tapailua, jos huomaa, että taitaa itse olla kiinnostuneempi toisesta kuin toinen sinusta? Eikö siitä seuraa vain sydänsuruja itselle? Jos toinen ei lopeta suhdetta, koska pitää sinua kuitenkin mukavana, mutta tästä silti huomaa, ettei antautuminen ole samaa tasoa, kuin omasi?
Eikö silloin kannata lopettaa, ennen kuin se sattuu vielä enemmän?
Eikö silloin kannata lopettaa, ennen kuin se sattuu vielä enemmän?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Pane vain poikki heti!
mieltä vaikka nostaa kissan pöydälle ja jutella asiasta ennenkuin päättää mitään?
Aniharva on ajatustenlukija vaikka osaakin tulkita asioita.
olet jutellut toisen osapuolen kanssa. kaikkien kanssa kun asiat eivät ole ruusuilla tanssimista ja kokemuksesta voin sanoa, että ei kannata noin vaan luovuttaa: PUHU
Entäs kun puhumisenkin jälkeen toisen viesti on edelleen syvästi ristiriitainen. Kun oma tilanne on tämä että olen kyllä valmis odottamaan, ja suhdetta ei ole pakko aloittaa heti jos koskaan, mutta yhteyttä haluaisin kyllä pitää ilman outoja torjuntoja, jotka tulkitsen johtuviksi siitä, että mahdollinen suhteen syntyminen pelottaa toista osapuolta enemmän kuin minua. Kannattaako olla kärsivällinen, kun toinen osoittaa ahdistumisen merkkejä uhkaavan läheisyyden suhteen. Kuuluuko se (ahdistuminen, pelko ja torjunta) rakkauden syntymiseen, ja onko syytä olla kärsivällinen ja odottaa luottamuksen syntymistä, vai kerjäänkö vain pahaa mieltä ja haavoja, jos en käännä omaakin kelkkaani kokonaan.. Ei niin että luulisin kenenkään teistä tietävän vastausta, mutta keskustellahan voi ja vaihtaa kokemuksia. Pinnalliset suhteethan on turvallisia ja kakkein kivuttominta on olla yksin..
Ole kärsivällinen ja odota. Se, että sitoutuminen on toisesta hankalaa voi johtua siitä, että on oikeasti ja aidosti ihastunut eikä kevyellä mielellä liikenteessä, silloin kaikki olisi helppoa. Toisella voi olla huonoja kokemuksia taustalla,jollion luottamuksen syntyminen kestää aikansa. Itsellä tuo ahdistus on oikeastaan positiivinen merkki, olen tällöin tosissani ja toinen on koskettanut itseä syvälle ja saattaa siten (jos huonosti käy) satuttaa todella pahasti. Jos ei yhtään ahdistaisi ei silloin oikeasti kiinnostaisi toisen seura. Kannattaa muistaa,että kaikille ei tunteiden osoittaminen alussa ole helppoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tuntisi vähemmän.
Luottamus herää itsellä ainakin siitä, ettei toinen heti ole mihinkään katoamassa, että saa rauhassa olla ahdistunut tai pelätäkkin ja on ainakin tulkinnut toisen tunteet ja aikeet oikein.
Kuvailemastasi ihmisestä saa ajan myötä luotettavan kumppanin, kun uuden suhteen solmiminen on työntakana niin osaa sitä sitten arvostaa.
Kiitos viisaasta ja kannustavasta vastauksesta. Juuri noin ajattelin itsekin, mutta alkoi rohkeus pettää :-) Kyllä se juuri niin menee, että syvät tunteet ja vakavissaan oleminen sisältävät myös ahdistusta. Ja varsinkin kun molemmilla on takana myös suuria pettymyksiä..
Nyt voisin nimimerkkiin lisätä, että ei se mitään vakkei tiedäkään, jos ei epävarmuus sentään lamauta kokonaan, vaan pysyy joku toivo yllä.
Olen tuo edellinen nimimerkki, ja enää ei tarvitse sanoa että voi kun tietäs, nyt tietääkin.. "Ahdistuksen" takana olikin uudelleen taas lämminnyt suhde exän kanssa, niin että ei se lähellä oleminen ja hyväksyminen taida sittenkään aina kannattaa. Huhhuh, kyynistymistä sitkeästi vältellessäni voisin tämän järkyttävän kokemuksen tässä muillekin jakaa. Uskokaamme rakkauteen edelleen. Ei tavitse puolikkaisiin tyytyä, jokainen ansaitsee kaiken. Ihan kesken oleva prosessi oli hänelläkin, ja vain oma haaavoittuneisuus, omat tarpeet tärkeitä, paljon en saanut kunnioitusta ihastukselleni ja kärsivällisyydelleni.. Voih! Jospa saisin teiltä anonyymeiltä vähän kannustusta, että rakkauteen yhä kannattaa uskoa! Jos vain toinen on kovin pallohukkainen, niin ei voi liikaa vaatia.. Oioi, että tekee kipeää, ja olen aivan varma, että loukkaantuminen on oikeutettua, vaikka anteeksipyyntöjä en taida vastuulliselta taholta saada. Miksi se tuntuisi tärkeältä? No, tietysti, tietysti tuntuisi. Jos toinen osaisi edes pyytää anteeksi, niin toisen olisi helpompi jatkaa matkaansa. Mutta tällaisia me kai ollaan kukin vuorollamme me ihmiset.. Voi että! Lohduttakaa!
Ei tämä paljon varmasti tällä kipeällä hetkellä, särkyneen sydämen pirstaleiden keskellä lohduta, mutta kyllä aika parantaa myös sinunkin haavasi. Arpia se jättää ja aikaa se ottaa, mutta ole vahva, kyllä sinä siitä yli menet... Älä jää odottamaan anteeksipyyntöä, älä sääliä, mitä se hyödyttää? Ehkä se sillä hetkellä tuntuisi hyvältä, mutta hyöty olisi vain valheellinen valon pilkahdus.. ehkä sittenkin. Ja sitten taas toteat, ettei ei, ei sittenkään. Ole loukkaantunut, sinulla on siihen oikeus, mutta ole myös vahva, koska sinä siihenkin pystyt. Ole haavoittunut, itke, itke, itke ja taas itke. Mutta nouse kuitenkin ylös, toimi, pyöritä arkeasi niin kuin teit ennen häntä. Ja aina kun hän tulee mieleen, ajattele häntä ja itke, mutta jatka eteenpäin. Älä jää tulee makaamaan. Toivon kaikesta sydämestäni, että sinulla on läheisiä ystäviä, joille voit vuodattaa kipeitä tuntojasi, mieluiten sellaisia, jotka pystyvät antamaan vertaistukea. Olen hengessä mukana.
minulla oli taannoin samantyyppinen tilalle :< sattuu todella paljon kun toinen ei voi edes rehellisesti kertoa oikeaa syytä, vaan sanoi mua todella upeaksi yms. mut ei vaan valmis suhteeseen, ja sain tietää seuraavalla viikolta kaverilta että seurustelee taas. kerrottiinko sinulle exästä vai valehteli päin naamaa myöskin?
nooh kyllä se siitä, aika parantaa haavat ja onneksi sentään laittoi tapailuvaiheessa "poikki", niin ei tarvi odottaa vuosia tai kärsiä pahemmin myöhemmin.
Ihania, viisaita lohdutajia olette! Kyllä tiedänkin, että läpi tästä mennään, ja paremmalla itsetuntemuksella ja ihmistuntemuksella varustettuna. Itsetuntemuksella tarkoitan sitä, että ehkä tapailun alkuvaiheessa oli jo merkkejä siitä, että toinen ei ota täysin minun tunteitani ja odotuksiani huomioon... Ei ole valmis siihenkään vähään mihin minä varovaisessa alussa..Mutta ihastuin silti.. Jää mietittäväksi, miksi tunsin vetoa tilanteeseen, joka ei ollut täysin kunnossa alussakaan.. Mutta sattuu nyt kyllä! Tai on sekava olo! Tosi sekava! Jännää, että anteeksipyyntö tuntuisi niin hirveän tärkeältä.. Mutta todella sellaisen odottelu ja kaipailu on roikkumista ja yhteydenkaipuuta sekin. Ohhoh, lähetelkää vaan lisää selviytymisohjeita, jos tiedätte! kaikki apu tarpeen. Itselläkin on vanhat haavat nousseet pintaan. Kyllä miehelle annan pisteet siitä, että hän kertoi itse tilanteen. Ainoastaan se, että pari kuukautta roikuin oudossa odottelussa ja torjunnan ihmettelyssä. Luulin vaan että olemme molemmat sekä kiireisiä (lapset ja työ) ja toisaalta ujoja ja varovaisia aloittamaan uutta. No minä olinkin liian ujo ja varovainen. Olisi pitänyt pyytää enemmän jo aikaisemmin, ehkä hän olisi kertonut totuudenkin aikaisemmin.
Mulla kävi vähän samalla tavoin yhden naisen kanssa muutama kuukausi sitten... Hajotin itteni ihastumalla ihan liian nopeesti ja toinen ei ollutkaan yhtään mukana. Eikä kyllä tullu minkäänlaista pahoittelua neidiltä.. Ei edes jutella voinu ja pikemminkin vihainen tuntui olevan minulle kun ei omat tunteet herännykään vaan alkoikin ahdistaan.
Ihmetyttää vaan vieläkin kun itse olen aina ollu ihan helvetin pahoillani jos noin on päässyt käymään että joku ihastuu ja itse ei, nyt sai itse vaan vittuilua roikkumisesta ja haukkumista päällensä.
Niin, minäkin ihmettelin kovasti sitä, kun toinen vain sanoi, että en tunne sinua väärin kohdelleeni, ja kun itse kerroin, että jossain kohtaa tunsin tulleeni väärin kohdelluksi, niin yhtään ei kiinnostanut kuulla, että misä kohtaa, tai miten hän oli väärin tehnyt. aksan hämmästellä. Luulisin, että olisin itse halunnut kuulla, että miten olen loukannut, jos toisesta siltä tuntuisi, enkä itse yhtään tajuaisi.. No, ehkä hän tajusikin, ja sen kuuleminen olisi vain lisännyt syyllisyyttä, mene tiedä.. Pitää mennä eteen päin ja unohtaa. Etsikäämme parempaa seuraa.