Erosimme mieheni kanssa n. 3 vuotta sitten. Tai oikeastaan hän erosi, minut jätettiin, toisen naisen takia. Tiedän ettei se toinen nainen tässä eron syy ollut, vaan meidän väljähtynyt, huonoksi mennyt avioliitto. Kouluikäiset lapset, työ ja kaikki varmasti väsyttivät minut ja mieheni harrasti omia juttujaan. Pyyteli usein minua mukaan purjehtimaan ym. mutta jotenkin olin niin passiivinen ja ajattelin, etten voi jättää lapsia hoitoon ym. että pysyttelin mieluummin kotosalla. Tämä sitten kostautui niin että mies löysi uuden rakkaan harrastusten parista ja avioliittomme ajautui kriisiin. Itse lähentelen iältäni 45 enkä eron jälkeen ole tavannut ketään uutta. Ehkä minulla on itselläni asenne, etten halua ketään tai sitten en pääse yli erosta.
Lapsemme ovat luonamme viikko ja viikko-periaatteella. Nuorin on vielä ala-asteella. Olen viimeaikoina huomannut että aina kun lapset kertovat jotakin isänsä ja uuden puolison riitelystä tai sen tyylisestä, alan innostua ja "toivoa" että jotakin tapahtuisi ja he eroaisivat. Kuvitelmissani ajattelen että mies palaisikin luokseni kun tämä uusi suhde ei onnistukaan. Olisin valmis antamaan kaiken anteeksi ja ottamaan hänet takaisin. Välillä taas suutun itselleni ja päätän etten enää ajattele entistä miestäni, mutta en voi itselleni mitään. Taidan rakastaa häntä vieläkin.
Meidän välit eivät ole kunnossa. En ole tavannut hänen uutta vaimoaan, enkä haluakaan. Puhevälejä ei ole, en halua jutella edes lasten asioista, saati nähdä häntä. Sattuu liikaa vieläkin.
Viime viikolla nuorimmaisemme tuli isänsä luota ja alkoi kertoa, että isän luona oli riidelty paljon. Hän sanoi myös että haluaisi meidät, isän ja äidin vielä muuttavan yhteen. Jotenkin innostuin tästä ja aloin taas toivoa että ero tulisi heille ja minulla olisi vielä mahdollisuus saada unelmani toteutumaan. Laitoin sähköpostin miehelle ja kysyin onko jotain tapahtunut.
Vastaus murskasi toiveet. Mies kertoi että hänen uusi vaimonsa odottaa ensimmäistä lastaan ja että he mahdollisesti muuttavat kauemmas. Mistään riidoista tai erosta hän ei sanonut mitään. Nyt olen taas masentunut, yksinäinen ja onneton. Istun viiikonloput yksin kotosalla, eikä minulla ole mitään, paitsi lapset elämässäni. Olenko siis epätoivoinen, ja mikä tähän auttaisi?
Lapsemme ovat luonamme viikko ja viikko-periaatteella. Nuorin on vielä ala-asteella. Olen viimeaikoina huomannut että aina kun lapset kertovat jotakin isänsä ja uuden puolison riitelystä tai sen tyylisestä, alan innostua ja "toivoa" että jotakin tapahtuisi ja he eroaisivat. Kuvitelmissani ajattelen että mies palaisikin luokseni kun tämä uusi suhde ei onnistukaan. Olisin valmis antamaan kaiken anteeksi ja ottamaan hänet takaisin. Välillä taas suutun itselleni ja päätän etten enää ajattele entistä miestäni, mutta en voi itselleni mitään. Taidan rakastaa häntä vieläkin.
Meidän välit eivät ole kunnossa. En ole tavannut hänen uutta vaimoaan, enkä haluakaan. Puhevälejä ei ole, en halua jutella edes lasten asioista, saati nähdä häntä. Sattuu liikaa vieläkin.
Viime viikolla nuorimmaisemme tuli isänsä luota ja alkoi kertoa, että isän luona oli riidelty paljon. Hän sanoi myös että haluaisi meidät, isän ja äidin vielä muuttavan yhteen. Jotenkin innostuin tästä ja aloin taas toivoa että ero tulisi heille ja minulla olisi vielä mahdollisuus saada unelmani toteutumaan. Laitoin sähköpostin miehelle ja kysyin onko jotain tapahtunut.
Vastaus murskasi toiveet. Mies kertoi että hänen uusi vaimonsa odottaa ensimmäistä lastaan ja että he mahdollisesti muuttavat kauemmas. Mistään riidoista tai erosta hän ei sanonut mitään. Nyt olen taas masentunut, yksinäinen ja onneton. Istun viiikonloput yksin kotosalla, eikä minulla ole mitään, paitsi lapset elämässäni. Olenko siis epätoivoinen, ja mikä tähän auttaisi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä mikä teidän avioliiton kaatoi, mutta veikkaan että annoit itseni rapistua lasten saamisen myötä. Olenko oikeassa?
Naapurissamme asuu pariskunta jossa nainen on miestä yli 10 vuotta nuorempi, mutta tyyli ja elämänmeno on nuorekas kummallakin, joten sopivat yhteen. Tämän miehen entinen taas, jonka myös tunsin aikoinaan, on miestä viitisen vuotta vanhempi ja tyyliltään aika vaatimaton ja vanhanaikainen. Viimesinä vuosina ennen eroa olisi jopa voinut luulla että kyseessä on äiti ja poika, jollei pariskuntaa tuntenut. Naiset kun lihotessaan vanhenevat ulkonäöllisesti ja varsinkin jos pituutta ei ole edes 170 cm:ä. Mies taas pitkä, hoikka ja urheilullinen. Voisi jopa sanoa että poikamaisen nuorekas. Hän löysi omanlaisensa kumppanin, niin teki varmasti sinun miehesikin. Sinun haasteesi on ymmärtää oma osasi ja löytää itsellesi sopiva mies. Sellainen joka viihtyy kanssasi kotona. Koita unohtaa menneet ja panosta itseesi. Itsesääli kannattaa lopetta heti, ihan lastesikin kannalta, ala elää!!
kyllä pelkästä ulkonäöstä ole kiinni! Itse olisin enemmän aloittajan kannalla eli että kun vaimo on kiinni lapsissa, ja miehellä halu olla kiinni harrastuksissa ym perheen ulkopuolisissa riennoissa, tuollaista tapahtuu. Mies on tod näk koki löytäneensä enemmän oman HENKISENSÄ naisen kuin vaimo oli - ja olisi vaimokin voinut olla, jos mieskin olisi ymmärtänyt panostaa enemmän omien menojensa sijaan perheen yhteisiin juttuihin.
Aloittajalle: sinulla on joka toinen viikko aikaa ja oikeus ajatella vain itseäsi - eikä lasten sinulla ollessakaan syytä unohtaa itseäsi. Olet kaiken aikaa nainen parhaassa iässä, et vain pelkkä äiti. Ei ihmisen onni ole pelkästä kumppanista kiinni - itse elän koulutytön yh:na onnellista sinkkuelämää. En ravaa kapakoissa enkä hae netistä seuraa, vaan vapaa-ajalla tapaan ystäviäni, harrastan kivoja asioita ja nautin yksinkertaisesti yksinolosta. Jos kiva mies eteen sattuu, mikäs siinä. Mutta hakemalla niitä harvemmin löytää. Exäsi on sinulle tilanteen selvittänyt eli turhia toiveita siihen suuntaan sinun ei kannata elätellä. Lähde liikkeelle, etsi itsestäsi ne mielenkiinnon kohteet, joita sinulla oli ennen perheen perustamista. Mieti, mitä elämältä haluat! Ja oikeinko todella olisit halunnut takaisin miehen, joka sinua petti?!
tällekin kirjoittajalle.
Itku, mikä vastaus. Kaarina kyselee onko epätoivoinen, mitä kyllä on, ja vastaaja alkaa sättiä Kaarinan ulkonäköä: kyllä mä tiedän, olet rupsahtanut.
Kaarina, et ole vielä päässyt irti siitä liitostasi. Näitä aallonpohjia tulee ja menee eron jälkeen varmasti jokaiselle. Ei sinun tarvitse etsimällä etsiä uutta suhdetta osoittaaksesi itselle ja muille, että olet päässyt yli erosta. Kun on sen aika, niin silloin ehkä löydät jonkun.
Ei se mies sinulle kerro, jos uuden kanssa riitelee, eikä tarvitsekaan. Teillä on nyt omat elämät ja hänelle on vielä lapsikin tulossa. Älä vatvo takaisin paluuta, koska se on mennyttä elämää. Sinun pitää jatkaa omaa elämääsi ilman exää. Lapset ovat tärkeimmät tällä hetkellä. Totta kai lapset kertovat sinulle isän perhe-elämästä, mutta jätä ne omaan arvoonsa: ne on lasten kertomia irrallisia asioita, eivätkä sinulle oikeastaan kuulu. Vain lapsia koskeavt asiat kuuluvat sinulle, kuten ajateltu muutto. Miten hoidatte tapaamiset ja viikko vuorottelut?
Toivottavasti olette sen verran puheväleissä, että pystytte keskustelemaan asiasta, eikä muutto vain lyödä teille eteen "yllätyksenä". Lasten elämä saattaa vaikeutua suurestikin, miettikää sitä.
ja jumissa: elät menneessä, toivot sen palaavan. Lapsilla on oma elämänsä, sinulla omasi. Avaa silmäsi ja näe tämä pieni yksityiskohta ;). Ala elää. Mieti kuka oikein olet, mistä tulet ja mihin olet menossa.
Kyllä olet epätoivoinen. Sinun on päästävä yli exästäsi ja alettava elää omaa elämääsi. Rupea harrastamaan jotakin, vaikka posliininmaalausta tai sambaa, tai opiskele joku kieli. Kiinnostu maailmasta ympärilläsi. Et voi koskaan olla onnellinen, jos etsit onnea vain muiden ihmisten kautta, miehen tai lasten. Vain sinä itse voit tehdä elämäsi kivaksi, ei sitä voi kukaan tehdä sinun puolestasi. Tuolla asenteella et voi saada uuttakaan parisuhdetta toimimaan vaikka uuden miehen löytäisitkin.
Sinun avioliittosi on päättynyt aikoja sitten. Mies halusi erota sinusta. Vaikka hän joskus riitelisi uuden vaimonsa kanssa, niin se ei tarkoita että heille tulisi ero, eikä asia edes kuulu sinulle. Vaikka he eroaisivatkin, niin mies ei halua sinua takaisin. Se mitä tunnet exääsi kohtaan ei ole rakkautta vaan läheisriippuvuutta.
Elämäsi valuu hukkaan, jos vain istut kuin korppikotka odottamassa että toisten liitto kariutuu, jotta voit lehahtaa haaskalle. Anna heidän elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi.