Äiti ei halua tavata poikaystävääni

Mitäs olet lutkaillut niin helvetin paljon jo noin nuorena!? Ei me muutkaan uskota, että toi juttu olisi nyt jotenkin vakavampi. Olisit käyttäytynyt paremmin ja ollut parempi tytär äidillesi, niin ehkäpä sutkin oltaisiin huomioitu paremmin.

pelkää pettymystä, jonka voisit mahdollistaa.
Se tuo. SIITÄ MITÄÄN TULE-asenne paljastaa sen. Kun on tarpeeksi ryssinyt niin ihan heti ei toinen luota.

Mitä tulee tuohon tyynyliinaan, niin ei minullekkaan paljon annettu, kaksi haarukkaa ja veistä paiskattiin nenän eteen.
Niitä saa kaupasta, mitä niistä.
Paljon kivempi on ostaa omaan kämppään kaikkee itse, ei sitten tule tule sitä, "missä se minun ostamani..." on lausetta.
Ikinä oikeesta miäkään kotoa lahjojakaan saanut, mutta jostain Tallinnan tuliaisesta, kaitaliinasta jaksetaan hehkuttaa.
Sinuna olisin hissunkissun sen uuden sydäkävyn kanssa enkä vähäänaikaan ilmoittelisi mitään.
Katsot kuinka käy.

Otsikollani tarkoitan, että äitisi on saattanut tallettaa muistiinsa vääriä tietoja, vaikka olet kertonut totuuden. Omalla kohdallani aikanaan äiti ei hyväksynyt kaikkia poikakavereitani, kun olivat väärästä kylästä. Vastaavasti äidilläsi saattaa olla jotain vastaavia "vaatimuksia" vävynsä suhteen, mutta hän ei ole vielä sanonut sitä sinulle.

Toinen vaihtoehto on, että äitisi ei haluaisi sinulle elämänkumppania. Äitisi asenne kertoo siitä varsin selvästi. Minunkaan äiti ei meinannut hyväksyä ketään poikkariani, kunnes isä puuttui asiaan.

Samoin äitini ei ollut kiinnostunut kuulumisistani, kun asuin 800 km:n päässä kotoa, mutta samalla paikkakunnalla hän tunkeutui asuntooni väkisin utelemaan kaikki mahdolliset.

Samoin työtilanteemme äitien asenteessa menee yhteen: äitini on aina halunnut pitää minut työttömänä.

Olen esikoinen, sinä käsittääkseni kuopus. Luulen, että äitisi on jo väsynyt huoltajarooliinsa, mutta ei sano sitä ääneen. Ostin kaikki tavarani itse, kun muutin pois kotoa. Nyt tarpeetonta tavaraa vanhemmat tunkeavat varastooni ottamaan väkisin.

Seurustelusta tule mitään.Koita tehdä oma mieleisesi juttu seurustelusta,äläkä
kerro kaikkea vanhemmillesi..

itse sain kotoa kun lähdin 200 metriä etumatkaa muihin,en muuta..

Tämä palsta on täynnä samankaltaisia kirjoituksia. Yhteistä niille on se, että hyväksyntää hakeva lapsi ihmettelee oman vanhemman kylmyyttä, samalla kun ihmettelee saman vanhemman toisiin sisaruksiin kohdistamaa huomiota. Se kylmyys on pysyvä tila, valitettavasti. Mikään, mitä sinä tai mahdolliset tulevat lapsesi teette, ei hetkauta äitiäsi pätkääkään, sisarustesi lapset sen sijaan tulevat olemaan aivan ihmeellisiä.
Ota etäisyyttä jo nyt, älä kerro mitään asioistasi, äläkä hae äitisi hyväksyntää. Sitä kun et tule koskaan saamaan. Etäisyyden ottaminen nyt auttaa sinua siinä, että et turhaan yritäkään olla mieliksi ja riko itseäsi samalla. Ethän halua olla katkera 40 -vuotias?
Älä käy kotonasi edes juhlapyhinä, ehkä sitten äitisi huomaa poissaolosi. Jos hän sitä valittaa, sano, ettet tiennytkään äitisi olevan ikävissään.

Ehkäpä äitisi on loppuun palanut eikä mielenkiintoa lasten tekemiseen enää riitä kun kaikki energia on mennyt arjen pyörittämiseen. Itseltäni vaatii suunnattomasti energiaa teeskennellä olevani kiinostunut lasteni tekemisistä, kun arvomaailmat ovat täysin erilaisia ja mielestäni olen heille jo kaikkeni antanut. Mitä te aikuiset lapset vielä haluutte äidiltä joka on kaikkensa aina tehnyt lasten parhaaksi. Antkaa jo sitä omaa aikaa äidillekkin.

Itselläni on vähän samanlaista. Äidin kanssa on aina ollut pikkasen kireä suhde. Kun muutin nykyiselle opiskelupaikkakunnalleni, äitini kieltäytyi antamasta rahaa tms. Tosin ymmärrän ihan hyvin hänen perjaatteensa: kun muutetaan pois kotoa, ollaan sitten omillaan. Sain kyllä omassa huoneessani olleet huonekalut ja tietenkin omat vaatteet, kirjat yms. mukaan. Ja jotain vanhoja verhoja, joita äiti ei tykännyt enää katsella kaapinpohjalla pölyttymässä.

Minulla on myös tyttöystävä, joka äitini mielestä on huonoa seuraa ja opettaa minut huonoille tavoille. He ovat tavanneet ja jutelleet (ennen kun aloimme seurustelemaan). Äitini tykkäsi hänestä, mutta kun tajusi, että olin rakastunut, välit meni äidin taholta poikki. Tietenkin olisi kiva, jos äiti hyväksyisi hänet, mutta jos ei niin ei. Joka tapauksessa rakastan molempia. Minun onneni, että molemmat ymmärtävät sen.

Käyn aina välillä kotona moikkaamassa perhettä, mutta nykyään harvemmin jaksan ja viitsin lähteä, koska äidin kanssa aina tulee jotain kränää. Jos ei muuta, niin sitten hän alkaa mykkäkoulua, itkee tai muuten vain käyttäytyy niin kuin olisin ilmaa. Aluksi se oli tietenkin vaikeaa, mutta nykyään olen oppinut hyväksymään sen ja ehkä ymmärtämäänkin äitiäni ainakin hieman. Kävimme keväällä lakkiaisjuhlieni aikaan kuuden tunnin keskustelun hänen kanssaan. Isäni istui taustalla, kommentoikin välillä. Äiti selitti käyttäytymisensä syitä ja omaa äitisuhdettaan. Opin aika paljon, ja nyt pystyn suhtautumaan äitiini enemmän niin kuin toiseen aikuiseen ihmiseen ja samalla pystyn ymmärtämään hänen motiiveitaan.

Suosittelisin todella, että yrittäisit jutella äitisi kanssa. Se voi olla vaikeaa, ja itselläni meni melkein vuosi, ennen kuin sain äitini keskustelemaan järkevästi kanssani. Yritä suhtautua äitiisi niin kuin suhtautuisit johonkin toiseen aikuiseen ihmiseen, josta välität. Se on vaikeaa, tiedän sen, mutta kun katsoo asioita "ulkopuoleleta" ne muuttuvat usein selkeämmiksi.

Joka tapauksessa, kaikkea ei voi saada. Jos aikoo kulkea omia teitään, niin kuin aikuistuvan täytyykin, on jotain jätettävä taakse. Meillä äidin kanssa suurin ongelma liittyy varmaan juuri siihen, että meillä on aivan erilaiset elämänarvot. Muista, että äitiinkin sattuu, kun lapsi lähtee kotoa!

Tuo että olet ollut kova menemään? Tarkoittaa kai aika biletystä, yhdenyönjuttuja..tuo kuullosta korvaan hyvin pahalta varmasti vanhempasi korvissa. Ns huonoa käytöstä kun vielä puhuit useista yhdenyön-jutuista. Tuossa iässä. En yhtään ihmettele äitisi käytöstä. Paitsi jos nämä muutkin ovat olleet jotenkin kovia menemään ja harrastanut näitä "yhdenyönjuttuja". En mä ainakaan hirveästi pitäisi tuollaisesta käytöksestä vanhempana. Kuullostaa kevytmieliseltä jotenkin. Ja tuskin oon ainoa joka on tätä mieltä.
Toisaalta.. noin paljon lapsia perheessä niin kai sitä joku jää aina kaikista vähimmälle. Epäreilua sinänsä että joku hankkii noin paljon lapsia ja kaikille ei sitten riitä rakkautta. Tämäkin käväisi mielessä.

-- äitisi käytöksestä. Vaikka olet ollut joskus "hankala" lapsi, hänen mielestä. Niin se ei oikeuttaa että hän kohtelee tai kohteli sinua eriarvoisesti kuin muut sisarukset. Minulla on ollut kokemusta omasta äidistä, joten en puhu ihan puuta heinää.
Pidä huolta itsestäsi ja opiskelee itsellesi hyvän ammatin, se on nyt tärkeintä tässä elämänvaiheessa. Ja tietysti pidä hyvät välit sisarustesi kanssa. Älä kahdehti toisillenne. Äidit voivat tietämättä myrkyttää omien lasten "sisarusten" välejä. Sekin on koettu omalla kohdallani.
Luo itsellesi "oma" perhe jos äitisi ei pysty sitä sinulle antaa. Niin minäkin olen tehnyt.
Hyvää syksyä ja tsemppiä!

Sinun kannattaisi mennä keskustelemaan jonkun kanssa. Esim koulun kuraattorista olisi hyvä aloittaa, muttet taida enää olla koulussa? Terveyskeskuksen kautta jonnekin tai vaikka perheneuvolaan? Jokin ristiriita teidän suhteessa on. Pienin ongelma tuntuu kuitenkin olevan poikaystävän tapaamisesta kieltäytyminen.

Hei.Aika outoa käytöstä äidiltä.Itse olen sitä mieltä että on hyvä jos lapsi haluaa "näyttää" millaisen kaverin kanssa seurustelee,niitäkin löytyy jotka "häpeää"vanhempiaan. Ja mistä sitä koskaan voi tietää kestääkö joku suhde..ennemmin kannustaisin lastani ja jos suhde loppuu niin olisi olkapää mihin nojata.Tsemppiä aloittajalle :)

Ehkä äitisi ajatteli että sinulla ei tule lukemisesta mitään, jos lukulomalla tulet kotiin ja joudut tekemään töitä, ja vielä käyt töissäkin lisäksi. Lukulomahan on sitä varten että silloin luetaan tentteihin.

Kysypä äidiltäsi suoraan, miksi hän osti siskosi boxiin kaikki tavarat mutta ei sinulle. Oliko sinun asuntosi lukiopaikkakunnalla valmiiksi kalustettu? Yleensä me äidit toimimme tilanteen mukaan niin kuin tuntuu oikealta, eikä silloin aina ajattele, saavatko kaikki lapset saman verran vaan että kukin saa tarpeensa mukaan.

Sinun itsesi kannalta olisi parasta, jos pystyisit voittamaan katkeruutesi ja hyväksymään sen, että vanhempasikaan eivät ole täydellisiä. Ei kukaan meistä ole. Kun tämän hyväksyt, niin olet jo matkalla aikuisuuteen ja voit alkaa harkita myös vakavampaa seurustelua. Äläkä missään tapauksessa yritä korvata vanhempiasi turvautumalla miessuhteisiin, niin kuin vähän aavistelen noista monista yhden yön jutuista.

Hankala ja vaikea asia on.
Saanko ehdottaa: Mieti anteeksiantoa. Ajattetele: myös kaukaa voit rakastaa, 'etätyönä'
lähetä viestit jouluna jne. Älä mene käymään, ellei kutsuta.
Jätä eläimienhoito toisille lapsille.
Sinä itse, itsenäsi olet arvokas!
pq

Soita iskälle!

onko perheessäsi uskonnollinen ilmapiiri? ja et siten sopeutuisi äitisi mielestä perheen "arvoihin"? nämä tulee mieleen.
vai onko äidilläsi heikko itsetunto?
sinulla on terveen nuoren naisen merkit näkyvissä, vakiinnu jos siltä tuntuu, äiti ymmärtää ehkä myöhemmin..

Äitisi käytös on todella kummallista. Tulee mieleen, kuten joku ehdottikin, että hän on voimakkaasti uskonnollinen eikä sen takia hyväksy aktiivista seksielämääsi. Noin paljon lapsia tekevät nykyään melkein vain lestadiolaiset. Mutta ei sinun kannata itseäsi muuttaa siinä toivossa että äiti hyväksyisi sinut paremmin, jotkut vain kohtelevat eri lapsiaan epätasa-arvoisesti ilman mitään erityistä syytä. Anna ätisi olla, nauti sinä omasta elämästäsi poikaystäväsi kanssa ja kerro hänelle vain että äitisi on jotenkin hankala eikä vierailu siksi ainakaan vielä olisi hyvä idea. Anna ajan kuku, ehkä äitisi vielä tulee järkiinsä.

Surullista

ei äitiä kiinnosta mikään mun asia, aina vaan yksi meidän sisarista saa huomion, ihan kaiken, toinen saa tavarat, minä en mitään, mutta ihan sama, mä päätin näyttää että pärjään kyllä ilman niitä. ymmärrän täysin miltä susta tuntuu, yritä pärjätä. mä ainakin osaan nyt varoo etten omille tyttärilleni tee samaa mitä äitini on mulle tehny, koska se oikeesti sattuu!

Olen kylläkin jo 48-vuotias mieshenkilö, mutta ikäni kokenut olevani huonompi kuin kolme vuotta nuorempi veljeni. Mikään minun elämässäni ei ollut hyvää eikä sitä minulle suotu. Asia kiellettiin pitkään, mutta veljeni hukuttua paljastui kaikenlaista. Vanhempani rakensivat ja kustansivat hinnakkaan kesämökin veljelle. Samaan aikaan minä elin melkoisessa ahdingossa, enkä saanut tukea enkä myötätuntoa. Päin vastoin minua painettiin henkisesti vielä ahtaammalle. Veljeni hautajaisista on neljä vuotta ja vanhempani lopettivat yhteydenpidon. En tosin niitä kaipaa, kanssakäyminen on aina ollut tosi vaikeaa ja ahdistavaa. Tälläistä se on, valitettavasti ja tulee olemaan. Meitä mustia lampaita myös. Tasan ei käy onnenlahjat.

Itse olen sisarusparven toisiksi nuorin, ja olin kuopuksena melkein 10 vuotta, ennenkuin perheemme "iltatähti" syntyi. Olen huomannut, että nyt aikuisenakin äitini jotenkin pitäää minua vieläkin sisimmässään, ehkä jopa tiedostamatta, jotenkin lapsena. (ja olen siis yli 30-vuotias..!) Olen se pienin ja avuttomin. Vanhemmat lapset tekivät usein kukin omat kotityöt, jotka oli heidän kontollaan, mutta minulle ei oikeastaan osunut noita kotitöitäkään liiemmin. Nyttemmin tuntuu, että äitini jotenkin pitää vanhempien sisarusteni perheitä ja perhe-elämää enemmän kunniassa, kuin minun, jolla on kuitenkin kaksi lasta, mies, hyvä ammatti, kaunis koti jne. Tai noh.. kunniassa ja kunniassa.. Mutta ottaa jotenkin vakavammin heidän elämänsä, kuin minun. Tai näin olen tulkinnut. Jos/kun olen hänelle eri elämäntilanteissa tapahtuvia asioitani hehkuttanut, ne saavat lähinnä olankohautuksen aikaan. Toki äitini on varmasti iloinen, mutta harvemmin kuulee sen suurempaa ilahtumista hänen äänessään. On kuin hän pitäisi itsestäänselvyytenä, että minä pärjään, tai että menen naimisiin ja saan lapsia. Tiedän myös, että hän rakastaa minua ja lapsiani, mutta hänen asenteensa vain on juuri tuollainen viileän rauhallinen, kuten saatoin aistia sinun kirjoituksestasi.

Eli tulipa vain mieleeni, olisiko tässäkin samantapaista. Eli, jos olet sisarussarjan pienimmästä päästä, on äitisi tavallaan jo nähnyt, että kyllä ne lapsukaiset siellä maailmalla pärjäävät, vaikka ei heidän koko kotiaan sisustaisikaan heidän puolestaan. Ja hän on käynyt saman kotoamuuttamisen rumban läpi jo useamman kerran, niin enää sinun kohdallasi se ei hänessä herätä liiemmin tunteita. VAIKKA toki sinun nähkökulmastasi asia oli ainutlaatuista, ja ehkä koit, että jonkinlaista tukea ja turvaa olisit halunnut. Henkistä, mutta ehkäpä myös taloudellista, muutakin kuin sen tyynyliinan. Ehkä hän ei vain yksinkertaisesti tule ajatelleeksi tällaisia juttuja. Luulen, että se on monilapsisten äitien "vika" useinkin. Eli ne vanhimmat lapset "saavat" kokea vanhempiensa kanssa paljon sellaista, mikä on vanhemmillekin uutta, mutta sitten monet tapahtumat ja iän tuomat etapit tulevat arkisiksi, eikä ne jaksa niin paljoa kiinnostaa kun nuoremmat lapset saavuttavat saman. Ja siis sama asia tässä poikaystävä-asiassakin. Äitisi mielestä ehkä poikaystäviä, niitä "suuria rakkauksia" tulee ja menee, eikä halua liikaa hehkuttaa. Tai jos hän ajattelee, että sinä (hänen pikkutyttönsä) et ole vielä pariutumis-iässä, tai ette olisi vielä pojista kovinkaan kiinnostunut. Ehkä auttaisi, jos muistuttaisit itsesi olevan jo 19-vuotias.

Luulisin, että jos joskus istut äitisi kanssa kahden vaikkapa kahvikupposten ääressä, niin jos otat asian puheeksi, hän voisi huomata, että olet kokenut jääväsi jostain paitsi, tai että sinusta tuntuu, että sinun asiasi (poikaystävä, työasiat...) ovat jääneet jotenkin mitättömiksi hänelle.

En voisi millään uskoa, että kukaan äiti hylkäisi lapsensa niin, että lapsesta tulisi kuin joku vierailija äidin elämässä. Ainakaan, jos lapsi ei itse tiedä, mistä tällainen johtuisi. Siis tarkoitan, että jos jotain käänteentekevää olisi tapahtunut, kyllä lapsikin sen tietäisi. Aika suuria juttuja saa tapahtua, ennenkuin vanhemmat kääntävät selkänsä omalle lapselleen.

Joten... älä itse tekeydy viileäksi, koska äitisi ei ehkä tiedosta omaa käytöstään, ja ajattelee sitten ennemmin, että sinä olet hyljännyt perheesi, ja kokee siitä suurta surua. Vaan ota asia ihan rauhallisesti puheeksi, ja kerro kuten asia on. Luultavasti äitisi aluksi hieman kiihtyy ja yllättyy, että sinä olet kokenut noin, eikä äitisi olisi pystynyt tarjoamaan sinulle sellaista turvaa ja tunnetta, jollaista äitien yleensä katsotaan antavan lapsilleen, mutta ehkä hän jää ajattelemaan asiaa, ja seuraavan kerran, kun jotain vastaavaa tapahtuu, hän varmaankin muistaa sanasi, ja yrittää olla enemmän kiinnostunut asioistasi. Ehkäpä hän jopa seuraavana päivänä yön yli nukuttuaan, kehottaakin sinua tuomaan poikaystäväsi näytille, jos se on sinulle tärkeää. :) Toivotaan niin!

Uskonnollinen perhe? äitisi mielestä olet halpa?
Oma äitini kyllä huolehtii ja välittää kaikista lapsista tasapuolisesti.
Ehkä äitisi on K***pää L**mä.

Olet ehkä liian vahva ja toimeentuleva , et ole roikkunut hoivattavana loputtomiin . Olisin ylpeä sinusta .

Äitisi on päästänyt sinusta irti, olet aikuinen ihminen joka elää omaa elämäänsä, tekee omat elämänvalintansa. Äitisi ei mitenkään tee väärin, ja voit ottaa asioita hänen kanssaan puheeksi nyt ihan tasavertaisena aikuisena ihmisenä.
Poikaystävä- on, poikaystävä. ei sulhanen, sulhasen varmaankin tapaisi hyvin mielellään, että näkisi millaisen miehen kanssa tytär on avioitumassa.
Äitisi tietää, että nykään nuoret eivät ensimmäisten seurustelukumpppaniensa kanssa herkästi mene avioon. Jos ilmoittaisit kihlajaispäivästä, takuulla alkaisi puhelimesi rällättää.
Äitisi ajattelee, että sinun tulee nyt antaa rauhassa elää nuoren naisen aikuista elämääsi.
Ole tästä kiitollinen, ettei sinua sidota lapsuuskotiisi, eikä elämääsi kytätä.