Tervehdys!
Oli pakko päästä avautumaan jonnekin, kun olen tosiaan monet pitkät sinkkuvuoteni luullut, että syön läheisyydenkaipuuseeni ja tunteisiini siis lähinnä yksinäisyyteeni. Nyt olen tavannut ihanan miehen, joka on tosissaan kanssani, pitää minua kauniina ja hyväksyy vartaloni sellaisena kuin se on, mutta syön nyt vielä hotittomammin kuin koskaan ennen. Syön edelleen tunteisiini, pelkoihin, rentoutumiseen ja epävarmuuteen. Tapaamani mies on supersosiaalinen ja hänellä on paljon ystäviä. Minulla taas ei ole. Olen ihan sosiaalinen, mutta esimerkiksi koulussani jäin vain jotenkin kaiken ulkopuolelle ja nämä kuusi vuotta tässä laitoksessa ovat olleet taistelua. Minulla on myös seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksia lapsuudesta, jotka ovat ajaneet minut tietynlaiseen epäluottamukseen ja epävarmuuteen miesten suhteen.
Olen vahva ja itsenäinen näennäisesti, mutta tämä ruokahelvetti on heikkouteni merkki, josta en puhu sen oikealla nimellä. Enkä haluakaan. Pelkään paljastumista sen suhteen, että olen epäonnistunut ja epäsosiaalinen uuden poikaystäväni silmissä sekä myös tämän syömishäiriön seurauksia elämässäni. Olen lihonnut kuitenkin ainakin viisi kiloa suht lyhyessä ajassa, enkä pidä vartalostani tällaisena yhtään. Olen normaalipainoinen, mutta olen tottunut olemaan suht timmi ja pyrkimään omaan ideaalini. Nyt tuntuu, että olen liian sykkyrällä välittääkseni mistään pyrkimyksistä.
Tuntuu, että ehdoin tahdoin syön itseltäni tätä miestä pois, koska pelkään loppujen liikaa avautua jollekulle tällaisena epäonnistujana. En oikein näe valoa tunnelin päässä tässä syömistouhussa, hukun tähän sokeriin ja rasvaan ja mielialani on aika maassa sen takia. Jos joku ymmärtää, miltä minusta tuntuu, olisi kiva kuulla kohtalotoverin mietteitä tällä palstalla. Parantumisia ja hyvää syksyn alkua kaikille, jotka kamppailevat syömishäiriön kanssa!
Syön itseni uudelleen yksinäisyyteen
20
2483
Vastaukset
- grrrr
Minulla on vähän samankaltaisia tuntemuksia... Tapasin reilu kuukausi sitten miehen, joka tuntuu olevan elämäni rakkaus ja minä hänen. Jotenkin kuvittelin, että tämä saisi kaiken ruoka-häröilyn ja pahan olon poistumaan elämästäni mutta eihän se niin ole... Vieläkin tekee mieli lohduttaa itseään ruoalla oli sitten hyvä tai huono olo. Haluaisin kuitenkin uskoa, että ajan myötä tämä asia muuttuu nyt kun minulla on joku joka rakastaa minua, arvostaa ja pitää huolta. Jos on vuosikaudet ollut ongelmia itsensä kanssa, ei voi olettaa että toinen ihminen saisi niitä poistumaan ihan tuosta vaan. Mutta jos annamme aikaa itsetunnolemme taas rakentua uudelleen ja yritämme olla itsellemme armollisia, niin ehkä uusi suhde ajan myötä tuo mukanaan ihan eri suhtautumisen omaan kehoon ja ruokaan.
- Set-point
Näissä kirjoituksissa on esitetty, että syöminen ja lihominen johtuu emotionaalisista tekijöistä ja syöminen olisi jonkin laista lohduttavaa toimintaa.
Ihmisen paino ei kuitenkaan määräydy lohtusyömisen mukaan ei ruuan syömisen kontrollin mukaan, vaan paino määräytyy geeneettisesti ja epigeneettisesti. Ajattelutapa, että terveellisellä ruokavaliolla ja valitsemalla oikein ruokansa laihtuu tai pysyy laihana, on kuitenkin laihdutusteollisuuden luoma myytti. Yhtä hyvin voit lopettaa ruokavalion tarkkailun ja syödä vapaasti, painosi on kuitenkin sama kuin nykymenolla parin vuoden kuluttua. Pakkomielteiset ajatukset ruokaan liittyen selittyvät sillä, että pitämällä jatkuvasti ravinnon saannin luonnollista painoasi alempana näet jatkuva nälkää, jolloin ruokaan liittyviä pakkomielteitä alkaa syntyä automaattisesti, ja muuhun elämään liittyvät tunteet kietoutuvat ruokaan liittyviin pakkomielteisiin, ja luulet, että tunteelliset ongelmasi ratkeavat, kun vain pääset nälästäsi eroon kun vain löydät sen oikea ruokavalion, jota etsiessäsi ostat laihdutusteollisuuden tuotteita, kuten lehtiä ja kirjoja.
Rasvakudoksen määräsi kehossasi määrää se asetusarvo, set-point, jonka elimistösi katsoo sinulle oikeaksi. Et voi pitää pysyvästi painoasi tätä arvoa alempana, ilman että siitä aiheutuu psyykkistä kärsimystä. Kärsimys ei tule siitä, että sorrut syöpöttelemään, vaan se että sorrut syömään, on vain merkki siitä, että kieltäydyt alistumasta siihen kärsimykseen, jonka jatkuva kehon pitäminen alle asetusarvon aiheuttaa.
http://ravitsemustiede.hpage.com/asetusarvo-teoria_91920507.html
- kristeen^^
Tiedän tunteen. Täälläkin BEDi nostaa päätään, kun olisi sitouduttava ja voitava heittäytyä johonkin vieraaseen. Äijä ihmettelee näkemisten peruutuksia ja luottamus koetuksella. Ahdistun ennen näkemistä ja ahmin. Toinen ei vaan ymmärrä etten voi nähdä, koska häpeän omaa turvonnutta olemusta. Olen kyllä ollut rehellinen ja kertonut kaiken, mutta enhän voikkaan olettaa että toinen ymmärtää täysin, kun itsellään on ihan terve suhtautuminen ruokaan.
Olen yksin tän sairauden kanssa ja tää on ihan liian suurta yksin kannettavaksi. Syömishäiriö on myrkyttänyt mielen (ruoka ja kalorit mieles 24/7). Ennen sentään kompensoin ahmintaa liikunnal, mutta nyt masennuksen takia liikkuminen jäänyt. Olen lihonut kesäkuusta 5 kiloa. Ja kyllä se masentaa, kun vaatteet puristaa eikä opiskelijana ole varaa uusiin vaatteisiin joten tässä kärsii jo koulukin. En pysty menemään kouluun, koska häpeän olemustani liikaa.
Itsekkään en näe enään valoa tunnelin päässä. En saa enään kiksei mistään eikä mikään tunnu miltään. Ainut hyvä asia elämässä on äijä joka kärsii itsekin tästä kaikesta. Voi kuinka tekisi mieli päästää toinen menemään ja etsimään tytön jonka kanssa voisi elää lungisti ilman tätä mörköä. En halua kuolla yksin ja lihavana :(
Olen tottunut pärjäämään yksin ilman muiden apua ja vetämään kovan roolia. Tällä hetkellä olo on kaikkea muuta kuin vahva. Heikko ja vittuuntunu tähän häröilyyn. Joten mikä eteen?!- Miliana
En tiedä, onko korrektia sanoa, mutta oli ihana lukea viestejänne, koska ymmärsin niin hyvin, mistä kirjoititte. Varsinkin toi "kovan roolin vetäminen" kolahti. Olen nimenomaan vetänyt roolia, että kaikki on hyvin, en tarvitse ketään, enkä ota ketään, koska pärjään yksin. Totuus oli se, että en uskonut olevani tarpeeksi hyvä kenellekään. Jotenkin olen huomannut itsessäni myös sen asian, että olen pettynyt seurustelun maailmaan. Minulla oli liian korkeita odotuksia sen suhteen, että toinen on läsnä enemmän, enemmän samanlainen kuin minä, turvallinen jne. Tuntuu loppupeleissä siis edelleen siltä, että on yksin. Syön tähän pettymykseen. Lähes joka kerta, kun miekkonen poistuu ovesta, lähden kauppaan ostamaan "jotain hyvää", koska herkut ei petä koskaan. Ne täyttävät kaikki tunnetyhjiöt petollisella mielihyvän tunteella. Aikamoinen noidankehä...
- Kaiken syönyt
Miliana kirjoitti:
En tiedä, onko korrektia sanoa, mutta oli ihana lukea viestejänne, koska ymmärsin niin hyvin, mistä kirjoititte. Varsinkin toi "kovan roolin vetäminen" kolahti. Olen nimenomaan vetänyt roolia, että kaikki on hyvin, en tarvitse ketään, enkä ota ketään, koska pärjään yksin. Totuus oli se, että en uskonut olevani tarpeeksi hyvä kenellekään. Jotenkin olen huomannut itsessäni myös sen asian, että olen pettynyt seurustelun maailmaan. Minulla oli liian korkeita odotuksia sen suhteen, että toinen on läsnä enemmän, enemmän samanlainen kuin minä, turvallinen jne. Tuntuu loppupeleissä siis edelleen siltä, että on yksin. Syön tähän pettymykseen. Lähes joka kerta, kun miekkonen poistuu ovesta, lähden kauppaan ostamaan "jotain hyvää", koska herkut ei petä koskaan. Ne täyttävät kaikki tunnetyhjiöt petollisella mielihyvän tunteella. Aikamoinen noidankehä...
Tuntuu lohdulliselta kuulla,että on muitakin. Olen jo vanhempi nainen ja ollut naimisissa ja lapsiakin on.
Silloinen aviomieheni sai tuntemaan itseni todella rumaksi ja syyllisti minut.
Hän pahoinpiteli vuosia ja vähitellen aloin itsekin uskomaan ,että kaikki vika on minussa.
Itse hän joi paljon ja oli paljon pois kotoa.
Onneksi kaikki päättyi eroon,en olisi jaksanut henkisesti yhtään kauempaa.
Sen jälkeen olen syönyt pahaa oloani pois.Aina ,kun elämä ei oikein hymyile menen ja ostan jotain hyvää
ja heti sen jälkeen kadun katkerasti.
Ostan yleensä kaappiin porkkanoita tai hedelmiä valmiiksi jos ahmimisvietti iskee.Mutta ne ei aja samaa
asiaa,pitää olla suklaata,jäätelöä tai muuta makeaa ja paljon.
Yleensä niin,että on jo paha olo kaikesta syödystä.
Olen monesti yrittänyt lopettaa kierteen,onnistumatta siinä kumminkaan.
En voi tavata ketään miestäkään,kun jo valmiiksi pelkään sitä,että hän jättää minut kumminkin ,enkä sitä kestäisi.
Miten tästä selviäisi,onko jonkinlaiseen "hoitoon" hakeutuminen ainoa ratkaisu ? - Vahva nykyään
Kaiken syönyt kirjoitti:
Tuntuu lohdulliselta kuulla,että on muitakin. Olen jo vanhempi nainen ja ollut naimisissa ja lapsiakin on.
Silloinen aviomieheni sai tuntemaan itseni todella rumaksi ja syyllisti minut.
Hän pahoinpiteli vuosia ja vähitellen aloin itsekin uskomaan ,että kaikki vika on minussa.
Itse hän joi paljon ja oli paljon pois kotoa.
Onneksi kaikki päättyi eroon,en olisi jaksanut henkisesti yhtään kauempaa.
Sen jälkeen olen syönyt pahaa oloani pois.Aina ,kun elämä ei oikein hymyile menen ja ostan jotain hyvää
ja heti sen jälkeen kadun katkerasti.
Ostan yleensä kaappiin porkkanoita tai hedelmiä valmiiksi jos ahmimisvietti iskee.Mutta ne ei aja samaa
asiaa,pitää olla suklaata,jäätelöä tai muuta makeaa ja paljon.
Yleensä niin,että on jo paha olo kaikesta syödystä.
Olen monesti yrittänyt lopettaa kierteen,onnistumatta siinä kumminkaan.
En voi tavata ketään miestäkään,kun jo valmiiksi pelkään sitä,että hän jättää minut kumminkin ,enkä sitä kestäisi.
Miten tästä selviäisi,onko jonkinlaiseen "hoitoon" hakeutuminen ainoa ratkaisu ?Avun hakeminen on varmasti oikea ja ainoa ratkaisu, ja se on sitten sitä todellista vahvuutta - ei heikkoutta. Itse on jokaisen oma vajavaisuutensa ja oma ongelmakäyttäytymisensä kohdattava ja käsiteltävä, sitä ei kukaan toinen ihminen voi poistaa.
En usko, että kukaan tai ainakin ani harva pääsee tuommoisesta noidankehästa pois. Tuhoisaa kaikin puolin. Rohkeasti vaan tulta päin:) - PGN
Kaiken syönyt kirjoitti:
Tuntuu lohdulliselta kuulla,että on muitakin. Olen jo vanhempi nainen ja ollut naimisissa ja lapsiakin on.
Silloinen aviomieheni sai tuntemaan itseni todella rumaksi ja syyllisti minut.
Hän pahoinpiteli vuosia ja vähitellen aloin itsekin uskomaan ,että kaikki vika on minussa.
Itse hän joi paljon ja oli paljon pois kotoa.
Onneksi kaikki päättyi eroon,en olisi jaksanut henkisesti yhtään kauempaa.
Sen jälkeen olen syönyt pahaa oloani pois.Aina ,kun elämä ei oikein hymyile menen ja ostan jotain hyvää
ja heti sen jälkeen kadun katkerasti.
Ostan yleensä kaappiin porkkanoita tai hedelmiä valmiiksi jos ahmimisvietti iskee.Mutta ne ei aja samaa
asiaa,pitää olla suklaata,jäätelöä tai muuta makeaa ja paljon.
Yleensä niin,että on jo paha olo kaikesta syödystä.
Olen monesti yrittänyt lopettaa kierteen,onnistumatta siinä kumminkaan.
En voi tavata ketään miestäkään,kun jo valmiiksi pelkään sitä,että hän jättää minut kumminkin ,enkä sitä kestäisi.
Miten tästä selviäisi,onko jonkinlaiseen "hoitoon" hakeutuminen ainoa ratkaisu ?Tota mitähän tohon nyt sanois. Teidän pitäis laittaa pää kuntoon. Meinaan se että kusetatte itseänne ja partnerianna kostautuu ennemmin tahi myöhemmin ja silloin pettymys on suurempi. Toinen juttu sielä neljän seinän sisällä ei oo mitään järkevää tekemistä, heitä TV seinään ja mee vaikka uimaan. Niii se että teidän pitää pystyä olemaan hyväksyttävä itsellenne ja joo ei ne sielä uimahallissa tuijota tai vaikka tuijottais ni ota se ihailuna. Noista asioista te ette ikinä pääse eroon ellette anna siihen itsellenne lupaa. Ja se että heti parin kuukauden jälkeen kuvittelette olevan selviytynyt ja alatte rohmuta on täysin roskakoriin heitettyä aikaa. Teidän pitää muuttaa elintavat totaalisesti. Ja niinku homaatte toi ongelma ja päähän pinttymä on teidän omassa päässä. Te ette ikinä ole kauniita jos ette itsellenne anna lupaa. Ja se ei tarkoita ylenpalttista laihduttamista, kaunis voi myös olla rehevä tai pullukka ihan miten vaan. Mut kaikki riippuu korvien välistä.
- kohtalotoveri
Minullakin on aika samanlainen menneisyys ja seurustelin kolme vuotta todella sosiaalisen miehen kanssa ja minullakin alkoi syöpöttely. Myöhemmin tajusin erota hänestä, koska hän oli narsisti :( Nyt olen löytänyt unelmieni miehen jonka kanssa olemme kummatkin aika "kotikissoja", enkä enää syöpöttele vaan syön terveellisesti. Minun tapauksessa se herkuttelun lopettaminen vaikeaa, koska olin kärsinyt bulimiasta 9vuotta. Uskon, että toivoa sinullakin on pikkuhiljaa vähentää.
P.S. Minäkin jouduin lapsuudessani kärsimään seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joten uskon, että silläkin on jotain osuutta asiaan..- Joku mättää täälläkin...?
Eroan edellisistä viesteistä sen verran,että en ole koskaan kokenut, että lapsuudessani olisi ollut mitään sen kummoisempia ongelmia tai traumaattisia juttuja,eli ihan normaali lapsuus tavallisessa duunari perheessä,eikä minulla ole hirmusti ollut aikuisenakaan huonoja mies kokemuksi tms mistä tämä voisi johtua..??Tai sitten en sitä tiedosta..Mutta tunne syöppö olen ihan selvästi..! Syön jos jotain kivaa on tapahtunut mutta syöpöttelen vielä enemmän jos on jotain surua..Yleensä pahiten juuri silloin kun olen vaikka tavannut mukavan miehen,johon ehdin ihastua ja huomaankin että mies ei minuun...Silloin ajattelen että paskaaks tässä yrittää itseään kunnosssa pitää ja herkuttelu alkaa.. Ihan sairasta..Jääkaappi avautuu samantien ja etsin jotain hyvää syötävää tai menen kauppaan ostamaan herkkuja...Oudointa tässä on se että omaan vahvan luonteen, olen hyvin itsenäinen ollut aina,mutta mikä tässä kuviossa mättää???...
- tällä hetkellä yksinäinen ja masis.. :/
Joku mättää täälläkin...? kirjoitti:
Eroan edellisistä viesteistä sen verran,että en ole koskaan kokenut, että lapsuudessani olisi ollut mitään sen kummoisempia ongelmia tai traumaattisia juttuja,eli ihan normaali lapsuus tavallisessa duunari perheessä,eikä minulla ole hirmusti ollut aikuisenakaan huonoja mies kokemuksi tms mistä tämä voisi johtua..??Tai sitten en sitä tiedosta..Mutta tunne syöppö olen ihan selvästi..! Syön jos jotain kivaa on tapahtunut mutta syöpöttelen vielä enemmän jos on jotain surua..Yleensä pahiten juuri silloin kun olen vaikka tavannut mukavan miehen,johon ehdin ihastua ja huomaankin että mies ei minuun...Silloin ajattelen että paskaaks tässä yrittää itseään kunnosssa pitää ja herkuttelu alkaa.. Ihan sairasta..Jääkaappi avautuu samantien ja etsin jotain hyvää syötävää tai menen kauppaan ostamaan herkkuja...Oudointa tässä on se että omaan vahvan luonteen, olen hyvin itsenäinen ollut aina,mutta mikä tässä kuviossa mättää???...
moni lause kolahti minuun mitä muut kirjoittivat tällä palstalla. Itselläni on tällä hetkellä 22v sosiaalinen poikakaveri, muutimme juuri eri paikkakunnalla ja olen joutunut oleman nyt hyvin paljon yksin, huomaan että juuri mitä iloisempi olen, sitä paremmin syön (missä ei ole järkeä) ja mitä masesempi olo niin taas haen lohtua ruuasta. Ja kuten sanoitte, ruoka ei petä. Olen lihonut 30kg tässä 3 vuoden aikaa, mikä on aivan liikaa 19 vuotiaalle. Haluisinkin kohtalotovereita tästä ja innostusta joltakin että pääsisin laihtumaan ja löytämään hyvän olon jostain muualta. Pidän hulluna tanssimisesta, mutta rahallisen tilanteenkaa takia en pysty tätä harrastamaan. olen erittäin huomion kipeä, haen sitä kokoajan poikaystävältä. Tänään löysit hänet taas katselemassa pornosivuja. Se söi taas jonkin verran. Tilannetta on kuitenkin vaikea selittää.
toivottavasti täällä on kohtalokamuja :)
- pötkylä
Moi! Mun mielestä sulla on paljonkin rohkeutta myöntää ongelma itsellesi, myönnäthän sä sen nyttekin, ja kirjoitat siitä. Mikä on todella hyvä merkki: sä myönnät sen, joten tiedät sen, ja voit tehdäkin asialle jotain. Eihän meistä kukaan tykkää huonoista puolista itsessään, mutta kaikilla meillä niitä kuitenkin on. Melkein jokaisella on joku sairauskin. Joten yhtään epänormaali sä et ole.
Sä ruoskit itseäsi aivan liikaa, mikä vaan pahentaa pelkojasi. Miksi sun pitäisi olla heti epäonnistunut, jos pelkäät? Mitä pahaa turvallisuuden hakemisessa on, etkö sä olisi sen ansainnutkin? Eikö olekin fiksua, että kuitenkin pohjimmiltaan yrität suojella itseäsi, ajatus on siis ihan hyvä, keinot vaan pitää ehkä muuttaa.
Miten arvottaisit muut, arvostatko heidätkin sen mukaan onko heillä paljon vai vähän ystäviä? Onko ne huonompia ja epäonnistujia, kenellä ei olekaan paljon ystäviä? Aika julmaa. Onko jokainen, joka lihoo 5 kiloa epäonnistuja? Aika julmaa. Onko jokainen ihminen, joka kokee epävarmuutta suhteessa jotenkin huono? Eikö saisi ensin katsoa rauhassa, vaan heti vaan hyökätä kimppuun tai on luuseri? Aika julmaa. Näinkö sä muillekin sanoisit, näinkö sä muutkin tuomitset?
No, todennäköisesti et, joten miksi sitten itsesi? Oletko sä joku yli-ihminen, jonka pitää siis pystyä aina parempaan kun muut, muille virheet sallitaan, mutta sulle ei...? Huomaatko, miten hassuja sun ajatukset onkaan. Joten, askel askeleelta, opettele olemaan sellainen kun olet. Sä olet epävarma suhteissa, niin mäkin olen ja hyvä niin. Koska se on varovaisuutta.
Sä horjut joskus. Hyvä, niin kuuluukin. Niin me muutkin tehdään.
Sulla ei ole paljon ystäviä, no, ei kaikki ole yhtä sosiaalisia ja kerää heti kaikkia kavereiksi, mitä sitten? Tarviiko? Ei, eikä sunkaan tarvitse, mutta sun miehesi toki saa niin tehdä, jos kerran siltä tuntuu. Te olette ERILAISET, ette eri arvoiset.
Jos sä olet muuten ihan kiva ihminen, ja joku on niin pälli, että jättää sut, kun sulla ei ole sen standardin mukaista määrää ystäviä, et heti ole satavarma joka asiasta ja sulla on välillä vaikeuksia syömisen kanssa, niin johan on niin pälli, että semmoset sopii heivatakin :) Joten, jos se on hyvä tyyppi, se ei siitä juuri hetkahda. Kunhan muistat, että parantuminen on kuitenkin sun vastuulla. Sä et voi kuitenkaan olettaa, että vain se miehen hyväksyntä sut parantaakaan, tai ongelmat yht'äkkiä katoaisi: kuitenkin meistä jokainen on itse vastuussa itsestään. Toinen voi helpottaa, mutta ei tehdä asioita puolesta.
Monesti me ihmiset tehdään sellainen olettamus, että sitten kun se suhde onnistuu, me ladataan siihen kaikki toiveemme parantumisesta, ja onnesta, lastataan sen toisen niskaan sellaisia asioita, mihin se ei voi vaikuttaa, sen toisen tehdessä samoin. Sitten alkaa se vaatimus rumba ja ihmetellään kun ei vaan tullut onni eikä autuus. Helppo todeta, vaikeaa käytännössä. Joten, ihastu ja katso rauhassa, mutta hoida silti itsesi kuntoon, itsesi takia. Ja anna sen miehen huolehtia omasta puoliskostaan, kyllä se sitten kertoo, mikä on liikaa. Ja kun tunnette paremmin, voitte todeta joko sopivanne yhteen, tai sitten ei: kaikesta huolimatta ja kaiken takia.
Joten, olisi myös hyvä, että aloittaisit pitkäkestoisen terapian jonkun sellaisen psykologin kanssa, kenet koet hyväksi itsellesi, keneen tunnet että voit luottaa, ja alat rakentamaan itseäsi kokonaisemmaksi. Voin kertoa, että se kannattaa!!! Jää se mies sun elämään tai ei, niin sä tulet rakentamaan itsellesi terveemmän tulevaisuuden ja paremman olon. Helppoa tai nopeaa se ei ole, mutta vaivan arvoista.
Lisäksi suosittelen aina myös esimerkiksi akupunktiota helpottamaan fyysisiä vaivoja ja vapauttamaan energiaa (etenkin alussa tärkeää) ja esim. hierontaa tai aromaterapiaa tms. hoitamaan ja rentouttamaan, koska kun aloittaa itsensä parannustyön, kannattaa itseään kannustaa kokonaisvaltaisesti ja saada apua ja tukea vauhtiin pääsemiseksi muutenkin hieman enemmän. Ja vuoden kohdalla tulee takapakkia, aina, tulee suvantovaihe, mutta siitä taas yli ja tie jatkuu parempaan. Mutta aloita ainakin se psykologi, jos muut ei tunnukaan omalle. Valitset, miten parhaaksi katsot.
Susta tulee terve ja hyvinvoiva, ja siis kunnon pohjalla, kokonaisvalltaisemmin.
Elämän kaikkia ongelmia eikä vastoinkäymisiä se poista, mutta ne kestää paremmin, kun on hyvä olo muuten. Onnea sulle matkaan, usko itseesi, se tulee palkitsemaan sut!
Ja nauti ihastuksesta! - ..haba..
Huono itsetunto, riittämättömyyden tunne, tiedostettu tai tiedostamaton. Miehillä huono itsetunto/riittämättömyyden tunne johtaa yleensä alkoholin liikakäyttöön, naisilla syömishäiriöihin. Kannattaisi hakeutua terapiaan (esim. kognitiivinen lyhyterapia yms.) lääkärin kautta jos elämä alkaa olla sietämätöntä.
Ongelmanne on jossain muualla kuin ruoassa ja syömisessä... ongelma vain oireilee sillä tavalla. - minä,,,
itsekurin puute vaivaa!
- hihihihihihih
haa haa läski !
- Miliana
Kiitos kaikista vastauksista, mielenkiintoista, että on herättänyt erilaisia reaktioita... Läski en ole, enkä ymmärrä, mitä väliä sillä olisi, vaikka olisinkin. Jos nyt pitää joku meriitti heittää niin ohjaan myös itse ryhmäliikuntaa ja treenaan 6-10 tuntia viikossa rankkaa aerobista liikuntaa ja voimaharjoittelua. Lähes jokainen syömishäiriöstä kärsivä tuntee varmasti nämä kuviot. Olen myös ollut psykoterapiassa kolme vuotta, ja näistä oivalluksista on ollut huikea hyöty. Mutta pointtini olikin ehkä enemmän siinä, että terapiassa käydessäni olin SINKKU. Seurustelu on minulle pelottavaa avautumista pullollaan, jotain uutta ja vierasta. Odotin sen vain olevan enemmän täynnä "hoitavia" vaikutuksia kuin hajottavia. Joku teistä kuitenkin kirjoitti erittäin järkevästi omasta armottomuudestani itseäni kohtaan. Olen aina ollut sadisti/masokisti itseäni kohtaan, vaikka toisia en arvioi samalla mittapuulla. Kiitos näistä kommenteista. Ja kognitiivinen terapia olisi minulle ehdottomasti myös hyödyksi, tarvitsen konkreettisia neuvoja sen suhteen, miten muuttaa ajatusmalleja, miten harjoitella pois pakkoajatuksista jne. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan siitä, että tämä on opittu tapa reagoida, olla olemassa ja tuntea jotain. Ihana muistutus löytyi yhdeltä teistä, että samanarvoisia me kaikki ollaan, omassa koossa ja omissa ympyröissä. Niin se vaan on. Koko ajan mennään valoa kohti, pakkohan siihen on uskoa :)
- 21v...
Oli hyvä huomata että ei kaikki olekkaan semmoisia mittanauhan kanssa kulkevia naisia, kuten vähän tällaisena maalla ihmiskunnasta syrjäytyneenä (mökkihöperönäkin pidetyn) olettanut että ne tekevät vertailullisin perustein valinnat. En sitten tiedä olisiko paras, keskiverto vai huonoin asteikolla. Mutta juomisellahan se yksinäisyys paranee.
- metaskeema
En oikein ymmärrä tuollaista, että pitää näytellä jotain täydellistä. Suhteesi tulee päättymään lyhyeen, jos et voi puhua luottamuksellisesti edes tuollaisesta pikku ongelmasta. Kerro pojulle ja pillahda itkuun. Sitten anna hänen ottaa sinut syliin ja lohduttaa sinua. Sen jäkeen voit vielä syödä ahnaasti pari levyä suklaata lisälohdutukseksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pekka Aittakumpu ja Jenni Simula kiistävät väitetyn aviorikoksen
"Yleisessä tiedossa oleva asia”, sanovat Kalevan lähteet https://www.kaleva.fi/pekka-aittakumpu-ja-jenna-simula-ki2006148Miksi olet riittämätön kaivatullesi?
Mistä asioista tunnet riittämättömyyden tunnetta kaipaamaasi ihmistä kohtaan? Miksi koet, että et olisi tarpeeksi hänell1442857- 442317
- 932079
Aloitetaan puhtaalta pöydältä
Mukavaa iltaa mukaville. 😊 ❤️ ⚜️ Minusta ei kaikki täällä tykkää, eikä tarvitsekaan. Kun eivät ymmärrä, niin sitten ei2382021Mitkä on ne arvot?
Itselleni särähtää korvaan joka kerta kun kuulen arvoista ja arvomaailmasta. Olen miettinyt paljon, että mikä on se minu2311427- 771402
Naton korkein sotilasjohtaja: Meidän on iskettävä ensin
Olen täysin samaa mieltä ja nämä iskut pitäisi olla jo suunniteltu ja tuhota käytännössä kaikki venäjän hyökkäysmateriaa3031387Tätä et nähnyt tv:ssä: TTK-voittaja Anssi Heikkilä avautuu suhteesta Linnea Leinoon: "Sie annoit..."
Menikö voitto mielestäsi oikeaan osoitteeseen? Linnea Leino ja Anssi Heikkilä voittivat TTK:n vain 1,2 % erolla yleisöää131326Tavarakirppis lopettaa ilkivallan takia.
Tähänkö on jo Kajaanissa tultu? Onko lasten kuriomuus jo näin pitkällä, ei kait tätä aikuiset tee. Mikä on seuraava j61256