olen kiinni entisessä miehessäni. Ikävä on niin suunnaton ja tuntuu että en pääse elämässäni eteenpäin. Uuden asunnon olen saanut ja siinä 1kk jo asunut. Miten päästä irti toisesta? tuntuu niin pahalta päästää iti.
Tänään sain kaverilta läksytysten että 4kk jo kulunut ja pitäs alkaa pitää itsestä jo huolta. Ruokaa en jaksa itelleni tehda, enkä ruoka edes maistu miltään. karkilla kylla maistuu. Alku shokin jälkeen olen jo 10kg laihtunu, mutta en halua enää saada niitä takaisin niin pelkään alkamaan syömään kunnolla.
Ajattelen vain että mitä se toinen tekee ja kuinka hauskaa sillä on ja itse istun kotona märehtimässä asioita. Missään ei ole mitään iloa enää ja kaikki tuntuu niin hajalta ja rikkinäiseltä. i hate my life!! Olen saanut lääkiriltäni masennus lääkkeet jotka kai auttaa että sängystä ylös pääsen. Mutta ei se tätä tuskaa vie mihinkään.
Tiedän että roikkujat on säälitäviä ja inhottavia, mutta minkäs teet kun vielä rakastaa sitä toista. Sillon tällöin otan yhteyttä ex tekstiviesten. Kun en osaa päästää iti. en tiedä edes mitä tässä yritän sanoa. ahdistaa vaan
Tänään sain kaverilta läksytysten että 4kk jo kulunut ja pitäs alkaa pitää itsestä jo huolta. Ruokaa en jaksa itelleni tehda, enkä ruoka edes maistu miltään. karkilla kylla maistuu. Alku shokin jälkeen olen jo 10kg laihtunu, mutta en halua enää saada niitä takaisin niin pelkään alkamaan syömään kunnolla.
Ajattelen vain että mitä se toinen tekee ja kuinka hauskaa sillä on ja itse istun kotona märehtimässä asioita. Missään ei ole mitään iloa enää ja kaikki tuntuu niin hajalta ja rikkinäiseltä. i hate my life!! Olen saanut lääkiriltäni masennus lääkkeet jotka kai auttaa että sängystä ylös pääsen. Mutta ei se tätä tuskaa vie mihinkään.
Tiedän että roikkujat on säälitäviä ja inhottavia, mutta minkäs teet kun vielä rakastaa sitä toista. Sillon tällöin otan yhteyttä ex tekstiviesten. Kun en osaa päästää iti. en tiedä edes mitä tässä yritän sanoa. ahdistaa vaan
Vastaukset 8
Vanhimmat
hei.. jos todellakin aidosti rakastat eksääsi niin päästä irti... se on sitä rakkautta aitoimmillaan..
ja lähde ulos... mene kavereiden kanssa ulos kahville, tai vaikka baariiin... vaihtoehtoja on miljoonia.. tai mene yksin lenkille...
itelleni teki tuskaa 2 kk eron jälkeen.. tuntu aivan samalta.. mutta sitten totesin että ei eksän elämä mua loppujen lopuks kiinnosta enää niinkään ja mun on aika siirtyä uusiin tuuliin...
mut siis ihan oikeesti... lähe ulos... se että sulla on kroppa fyysisesti kunnossa vaikuttaa myös mieleen... en sano että unohda.. ei.. vaan siirry eteenpäin elämässäsi.. ei se helppoa ole, mutta jos meinaat sisällä märehtiä asioita kuukaus kaupalla niin ei siitä hyvää seuraa...
nyt itteesi niskasta kiinni ja pihalle nauttimaan kesän viimeisistä lämpösistä ja syksyn väreistä!!!!!
pienin askelin ota elämääsi takaisin ja nauti oikeesti kaikesta mitä teet!!!!!
kyllä se siitä!!! tsemppiä sulle!!!
Ja vaikka kuinka kliseeltä se tuntuukin, niin tohon ei auta kun ja vain ainoastaan aika. Sure surusi, itke, raivoa ja puhu. Toisaalta jonkun uuden harrastuksen aloittaminen ei välttämättä ole paha, ihan vaan sen takia että saat vähäksi aikaa ajatukset jonnekkin muualle.
ei muutakun voimia.
jos erosta 4 kk, ja 1kk olet asunut vasta uudessa asunnossa, niin asuitko exäsi kanssa tuon väliajan? minulla tilanne että asuntoa täytyisi etsiä, mutta kun ei helposti löydy, ja samalla tuntuu niin kamalan pahalta asua jätettynä vielä saman katon alla. Ihan samanlaiset tuntemukset on kuin sinulla, viikko vasta kylläkin siitä kun mies sanoi haluavansa erota, ja kaiken päälle vielä pettänyt. tuska on ihan järjetön.
sitä halusin kysyä että kykenitkö asumaan exäsi kanssa ennen asunnon saamista?, itse en tiedä miten kykenen, mutta ei ole oikein muutakaan paikkaa.
sen 3kk. mies otti ja lähti kotiansa ilman että olisi edes omia tavaroitansa ottanut mukaan. siellä sitten sen 3kk kärsin ja mietin miten tavarat jaetaan ja kaikke sitä mitä yhdessä koettiin asunnossa. hirvee tuskaa se olikin. nyt kun on uusi asunto niin vähän helpottaa, mutta silti kaipaisin sitä tuttu vanhaa elämääni takaisin ja tuttu ja turvallista toista lähelle. en tiedä miksi vieläkin haikailen hänen perään ja toivoisin että vielä oltaisiin uudestaan yhdessä.
Harrastan kyllä liikuntaa 4 tai 5 kertaa viikossa mutta ei sekään auta tuskaan tai tuo edes mitään iloa elämään
sen 3kk. mies otti ja lähti kotiansa ilman että olisi edes omia tavaroitansa ottanut mukaan. siellä sitten sen 3kk kärsin ja mietin miten tavarat jaetaan ja kaikke sitä mitä yhdessä koettiin asunnossa. hirvee tuskaa se olikin. nyt kun on uusi asunto niin vähän helpottaa, mutta silti kaipaisin sitä tuttu vanhaa elämääni takaisin ja tuttu ja turvallista toista lähelle. en tiedä miksi vieläkin haikailen hänen perään ja toivoisin että vielä oltaisiin uudestaan yhdessä.
Harrastan kyllä liikuntaa 4 tai 5 kertaa viikossa mutta ei sekään auta tuskaan tai tuo edes mitään iloa elämään
tää ero on siis mulle ihan ensimmäinen vaikka olenkin jo 27 vuotias. ensimmäinen rakkaus ja niin olin myös miehelleni. Olen vieläkin yhteydessä exääni ja valitettavasti vielä samassa työpaikassa. nyt olen vielä ollut häneen yhteydessä enemmänkin vaikkakin tiedän että itseäni tässä satutan vielä enemmän on vain niin vaikea päästää irti.
Tuli ero silloisen poikaystävän kanssa ja minä romahdin totaalisesti. En kyennyt syömään,en olemaan pystyssä enkä menemään ihmisten ilmoille. Itkin ja itkin tuskaani. Mietin mitä toinen tekee,missä ja kenen kanssa. Ja laihduin 10 kg.
Mutta ajalla tälläisestä kaikesta selviää. Niin minäkin. Aloin elää pikku hiljaa elää omaa elämää,hetken suremisen jälkeen. Pienin askelin sen tein. Tapailin läheisiä ihmisiä. Tein kaikkea mistä nautin ja mitkä asiat ovat saaneet minut hyvälle mielelle. Näin erkaannuin surusta ja huomasin että minun on hyvä olla.
Nyt monien vuosien jälkeen tämä kyseinen mies on ottanut yhteyttä ja haluaisi yrittää kanssani uudestaan. Ainut ajatus asiasta on että ei ikinä. Kuinka olen voinut edes olla tuollaisen ihmisen kanssa. Ja vuosia sitten vollasin hänen peräänsä :o). Niin ne mielipiteet muuttuu.
Jo kolme vuotta erosta ja olen edelleen kaipausta täynnä. 4 kuukautta ei ole vielä alkuunkaan riittävä aika edes toipumiseen. Varsinkin, jos olisit itse ollut valmis kääntämään kaikki kivet, että avioliitto olisi pelastunut. Älä hoppuile toipumisen kanssa, ensin kuuluu surra. Sinulla on haavat vielä auki ekä silloin ole voimia ryhdistäytyä. Ulkopuolinen ei niinikään voi määritellä, milloin on ryhdistäydyttävä. Hän ei tunne sinun tunteitasi. Ei hänen vatsaansa väännä eikä näkö sumene kyynelistä. Hän tarkoittaa hyvää, mutta sure sinä rauhassa. Hiljalleen voimat alkavat palata ja käytännön toimet pakottavat sinut liikkeelle. Silloin tiedät, että pieni kulma sydämestäsi alkaa valmistautua uutta arkea varten. Näin minä olen kokenut.