Mietin tässä justiin että miten erilaisia ensvaikutelmia ihmiset antavat, kun kokoontuvat ryhmään, jossa on tuntemattomia. Jotkut ovat heti lämpimiä, sanovat vaikka että "Tervetuloa!", ottavat toisen vastaan kyselemällä kaikenlaista ja olemalla utelias. Ovat ehkä aktiivisia ja dominoivia, sellaisista ihmisistä monet pitävät.
No sitten taas olen minä, erilaisena ihmisenä. En tykkää heti olla liian avoin, olen hitaasti lämpiävä ja varautunet aluksi. Sen minkä monet tulkitsevat ystävällisyydeksi, lämmöksi, sosiaalisuudeksi ja vieraanvaraisuudeksi, sen käyttäytymisen tunnen olevan epäsopivaa minulle aluksi. Jos käyttäydyn niin, tunnen että tyrkytän itseäni, olen ylimairea, teeskentelevä. En halua OLLA TYRKKY! :) Olen oikeasti mukava ihminen, mutta en heti halua porukassa laittaa itseeni peliin, vaan ensin tarkkailla. Tämä on sääli, koska alussa jo monesti jaetaan kortit. Ja harvat niin välittävät tyypin seurasta, joka alussa on näin varautunut ja hassua sinänsä, ei se asenne muutu myöhemminkään. Ei vaikka minusta tulisi juuri se ystävällinen ja vieraanvarainen tyyppi kun ensin olisin tutustunut tuntemattomiin ihmisiin.
Suomessakin, vaikka meitä sanotaan varautuneeksi jurottajiksi, lähes kaikki suosivat sellaista sosiaalista tyyppiä porukassa. No miksipä ei suosisi, hehän ovat hyvää seuraa!
Hassua on se että toisinaan jotkut ihmiset heti kuin ystävystyvät silmänräpäyksessä ovat kuin bestikset, vaikka juuri hetki sitten näkevät toisensa ensi kertaa elämässään:) Se on varmaan vaivattomampaa ja todennäköistä justiin noiden sosiaalisten tyyppien kanssa. Se toinenhan saattaa olla kuitenkin se hiljainen jurottaja tai jopa varautunut, mutta löytää mukavan "paikan" siitä toisen seurasta.
Mietin tässä pitäisikö itseäni kehittää ja miten. En ole se sujuvasanaisin pulisija, enkä osaa asioita esittää nii viehättävästi kuin monet osaa, en osaa iskeä tarinaa vähän väliä, enkä oikeastaan kohtalaisen useinkaan. En myöskään osaa salamannopeasti reagoida kanssakeskustelijan kommentoihin, jotkuthan osaa. Kun joku seurallinen kysyy jotakin ja toinen vastaa, hän heti kommentoi jotakin takaisin, itse taas toisinaan reagoin vaan "Niijoo".
Rajoituksena itselläni on että en ole tietenkään niin aidosti kiinnostunut heti ihmisistä. En ole yltiösosiaalinen, mutta en mikään kovin hiljainenkaan, vaan jotain siltä väliltä! Mielestäni minulla on sosiaalisia taitoja, mutta monesti vaan valitsen sen "tylyyden tien", kun se toinen vaikuttaa liika esittämiseltä ja tyrkyttämiseltä. Osaan sentään jutella monesta asiasta ja osaan olla hauska. Vitsien kertomisessa olen huomannut että monet ovat rohkeita, mutta itse en ole. Monet heittävät herjaa jostakin asiasta, joka on lähellä toisen haukkumista, mutta kuitenkin JUURI tarpeeksi kaukana ja vitsikästä. Itse taas en herjaa heittäessäni uskalla mennä "vaarallisille vesille":)
Vaikka korostankin sitä että haluan olla oma itseni, mietin näitä asioita, koska ne sosiaaliset ihmiset "korjaavat monesti potin". Sinkkujen on helpompaa löytää vastakkaista sukupuolesta seuraa jos he ovat heti alussa vähemmän varautuneita. Ja kiinnostaahan minua kuitenkin ihmisten seura, ei vaan heti. Voisin ehkä löytää jonkin ystävällisen tavan jutella, vaikka olisinkin hiljasempi. Ja tietenkin se ärsyttää, kun jotkut saattavat tulkita minut paskantärkeäksi, vaikka oikeasti vain olen porukassa arka.
Niin ja tärkein asia. En ole niin laumasielu kuin monet muut. Mitä pienempi porukka on sitä vapautuneempi olen ja tämä varautuneisuuteni on vähempää, vaikka olisi toinen täysin tuntematon ihminen.
No sitten taas olen minä, erilaisena ihmisenä. En tykkää heti olla liian avoin, olen hitaasti lämpiävä ja varautunet aluksi. Sen minkä monet tulkitsevat ystävällisyydeksi, lämmöksi, sosiaalisuudeksi ja vieraanvaraisuudeksi, sen käyttäytymisen tunnen olevan epäsopivaa minulle aluksi. Jos käyttäydyn niin, tunnen että tyrkytän itseäni, olen ylimairea, teeskentelevä. En halua OLLA TYRKKY! :) Olen oikeasti mukava ihminen, mutta en heti halua porukassa laittaa itseeni peliin, vaan ensin tarkkailla. Tämä on sääli, koska alussa jo monesti jaetaan kortit. Ja harvat niin välittävät tyypin seurasta, joka alussa on näin varautunut ja hassua sinänsä, ei se asenne muutu myöhemminkään. Ei vaikka minusta tulisi juuri se ystävällinen ja vieraanvarainen tyyppi kun ensin olisin tutustunut tuntemattomiin ihmisiin.
Suomessakin, vaikka meitä sanotaan varautuneeksi jurottajiksi, lähes kaikki suosivat sellaista sosiaalista tyyppiä porukassa. No miksipä ei suosisi, hehän ovat hyvää seuraa!
Hassua on se että toisinaan jotkut ihmiset heti kuin ystävystyvät silmänräpäyksessä ovat kuin bestikset, vaikka juuri hetki sitten näkevät toisensa ensi kertaa elämässään:) Se on varmaan vaivattomampaa ja todennäköistä justiin noiden sosiaalisten tyyppien kanssa. Se toinenhan saattaa olla kuitenkin se hiljainen jurottaja tai jopa varautunut, mutta löytää mukavan "paikan" siitä toisen seurasta.
Mietin tässä pitäisikö itseäni kehittää ja miten. En ole se sujuvasanaisin pulisija, enkä osaa asioita esittää nii viehättävästi kuin monet osaa, en osaa iskeä tarinaa vähän väliä, enkä oikeastaan kohtalaisen useinkaan. En myöskään osaa salamannopeasti reagoida kanssakeskustelijan kommentoihin, jotkuthan osaa. Kun joku seurallinen kysyy jotakin ja toinen vastaa, hän heti kommentoi jotakin takaisin, itse taas toisinaan reagoin vaan "Niijoo".
Rajoituksena itselläni on että en ole tietenkään niin aidosti kiinnostunut heti ihmisistä. En ole yltiösosiaalinen, mutta en mikään kovin hiljainenkaan, vaan jotain siltä väliltä! Mielestäni minulla on sosiaalisia taitoja, mutta monesti vaan valitsen sen "tylyyden tien", kun se toinen vaikuttaa liika esittämiseltä ja tyrkyttämiseltä. Osaan sentään jutella monesta asiasta ja osaan olla hauska. Vitsien kertomisessa olen huomannut että monet ovat rohkeita, mutta itse en ole. Monet heittävät herjaa jostakin asiasta, joka on lähellä toisen haukkumista, mutta kuitenkin JUURI tarpeeksi kaukana ja vitsikästä. Itse taas en herjaa heittäessäni uskalla mennä "vaarallisille vesille":)
Vaikka korostankin sitä että haluan olla oma itseni, mietin näitä asioita, koska ne sosiaaliset ihmiset "korjaavat monesti potin". Sinkkujen on helpompaa löytää vastakkaista sukupuolesta seuraa jos he ovat heti alussa vähemmän varautuneita. Ja kiinnostaahan minua kuitenkin ihmisten seura, ei vaan heti. Voisin ehkä löytää jonkin ystävällisen tavan jutella, vaikka olisinkin hiljasempi. Ja tietenkin se ärsyttää, kun jotkut saattavat tulkita minut paskantärkeäksi, vaikka oikeasti vain olen porukassa arka.
Niin ja tärkein asia. En ole niin laumasielu kuin monet muut. Mitä pienempi porukka on sitä vapautuneempi olen ja tämä varautuneisuuteni on vähempää, vaikka olisi toinen täysin tuntematon ihminen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä olen yleensä lämmin ihminen kunhan muhun tutustuu mutta alussa olen lähes aina varautunut ja hieman tarkkaileva. Vaistoa hyvin nopeasti toisesta sen fiilikset mua kohtaan ja itsellekin tulee siitä sellainen perääntyvä olo, jos huomaan ettei musta joku kauheasti pidä. Jos taas joku tekee selkeästi itseään tykö, lähden mukaan ja avaudun helpommin.
Joskus mulle on sanottu että vaikutan ylimieliseltä, vaikka olen ollutkin oikeasti vaan ujohko, enkä ole välttämättä tuntenut oloani kotoisaksi. Sellainen tulkitaan helposti nirppanokkaisuudeksi.
Tuo on kyllä rasittava ilmiö, että ujo ihminen tulkitaan helposti ylimieliseksi, tylyksi tai epäystävälliseksi. Toisaalta tositen on melko vaikea erottaa sitä vieraasta ihmisestä onko toinen vain ujo, vai eikö hän vain pitä toisesta tai on ylimielinen. Melko samanlaiseltahan se käytös ulospäin näyttää: Tyyppi ei ota kontaktia toiseen, vastailee töksähdellen ja ehkä pälyileekin muualle.
Mikä siis neuvoksi? Minä kun en ainakaan itse ole mitenkään ylimielinen, eikä siihen pahemmin varaa olisikaan. Pidän erilaisista ihmisistä ja tutustun mielelläni uusiin ihmisiin. Ongelmana on juuri tuo, että annan helposti vääränlaisen kuvan itsestäni. Sitten kun toiset saavat vääränlaisen ensivaikutelman, niin siitä voi olla vaikea päästä eroon. Esim. jos joku tulkitsee että en muka pidä hänestä, niin jatkossahan hän ei vietä aikaa seurassani ja se mielikuva pysyy.
Olen paljolti samanlainen ihminen kuin sinä. Tuntemattomien seurassa olen usein varautuneen ja jäykän oloinen, varon ihan liikaa sanomisiani ja siksi olenkin usein järkyttävän hiljainen. Mitä isompi porukka, sitä varmemmin pysyn taka-alalla. Sitten kun tutustuu paremmin niin juttua kyllä piisaa ja huumorikin kukkii. Mikään jäykkä huumorintajuton jurottaja en siis ole, vaikka joku voi aluksi niin kyllä luulla.
on ollut se että vaikka on ollut rutkasti vieraita ihmisiä joukossa, joiden kanssa juttu ei ehkä luista, siinä on ollut sillanrakentajana kaveri joka tuntee sekä minut että heidät ja näin ollen juttu on alkanut luistaa kun tämä yhteyshenkilö on siinä välissä.
Siihen ei oikeastaan voi loppujen lopuksi kauheasti vaikuttaa millaisen ensivaikutelman itsestä antaa, sillä toiset voivat saada ihan täysin erilaisen kuin toiset. Osa näkee heti että tyyppi on hieman ujo, toiset voivat ajatella että mitä tuokin tuossa nyrpistelee. Hymyily kai auttaa ja sellainen että on oikeasti mukana, eikä jättäydy vain jonnekin taka-alalle, vaikkei puhuisikaan.
Tuntuupa jotenkin tutulta. Minua on usein moitittu varautuneisuudesta, katselen usein ensin pitkän aikaa, ennenkuin heittäydyn mukaan. Kaipa se sitten luo vaikutelman siitä, että olen välinpitämätön kun en heti ole suuna päänä ja flirttaamassa. Kestää aikansa, ennen kuin lämpenen ihmisille enkä tosiaan ole kiinnostunut tutustumaan ihmisiin jos heissä ei ole mitään mielenkiintoista (enkä nyt todellakaan tarkoita ulkonäköä!). Toki puhun kun minulle puhutaan, hymyilen mutta usein tutustun paremmin ajan kanssa.
Toisaalta sitten olen usein myös kiinnostunut seurassa siitä, jolla tuntuu olevan ajatuksia ja joka tarkastelee tilannetta eikä ole porukan keskipiste. Huomiohakuisuus ja yltiösosiaalisuus ovat itse asiassa minulle turn-off. Siis en tarkoita käytöstapojen puutetta tai sulkeutuneisuutta vaan sitä että ihminen janoaa huomiota.
Mutta mutta. Ehkä pitäisi olla avoimempi, ehkä pitäisi lähteä mukaan tilanteisiin spontaanimmin. Elämä vain on opettanut varovaiseksi.
En ymmärrä yhtään niitä tyyppejä jotka sanovat että ensivaikutelma on kaikki kaikessa eivätkä halua edes muuttaa käsitystään myöhemmin.
Itse teen myös surkean ensivaikutelman. Kaveriporukassa voin olla äänekkäinkin tyyppi, mutta ei tarvitse kuin lisätä kaksi tuntematonta tyyppiä porukkaan niin saatan hiljetä täysin. Menee aina hetki ennen kuin lämpeän uusille tuttavuuksille. Suurissa väkijoukoissa tulee lähinnä stressi ja paniikki ellen pääse johonkin rauhoittumaan.
Sellainen tietynlainen yltiösosiaalisuus viestii jopa siitä että tyypillä on pakko olla jotenkin heikko itsetunto tai alemmuudentunto tai jotain mikä pakottaa heidät etsimään kontaktia enemmän tai vähemmän väkisin... En pidä "liian" sosiaalisia ihmisiä mitenkään erityisen miellyttävinä tai helppoina tai kiinnostavina.
Muhun on paljon helpompaa tutustua vaivihkaa samoin kuin huomaan hyvin nopeasti ihmisistä keiden huomio on sellaista että koen sen ihan oikeasti ansaituksi eikä siten että sitä jaellaan tavan vuoksi. Mun silmissäni pisteitä ei saa se joka on ensimmäisenä kättelemässä tai kyselemässä kuulumisia - vaan se joka ensin on sellainen kuin on ja sitten ylittää hiukan sitä omaa todellista muuriaan. Se on se ihminen josta pidän. Jos se on vaikka se yliujo nuori neiti joka ei puhu kenellekään - jos hän uskaltautuu heilauttamaan kättään mulle on se mulle arvokkaampaa kuin jonkun perusleuanlouskuttajan 20 minuutin selitys kaikesta mahdollisesta. Se peruspölisijä tekee ihan tasan tarkkaan sitä mitä se on tottunut tekemään, ujo sensijaan ylittää rajoja. Ei oo vaikee arvata kenelle mä pisteet sujautan tossa tilanteessa ;-)
Itse en ole todellakaan sosiaalinen, toisaalta jos siltä tuntuu niin kyllä mä tarinaa saan aikaiseksi niin paljon että musta voi saada hyvinkin sosiaalisesti normaalin kuvan. Mua nyt vain ei kiinnosta ns. turhat jutut tai sosiaalisuus ihan vaan sosiaalisuuden itsensä takia jotenkin itsetarkoituksena (poislukien ne ihmiset jotka ovat ihan oikeasti samalla taajuudella joissain asioissa kuin itse olen, ts. ystävät).
Mä en pidä lainkaan murheellisena sitä että monet naiset menee sen puhemiehen matkaan koska se on niin sosiaalinen. Sellaiset naiset eivät ole kuitenkaan mun pirtaani sopivia - liian yksinkertaisia jos ne kerran pelkällä jauhamisella saa intopiiukaksi.
Mulle sopivampia ovat ne jotka ovat enemmän kaltaisiani, vähemmän johdateltavissa, enemmän "silmät auki", ymmärtävät ihmisyyttä muussakin viitekehyksessä kuin oman navan välittömässä ympäristössä.
Mielenkiintoista tekstiä sulta, ihan kiva lukea erilaisten ihmisten ajatuksia. Itse olen varmaankin juuri sellainen yltiösosiaalinen neito, josta sinä et liiemmin välitä (ja suon sen ihan mielelläni Sinulle).
Haluaisin vain tuoda esiin sen, että itse ainakin koen olevani aivan vilpittömästi kiinnostunut ihmisistä ja yritän olla iloinen ja ystävällinen kaikille. Se ei tarkoita että "siinä mielessä" olisin kiinnostunut tai edes yrittäisin mitään sellaista. Mun on vaan helppo höpötellä niitä näitä eri ihmisten kanssa, mutta jos oikeasti syvällisemmin haluaa tutustua vaatii se enemmän aikaa.
Minulla ei kylläkään ole mitään tarvetta tuoda itseäni esille tai huomion keskipisteenä, mutta jos rooli lankeaa luonnostaan tietyssä porukassa, otan sen vastaan!
Olen kyllä myös joskus miettinyt, olenko tarpeeksi kärsivällinen tutstuessani uusiin, varovaisempiin ihmisiin ... eli pitäisikö antaa toiselle enemmän aikaa ja tilaa tuosa juttujaan esille. En tiedä. Kukin taplaa tyylillään ja löytää kaltaistaan seuraa.
On eri juttu... on pakko tunnustaa mutta sellaiselle aktiiviselle sosiaaliselle ihmiselle mä teen enemmän tai vähemmän testejä selvittääkseni onko se sosiaalisuus vain uiskentelua verkossa ilman henkilökohtaisuutta vai onko se sitten aitoa kiinnostusta toisia kohtaan.
Yleensä se toimii niin että stereotypisoin itseni johonkin senhetkiseen olotilaan ja rakennan siitä karikatyyriä muistuttavan kokonaisuuden. Normisosiaalisuus perustuu vähän samalle kuin 7 päivää lehti - helposti sulavaa merkityksetöntä paskaa. Sensijaan ihmisistä kiinnostunut sosiaalinen persoona ottaa vastaan vaikka Hemingwayn Vanhusta ja Merta innolla. Tarjoamalla siis jotain muuta kuin seiskaa selviää kuka on kyseessä - vain real deal innostuu "Hemingwaystä".
Aidosti ja luontevasti sosiaalinen filantrooppi ei ole kauhistus vaan hän on ihan plussan puolella. Hän on itsensä, hyvä sellaisena kuin on kunhan saan testin tehtyä ja se sosiaalisuus on hyvä piirre, mutta ei millään tasolla kuitenkaan ratkaiseva. Se kuinka henkilökohtaiseksi tälläinen sosiaalinen ihminen arvaa ryhtyä ja paljonko häntä kiinnostan ja toisaalta kuinka hän suhtautuu omaan hiljaisuuteeni on merkittävämpi kuin sinänsä se kommunikaation määrä, laskeskelen siis merkitsevyyttä - en sanoja tai aikaa.
ja olen huomannut että minua ei hyväksytä tällaisena. Saavat olla sitten ilman :)
sellaset yltiösosiaaliset ihmiset jonkin verran pelottavina ja jotenkin (paha sanoa mutta) epäaitoina, musta se ei ole luonnollista hihhuloida ja kiertää porukassa ja pölöttää kaikkien kanssa ja mä ainakin vaivaannun sellasen ihmisen seurassa.
Mun hyvä ystäväni on erittäin sosiaalinen duracell-pupu ja hänen seurassaan mun tuppisuuominaisuus vielä korostuu kun menen ihan kipsiin enkä ole samanlainen hölöttäjä.
Usein on tullut huono omatuntokin kun ei osaa heittäytyä samanlailla avoimeksi kaikkien kanssa, mutta se varmaan juontaa juurensa siitä että elämä on opettanut mut epäileväiseksi luonteeksi ihmisten kanssa ja mulla on hyvin suuri itsesuojeluvaisto.
Mä olen tällaisissa ensitapaamistilanteissa todella vaihteleva tilanteen mukaan. Joskus, jos siltä tuntuu voin olla äärimmäisen puhelias ja avoin ja heittää vitsiä ehkä enemmänkink kuin kaikki kestävät.
Toisaalta taas voin olla hyvinkin hiljainen ja omiinoloihini vetäytyvä. Ei aina huvita sanoa yhtään mitään tai saada huomiota.
Tästä johtuen eri ihmisillä on keskenään erittäin ristiriitaiset käsitykset minusta. Toiset pitävät äänekkäänä papupatana ja toiset hiljaisena hissukkana. Todellisuudessa olen kai siitä välistä.
Paras kaverini kertoi minulle, että hän oli suorastaan inhonnut minun antamaani ensivaikutelmaa: vaikutin kuulemma päättäväiseltä ja vakavalta ihmiseltä, joka tietää, mitä tahtoo, ja saavuttaa sen muista piittaamatta. Hän oli kuitenkin huomannut parissa päivässä, että ulkokuoreni oli täysin ristiriidassa sisäpuoleni kanssa, ja olinkin oikein mukava ja huomaavainen tyyppi (josta päättäväisyys oli ajoittain hyvinkin kaukana).
Sama meno jatkuu vuosien jälkeen. Töissä tapaamani ihmiset tuntuvat jopa pelkäävän minua aluksi, mutta yksityielämässä en taida jäädä edes kenenkään mieleen, kun olen mieluiten hiljaa ja kuuntelen taustalla. Olen yrittänyt sekoittaa näitä kahta persoonaa keskenään, muttei se oikein onnistu.