Ensin vähän taustoja, eli erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästäni tämän vuoden tammikuussa ollessani armeijassa, noh maaliskuun lopulla lomilla ollessani törmäsin tyrmäävän kauniiseen tyttöön ja kemiat kohtasivat heti.
Pääsin armeijasta huhtikuun alussa pois ja kaikki näytti erittäin lupaavalta kunnes koitti se hetki kun tämä kuvankaunis nainen kutsui minut ensikertaa tapaamaan vanhempiaan.
Aattelin ettei voi olla paha kun melko sosiaalinen tapaus kuitenkin olen, mutta järkytys oli sanoin kuvaamaton, tuntui että taju lähti ja kaikki oli pilalla kun siihen taloon astuin
Se kuitenkin kerrottakoon että hänen äitinsä on oikein mukava persoona ja tulen hyvin toimeen hänen kanssaan.
Mutta hänen isänsä, kaikista maailman ihmisistä hänen isänsä sattuu olemaan juuri se henkilö kenestä huhtikuun alussa kotiutuessani eroon VIIMEIN pääsin, eli intin vanha kouluttajani.
Tavallaanhan siinä ei mitään ongelmaa pitäisi olla, mutta jostain kumman syystä tunnen aivan hirveää alemmuuskompleksia kun olen hänen kanssaan tekemisissä, eli esim. hänen kanssaan en keksi niin mitään keskustelunaiheita mistään asiasta, saatika että joutuisin hänen kanssaan kaksistaan olemaan jossain paikassa niin ei tule mitään...:) kuulostaa harvinaisen tyhmältä mutta kertokaas jotain vinkkejä miten hänen kanssaan voisi jotenkin keskustella tai vaan olla samassa paikassa vapautuneesti :)
Pääsin armeijasta huhtikuun alussa pois ja kaikki näytti erittäin lupaavalta kunnes koitti se hetki kun tämä kuvankaunis nainen kutsui minut ensikertaa tapaamaan vanhempiaan.
Aattelin ettei voi olla paha kun melko sosiaalinen tapaus kuitenkin olen, mutta järkytys oli sanoin kuvaamaton, tuntui että taju lähti ja kaikki oli pilalla kun siihen taloon astuin
Se kuitenkin kerrottakoon että hänen äitinsä on oikein mukava persoona ja tulen hyvin toimeen hänen kanssaan.
Mutta hänen isänsä, kaikista maailman ihmisistä hänen isänsä sattuu olemaan juuri se henkilö kenestä huhtikuun alussa kotiutuessani eroon VIIMEIN pääsin, eli intin vanha kouluttajani.
Tavallaanhan siinä ei mitään ongelmaa pitäisi olla, mutta jostain kumman syystä tunnen aivan hirveää alemmuuskompleksia kun olen hänen kanssaan tekemisissä, eli esim. hänen kanssaan en keksi niin mitään keskustelunaiheita mistään asiasta, saatika että joutuisin hänen kanssaan kaksistaan olemaan jossain paikassa niin ei tule mitään...:) kuulostaa harvinaisen tyhmältä mutta kertokaas jotain vinkkejä miten hänen kanssaan voisi jotenkin keskustella tai vaan olla samassa paikassa vapautuneesti :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
et käynyt aliupseerikoulua?
ajattele siten, että tuo mies on intissä ollessaan töissää ja hän on silloin ikäänkuin "työroolissan". Kotonaan hän on isä tyttärelleen vai suhtautuuko hän sinuun kuten käskytettävään sotilaaseen myös kotioloissa? Aluksi voi olla kommunikointi appivanhempien kanssa vaivautunutta vaikkei mitään ongelmia olisikaan. Se vain on sellainen tilanne jossa moni varmasti kokee tuleensa "arvioitavaksi" eikä välttämättä pysty heti olemaan oma itsensä. Anna ajan kulua ja koita ottaa rennommin :).
Suhtautumisesi ja vaikeutesi on ihan normaalia. Intissä tämä mies oli sinun esimiehesi, joka varsinkin armeijassa tarkoittaa aikamoista auktoriteettia. Nyt hän sitten on tyttöystäväsi isä, joka sekin on jonkinlainen auktoriteetti. Uskoisin, että ajan kanssa tuokin homma hoituu. Voisit jutella asiasta tytön kanssa, ettei hän ymmärrä väärin outoa käyttäytymistäsi.
Olen kanssa samaa mieltä kuin moni muukin vastaaja.
Intti ajastasi on kulunut vasta vajaa puol-vuotta... anna ajan kulua, elät elämääsi ihan kaikessa rauhassa, opiskeletpa tai olet työelämässä.
Tapailet tyttistäsi ja annat ajan kulua, ehkäpä tuo mahdollinen appiukko ei enää jonkin ajan päästä tunnukaan enää niin pelottavalta. ;)
Vähän ihmetyttää, että tää tyttö ei ollut kertonut sulle että sen isä on armeijan kapu. Jos kerran olit vielä siellä armeijassakin silloin, kun tapasitte. Outoo. Eli onks tää edes totta.