haluan tietää, nyt puidaan psygologin kanssa oliko vanhemmilla oikeus kurittaa mua pienenä, tekivät tätä varmaan noin neljäsluokkalaiseksi saakka, itse olen katkera, mutta muiden mielestä normaalia, olen nyt 23 v., en tiedä oliko tuommoinen jo silloin laitonta?, kuinka moni muu on saanut tukkapollyä ja remmiä pienenä?
tukkapölly ja remmi
normaalia?
251218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Molempia olen saanut ja ihan ansaitusti. Minusta ei silti tullut väkivaltaista, enkä saanut traumoja tästä, koska olin tietoinen mitä käytöksestäni seuraa. Eri asia olisi varmasti ollut jos rangaistuksia olisi satanut syistä joita en tienyt.
Traumat jäi ainoastaan henkisestä pahoinpitelystä perheessä ja koulussa. Siinä ei paljon piiskan iskut tuntuneetkaan.
Omasta mielestäni vanhemmilla on oikes kurittaa lastaan, mutta myös vastuu tuntea lapsensa ja se miten herkkä tämä eri kurittamisen malleille on. Fyysinen kurittaminen on jo laitonta, muttei ollut vielä sinun ollessa lapsi.
menepä kadulla kävellessäsi tukistamaan jotain vastaantulijaa. no se sallitaan lapsia kohtaan, eihän siinä pitäisi olla ongelmia aikuistenkaan kanssa.
lasten ruumiillinen kuritus kiellettiin lailla.
tota samaa settiä, plus että nurkassa seisominen oli kanssa aika yleistä.
En minä noita pahalla muistele. Enemmän satuttaa vanhempien tunnekylmyys, välinpitämättömyys, ainainen alentaminen ja arvosteleminen. Opin pienestä pitäen sen etten minä ole mitään, enkä minkään arvoinen. Näiden asioiden kanssa sitten painin nyt 34 vuotiaana, ja voiton puolella (kai) olen.
No, enpä enää ole kumpaankaan väleissä. En näe enää mitään syytä tai mieltä siihen että mulla on jatkuva paha olo kun olin vielä tekemisissä.
Minullakin vanhempien tunnekylmyys on jatkunut edelleen. Samoin minä en ole vanhempieni mielestä minkään arvoinen. En silti tunne olevani voitolla 41-vuotiaanakaan.
Samoin olen katkaissut suhteet vanhempiin. Paha olo lisääntyi kerta kerralta heidän läheisyydessä.
Minulle jäi tukkapöllystä, "koivuniemenherrasta" ja vyöstä pahat muistot. Asiat olisi voinut selvittää puhumallakin.
pahoinpidellä toista, ei henkisesti eikä fyysisesti ja sitähän remmin annot, tukkapöllyt sun muut ovat.
Väkivalta on aina väärin, etenkin kun sen kärsijä on pieni, viaton lapsi.
oi tapoja. Onko mitään järkeä rypeä menneessä? Eikö muuta enää keksi kuin että vanhemmat pilasivat sun elämän joskus vuonna nakki? Jotkut sitä tykkää näköjään kieriä paskassakin.
Todella julmaa kuitata toisen kokema noin.
Me jotkut raukat kun saamme edelleenkin tehdä töitä pärjätäksemme ihan oikeassa aikuisten maailmassa, kiitos alentavan kasvatusmallin. Ja jotta pääsee eteenpäin on märehdittävä ne menneet, jotka tähän tilaan vielä vaikuttaa.
Itse pakkasin kaikki moskat pääni sisään moneksi vuodeksi, kunnes sairastuin viisi vuotta sitten henkisesti niin pahasti, etten pysytynyt muuta kuin itkemään. Musta möykky lähti purkautumaan...vihdoin.
Olen jo 36-vuotias ja tuntuu että olen yhtä paskana kuin koulukiusattuna murkkuikäisenä, jolloin ei saanut tukea edes vanhemmiltaan, vaikka he asiasta tiesivät. Oma henkinen taakka on ollut niin liikaa, ettei edes uskalla harkita tekevänsä lasta kaiken kivun keskelle. Joten tuolla varhaislapsuuden ikävällä on todella vielä tiukka side tähän päivään.
Eikä kukaan varmasti halua tarkoituksella kaivella tai syyttää vanhempiaan, vaan yrittää ainoastaan rakentaa edes jotenkin yhteiskuntakelpoista ja kokonaista ihmistä itsestään, kun omat vanhemmat ei siihen kasvatustyöhön aikoinaan kyenneet.
Mitä sinullekaan jää jos päästät irti menneisyyden haamuista? Ei mitään. Olet rakentanut identiteettisi sen varaan ja pelkäät ettet ole mitään ilman kurjaa lapsuuttasi. Kaikki on niin kiva selittää sillä ettei voi nytkään onnistua missään kun joskus 80-luvullakin oli niin kurjaa, eihän sinua voi vaatia edes yrittämään. En tarkoita etteikö pahoja asioita tapahdu ihmisille mutta joskus voisi miettiä miten hyvin on kun selvisi nykyhetkeen kaikesta huolimatta.
Tuon aloittajan viestin voisi myös ymmärtää että hän yrittää miettiä psykologin avustuksella josko saisi kynittyä vanhemmilta rahaa, onhan pirin hintakin varmaan näin laman aikana noussut
Muuhun en puutu kuin yhteen ikuiseen väärinkäsitykseen.
Monet luulevat, että kysymys lapsen kurittamisesta on mielipidekysymys.
Aivan yksiselitteisesti lapsen pahoinpitely on rikos. Lasta ei saa ruumiillisesti kurittaa. Ja piste. Siitä on säädetty rikoslaissa. Hiljakkoin oikeus tuomitsi myös tukkapöllyn rikokseksi. Tuomio tuli.
Lisään vielä sen, että aikuisen ihmisen pitäisi olla älykäs. Hänen pitäisi olla niin älykäs, että saa lapsen kasvatettua ilman väkivaltaa. Kuinka moni aikuisten välisissä suhteissa pitää turpaanlyöntiä normaalina ja hyväksyttävänä tapana ratkoa erimielisyyksiä? Kyse on sentään lapsesta, joka ei ymmärrä ja osaa. Aikuisen tehtävä on osata ja ymmärtää. Jos ei osaa kasvattaa ilman väkivaltaa, kannattaisi jättää kasvattaminen niille, jotka sen osaavat.
Olet joko todella tunnekylmä ihminen tai sitten olet kokenut saman ja yrität selvitä unohtamalla. Yritä toki, voihan se auttaakin. Mutta itseni kohdalla ei siis niin käynyt, vaan ainoa malli oli lähteä purkamaan elämän alkua ja sen tapahtumia.
Jokainen ihmismieltä vähääkään opiskellut tiedostaa sen, että lapsuusvuodet rakentaa juuri pohjaa minuudelle, ja jos silloin on mennyt jotain rikki, se voi nakertaa elämää vielä aikuisenakin. En tiedä mitä kohtaa et nyt oikein ymmärtänyt, tai itseuhossasi et halunut ymmrätää. Varmasti jokainen haluaisi päästää irti, mutta kun kaikki haudattu iskee vasten kasvoja, ei enää pysty esittämään muuta.
Se, että yrittää kovettaa itsensä ja näyttää että pärjää vie vaan romahdusta lähemmäs. Oman pahan olon tunnistaminen vaatii rohkeutta enemmän kuin uhoaminen ja itsensä tehostaminen. Mutta, jos tämä on oma tapasi hoitaa asiat, niin siitä vaan. Moni ihminenhän saa lisävoimaa toisten sättimisestä ja väheksymisestä. Et varmasti ole poikkeus tässä. Omalle kohdalle teitä on vaan eksynyt jo hiukan liikaa...
Onko mukavaa kun pystyt esittämään noin kovaa?
Kyllä lapsuus vaan saattaa vielä vaikuttaa, jos on silloin kohdannut fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Ihmisiä on erilaisia. On herkkiä ja vähemmän herkkiä lapsia. Itse olen aina kuulunut ensimmäiseen ryhmään. Se on tuonnut paljon ikävää tullessaan, mutta en vain osaa pitää sitä heikkoutena vaikka kaltaisesi kovistelijat niin yrittävät koko ajan luukuttaa, henkisesti potkia sanomaa perille .
Olen onneksi päässyt työhön, jossa voin hyödyntää tunneherkyyttäni ja auttaa muita henkisesti epävakaita ihmisiä. Se auttaa myös omien kokemusteni hahmottamista. Tilastollisesti aika huomoitavaa on se, että hoidokeistani noin kolmannesta on pahoinpidelty lapsena tai jätetty heitteille. Noin toinen kolmannes on kokenut lapsena tai työ-yhteisössä henkistä kiusaamista tai ryhmästä eristämistä.
Aika suuria lukuja, joilla todellakin on merkitystä.
Tärkein kysymys on kuitenkin nyt se että osaatko kokemuksesi perusteella auttaa noita hoidokeitasi ja oletko itse päässyt tietyillä työkaluilla irti menneisyydestäsi niin ettei se sinua enää ikinä vaivaa?
En auta kokemuksellani, vaan ammattitaidollani. Ja kuten jokainen hoiva-alalla on varmasti saanut kokea, itsensä auttaminen voi olla vaikeampaa. Mutta uskon, että omien asioiden työstäminen on auttanut myös hahmottamaan monen hoidokin tilannetta paremmin, ja päinvastoin.
En usko, ettei omat kokemukseni vaivaisi minua enää koskaan, mutta opin varmasti käsittelemään niitä vuosi vuodelta paremmin. Ei voi mennä kuin päivä kerrallaan...
en ikinä missään tapauksessa lähtisi haastamaan vanhempia oikeuteen, olet vetänyt aivan väärät johtopäätökset, lapsuusaika tuntuu nykyään vain niin kivuliaalta, muistan yhä vieläkin kun isäni otti remmin vyöstä ja alkoi uhoamaan että turpaan tulee jos en lopeta kiukuttelua, mutta lapsihan minä silloin olin, eikö isäni olisi voinut ottaa minua vain jämäkästi syliin ja pitää paikollaan niin kauan kunnes riehuminen olisi loppunut, pitikö minua repiä hiuksista jos valehtelin käyttäneeni koiraa ulkona mutta en ollut käyttänyt, otin kyllä joskus yhteen veljeni kanssa nyrkillä pienenä ja äitini tuli väliin, veli oli ensin oikeasti lyönyt minua ja alkanut hakkaamaan, puolustauduin samalla mitalla ja äiti otti takkakepin(rautasen) ja iski minua sillä huuleen, sopivaa? veli kerran valehteli että olin rikkonut peräkärryn pyörän vaikka oikeasti hän se oli, sain viikon arestin ja tukkapöllyn reilua?
kyse ei ole mistään kostotoimenpiteestä, asia satuttaa vain kauheasti ja en pysty unohtamaan, eikö asioita olisi voinut hoitaa toisin?
Veljesi taitaa olla vanhempiesi silmäterä? Pystyt jättämään asian taaksesi, kun otat etäisyyttä etkä vieraile vanhempiesi luona. Kerrot kysyttäessä, että lapsuuden hakkaamiset ovat syynä.
Sinussa ei ola nyt vika, vaan vanhemmissasi. He eivät todennäköisesti edes myönnä tehneensä mitään väärää.
Tuollaisille vanhemille pitäisi palkata ammalainen hakkaamaan ja muiluttamaan ne sairaalakuntoon niin tietäisivät miltä lapsesta on tunntunut pienenä kurittaminen. Sinun vanhemmat varmaan ovat kasvatettu samanlaisella väkivallalla ja ja jatkoivat sitä sinuun kun ne itse eivät ole käsitelleet asiaa
eivätkä pystyneet katkaisemaan väkivallan kierrettä.
Käyppä sanomassa vanhemmillesi että se ei ollut oikein ja alppa tuuppia ja hakata vanhempiasi ja sanot että näin te minut kasvatitte.
koska edessä se on kuitenkin. Meidän sukupolvemme vanhemmat eivät ymmärtäneet siinä olevan mitään väärää. Siksi he eivät kadu. Ikätoveritkin sanoivat, jollei lyödä, ei tule kunnon ihmistä.
Koska kuritus on kielletty laissa, sitä ei saa tehdä.
Meillä tytär kävi pikkuveljen kimppuun, koska ei voinut kurittaa, eikä saatu laitokseen eikä terapiaan, väkivalta jatkui niin kauan kuin perhe oli koossa. Tytär itsekin sanoi jälkeenpäin olevansa katkera, kun ei ojennettu.
Lyödä ei silti saa, lapsi uhkaili menevänsä kertomaan, kun menin väliin hänen lyödessään pientä.
Yhteiskunta ei suostunut auttamaan.
Ei olisi väkivaltainen ojentaminen vaikuttanut mitenkään teidän tyttären väkivaltaisuuteen. Siinä olisi ihan toiset keinot ollut käytettävissä jos niistä olisitte vain tienneet.
On se kumma, kun nykyään ei lastaan saa kurittaa. Ei niitä pikkupiruja pelkällä puheella kuriin saa. Jos saan lapsia, niin pidän ne kurissa vanhoilla tavoilla ja jos haastavat oikeuteen, niin heitän ulos talosta lopullisesti. Enkä nyt tarkoita mitään jatkuvaa pahoinpitelyä, vaan linjaa, jos teet "pahoja", niin rangaistus tulee välittömästi. On se kumma, kun ala-aste ikäiset jo sylkevät opettajaa päin näköä ja yläasteella pahoinpitelevät ja koulun jälkeen menevät kauppaan varkaisiin. Tämmöistä ei tapahtunut 80-luvun alussa, jolloin minä olin ala-asteelle ja eikä yläasteellakaan. Kolttoset olivat harmittomia sekä opettajia ja vanhempia kunnioitettiin. Itsekin sain selkään vain muutaman kerran ja nekin syystä. Kerran hajoitin kivellä tahallaan ikkunan ja toisen kerran varastin kaupasta karkkia. Ei tullut mieleen tehdä enää toiste, selkäsaunan jälkeen. Vaimoni, joka on opettaja. Sanoi välillä pelkäävänsä mennä töihin. Opettamaan,niitä pikkupiruja. Saisi mokoman lain heittää romukoppaan, niin nuorisokin muuttaisi pahat tapanasa.
Voipi juurikin olla että nämä, jotka niiiiin pahasti paheksuvat tukkapöllyä, joka on siis johdonmukaisesti annettu, niiiiin nämä ihmiset tulevat vielä joku päivä saamaan näiltä pikkupiruilta turpaansa, kuinkahan sitten suu pannaan, ja kolahtaako mikään paikalleen...
Ja tarkoitan nimenomaan johdonmukaisessa kasvatuksessa apuvälineenä käytettävää tukkapöllyä, en mitään sairaanloista pahoinpitelyä, se ei kuulu kasvatukseen milläänlailla!
Ei se siitä selkäsaunasta parane vaan kun vanhemmat eivät aseta mitään rajoaja lapsilleen eivätkä kerro että ei saa varastaa eikä tehdä mitään muutakaan hölmöä. Itselläni on 14v tytär eikä ole koskaan tarvinnut antaa selkäsaunaa eikä muutakaan väkivaltaa mutta rajat ovat selvät. Esim meillä ei polteta tupakkaa sillä siisti ja pikkutyttönä jäi kerran kiinni ja tein puhumalla selväksi että tämä peli ei vetele ja usko kerralla. Mutta jollain vanhemmilla ei ole auktoriteetti sanoa lapselle mitä ei saa tehdä ja mitä saa. Ei ole minkäänalaisia rajoja ja tärkein asia on että lapsen kanssa pitää touhuta kaken lasta ja viedä hyviín harrastuksiin ja olla vain lapsen kanssa ottaa lapsenkin mielipide huomioon. Eihän täysjärkinen mieskään vaimoonsa turpiin lyö jos hän ei tee niin kuin mies haluaisi. Kyllä lapsi uskoo kun keskustelee lapsen kanssa ja pitää olla rajat ja niistä täytyy pitää kiinni.
Ajattelen asiaa yksioikoisesti: joku lapsi ei tarvitse kovempaa kuritusta ja joku taas tarvitsee. Sen takia itsensä tunteminen sekä asiallinen keskustelu vanhempien kanssa auttaisi ymmärtämään, missä lapsuudessa mentiin.
Rangaistuksessa pahinta on lapsen pelko ja turvattomuus, jos siitä ei ennen ja jälkeen puhuta miksi niin tehtiin. Rangaistukseen on siis oltava syy ja selitys. Hankalinta on olla oikeudenmukainen, jos perheessä joku lapsista uskoo sanasta ja toinen kokeilee rajojaan yhä uudelleen voimalla ja uholla.
Koska olin äärettömän vilkas, tekeväinen lapsi ja aikuisiällä myös diagnosoitiin adhd, oli minun kohdallani ainoa keino tarttua niskavilloista. Minä en kuullut, enkä käsittänyt suullisia kieltoja ja hain äärimmilleen rajojani. Aikuisiällä olen hyvin selvästi käsittänyt, että koska vanhempieni oli pakko ottaa minusta kiinni, tukistaa tai antaa peräti remmiä, minä myös muistin mm varoa sen jälkeen vilkasta autotietä, olla varastamatta tavaraa kaupasta jne. Rangaistukset perustuivat aina syyhyn, enkä todellakaan uskalla edes ajatella missä kunnossa olisin nyt jos minulle ei olisi osattu osoittaa rajoja. Sisareni oli kiltti ja hänen rangaistuksensa olivat lällyjä, joita silloin pidin vääryytenä minua kohtaan mutta asioihin voi tulla pohtiessa paljonkin selvyyttä.
Syyttelemään en lähtisi ennen kuin ymmärtäisin kaikkien osapuolten kannat.