupungin näköinen. Siellä on jopa umpikortteleita, mikä on oikean kaupungin tunnusmerkki.
Ja sanon tämän torniolaisena, joten ei ole mitään "kotiseuturakkautta" vaan tosiasia. Ei Kemikään mikään superkaunis kaupunki ole, mutta on se kuitenkin Torniota enemmän yhtenäisemmän ja kaupungin näköinen ja oloinen.
Torniossa on niin surkeat kaupunkimaiset palvelut että oikein hävettää. Eihän täällä ole edes yhtään hotellista riippumatonta asiallista yöbaaria! Mistä johtuu?
Pubista nyt puhumattakaan. Eikä Torniossa ole nykyään baareissa edes porukkaa. Mene kaupunginhotellin pubiin ja yksin siellä saa olla.
ja huomattu on että Tornio on kuin aavekaupunki arkena.Ihmisiä ei ole kuin rajalla.Ja meno paikkoja hmmm 1 eli hotelli jok ei ylitä mitään tasoa.Tämä on takapajuloiden takapajula missä koskaan olen komennuksella ollut.Yksinkertaisesti jos on valmiit kaverit,työ, asunto ja viihdyt omassa seurassa niin ei mitään hätää sitte voit asua täälläkin.Ja juorut kuulet vaikket tahtoisikaan.Lyhyesti tällanen kylä.
Jos voit muuttaa vaikka Rovaniemelle niin mene hyvä ihminen sinne.
Keminmaallakin sentään lentokenttä kun nopsaa haluaa vaihtaa maisemaa sekään ei niin huono ja Kemistä en pysty kertomaan mitään.
aika sama, kummassa asuu. Ehkä lapsiperheelle käy parhaiten Kemin tietyt osat, rauhallista omakoti-asumista ja palvelut pelaavat kaupungin taholta todella hyvin. Me muutimme Kemiin Torniosta 2007, kun omakotitalon osto tuli ajankohtaisesksi. Tornion hinnat ovat mielikuvituksellisia, tasakattoisesta 1970-luvun talosta vuokratontilla pyydettiin yli 100000€. Sillä summalla sai Kemistä 10 v nuoremman, omalla 1000 neliön tontilla olevan omakotitalon, lisäksi palvelut lähellä ja nyt myöhemmin voi todeta että todella ihanat naapurit.
Keminmaan jokisuulle ei kannata muuttaa, se on jo aikamoinen ghetto ja nuorisorikollisten sikiämispaikka. Toki jos bailausta haluaa, keskustat ovat parempia, Tornion tarjonta on kivasti lisääntynyt. Mutta Kemissäkin on puolensa, asiallisia paikkoja kymmenkunta. Toki Kemin rasite on junttimaisuus, toisaalta nää juntit ovat kotoisin juuri lähiympäristöstä, keminmaasta, simosta ja torniosta, ovat ajautuneet kaupunkiin. Tornio on sivistyneelle ehkä parempi vaihtoehto. En tiedä, emme ole Kemiin muuttoa kuitenkaan katuneet, puoliso sai täältä töitä, minä kuljen vielä torniossa, tosin aaveissa siintää jo oma firma kemissä.
Mikäli pidät veneilystä, Kemi on parempi vaihtoehto, koska Kemissä on kaupungissa kunnon venesatamat. Torniosta taas on lyhempi matka Ruotsinpuolelle katsomaan kaunista saaristoa.
Urheilumahdollisuudet ovat samat molemmissa kaupungeissa.
Kemissä on koirapuisto, Torniossa ei.
Kummassakin kaupungissa on suurin piirtein samat kaupat.
Mikäli olet vasemmistolainen, Kemi sopii paremmin sinulle. Mikäli taas oikeistolainen tai harjoitat jotain kristittyä uskonmuotoa niin sitten Tornio.
Mikäli sinua ei haittaa, että tulevaisuudessa kunnallisverosta suuri osa menee maahanmuuttajien kotouttamiseen, niin jälleen kerran Kemi on parempi vaihtoehto.
Melkein väittäisin, että joudut itse totamaan kummassa kaupungissa haluaisit asua :)
Ei millään pahalla Kemiä kohtaan mutta ihmettelen kyllä kenen mielestä siitä kaupungista kauniin saa ja olen aika monessa Suomen kaupungissa vieraillut mutta kyllä Kemi on ehkä Raahen kanssa Hirveimmän näköiset kaupungit mitä Suomessa on!
kemi jos mikä on niin kinttaat kädessä rakennettu kaupunki ettei mittään rajaa.ainoa fiksu pätkä on meren ranta kaupungin kohdalla.kemissä haisee aina ja talous kuralla vuojesta toiseen.
Kysehän on suhteellisista asioista, kukaan Kemiä Suomen kauneimmaksi väittänytkään.
Joskus teidän amisten kannattaisi lukea keskustelun otsikko, nyt mietitään Tornio vaiko Kemi ja tosiasia on, että kyllä Kemi enemmän kaupungin näköinen on kuin Tornio!
Et ole ilmeisesti käynyt raisiossa.
Aika hyvä yritys saada torniolaiset ja kemiläiset väitteleen keskenään. Kumpi on parempi!
Lappi ei ala Torniosta, se on ensimmäinen asia joka kannattaa sisäistää ...
kyseessä olisikon juuri tuo, että saataisiin taas väittely aikaiseksi kahden kaupungin välillä :)
Kylläpä ei ole kummassakaan juuri hurraamiista, mutta niinhän se menee, ne jotka tykkää Torniosta ei asu Kemissä ja päin vastoin.
Ja muuten, kyllä nuo kemin tehtaat tuoksahtaa sopivala kelilä Torniossaki, ei ne nyt niin kaukana kuitenkaan ole.
Torniossa taas sitte on ongelmia tuon samperin kalkin ja mustan pölyn kanssa.
Mutta, nuokin ns.ongelmat ovat positiivisia, koska siitä tiedetään että alueella on vielä työllistäviä tehtaita.
on että "Kemissä kenkä tehdään, Torniossa nokka nostetaan" (Muistaakseni Karilaksen kirjassa "Antero Vipunen"). Mutta sen selitystä on turha kysellä Kemiläisiltä tai Torniolaisilta. Ei ne tiedä tai halua kertoa... Ei myöskään kannata tingata mistä tuo "Pikku Paavo Torniosta mökissänsä eli, toisen miehen lammikosta kalat kalasteli" loru on saanut alkunsa (Kirsi Kunnas). Tietämyksen taso kaikilla aloilla on aika heikoilla :( Jos on akateemisen koulutuksen saanut ja jonkin alan asiantuntija niin saa varautua siihen että 5-10 vuotta ajasta jäljessä olevat paikalliset ns. asiantuntijat jyräävät kyllä kaiken, voi olla 100% varmaa että etelässä hankitulla tietämyksellä ei ole mitään arvoa. Innovaatioita kaivataan mutta visionäärejä ei Kemissä ja Torniossa ole kaivattu eikä tulla kaipaamaan... Jos on ns. "kuuma-kalle" niin aika äkkiä häippäsee takaisin etelään tahi ainakin Oulun seudulle. Kemin tekulta lähti aikoinaan "liian tietäviä" opettajia Vaasaan, Kajaaniin jne, pinna paloi kun työkaverit eivät tuntuneet osaavan mitään eikä ymmärtävän mitään.
Nykyinen ammattikorkeakoulun tekniikan toimialajohtaja puki ajatuksen muotoon: "Jos tänne rahdataan etelästä insinöörejä, he viihtyvät täällä semmoiset pari vuotta." Juntteihin kollegoina pitää tottua tai lähteä pois! Jos Kemi-Tornio alueella nyt sattuisikin syntymään lahjakkaita ihmisiä niin kylläpä nuo heti lähtevät etelään. Kemiläiset jaksavat hehkuttaa jonkun Esko Valtaojan "Kemiläisyyttä" vaikka mies asuukin Turussa.
Muualta muuttaneita kutsutaan nimillä "etelän pelle" ja "junantuoma" ja katsotaan ettei heillä ole mitään arvoa, omaavatpa sitten mitä taitoja ja tietoja tahansa. Siis paljasjalkaisten taholta tämmöinen ajatus... Eli kyllähän poispotkimiseen tarvittavia kenkiä osataan Kemissä tehdä ja Torniossa nokka nostaa muukalaisia varten... Tuo lastenloru sensijaan taitaa kertoa siitä etelän Torniosta missä se "Kalaton" niminen lampikin on....
tornio siellä on lähellä kalastus,kelkkailu,hiihto mahollisuukset.
Torniossa ei paljon merenrantaa ole, ainakaan niin että se kaupunkilaista viihdyttäisi. Kemissä sen sijaan on upea purjehduskelpoinen wanha satama aivan kaupungin keskustassa kiinni (plus tietysi oikea kaupallinen nykyaikainen satama Ajoksessa)
Kemi on lähempänä lentokenttää, itseasiassa kenttä on aivan kaupunginrajassa kiinni. Lisäksi Kemistä on paremmat liikenneyhteydet etelään, niin bussi kuin junayhteydetkin. Torniossakin on pistoraide, josta menee Kolarista (Ylläs) tuleva hiihtojuna alas. Mutta läheskään joka ilta ei mene eli juna- ja bussiyhteydet ovat paljon harvemmat. Torniosta sen sijaan pääsee Ruotsin bussi, lentotaksi ym. yhteyksiin käsiksi järkevämmin., Torniosta on kolme isoa lentokenttää suurinpiirtein samalla etäisyydellä toisistaan: Oulu, Luleå ja Rovaniemi. Luleån kenttä on noista vilkkain ja halvin. Lisäksi esim. Lontooseen lennettäessä Ruotsin kautta otettu lento on yleensä sekä nopeampi että halvempi. Kemi-Torniossa on toki oma pienehkö maaseutu kenttä, mutta sinne lentää vain englantilainen halpalentoyhtiö Flybe - joka ei ole niin halpa. Vain palvelu on yhtä heikkoa kuin halpisyhtiössä, lipunhinnassa osataan kyllä rokottaa varsin tietoisina siitä, että Kemi-Tornion kentälle ei kilpailua ole.
Tornio häviää kaupunkikuvallisesti Kemille, Kemi on paljon enemmän kaupungin oloinen. Lisäksi keskussairaala päivystyksineen on Kemissä. Toki kaupunkeja yhdistää hyvä tie, moottoritietasoinen. Sinänsä piipahdus kaupungista toiseen ei ole mahdoton asia, mutta 25 km on kuitenkin 25 km eikä sitä ihan tyhjän vuoksi viitsi toimittaa.
Tornion etuna on Ruotsin läheisyys. Ruotsin kaupat tuovat vaihtelua tarjontaan ja sellaisia artikkeleita, joita ei välttämättä Suomessa ole. Ruotsin Alko, Systembolaget on Suomea halvempi viineissä mutta erityisesti oluissa. Lisäksi Ruotsista saa tietysti nuuskaa, jos se kiinnostaa. Torniossa näkyy ongelmitta myös Ruotsin TV-kanavat. Kemissäkin saattaa edullisessa vastaanottopaikassa näkyä, mutta se on jo vähän epävarmempaa Tornioon verrattuna.
Molemmissa on aika samantyylisiä, lappilaisia pikkukaupunki-ihmisiä. Torniossa näkyy enemmän ruotsalainen vaikutus, mikä on aika monen mielestä positiivista. Ihmiset ovat ehkä hieman suvaitsevaisempia Torniossa.
Kemissä on ehkä aavistuksen vireämpi ravintolaelämä, jos sitä etsii.
Mie kyllä luulin että olet muuttamassa Lappiin,siis Kolari,¨Muonio,Enontekiö akselille.
Herran jumala sentäs! Aloittaja miltei kolme ja puoli vuotta sitten lappiin muuttoa kyselly ja kuvitellu sen olevan jossain Kemi-Tornio alueella?
Eikä kukkaa osannu neuvoa, et jos lappiin haluaa nii paljon ylemmäs pitää mennä? Kyl on toopea porukkaa, aletaan kilvan kehumaan ja haukkumaan milloin Kemiä tai Torniota? Vai kuvitteletteko te asuvanne lapissa? Haaaah hah hah haaa.
PS. Tervetuloa 2 on sentäs asian ymmärtäny, joten viisas ihminen.
on sullaki murheet.
No jos alamme saivartelemaan niinkyllä tornioalue on myös lappia eteläsellaista.Kyllähän täälläkin löytyy hyvin paljon vapaaajan viettomadollisuuksia.Itse olen tyytyväinen alueen tarjontaan,kalastus onnistuu hienosti on kelkkailu ja keminmaassa on kalli jossa voi lasketella lautailla sitten jos tuntuu että isompaan mielitekisi ajetaan aavasaksa ylläs pallas kittilä sinne mennään juhlimaan laskettelemaan ja pitämään hauskaa ja sitt taas kotiapäin töihin tornio kemi.Ekös tämä olekkin jotain suurenmoista?
puppendaalia kirjoitat.vaikka kuin saivartelis niin ei toke lappia ole sentään!lapin lääniin kuulutaan,mutta lappi alkaa napapiiriltä eikö ope opettanut!
Eipä tuo sinuakaan kirjoittamaan opettanut.
Meinaako että täällä keväällä todistuksia jaetaan? Bhuuuuooooaaa ha haaa!
Tässä olisi tepolle päästötodistus kykenemätön keskusteluun
Kirjoittaisit sinäkin edes etunimen isolla.
En voinnut noin keskenkasvuiselle isolla kirjoittaa
Onko muuten näkynyt näillä sivustoilla setolkka nimimerkkiä olisi hauska kuulla ja nähdä hänen ajatuksia
Mistä näitä työttömiä kansankyttilöitä oikein tulee?
Työttömät ovat kansakunnan huonosti hoidettu päätös,nyt me tarvitaan tekoja joita edustajat lupasivat.Kuitenkin tuntuu siltä nostavat vain edustajapalkan ja ovat kotosalla juurikuin heitä olisi tarvittu niinsanotussa tilaisuudessa.Kreikka,espanja portugali irlanti ja viellä italia syövät meidän veromme jotka olemme maksaneet pyyteetömästi valtiolle.Katsotaanpa 5vuotta eteenpäin missä me ollaan mafian talutusnuorassa jota jo nyt saamme kokea erinimellä kylläkin Kehoittaisin nimimerkki setolkkaakin asiomaan täällä hänellä olisi sanomista ?
Täällä on hyvä asua suuressa tai pienessä kaupungissa. 44 tai 47
http://vrk.fi/default.aspx?docid=6848&site=3&id=0