Olisi ilo kuulla kokemuksistanne.

niitä pelkoja tulee olemaan paljon. on sitten eriasia että antaako niitten vallata mielen vai ei. on ihan turha pelätä jotain kätkytkuolemaa,koska eihän se ole mahdollista että valvoisit joka ikinen hetki vauvas vieressä vahtimassa että se hengittää. ja sama pätee muihinkin pelkoihin. tietysti teette kaiken että vauvalla on hyvä olla ja toimitte aina parhaimpanne mukaan. Mutta hyväksykää se ettei kaikkeen voi vaikuttaa.

Miulle itelle iski ekana iltana kotona sellanen kokonaisvaltanen pelko ja ahdistus, koska nyt oon vastuussa jostain muustakin kun itestäni. mutta siihen tottuu. ei pidä antaa pelolle valtaa,se syö sut sisältä päin. rohkeesti vaan, luottakaa itteenne ja kykyihinne. hyvin se menee :D

Et jaksa valvoa vaikka pelkäisit :). Muista nukuttaa sängyssä jossa hengitysilman hiilidioksidi pääsee valumaan pois. Hiiloidiokdidi on ilmaa raskaampaa ja jos sänky on umpio niin hiilidioksidi jää lillumaam vauvan ympärille. Siki ei pinnasängyn reunasuojia! Samasta syystä en nukuta vaunuissa paitsi jos nukkuu kauppareissulla. Silloinkin pitää katsoa että ilma pääsee hyvin kopan sisään tuulettamaan hiilidioksidia pois. Tiedätkö afrikassa sellaisen laakson jonka pohjalla purkautuu hiilidioksidia? Se jää lillumaan laaksoon ilmaa painavampana. Jos eläin eksyy sinne niin se on kuoleman oma koska hiilidioksidi lamaa hengitystö. Käytä myös vain uutta patjaa. Ei saa pukea liian lämpimästi. Ei tyynyä. Jos peitto eikä unipussi niin laita nukkumaan ihan jalkopäähän ette valu peiton alle. Peitto ei saa olla paksu vaan neulottu huokoinen että jos joutuu alle ei tukehtuisi. Älä käytä lampaantaljoja koska uudessa seelannissa jossa niitä perinteisesti käytetään kätkytkuolemat ovat yleisempiä. Kun näitä ohjeita noudatat uskon, että voit nukkua turvallisin mielin.

Minä saan hurjan paljon sellaista primitiivistä lohdun tuntua kun tunnen vauvan lämmön ja hänen pikku päänsä hunajaisen tuoksun olkapäälläni. Kun odotin esikoistani, niin eräs nainen - monen lapsen äiti - sanoi minulle ohimennen sairaalassa käydessäni, että hänen mielestään ihaninta vauvoissa oli se täydellinen viattomuus, joka katoaa ihmisestä hänen kasvaessaan. Ja niinhän se on. Pieni vauva ei ole vielä ajatellut yhtäkään pahaa ajatusta. Hän on niin aito kuin ihminen vain voin tässä elämässä olla ja sen vuoksi kauneinta mitä maan päällä on.

Voin sanoa, että tämän ensimmäisen kanssa meni varmaan se kaks kuukautta jossain ihme sumussa. En oikein muista siitä ajasta muuta kuin jatkuvan imettämisen ja helteessä hikoilun. Ei meillä suurempia ongelmia ollut, mitä nyt vauvan iltaitkuisuus 2vkon iästä eteen päin. Nyt kun 3kk häämöttää on herännyt siitä horroksesta ja voi suunnitella elämää, tehdä ja touhuta :) Ehkä sitä aluksi jännitti niin paljon, nyt vasta alkaa ymmärtämäänn mitä mikäkin kitinä tarkoittaa, eikä joka kerta ala hötkyillä.

Kotiin pääsy tuli meille yllättäin, kun sairaalassa seurattiin bilejä. Päästiinkin illalla lähtemään kotiin ja olin ihan hölmistynyt klo 20 kotiovella, että mitäs nyt. Ei ollu keretty lähteissä laittaa paikkoja ihan valmiiksi, joten pikaisesti vain patentoitiin peti pienelle ja sitten nukkumaan.


alkuun pyöri mielessä kaikenlaiset kätkyt yms. Mutta äkkiä se helpotti. Huvittavaa oli, että kun vauva ei nukkunut, mietti mikä sitä vaivaa ja kun se nukkui, mietti miksi se nukkuu noin pitkään.... Ensimmäinen 6h yöuni oli järkyttävä. aamulla kun heräsi tuntui, että uskaltaako tuonne pinnikseen edes katsoa. Mutta siellä se tuhisi ;) Kannattaa jättää turha stressaaminen asioista, joihin ei voi vaikuttaa, silloin on paljon onnellisempi!

Kyllä se vauva määrää tahdin päästyään turvallisesti kotiin :) Minä "valvoin" ensimmäisen vuoden vauvan sängyn vierellä ja seurasin jatkuvasti hengitystä. Nyt kun poika lähestyy toista ikävuottaan, olen vähän jo rentoutunut asian suhteen (myönnän kuitenkin yhä tarkistavani sitä silloin tällöin).

Pelkäsin ihan kaikkea. Joka kerta portaita kulkiessani vauva sylissä (asumme kolmannessa kerroksessa eikä ole hissiä) näin flashbackinä mielessäni, kuinka kaadun vauvan kanssa ja suunnittelin joka kerta rappusissa, miten kaatuisin sillä tavalla, ettei vauvaan sattuisi. Hullua, tiedän, mutta kaiketi se on sitä äidinvaistoa. Kavereillani, joilla myös oli silloin pieniä lapsia (nyt jo isompia), oli samanlaisia pelkokuvia. Ajan mittaan ne hälvenivät, eikä sellaisia ajatuksia kannata pelätä vaan ottaa ne vastaan.

Ensimmäiset 3kk meni minulla sängyssä maaten. Lapsi oli todella läheisyyden kipeä, eikä suostunut nukkumaan ilman ihokontaktia, ei edes päivällä saati sitten yöllä. Kirosin monta kertaa sitä, etten ollut antanut miehen laittaa makkariin telkkaria ;) mutta tulipahan luettua enemmän kirjoja kuin koskaan muulloin. 3kk täytettyään poika alkoi nukkua päikkärit ilman minua (toki hipsin vartin välein tarkistamaan, että kaikki oli hyvin).

Meidän kohdallamme sairaala vähän mokasi ja jouduimme olemaan siellä pari päivää pitempään (emme päässeet lääkärintarkastukseen ja viikonloppu sattui juuri sopivasti siihen väliin), toisaalta olen tästä kiitollinen, koska sain lisäaikaa harjoitella vauvan kanssa oloa ja luopumista siitä elintärkeästä napista, jota painamalla sai hoitajan huoneeseen kertomaan, mitä sille vauvalle pitää nyt tehdä.

Edelleen tulee tippa linssiin, kun muistelen sitä hetkeä, kun minut vietiin sairaalassa yksin vauvan kanssa huoneeseen. En halunnut perhehuonetta mutta tilanpuutteen vuoksi minut sellaiseen laitettiin. Istuin siinä kello 3 yöllä, katselin vauvaa suoraan silmiin ja mietin paniikissa, että mitä ihmettä nyt pitää sitten tehdä, kun kukaan ei ollut kertonut. Vauva itsekään ei kertonut vaan tuijotti takaisin tuumivaisesti.

Paniikissa ensimmäisen yön aikana kutsuin hoitajan paikalle ja ilmoitin, että lapseni pitää kummallista ääntä. Hoitaja käveli vauvan sängyn ympäri, kuulosteli, tutki ja totesi lopulta minulle tyynellä äänellä: "Vauvat PITÄVÄT tuollaista ääntä." :)

Niin kämäinen käsi olin ja silti olen onnistunut kasvattamaan maailman ihanimman pikkuisen pojan, joka ajaa olkkarin lattialla paloautolla ja huutaa PIIPAA PIIPAA. Lapsi on itse asiassa niin ihana, että alan vakavasti jo harkita, jos tekisi toisen samanlaisen ;)