Ote Talouselämän jutusta:
"Tullihallituksen pääjohtaja Tapani Erling haluaa päästä kokonaan eroon autoverosta. ”Verosta pitäisi luopua asteittain.”
Erlingkin uskoo, että valtiovarainministeri Jyrki Katainen, kok., ei hevillä luovu satojen miljoonien eurojen autoverotuotosta.
”Vero voitaisiin silti korvata esimerkiksi polttoaine-ja ajoneuvoveron kombinaatiolla”, Erling sanoo.
Käytännössä se tarkoittaisi auton käytön yhä suurempaa verottamista, mistä Erling on aikaisemminkin puhunut.
Ajatus ei ole tuulesta temmattu. Autovero on tuotti viime noin miljardi euroa, kun tuotto aikaisempina vuosina on ollut 1,2 miljardin tasolla.
Parhaillaan käytävässä budjettiriihessä valtiovarainministeriö on laskenut autoveron tuottavan enää 815 miljoonaa euroa ensi vuoden budjettiin. Samalla ministeriö on nostanut ajoneuvoverotuoton jo 668 miljoonaan euroon eli verojen tuotot alkavat olla jo hyvin lähellä toisiaan.
Valtion taloudenpidolle ajoneuvovero on autoveroa varmempi vero. Suomessa oli kesäkuussa autoja rekisterissä lähes 3,2 miljoonaa, joiden omistajista suurin osa joutuu maksamaan ajoneuvoveroa. Autoveron tuotto heilahtelee paljon enemmän, koska tuotto riippuu siitä, miten hyvin autokauppaa käydään.
”Veropäätös on tietenkin poliitikkojen asia. Tulli toimii olemassaolevien lakien ja asetusten mukaisesti.”
Erling yhtyykin lähes täysin Valtiontalouden tarkastusviraston kritiikkiin autoverotuksen hoidosta Suomessa. "
Lähde: Talouselämä
http://www.talouselama.fi/uutiset/article322161.ece

Vastaukset 14
Vanhimmat
"Erlingkin uskoo, että valtiovarainministeri Jyrki Katainen, kok., ei hevillä luovu satojen miljoonien eurojen autoverotuotosta."
Kukaan järkevä ihminen ei usko autoveron poistoon. Joku täydellinen utopisti tai idiootti voi uskoa. Niitäkin varmasti on.
Alv eli arvonlisävero tuottaa valtavasti rahaa, ja alv-kantaa nostetaan pian prosentilla. Jos autojen myynti vaikka tuplaantuisi, alv:n kasvu riittäisi kuittaamaan poistuvan autoveron. Lisäksi valtio vielä korottaa bensan ja dieselin veroa sekä vuosittaista ajoneuvoveroa, ja jää voiton puolelle.
Tää ei ole utopiaa, lyödäänkö vetoa? Miksi muuten niin moni valtio pärjää ilman autoveroa, mutta Suomi ei? Ja "pärjääkö" Suomi?
"Alv eli arvonlisävero tuottaa valtavasti rahaa, ja alv-kantaa nostetaan pian prosentilla. Jos autojen myynti vaikka tuplaantuisi, alv:n kasvu riittäisi kuittaamaan poistuvan autoveron."
Autovero on keskimäärin kai jotain 25 % kaikki verot sisältävästä hinnasta ja alv 22 % hinnasta ilman mitään veroja (tax-free). Yhtä autoa päälle autovero on yli 2-kertainen alviin verrattuna. Automyyntihän tuplaantuu lähivuosina ilman autoveron poistoakin. Autoverotuoton korvaaminen alv-tuotolla edellyttäisi myynnin 8-kertaistumista nykyisestä, mikä edellyttäisi meidän käyttävän autoihin 6-kertaisen määrä rahaa.
Eihän kukaan järkevä ihminen todellisuudessa usko autoveron tuottoon. Tyhmiä ihmisiä on sumutettu väittämällä kassavirtalaskelmaa tuottolaskelmaksi. Paljonko elintasomme on tuosta kärsinyt, on kiva tietää. Aivan varmasti joku uskaltaa laskea sen, kunhan hölmö vero on poistettu.
Valtion budjettilaskelmissa arvioidaan etukäteen autoveron tuotto ja sitten lopullisessa tilinpäätöksessä näkyy paljonko autovero osalta on tuloutettu valtion pussiin.
Kassavirta miinus käsittelykulut on nettotulo.
KPY:n ymmärrys ei riitä siihen, vaan hän kuvittelee autoveron poiston tuovan muita uusia tulolähteitä, jotka korvaavat autoveron tuoton. Tällähän ei tietenkään ole mitään tekemistä kassavirran tai tuoton kanssa. Se on vain KPy:n utopistinen päiväuni, jossa hän näki jopa laskelman siitä. Valitettavast tämä laskelmaa ei enää löytynyt hänen herättyään.
Kassavirta valuu sun nenästä.
pelle on jälleen saapunut kehiin.
Missä se kuluisa laskelma on, joka osoittaa autoveron tuottavan muutakin kuin huonoa elintasoa suomalaisille?
"Eihän kukaan järkevä ihminen todellisuudessa usko autoveron tuottoon".
olen ollut, eikä sitä suomessa tosiaan mihinkään muuhun voi siirtää.
toiseksi,
suomi elää viennistä, autokauppa lisäisi tuontia, suomi näivettyisi muutamassa vuodessa,
Eniten viisasta olisi 30 % tilapäinen autovero korotus, vaikka huomispäivästä, sen maksimiajan oliko se 6 kk ja lisää saa anoa.
Ahaa-elämys: Erlingillä on kyllä hieman epäselvä ulosanti. Hänhän tarkoittaa autoverosta luopumisella vain sitä, että autovero pitää siirtää pois tullilta Verohallituksen tai Ajoneuvohallintokeskuksen hoidettavaksi. Eikös tästä ole jo työryhmäkin miettimässä.
Erlingin viesti on selvä: ei tulli pysty autoveroa hoitamaan, joten uudet virkamiehet kehiin vain.
Eipä ole kovinkaan kannustavaa puhetta noin niin kuin tullivirkamiehen kannalta, että ei ole tullivirkailijoista oikein mihinkään.
Työryhmä todella miettii, olisiko kustannusten kannalta järkevämpää antaa myös autoverotus verohallinnolle.
http://www.hare.vn.fi/upload/Asiakirjat/14995/131098_vm192002008.pdf
"Kukaan järkevä ihminen ei usko autoveron poistoon. Joku täydellinen utopisti tai idiootti voi uskoa. Niitäkin varmasti on."
Kukaan järkevä ihminen ei ole kirjoittanut yhtään järkevää lausetta miksi autovero pitäsi säilyttää ennallaan. Niitäkin varmasti on.
Täällä puhutaan autoverosta autofanaatikkojen näkökulmasta tai vähintäänkin auton oston näkökulmasta.
Mikäli näkökulma on tällainen, ei mikään vero ole järkevä. Palkkatulon verottamisessa ei ole mitään järkeä työn tekemisen ja työansioiden näkökulmasta. Perintöverossa ei ole järkeä sen suhteen, kun joku kuolee ja hänen omaisuutensa siirtyy toisten nimiin. Varainsiirtoverossa ei ole järkeä, kun joku hankkii oman asunnon. Alvissa ei ole järkeä, kun ostan perunoita kaupasta. Verot eivät millään tavalla hyödytä tai edesauta sitä verotettavaa toimintaa. Veron perinnässä on byrokratiaa, veronkiertoa ja muuta häslinkiä.
Olishan se hienoa joskus saada verot valtion maksettaviksi ja kaikki toiminta kontrollista vapaaksi.