Aurinko on noussut. Linnut vielä laulavat syksyisessä raikkaassa aamussa. Kohta nekin muuttavat pois. Tähän ihanaan aamuun on hyvä, toisinaan pakko, herätä. Niinpä hän askeltaa lasittunein, verestävin silmin. Jalat vaistomaisesti harallaan, tasapainoa pitäen. Olemuksessaan on silti määrätietoisuutta, jopa uhmaa. Paskalle on päästävä! Vaunun vessa on täynnä. Hän etenee määrätietoisesti, vaikkakin horjahdellen. Mutta äkkiä kaikki muuttuu, hän seisahtuu. Kasvoilla on yllätyksen sävyttämä toiveen ja täyttymyksen sekainen ilme. Onko se totta? Kyllä! Siinä, aivan polun vieressä on larssen pullo, vielä pohjat jäljellä! Aivosolut työskentelevät kuumeisesti. Ensimmäisen kerran viikkoihin. Ottaako riski ja pysähtyä, vai seurata luonnon kutsua. Ollakko ihminen, vai vain eläin, joka elää viettiensä ja tarpeidensa armoilla. Hän ei sitä itse tiedosta, mutta taistelu, taistelu on kova. Paskalle, kuten luonto vaati, vai kausipaikkalaisen vapaus valita! Valita päättääkö itse milloin juo ja milloin ei!? Hän voittaa. Hän voittaa! Hän nousee kuin nouseekin primitiivisten voimien yläpuolelle. Hän tarttuu määrätietoisesti pulloon - ja juo. Hän teki sen, hän voitti! Hän päätti itse, milloin on aika juoda. Ja samalla hän paskansi housuunsa. Mikä lämmin, rauhoittava tunne. Larsen lämittää rinnassa, paska housuissa. Tämä on oikeaa kausipaikkalaisen elämää! Ei asfalttia, ei ratsioita. Ei outoja ihmisiä, ei vierasta kieltä. Vain raukea rauhan ja onnen tunne! Tällaista eivät nuo liikkuvat koskaan voi tuntea.... Hän sammuu jälleen - autuas ilme kasvoillan. Ja paskat housuissa.
Elämää.... -kö?
.-.
38496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Kiitos asiantuntevasta ja totuudenmukaisesta syysaamun kuvauksesta.
luonnonvoimia vastaan ei kannata taistella ! ;))
Tarina sinänsä hyvä. Kerronta vain menee tasaisena putkena eteenpäin samoja fraaseja toistellen.
Vielä kun olisi paska toisen housuissa ,nin aina parempi tunne,
Ei hankaisi myöhemmin poskia rikki
"Kerronta vain menee tasaisena putkena eteenpäin samoja fraaseja toistellen."
Niinhän se mene kausipaikkalaisen elämäkin - päivästä toiseen samaa rataa. Ei mitään uutta - lasittunein silmin... hihhih. Oli hyvä kirjoitus.
Kirjoituksesi vaikutti nyt tulevan niin kokemuksen syvällä rintaäänellä että taidatkin olla ihan oikeasti yksi heistä. Been there -done that?
Well, actually - I've seen that. 'c? ;-)
lakkasi naurattamasta sen verran että pystyy kirjoittamaan. voi helvetti, vieläkin on kyynelet silmissä. mitäköhän kaupungilla ajattelevat kun purskahtelen nauruun, kun toi teksti tulee mieleen.
Niin totta niin totta.
puuttui se, että kaiken tämän jälkeen kausipaikkalainen menee vetää käteen homeiseen vaunuunsa. Nythän on melko ilmeistä, että nämä kausipaikkalaiset ovat niin innoissaan nimeenomaan kausipaikasta, että vetävät käteen vaunussaan. Toista on taas nämä, jotka vetävät vaunua paikasta A paikkaan B. Nämä ovat niin huumassa vaunun vetämisestä, että heillä on kuivat housuissa koko ajan autossa.
No ainut vaikeus on se, että pääsisi amulla huomaamatta lähtemään alueelta, kun kulkuset kilsee hoidettujen kausipaikkaisten rouvien jäljiltä. Ei siinä oikein tahdo enää vetohuuma tulla mieleen, kun on joutunut näiden puutteessa pidettyjen rouvien himojen kohteeksi. Kerrankin yritin saada oikeutta vaadin rangaistusta raiskauksesta. Tuomari katsoi vähän aikaa kausipaikkalaisen rouvan apaattista olemusta ja väitti, ettei tarinani ollut uskottava. Ymmärrän kyllä sitä tuomariakin.
voi selvitä tulevaisuudessa kun henkinen taso on tälläistä? säälittävää.
Ei. Tarina ei jatku noin. Nuorena hänellä kyllä oli se ongelma, että krapulassa aamupissalla tuli ensin kuivat ja sitten vasta kusi, kun kädet vapisivat niin kovasti ja edellisilta oli mennyt touteutumattomien toiveiden kera. Nyt, vuosia myöhemmin tilanne on toinen. Rouvansa on käynyt herättämässä tämän uhron, joka häpeisään, paska puntissa valuen on hiipinyt vaunulleen. Muutaman loiventavan jälkeen hän kykenee riisumaan housunsa, heittää ne vessan nurkaan edellisten siellä samasta syystä olevien päälle pinoon ja pyyhkii pyyheliinalla paikkojaan. Käteenveto ei tule pieneen mielenkään tällä sankarillamme, joka tuskin muistaa edes aikaa, jolloin vielä kykeni sen tekemään. Nyt on vatsa liian iso, että edes ylettyisi.
nythän näyttää jo siltä että kaikki erilaisten koppien omistajat ja haaveomistajat ovat jokatapauksessa niin vetäväistä kansaa että kaikki kädenvääntö on viisainta lopettaa samantien. Samaa harmaata vetävää massaa. Onko sen lopulta väliä vaihtuuko se maisema vai ei? Kun ei sielunmaisemakaan...
olen todella pahoillani.
se on sitten yksi koulupäivä päättynyt näillä keskosilla.
ne kouluajat ovat jo menneet vuosikymmeniä sitten, koitahan pärjäillä.
Hän ei myöskään musita sitä, että avaajan kertumus oli hänestä. Viime sunnuntailta.
Jos väität hoidelleesi jo pitkälle eläkeellä olevia karavaanari rouvia,korkeintaan mielikuvituksesta voi mainita.
Otin vapauden kirjoittaa tarinan uudelleen. Pahoittelen tapahtunutta.
Kuulas auringonpaiste valtasi Perähikiän sumuisen leirintäalueen. Kaikkialla oli hiljaista. Linnut olivat lähteneet.
Rannan tuntumassa, leirintäalueen parhaassa paikassa numero 67 vaunusta kuului kolinaa. Vaunu oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Seinillä kasvoi sammalta molemmin puolin ja etuteltta roikkui ruostuneiden ja katkenneiden tukiputkien varassa. Aikanaan vaunu oli ollut luokkansa huippua, jota oli hieno vetää Moskvitsh Elitellä pitkin Perähikiän maanteitä. Nyttemmin vaunusta ovat kiinnostuneet vain ympäristöviranomaiset ja Ekokem.
Kolina aiheutui refleksinomaisesta huitomisesta. Oliko kyse pikku-ukkojen vai kärpäsen tappamisesta. Vaunun seinän homeläikkien seasta on kärpästä vaikea havaita.
Silmät verestäen Kausipaikkalainen antautuu uuteen aamuun. Tutkamainen katse kiertää vaunun sisustaa; vain tyhjiä juomapulloja. Alistuneena hän luo katseensa maahan. Haa…Kausipaikkalainen huomaa Ruokailuryhmästä tehdyn vuoteen alla olevan kaatuneen olutpullon, jossa on tilkka jäljellä. Jumala on sittenkin olemassa. Gepardin nopeudella ja notkeudella Kausipaikkalainen singahtaa aarteen luo ja nauttii elämän eliksiirin samantien. Mallasjuoman maahankaatumisriskiä ei voi ottaa.
Pukeuduttuaan, vuosisataisen krapulan jo hieman löysätessä pään ympärille kierrettyä vannetta Kausipaikkalainen tuntee möyrintää sisuskaluissaan. Krapulapaska.
Nopean, vatsankurinan säestämän tilannearvion jälkeen Kausipaikkalainen päätyi kahteen vaihtoehtoon: Vaunun kemssa vai huoltorakennuksen WC. Kemssa on täynnä. Sinne paskominen tekisi sanoinkuvaamattoman sotkun.
Matkahuussi oli pitänyt eilen tyhjentää. Tyhjennys oli jäänyt tärkeämpien asioiden takia: Naapuri Kausipaikkalainen oli keksinyt hienon kiljunkäyttöpaikan. Primuksen vieressä oli ihannelämpö ja nyt panos oli valmis.
Niin oli kemssa unohtunut ja kerran jo siirretty perunan nosto. Suolentyhjennys täytyy suorittaa huoltorakennuksessa. Siivousvuorossakin on Aina Impi Ellen Anna Sivelä, joten sotkusta ei ole väliä. Kuten ei muutenkaan.
Luonnonlakeja uhmaten Kausipaikkalainen askeltaa varoen ulkoilmaan. Jalkojen alla notkahtava lattia auttaa maahanlaskeutumista. Yhdelle luonnonlaille, voittajalleen, hän on voimaton. Maan vetovoima kiskaisee matkalaisen maahan kuin omenan luonnontieteilijän päähän. Housujen takaosasta kuuluu pahaenteinen pärähdys. Tuliko? Helpotuksen huokaus kirkastaa päivää; vain pieru. Lähistöllä oleva sammakko kuolee kesken loikan.
Vakoilusatelliitin ottamasta valokuvasta voisi paikkaa luulla taistelukentäksi. Taistelu on ollut ankara: liikkumattomaksi tuhottuja ajoneuvoja on useita ja yksinäinen taistelija raahautuu kohti komentopaikkaa. Vain taisteluajoneuvojen väritys ihmetyttää. Ehkä ajoneuvot on tuotu arktisilta alueilta, eikä suojaväritystä ole ehditty maalata.
Maanpinnalla taistelija tekee järkähtämätöntä matkaansa toiverikkaana kohti huoltorakennusta, kunnes huomaa jotain valkoista reitin sivussa. Tovin tarkasteltuaan muovista esinettä Kausipaikkalainen havaitsee siinä tuttuja muotoja. Lasol-pullo.
Voimansa äärimmilleen ponnistaen Kausipaikkalainen ulottuu pulloon. Voi ihme, puolet jäljellä. Varoen hän avaa korkin ja nostaa pullon huulilleen. Kirpeä neste solisee nielun kautta mahalaukkuun. Altiaa lämmöllä muistaen lämpö kohoaa huojentuneen miehen sisällä luoden onnentunnetta. Onnentunteessa unohtuu sulkijalihaksen jännitys. Haiseva ruskea neste alkaa lämmittää Kausipaikkalaisen housuja. Vielä toiset siivut vedettyään, paskan lämmitäessä ulkoisesti ja lasolin sisäisesti, juuri ennen sammumista hän toteaa: Tässä on hyvä olla.
ja suoraan liikkuvan karavaanarin sielun pohjalta. Kuvastaa erinomaisesti liikkuvien ajatusmaailmoita, sontaa ja alkoholia, ei muuta. Niin, tietysti lajitoverien mollaamista.
Hetken luovasta tauosta päätellen pojat keskittyivät välillä katselemaan pikkukakkosta ja jäivät ehkä äiten mannapuurokattilan ääreen suoraan sen jälkeen.
Sulosia olette. Muisk!
aivan rikasta ja antoisaa.
Matkailuajoneuvoaan varsinaiseen tarkoitukseen käyttäviltä saa pyytämällä tyhjiä, erikoisia viinapulloja, ehkä ulkomaankortteja, pinssejä ja lehtiä vaunun harmautta somistamaan. Se piristää, kun oma rahatilanne ei salli edes vaunun katsastusta, eikä fysiikka reissaamista.
Kun lisäksi kuuntelee karavaanareitten reissujuttuja tuntuu kuin itsekin olisi -karavaanari.
Tätä uskoa vahvistaa vielä se, kun kuuluu SFC:hen ja saa Karavaanari-lehden!! Se on varma todiste kuulumisesta tähän viiteryhmään täysipainoisesti.
Rollaattoriin liimatut SF-Caravan Ry:n jäsennumerotarrat ja taapertajan vankkurilogollisen lippalakin.
Sinänsä sisältörikasta tekstiä. Voihan se tuon suuntaista jonkun elämä olla, mutta tuossa vaiheessa ollaan kyllä jo ostareitten kulmilla.
Et ehkä itse ymmärrä, mutta tekstisi sisällöstä kumpuaa niin suuri katkeruus, että sinulle on varmasti sattunut jotain ikävää entisen karavaanariharrastuksesi parissa.
Jos saat helpotusta elämääsi tuolla kirjoittelullasi niin se on hyvä. Et kuitenkaan pysty ärsyttämään normaalia kausipaikan haltijaa niin lennokasta on tuo sinun mielekuvituksesi.
Aivan hyvää ja rauhallista syksyä sinulle.
Ehkä liian sattuvaa piruilua vaan.
Aloitin itse tämän vuosituhannen puolella karavaanaritouhun ostamalla vaunun ja tosiaankin kierrämme sillä aika paljon vuoden aikana. Talvellakin muutaman kerran on tullut lähdettyä.
Heti alussa kummastutti, että jotkut pitävät karavaanarialuetta kesämökkialueenaan. On oikein aidat ja puutarhat laitettu. No ei siinä mitään, kukin tavallaan, mutta karavaanareista on siinä yhteydessä turha puhua.
Mutta tämä on luonnollista, keräännytään samanhenkisten kanssa kimppaan kun ikä, kunto tai talous ei enää salli reissaamista ja perustetaan sitten kesämökkiyhdyskunta karavaanarialueelle, entisen harrastuksen muistoksi.
No siinähän sitten muotoutuu oma kulttuurinen yhdyskuntansa, jonka tapoja eivät kaikki karavaanarit heti hoksaa ja tulee turhaa sanomista.
Sen verran toivoisin kuitenkin ainakin SFC:n alaisilta alueilta, että huolehtivat ettei kausipaikkaisia ole liikaa, niin mahtuu karavaanaritkin poikkeamaan.
Tsemppiä vaan sinne etutelttaan ja ainakin yhdestä asiasta olen samaa mieltä : Larsen on hyvää :)
"Heti alussa kummastutti, että jotkut pitävät karavaanarialuetta kesämökkialueenaan ... aidat ja puutarhat laitettu. No ei siinä mitään, kukin tavallaan, mutta karavaanareista on siinä yhteydessä turha puhua.
Mutta tämä on luonnollista, keräännytään samanhenkisten kanssa kimppaan kun ikä, kunto tai talous ei enää salli reissaamista ja perustetaan sitten kesämökkiyhdyskunta karavaanarialueelle, entisen harrastuksen muistoksi.
No siinähän sitten muotoutuu oma kulttuurinen yhdyskuntansa...."
Täsmälleen sama kokemus ja näkemys!
Siinä se on sanottu - ja sanojen merkityskin on tiedossa: "kun ikä, kunto tai talous ei salli reissaamista, niin karavaanareista on silloin turha puhua"
Kesämökkiä kaikkine talon omistamisen riemuineen. Talvella putket jäässä ja kesällä nurtsi leikkaamatta. Kausipaikalla on leppoisaa olla kunhan kaivaa kuvettaan vuokran verran. Sosiaalisuutta voi olla enemmän tai vähemmän mikä itsekustakin parhaalta tuntuu...
Jep. Mutta eikös nyt ollut puhe matkailusta. Siihen se vaunu on tarkoitettu. jostain syystä vaunun valmistajat eivät tee sellaisia pyörättömiä versiota - miksi laittaa kaills AL-KO:n runko alle kun pari palkkia riittäisi. taitaa olla Jeesö oikeassa - määräyksiä kierretään, niin päästään tekemmän leirintäalueista hökkelikyliä.
Jos noiden paikallaan matkailijoiden ei tarttis niin kovasti esittää karavaanaria ni nehän vois myydä siitä vaunusta pyörät ja aisan veke.
Joillakin se vain on sana hallussa täytyy sanoa!
"Niinpä hän askeltaa lasittunein, verestävin silmin. Jalat vaistomaisesti harallaan, tasapainoa pitäen. Olemuksessaan on silti määrätietoisuutta, jopa uhmaa. Paskalle on päästävä! "
Suurta filosofiaa:
"Paskalle, kuten luonto vaati, vai kausipaikkalaisen vapaus valita! Valita päättääkö itse milloin juo ja milloin ei!? Hän nousee kuin nouseekin primitiivisten voimien yläpuolelle. Hän tarttuu määrätietoisesti pulloon - ja juo. Hän teki sen, hän voitti! Hän päätti itse, milloin on aika juoda."
Voi helvetti sentään kun ei tule naurusta loppua....
...................:)))
Hartolan Rutukokousta esityspaikaksi.
Hyvä kuvaus karavaanarista kesäparatiisissaan.
ei karavaanarista vaan kausipaikkalaisesta.
Olisip kiva nähdä tämä urhea herjaaja.Luulee,että elämä ja nuoruus on ikuista.
Hänen isänsä olis kannattanut käteen vetää.Ei olisi päässyt tunnealan siipirikkoa
kirjoittelemaan tänne "normaali-ihmisten" palstoille.
Mahtaako jo pumppu krekata kun on noin paha olla,pää ei ainakaan ole .Lepaakkoja kellotapulissa,sanoisin näin psykiatrina.
Antaka ihmisten olla mitä ovat.Hyväksykää erilaisuudet.Se jos mikä kertoo henkisestä kypsyydestä. Viimmetalvena näin kun hiekkaveistospummaja joka
jotain muuraili rannalla.Heitti ämpärillisen vettä ohimenevän pyörätuolikulkijan
päälle. s
Se oli hänestä hauskaa.Ussi sukupolvi saa ain valmiimman maan,jota ei todellakaan ole herjaamalla tehty. Eikä nämä herjaajat pysty kuin nurkkia
spreijaamaan ja käteenvedosta raakkumaan.Toivottavasti on jo vanhemmat
kuolleet,ettei tarvitse lastaan hävetä,.Aikuisestahan ei nyt voi puhua
Voin sieluni silmi kuvitella tämä tilanteen!
Jollai on sana niin hallussa! voi että nauran! :DD
On kyllä hauskoja tarinoita, voisiko kirjoittaja kirjoittaa " karavaanarin päiväkirjan" tyyppilajina juoppohullun päiväkirja, olisi taattu myyntihitti
Eikö sekin ole jo kirjoitettu, tuli oikea kansallis-eepos.