Homeostasia ja rasvakudoksen määrä

Homeostasia: elimistön sisäinen tasapaino, fysiologinen homeostasia (veren ja kudosnesteen pysyminen jatkuvasti samanlaisena fysiologisten ja biokemiallisten palautejärjestelmien avulla). Erilaiset palautejärjestelmät pitävät esimerkiksi elimistön nestemäärän tasapainossa, verensokerin oikealla tasolla, säätelevät, että kudoksissa ei ole liian vähän happea tai liikaa happea.

Elimistö pyrkii palauttamaan vakiotilan, vaikka erilaisia epätasapinotiloja voidaan sietää jonkin aikaa. Fyysisen rasituksen aikana hapen pitoisuus voi laskea kudoksessa normaalitason alapuolelle, mutta rasituksen mentyä ohi, hapen pitoisuus palautetaan vakiotasolle. Samoin jonkin aikaa elimistö voi olla nestevajauksessa, mutta mahdollisuuksien mukaan elimistö pyrkii heti tilaisuuden tullen palauttamaan nestetasapainon. Samanlaisia järjestelmiä elimistössämme on lukuisia, ja elimistömme toiminta perustuu ratkaisevasti erilaisten homeostaattisten palautejärjestelmien toimintaan.

Kun tuntee homeostasian periaatteen ja sen yleisyyden elimistömme osana, niin herää väistämättä kysymys: ”Entä rasvakudoksen määrä elimistössä? Sääteleekö myös sitä homeostaattinen järjestelmä?” Jos saamme ajoittain liian vähän kaloreita ravinnosta, niin rasvakudoksen määrä kehossamme laskee. On täysin luontevaa olettaa, että elimistössämme olisi jokin homeostaattinen järjestelmä, joka kalorivaje-jakson jälkeen pyrkisi palauttamaan rasvakudoksen määrän ennalleen, kun ravintoa on jälleen saatavissa. Elimistömmehän tarvitsee aina jonkin määrän rasvakudosta toimiakseen kunnolla, naiset jonkin verran miehiä enemmän.

Elimistön rasvakudoksen määrän syömisen määrää säätelevä keskushermosto saa selville rasvakudoksen erittämän hormonin, leptiinin pitoisuudesta veressä.

Jos ihmisellä on tällainen rasvakudoksen määrää homeostaattisesti ohjaava mekanismi, niin tässä mekanismissa tulee olla jokin taso, jonka elimistö katsoo oikeaksi. Jos rasvakudoksen määrä on alle tämän tason, syödään enemmän, ja jos rasvakudos ylittää tämän tason, syödään vähemmän. Termostaattitekniikasta tälle tasolle on lainattu nimitys: asetusarvo (set-point).

Koska ihmisten rasvakudoksen määrä vaihtelee, niin voidaan olettaa, että asetusarvo vaihtelee myös ihmisten välillä.
Laihduttamisen ongelmana on se, että vaikka laihduttamalla rasvakudoksen määrää voidaan laskea, niin laihduttaminen ei kuitenkaan muuta asetusarvoa. Laihtuneelle ihmiselle jää entinen asetusarvo, ja elimistö pyrkii palauttamaan rasvakudoksen määrään asetusarvon mukaiseksi. Vaikka laihdutus onnistuu, niin asetusarvo palauttaa painon ennalleen pidemmällä ajanjaksolla. Asetusarvo-teoriaa onkin käytetty selittämään sitä, että lihavia ja ylipainoisia ihmisiä ei käytännössä saada pysyvästi laihtumaan, vaan 95 % kaikista laihduttaneista paino palaa ennalleen viimeistään vuoden kahden kuluttua laihtumisesta.

Lisää aiheesta:
http://ravitsemustiede.hpage.com/energiatasapaino_37074115.html