Muutin Helmikuun alussa Helsinkiin ja olen siitä lähtien ollut työttämänä. Mainostoimistosta työkokemusta, mutta eipä tällä hetkellä hevillä pääse sellaisiin hommiin, etenkään kun vanha työnantaja kusetti kaikki työnäytteet graafisesta suunnittelusta enkä voi niitä esitellä töitä hakiessani. Laskin tuossa eilen että siitä Helmikuun alusta olen hakenut 142 paikkaan (päässyt 13 haastatteluun), laittanut hakemuksia ilmoitettuihin paikkoihin ja myös vain mielenkiintoisiin yrityksiin avoimia hakemuksia. On tullut haettua oman alan hommia ja sellaisia joista on työkokemusta vähän kertynyt sekä aivan uusiakin. Niin hyvä- kuin huonopalkkaisiakin.
Vuoden sisällä on hautunut ajatus alanmuutoksesta, jotta pääsisi pois tällaisesta markkinointi-ihmisten teflon-maailmasta joka itsestäni tuntuu kovin kylmältä, teennäiseltä ja valheelliselta. Jatkuvaa paineen alla naama pakkovirneessä vetämistä, aina vain oltava parempi, nopeampi, tehokkaampi, ylitöitä puolille öin vailla kiitosta, ja minkä eteen? Jotta saataisiin ihmiset kuluttamaan! Valheiden syöttämistä niin asiakkaille kuin työntekijöillekin.
Kevättalvella syntyi lopulta voimakas päätös vaihtaa alaa, tavoitteena päästä ensi vuonna yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä. Opettajan työ on jotain josta koen olevan oikeasti hyötyä, se on rehellistä, aitoa, arvokasta. Koen että voin oikeasti vaikuttaa jonkun pienen ihmisen elämään positiivisesti, kuten oman lapsuuteni opettajat vaikuttivat minuun. Kevään ajan minulla on siis ollut päämäärä, mutta olen jatkuvasti harhaillut ja etsinyt oikeaa tietä sinne, surffaillut edelleen kahden alan välillä ristiriitaisin tuntein sen vuoksi, että alalla josta minulla on työkokemusta, en haluaisi enää työskennellä, ja alalla johon haluaisin, minulla ei ole oikein mitään työkokemusta.
Eilen vastaanotin paikan iltapäiväkerho-ohjaajana, ja nyt tuntuu viimein että olen oikealla tiellä kohti tavoitteitani. Seitsemän kuukautta harhailua (enemmänkin, harhailua se tuntui olevan jo työaikana kun neljänä päivänä viikossa tulin töistä itkien kotiin) ja näen valoa tunnelin päässä. Tältäkö tuntuu kun vetää ensi kerran henkeä kun on juuri melkein hukkunut? Elämää virtaa keuhkoihini!
Voimia kaikille jotka sitä tarvitsevat, työssä olevat turhautuneet ja työttömyydessä tuskailevat. Olen kokenut molemmat, ja kannustan etsimään jatkuvasti elämälle sitä uutta suuntaa ja rohkeutta tarttua siihen jos tuntuu että elämä lipuu ohi. Meille suotu aika on aivan liian lyhyt siihen, että sen kuluttaisi työssä jota inhoaa tai masentuneena työttömyydestään.
Vuoden sisällä on hautunut ajatus alanmuutoksesta, jotta pääsisi pois tällaisesta markkinointi-ihmisten teflon-maailmasta joka itsestäni tuntuu kovin kylmältä, teennäiseltä ja valheelliselta. Jatkuvaa paineen alla naama pakkovirneessä vetämistä, aina vain oltava parempi, nopeampi, tehokkaampi, ylitöitä puolille öin vailla kiitosta, ja minkä eteen? Jotta saataisiin ihmiset kuluttamaan! Valheiden syöttämistä niin asiakkaille kuin työntekijöillekin.
Kevättalvella syntyi lopulta voimakas päätös vaihtaa alaa, tavoitteena päästä ensi vuonna yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä. Opettajan työ on jotain josta koen olevan oikeasti hyötyä, se on rehellistä, aitoa, arvokasta. Koen että voin oikeasti vaikuttaa jonkun pienen ihmisen elämään positiivisesti, kuten oman lapsuuteni opettajat vaikuttivat minuun. Kevään ajan minulla on siis ollut päämäärä, mutta olen jatkuvasti harhaillut ja etsinyt oikeaa tietä sinne, surffaillut edelleen kahden alan välillä ristiriitaisin tuntein sen vuoksi, että alalla josta minulla on työkokemusta, en haluaisi enää työskennellä, ja alalla johon haluaisin, minulla ei ole oikein mitään työkokemusta.
Eilen vastaanotin paikan iltapäiväkerho-ohjaajana, ja nyt tuntuu viimein että olen oikealla tiellä kohti tavoitteitani. Seitsemän kuukautta harhailua (enemmänkin, harhailua se tuntui olevan jo työaikana kun neljänä päivänä viikossa tulin töistä itkien kotiin) ja näen valoa tunnelin päässä. Tältäkö tuntuu kun vetää ensi kerran henkeä kun on juuri melkein hukkunut? Elämää virtaa keuhkoihini!
Voimia kaikille jotka sitä tarvitsevat, työssä olevat turhautuneet ja työttömyydessä tuskailevat. Olen kokenut molemmat, ja kannustan etsimään jatkuvasti elämälle sitä uutta suuntaa ja rohkeutta tarttua siihen jos tuntuu että elämä lipuu ohi. Meille suotu aika on aivan liian lyhyt siihen, että sen kuluttaisi työssä jota inhoaa tai masentuneena työttömyydestään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet nyt alalla joka pyörii tukien avulla. Sopii sinulle toistaiseksi, kunnes huomaat katkerien selkäänpuukottajien olemassaolon. He valehtelevat sinusta mitä tahansa, jos vain saavat isomman palan pullaa tai pränikän rintaan, jossa lukee olen suuri päällikkö, esim. vuorovastaava.
Liikemaailma ei sovi heikkohermoisille. Samantekevää millä tasolla olet rahaa on tultava. Se on jokaisen yrityksen AINOA tarkoitus. Mutta se on rehellistä, heikot potkitaan heti pois.
Voihan sen noinkin nähdä, jos on kyyninen eikä osaa ajatella mistään mitään positiivista. Mutta onnea valitsemallasi tiellä, tulet varmasti olemaan onnellinen elämässäsi. Minä sen sijaan päätän jahdata unelmiani ja elää elämääni parhaalla mahdollisella tavalla. Selkäänpuukottajia löytyy kaikkialta, se ei ole sidoksissa ammattiin vaan luonteenpiirteeseen.
Näkemykseni on, että sen sijaan että kaikki toimintani työssäni liittyisi valehteluun, liioitteluun ja kaupallisuuteen, teen mieluummin työtä jossa TAKUULLA vähintäänkin oma osuuteni ja kanssavaikutukseni lapsiin on aitoa, välitöntä ja tavoitteeltaan kehittävää ja positiivista.
Ihmisestä ei tee heikkoa jos hän lähtee pois markkinointialalta (tai miltä muulta alalta tahansa) sen vuoksi että sen toimintatapa on vastoin hänen moraalisia arvojaan. Heikko hän olisi, jos siitä huolimatta jäisi samaan työhön vain hyvän palkan vuoksi. Alanvaihdokseen liittyvän ajatusprosessin läpikäytyäni voin varmuudella todeta, että vaatii hitonmoista rohkeutta lähteä koulutuksen jälkeen vaihtamaan täysin uusille urille ja aloittaa uudet koulutukset. Olisi niin helppoa jäädä jumittamaan vanhaan. Aion tehdä sen nyt enkä nelikymppisenä.
Juo lasten kanssa mehua, sen voit juuri hallita kaatamatta sitä muiden päälle.
Olipa hieno vastaus. Ai ai kun oli paha veto. Pitäisiköhän sinunkin palata koulun penkille, tunnut olevan itse edelleen ihan lapsi. Mikäköhän siinä tarkalleen ärsyttää että kerron tilanteestani ja suunnitelmistani vaihtaa itselleni sopivammalle alalle? Turha yrittää ärsyttää, minulla oli eilen paras työpäivä kolmeen vuoteen ja odotan innolla tätä päivää. Vaikka opeteltavaa onkin, mitä siitä? Ei kukaan ole seppä syntyessään.
häiriköt, ettei pahemmin keskustelua synny.
Mutta onnittelen sinua tekemästäsi päätöksestä.
Joitakin pässejä kun ärsyttää, jos toinen henkilö on tyytyväinen tekemäänsä päätökseen ja iloitsee siitä aidosti.
olla myöskin juna jos ei satu heti huomaamaan.