Kuinka käsitellä uskottomuutta !
Kuinka toimia uskottomuuden tullessa ilmi
Lasten etua katsoen.
Kuinka toimia uskottomuuden tullessa ilmi
Lasten etua katsoen.
Lapset aikuisten riitojen
jaloissa ?
103542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
Eiköhän jokaisen perheellisen kannattaisi ensinnäkin miettiä kaksi kertaa, mitä tapahtuu jos kiinni jää. Eli kuka ja ketkä siitä kärsisivät?
Lapset todennäköisesti ymmärtävät tilanteesta paljonkin, vaikka aikuiset toisin luulevat. Kyllä lapset huomaavat heti vanhempiensa välisen käytöksen muuttuneen.
Jotkut ovat sitä mieltä, että kaunistellaan ja kerrotaan että iskä ja äiskä eivät enää rakasta toisiaan, mutta teitä kuitenkin. Tämä on kaiketi hyvä ja helppo vaihtoehto (varsinkin pettäjälle), mutta ei kuitenkaan totuus.
Riippuu varmasti lapsen iästä paljonko hänen tarvitsee tietää ja tarvitseeko tietää juuri mitään?
Lasten etua katsoen, kannattaisi iskän ja äiskän osata pitää housut jalassa vieraisilla. Ja se järki päässä.
Lasten edun mukaista on, ettei heitä sekoiteta vanhempien välisiin uskottomuusriitoihin.
Oli syy kummassa tahansa, niin nämä asiat on parasta käydä läpi niin etteivät lapset ole kuuntelemassa.
Jos päädytään eroon, niin silloin voidaan yhdessä puhua erosta lapsille, asiallisesti toisiaan syyttelemättä.
Lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaan, ilman mitään syyllisyydentuntoja! Turha ruokkia vihaa sitä pettänyttä vanhempaa kohtaan. Puolisoaanhan hän on pettänyt eikä lapsiaan.
tahansa??? Jos puoliso päättää huorata se on kaiketi hänen oma valintansa, ei yhteinen päätös. Ei ero poista vanhemmuutta eikä vie lapsen oikeutta tavata vanhempiaan.
päätös jos petetty ei ole pitkään aikaan viitsinyt tehdä parisuhteen eteen mitään. kannattaa siis katsoa peiliin myös petetyn.
kyllä näkyy lapsille. Jos ei muuten niin kireänä ilmapiirinä.
Kahden keskeisille jutteluille olisi varattava runsaasti aikaa. Aina se ei ole mahdollista, mutta kannattaa yrittää. Illalla lastenmentyä nukkumaan, tai onko mahdollista saada hoitaja muutamaksi tunniksi vaikka pari kertaa viikkoon? Muutama viikonloppu vaikka mummolassa olisi todella hyvä. Lasten ei todellakaan tarvitse kuulla ihan kaikkea.
Ensin voi puhua kahdestaan, sitä mikä tuntuu aiheelliselta. Välillä voi siirtyä kirjalliseen viestintään, toisinaan se helpottaa jo omien ajatustenkin juoksua. Kun tuntuu ettei eteenpäin päästä, aika vaikka parisuhdeterapeutilta, seurakunnan perheneuvojalta jne. ei ole paha juttu.
Kun aletaan päästä johonkin yhteisymmärrykseen, asiasta voi kertoa jotain lapsille. Riippuu kovasti lasten iästä, mitä he milloinkin ovat kypsiä ymmärtämään. Ainakin se on syytä kertoa, että äidillä ja isällä on nyt paha olla mutta se selvitetään. Mahdolliset itkut ja muut on kerrottava, ja sanottava etteivät ne johdu lapsista.
Lasten arki on syytä pitää tuttuna. Vain siitä täytyy pitää huoli, että välittämistä osoittavat molemmat vanhemmat. Lapset saavat olla kysellä kummaltakin mieltään painavia asioita. Usein lapset pitävät itseään syyllisenä vanhempien pahaan oloon.
Vähän vanhemmat lapset ymmärtävät jo, että äiti ja isä ovat mies ja nainen. Heille voi kertoa että yhteinen elämä ei nyt suju, mutta me etsimme keinoja. Tämä on nyt niitä hetkiä, joista lapset muodostavat oman käsityksensä siitä, kuinka ongelmia ratkotaan parisuhteessa.
Lähes aikuiselle voi kertoa todellisen syynkin. Tosin ilman draamaa ja syyttelyitä! Lapselle molemmat vanhemmat ovat rakkaita, eikä häntä pidä laittaa valintatilanteeseen.
Jos lopulta tullaan siihen ratkaisuun että erotaan, täytyy se kertoa lapsille suoraan. Näin hekin pääsevät tekemään omaa surutyötään ajoissa. Ongelmallisella käyttäytymisellään he testaavat, välitetäänkö heistä tosissaan. Tarvitaan kärsivällisyyttä.
Ennen kaikkea, varatkaa aikaa – kuukausia.
selvittämään asiaa ja pyytää pettäjää selittämään lapsille, miksi haluaa avioeron. Miksi petetyn pitäisi auttaa pettäjää tässäkin asiassa?
Kysymys oli lasten edusta ?
Siitä syystä kummankin vanhemman tulisi puolustaa lasten etua.
Aikuiset vastaavat lastensa hyvinvoinnista ,siitä huolimatta kumpi
tilanteen on aiheuttanut ?
Sinun kuluu omalta osaltasi huolehtia etteivät lapset joudu liian
vaativaan tilanteeseen ,joista he eivät kykene selviämään.
Myös lapset ovat osa perhettä ,olette erossa tai yhdessä!
Ei vanhemmuus mihinkään katoa vaikka perheessä esiintyisikin uskottomuutta.
en myöskään vastaa seurauksista. Vastaan kyllä omista teoistani lasteni edessä, mutta puolison toilailuista en ota mitään vastuuta. Uskoton puoliso voi itse vastata teoistaan myös lasten edessä ja keksiä juuri sellaisen "selityksen" kuin itse haluaa.
mielestäsi huolehtinut siitä, että lapset eivät joudu liian vaativaan tilanteeseen? Ei pidä vaatia toisilta enempää kuin itseltään.
Ei lasten edessä vastata niistä teoista mitkä koskevat kahden aikuisen välisiä asioita, etenkään aikuisten seksielämää. Ei lapsilta voi vaati että he ymmärtäisivät seksielämää, jota vanhemmat viettävät. Mitä te oikein ajattelette?
Lapsi ei ole oikea kohde, kuka joutuu kantamaan teidän keskinäisen pahan olonne. Siitä pahasta olosta molemmat vanhemmat ovat vastuussa – ei vain se toinen. Sitä ette voi vaati lapselta.
Puoliso on vastuussa seksuaalisesta käyttäytymisestään vain omalle puolisolleen – ei lapsille. Te päätätte yhdessä, minkälaiseen tilanteeseen lapsen joutuvat. Te toimitte yhdessä!, koska olette perhe. Vaikka teillä on ongelmia, ei se saa vaikuttaa lapsiin.
Omituista, luulisi että jokainen suojelee omaa lastaan. Ette kai te yhtä julmasti kerro muutakaan seksuaalista toimintaanne lapsille?
olosta on vastuussa pettäjä. Jos pettäjä on sotkenut asiat, hän voi myös hoitaa ne loppuun asti. Millainen aikuinen söheltää ja sotkee asiat ja olettaa sitten toisen aikuisen hoitavan omat sotkunsa? Jos kykenee pettämään, kykenee varmaan myös selittämään asian omille lapsilleen.
sitä etteikö pettäjä olisi vastuussa omista teoistaan. Mutta on se petettykin vastuussa omasta käytöksestään, etenkin lapsiaan kohtaan. Aikuisen vastuu on hänelläkin, ei se auta vaikka kuinka tekisi mieli heittäytyä lapseksi tuossa tilanteessa, ”sinun syy, minä saan tehdä mitä haluan”. Se että laittaa lapset kärsimään siksi että itse kärsii, ei ole aikuisuuden vastuuta.
Se aikuinen hoitaa ne ”sotkunsa” sen puolisonsa kanssa. Hän on loukannut sitä puolisoaan, jolle hän on tehnyt lupauksen seksuaalisesta uskollisuudesta – ei kai sitä tehdä niille lapsille?
Tarkoitan tällä sitä, että jos ajattelet lapsen parasta, niin mikähän se mielestäsi on? Eikö se ole sitä, että lapsi saa tuntea olevansa rakastettu. MOLEMMAT vanhemmat rakastavat häntä siitä huolimatta, vaikka heillä keskenään onkin huono olla. Samoin että häntä ei hylätä, ei kumpikaan! Lapsen oikeus on saada rakastaa myös sitä pettävää osapuolta.
Jos petetty haluaa hylätä sen pettäjän, vastuu siirtyy tämän päätöksen myötä eroa haluavalle. Mikäli päätös on yhteinen, silloin vastuu on molemmilla.
tapa selvitellä uskottomuutta on hieno, mutta valitettavasti reaalimaailmassa asiat eivät toimi tällä tavalla. Jos pettäjä ei osaa ratkaista parisuhdeongelmiaan muuta kuin pettämällä, mitä keinoja hänellä on pettämistilanteen selvittelyyn ja vastuunottoon omasta käytöksestään?
Oman ex-mieheni uskottomuus paljastui, kun sain puhelun toiselta naiselta. Pyytäessäni miestä viemään lapset mummolaan, jotta asiasta voidaan puhua, mies ei nähnyt puhumiseen mitään tarvetta, koska " ei ole mitään selvitettävää" eikä ymmärtänyt, miksi lapsien pitäisi olla poissa kotoa. Paljastuikin sitten, että mies oli vienyt myös lapsemme tapaamaan tätä toista naista ja naisen lapsia, mutta miehen mielestä tässä ei ollut mitään kummallista eikä mitään haitallista lapselle, vaikkakin kutsui tätä toista naista "hulluksi akaksi, jonka lapsetkin on ihan häiriintyneitä". Tehokkaana poikana mies oli pitänyt yllä myös kolmatta suhdetta ja muutti sitten heti tämän kolmannen naisen luo. Lapset mies olisi heti samana viikonloppuna kuin muutti vienyt tapaamaan tätä kolmatta naista, vaikka olikin vielä naimisissa minun kanssani. Miehen mielestä lapset kyllä sopeutuvat ja "kaikki kiva on edessäpäin".
Mies jätti minun selvitettäväkseni kaikki asiat, myös avioerosta kertomisen. Vanhin lapsemme voi tosi huonosti, kun isä yhtäkkiä vain häipyi ja hain lapselle ulkopuolista apua. Pyysin isää tulemaan mukaan terapeutin luo, mutta tähän mies totesi, että "oot itse aiheuttanut lapsen pahan olon, joten hoida se itse". Lastenvalvojalle mies ei myöskään tullut, koska "ne akat nyhtää vaan miesten rahat". Yrittäessäni sopia lasten tapaamisajoista, mies ei vastaa kännykkään eikä sähköposteihin ja onkin sitten tavannut lapsiaan vuoden aikana yhteensä 4 tuntia.
Miten olisit toiminut kuvaamassani tositilanteessa?
pettäjä haluaa lähteä välittömästi menemään ja ottaa eron? Kellä silloin on vastuu ja kenen kuuluu asia selvittää?
on vain lähtökohta. Tiedän kyllä vallanmainiosti, ettei tosielämässä kaikki toimi noin. Aina kannattaa kuitenkin yrittää.
Ehkä olen ollut aika lähellä tuota kuvaamaasi tilannetta?
Kysymys kai oli mikä on lapsen paras? Silloin kun toinen pesee kätensä kaikesta, vastuu tietysti siirtyy sille lähivanhemmalle. Trauma on suuri, kun hylkääminen tulee ennalta varoittamatta.
Itse tein varsin rajun ratkaisun. Muutin paikkakunnalta ja hain lapsen terapiaan. Jouduin käyttämään paljon voimavaroja suhteessa lapseeni. En itsekkään voinut hyvin. En vain missään vaiheessa haukkunut lapselle hänen isäänsä (kyse ei ollut pettämisestä!). Sitä mukaa kun hän kasvio, ja kyseli, kerroin hyvin asiallisesti.
Omat tunteenpurkaukseni jätin hetkiin, jolloin lapsi ei ollut läsnä. Joko sisarus oli hänen kanssaan tai hän oli päivähoidossa tai nukkumassa. Asiaa auttoi myös se että pystyn kirjoittamalla reflektoimaan tunteitani.
Ennen eroa jouduin suojelemaan lastani jopa niin, että sain osakseni väkivaltaa miehen puolelta. Yksinkertaisesti estin hänen tuhoavan käytöksensä. Pakotin itseni rauhalliseksi niissä tilanteissa, ettei lapsi olisi pelästynyt. Pyrin olemaan se aikuinen, koska mies ei siihen kyennyt.
Hain tukea ystäviltäni aina kun se oli mahdollista. Rauhoittelin lasta kaikin tavoin, selitin että isällä oli paha olla. Pyrin koko ajan tukemaan tätä lapsen oikeutta rakastaa isäänsä.
Ajan kanssa tilanne alkoi rauhoittua. Tämän prosessin aikana puhuin paljon siitä, että isä rakastaa, ihan varmasti. Niin sitten alkoi isän ja lapsen välit hiljaksiin korjaantumaan. Vasta kun lapsi oli isompi, juttelimme suoraan, mitä oikeastaan tapahtui, ja jutellaan vieläkin. Olen iloinen siitä, että lapsi ei menettänyt isäänsä. Miestä jota itse en paljoa kaipaillut…
Ensimmäisessä erossa oli tilanne ihan toinen. Me kykenimme keskustelemaan, kävimme terapiassa ja päätimme yhdessä erosta ja käytännön järjestelyistä. Ainoa mikä meitä yhdisti, oli rakkaus lapsiin (2 lasta) . Oli itsestään selvää että keskinäiset ongelmat puitiin niin, että lapset eivät olleet paikalla. Ainahan pienet korvat jotain kuulee, ja yhdessä vastailimme lasten kysymyksiin. Voisi kai sanoa että teimme koko perheenä eron surutyötä.
Nyt aikuisina kun jutellaan näistä (se on muuten hyvin tärkeää käydä läpi!) tapahtuneista, niin huomaa että nuorimmalla se on vaikuttanut selvästi, että ero oli traumaattinen. Kaikesta huolimatta hän pärjää hyvin. Hänkin on sanonut että se oli hyvä asia, että hän sai rakastaa isää?
Sinuna ottaisin vastaan yksihuoltajuuden, selkeän vastuun. Tärkeintä kai on että pidät yllä myönteistä isäkuvaa, vaikka mieskuva onkin vähän kyseenalainen. Kyllä lapsi sen viimeistään aikuisena ymmärtää.
itselleni ja lapsilleni kaiken mahdollisen avun ja tehnyt juuri niin kuin ehdotat. Olen selittänyt, että isällä on paha olla eikä isä tällä hetkellä kykene muuhun. En kuitenkaan itse usko, että isä rakastaa lapsiaan. Tai ehkä rakastaa: sillä omalla rikkinäisellä tavallaan. Ei missään nimessä niin kuin lapsi tarvitsisi. Isällä on yksi suuri rakkaus elämässään ja se menee kaiken muun ylitse: oma itse. Mies ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi ja on tarvitsevampi kuin lapsi.
on rikkinäinen rakkaudessaan, toisen vähempi toiset enempi.
Kyse on siis pikemminkin erosta? ja muista ongelmista kuin uskottomuudesta. Näin ymmärrän, että uskottomuus on ollut vain oire vähän vakavammasta?
Tuolloin on varmaan parempi, että otat yksin sen aikuisen vastuun. Ehkä vuosien kuluttua mies saattaa kasvaa, ja on sitten valmis kohtamaan lapsensa. Tilanne on vaikea, sillä mies on hylännyt lapsensa. Olisi hienoa jos lapsen lähellä on joku mies, joka toimii miehen mallina nuoruusvuodet, ukki, eno jne..
Se oma kipu on käytävä ensin läpi. Tiedän että se on tuskaisaa, mutta lapsen ei tarvitse osallistua siihen. Hän toki huomaa, mutta alkaa voimaan paremmin, kun vanhempikin voi paremmin. Lapsi voi syyttää itseään erosta ja hylkäämisestä. Häneen tulisi kuitenkin keskittyä ainakin vuoden päivät.
, ettei toinen halua jatkaa suhdetta? Ehkä jo ennen tuota eropäätöstä on tapahtunut paljon muutakin?
Kyllähän se vastuu sillä lähtijällä on. Etenkin suhteessa lapsiin hänen tulisi selvittää se, miksi hylkää heidät (mikäli niin käy). Riippuu tietysti kokonaistilanteesta, jos tehdään esim. yhteishuoltajuus sopimus, eronneella on mahdollisuus käsitellä asiaa lapsen kanssa keskenään.
Näitä tilanteita tulisi käsitellä lapsen silmin, mutta ei lähteä siihen tunteeseen mukaan. Aikuisen tehtävä on luoda turvallisuus siitä, että asiat järjestyvät. lapsi saa tärkeää oppia siitä, kuinka käsitellä vaikeitakin tunteita, kun vanhempi ohjaa häntä turvallisesti pahan läpi.
Miksi ajattelen näin? Kun aikoinaan jututin naisia, jotka olivat kokeneet sodan, siitä kuinka he selvisivät, vain paljon arvokasta tietoa. Miten he jaksoivat eteenpäin, vaikka olivat menettäneet miehen tai poikansa, jopa omaisuutensa.
on välillä ihan hyviäkin mielipiteitä, mutta monessa asiassa sun ajatukset eivät ole millään tavalla linjassa tosielämän kanssa. "Näitä tilanteita tulisi käsitellä lapsen silmin, mutta ei lähteä siihen tunteeseen mukaan. Aikuisen tehtävä on luoda turvallisuus siitä, että asiat järjestyvät. lapsi saa tärkeää oppia siitä, kuinka käsitellä vaikeitakin tunteita, kun vanhempi ohjaa häntä turvallisesti pahan läpi." Noinhan se ei mene lainkaan oikeesti.
Tiedänhän minä sen.
Haluaisin vain aina palauttaa mieleen senkin, mikä voisi olla hyvä lähtökohta.
”Oikeesti” on kyllä pareja jotka osaavat ottaa sen lapsenkin huomioon. On myös niitä, jotka ovat hukassa oman vanhemmuutensa kanssa ja heitä on yhä enemmän.
Vaikka tämä ei nyt tälle palstalle kuulukaan, niin laitanpahan kuitenkin. Käsite turvallisuus on ymmärretty mielestäni väärin. Sitä käytetään tilanteesta, jossa lasta ”suojellaan” kaikenlaisilta tunteilta, etenkin niiltä ikäviltä. Kiukku, turhautuminen, suru, pettymys ohitetaan kiireesti. Lasta ”lohdutetaan” antamalla periksi tai lahjomalla ruualla tai tavaralla.
Heistä kasvaa aikuisia jotka ovat valmistautumattomia elämään, joka väistämättä tuo murheita jne. Kun niitä ei ole opittu käsittelemään rakentavasti, niin ”pohja” elämältä katoaa. Kaikki kun pitäisi olla helppoa, vaivatonta ja mukavaa…
Perheen ongelmia ei siis osata ennalta väistää eikä ratkaista. Niitä karataan pakoon. Miehet tekevät sen etsimällä toisen naisen ja lopulta katkaisevat siteet entiseen – ja usein kerralla. Kuvitelma lienee että se mennyt todellisuus lakkaa, kun sen kieltää. Naiset tekevät myös näin mutta usein he ottavat lapset mukaansa. Vaikka on tapauksia, joissa nainenkin hylkää omat lapsensakin.
Naiset (petetyt?) puolestaan heittäytyvät turhankin ”musertuneiksi”. Tarkoittaa sitä, että he lakkaavat olemasta vanhempi ja siirtyvät murkkuikäisen käytökseen. Lapsen silmin tämä on uhkaavaa. Hän ei kykene käsittelemään todellisuutta samoin kuin aikuinen, ja kun hän huomaa vanhempansa olevan toimintakyvytön, turvattomuus saa hurjat mittasuhteet.
Sitten alkaa se tavallinen tarina. Toinen vanhemmista syyttää toista lapsen ongelmista. Kun he keskittyvät tähän keskinäiseen sotaansa, lapsi todella jää jalkoihin ja usein todella yksin emotionaalisesti. ”Katso nyt mitä teit minulle ja mitä teit lapselle!” ”Sinun vika!”. Pahimmillaan lapsi todella käännetään sitä lähtenyttä vanhempaa kohtaan ”Katso mitä hän teki ”meille”.”
Isommat lapset voivat ottaa jopa vanhemman roolin ja alkavat tukea ja kannatella omia vanhempiaan. Tästä tilanteesta hämmästyttävän moni sanoo, että kiva kun oma lapsi on kaveri!
Vanhemmuus vaan on vaikea taito. Nykyarvot eivät juuri anna eväitä olla vanhempi. Välillä on olo että parisuhteissa kisaillaan siitä kumpi saa olla enemmän lapsi. Kumman tarpeet on paremmin tyydytetty, ja ”vähemmälle” jäänyt alkaa taistelun puolestaan. Lapsi unohdetaan, korkeintaan häntä käytetään hyväksi omien tarpeiden edun ajamiseen.
Ei sitten niin millään haluta huomata kuka teki ja mitä. Kaikki energia kuluu ”syyllisen” parjaamiseen ja kostamiseen, puolin ja toisin – vuorot vain vaihtuvat.
Vaikka tiedän että lunta tulee niskaan, niin kokemukseni mukaan uskallan sanoa että molemmat ovat yhtä syyllisiä perheen rikkoutumiseen. Kun esim. mies kärähtää uskottomuudesta, tilanne jatkuu kaavan mukaan.
Nainen tuntee tulleensa loukatuksi (mikä on ihan ok). Usea on ”ohjeistettu” siihen että hän ”ansaitsee” parempaa ja miehelle EI saa antaa anteeksi, koska se on alentavaa. Miehet eivät oikeastaan ole ihmisiä vaan paholaisia. Heitä vastaan on taisteltava.
Tässä kohtaa sitten nainen käy sotaan jonka avulla hän ”näyttää” miehelle, kuinka pahaa hän on tehnytkään. Mies on paha seksuaalisesti = paha miehenä = paha ihmisenä = paha isänä. Hänet on siis syytä poistaa perheestä.
Poistaminen tapahtuu haukkumalla, syyttelemällä, nöyryyttämällä. Tähän valjastetaan mukaan lapset, sukulaiset ja tuttavat. Ellei tämä tehoa (mies saattaa vielä haluta pitää perheen koossa) haetaan eroa ja lopulta lähestymiskieltoa, kun mies on epätoivoissaan käyttänyt puolustautumiseensa väkivaltaa.
Tämän jälkeen sitten jatketaan syyttelyä, ”katso nyt mitä sinun pettämisesi sai aikaan!”.
Mies puolestaan aloittaa oman sodan käyntinsä haukkumalla ja nöyryyttämällä naista. Siihen on yleensä paras konsti toinen nainen. Ei mikään saa naista niin raivoihinsa kuin vertaaminen toiseen naiseen. Mies voi siis solmia todella nopeasti uuden suhteen (voi olla jo aiempi suhde), ihan vaikka näyttääkseen, että hänessä ei ollut vikaa koska tuon uuden kanssa menee hyvin.
Masentavan monen huoltajuusriidan takaa löytää tämänkaltainen tarina. Kumpikaan ei myönnä omaa osuuttaan vaan vika nähdään aina toisessa. Kumpikaan ei halua katsoa mistä kaikki lähti liikkeelle vaan ainoastaan mitä tapahtui sen jälkeen. Seurauksella selitetään syy tapahtuneeseen. Tätä pahaa oloa sitten hellitään vuosikausia.
Kun nuo lapset kasvavat, ”virtahepo” on heidän sisällään estäen heitä elämästä aidosti ja onnellisesti. Tämän verran vihjaisen, että näitä aina kohtaan omassa työssäni. Aikuisen joka on jäänyt vanhempien eron jalkoihin ja joka ei saa kiinni elämästään – ei työssään, ei parisuhteessaan, ei arjessa.
Vastuullinen vanhempi yrittää helpottaa lapsen oloa ja korjata vahingot jotka joku tapahtuma on lapselle aiheuttanut (tässä tapauksessa uskottomuudesta johtuva ero) onpa lapsen huonoon oloon syyllinen kuka tahansa. Jos lapsesi jää auton alle, et sinä jätä lasta ajajan vastuulle vaan teet kaikkesi lapsesi hyvinvoinnin eteen.
Tämä näkemyksesi siitä että uskoton puoliso selittäköön lapsille myös kun on kerran kyennyt pettämäänkin, perustuu siihen että halutaan vielä tälläkin keinoin saada sen pettäneen osapuolen elämästä vähän kurjempaa. Tällä näkemyksellä ohitetaan lapsen etu ja aiheutetaan lapselle pahaa oloa.
Olen samaa mieltä siitä että aikuinen sotkee asiansa ja hänen kuuluu niitä myös selvittää, mutta kun on kyse kahden aikuisen ihmisen välisestä ongelmasta johon kuitenkin liittyy osallisena myös lapsia, on molempien vanhempien velvollisuus yrittää saada lapsien olo mahdollisimman turvalliseksi.
harkita ennen sitä uskottomuutta. Aikuinen vastaa itse teoistaan: jos teosta ei pysty vastaamaan, sitä selittämään eikä siitä puhumaan, tekoa ei varmaan kannata tehdä. Minä ainakin toimin elämässäni niin, että pystyn perustelemaan oman käytökseni myös lapsilleni eikä minulla ole mitään vaikeuksia vastata omista teoistani.
Noinhan sen tulisi olla, harkita juuri seurauksia .
Nyt kuitenkin keskustellaan niistä seurauksista joita ei harkittu etukäteen?
Sama vähän eikö tulisi harkita millaiseen maailmaan lapset syntyvät ?
Joka tapuksessa lapsilla ei ole rääpyä teidän tekoihinne .
Aikunen isä ja äiti katsoo tilnnetta lapsen kantilta ja välttää keskustelua tulenpalvasta
ja arasta asiasta josta tietää rajun riidan nousevan perheen ylle ?
Tässä tilanteessa tarvitaan myös joustoa omien lasten etua katsoen, myös puolisolta joka ei
ole syyn alullepanija mutta osallistuu niihin seurauksiin.
pettäjä on AIKUINEN, joka katsoo tilannetta lapsen kantilta ja joustaa lasten vuoksi sekä huolehtii siitä, että lapset eivät joudu liian vaativaan tilanteeseen. Give me a break..
Kuka sitten sinä olet lapsillesi jos mielestäsi pettäjä on aikuinen joka katsoo ettei
lapset joudu liian vaativaan tilanteeseen.
Niin juuri kun hän ilmoittaa perheessä rehellisesti uskottomuustilanteen tulee hänenkin
huomoida lapset ja mahdolliset riidat välillänne !
Tai mikäli asia tulee muuta kautta tietoon pettäjä ja sinä huolehditte yhdessä
keskenänne välien selvittelyn ilman lasten osallisuutta riitatilanteessa.
Jos taasen olet murrosikäinen joka viestit tänne, niin et vielä kykene itsekkään
toimimaan aikuisen tavoin joten ymmärrän sinun tarvitsevan myös vanhempien tukea !
Millä lailla pettäjä ottaa huomioon lasten edun ja toimii niin, että lapset eivät joudu liian vaativaan tilanteeseen? Pettäjä on jo luopunut lasta suojaavasta vanhemmuudesta ryhtyessään pettämään. Sitä niittää mitä kylvää..
Kertoisitko itse kun tunnut tietävän mitä ajat oikeasti takaa ?
Tässä näkemykseni tarkemmin!
Tarvitseeko sinun mielestäsi aikuisen vanhemman tehdä tiliä omasta seksielämästään?
Vaikka se tapahtuisi kodin ulkopuolella ja tästä seurauksena olisi perheeessä syntyvä
aikuisten väliset ongelmat .
Aikuisen ei tarvitse tilittää kuin vanhemmuuden osan ja siitä aiheutuvan puutteen ja
hän voi kertoa lapselle mistä syystä äiti ja isä erosivat?
Esimerkiksi heille tuli ongelmia kahdenkeskeisessä aikuisten asioissa.
Kun on kyse murroikäisistä voi selvittää vaikka hänen kiintyneen toiseen naiseen tai
mieheen josta seurauksena oli perheessä syntynyt tilanne ?
Mitä sinulle tarkoittaa vanhemmuus ?
Ei vanhemmuuden suoja lapsiin lopu erossa ja jos loppuu niin ei tule erota ?
kyllä hoitaa oman vanhemman roolini eikä minun tarvitse pettää, vaan osaan hoitaa parisuhdeongelmani muillakin tavoilla. Entäpä jos kerrrotaankin lapselle, että pettäjä on vielä niin kypsymätön, että ei pysty hoitamaan asioita aikuisen tavalla, vaan on täysin omien tunteidensa armoilla ja toimii sikski kuin murrosikäinen. Ehkä vähän totuudellisempi selitys.
kai tarkoittaa sitä, että osaa kantaa vastuunsa omasta toiminnastaan ja osaa vaikuttaa omiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa. Ei sitä, että pöhelletään rinnakkaissuhteissa, valehdellaan ja yritetään kaunistella asioita.
Vanhemmuus mielestäni on kykyä rakastaa lastaan .
Mitä tähän rakkauteen sisältyy on huolenpitoa ja hoivaa asioissa jotka koskevat
lapsen elämää.
Aikuisille taasen usein tulee ongelmia keskenään jotka ovat heidän välisiään
ja vaikuttavat erojen ja riitojen myötä myös lapsen elämään.
Emotionaalisesti lapsen kannalta on hälyttävää jos toinen vanhempi syrjäytetään perheestä.
Tietenkin täytyy huomioida perheet joissa ero on lapsen etu .
Erotilanteessakin olisi hyvä jos lapsi asuu mahdollisimman lähellä vanhempiaan.
Siis selittää lapselle hänen vanhemman olevan murrosikäisen tasolla ?
Nyt kyllä tulisi kuulla myös miestäsi ja hänen mielipidettään asiasta.
Voisiko ajatelle niin että silloinhan olet aviossa tavallaan alaikäisen ihmisen kanssa.
Tarkoitatko että miehesi murrosikäistä käyttyäytymistä et huomannut seurusteluvaiheessa.
Eihän se ole lapsen vika jos puolisosi käyttäytyy mielestäsi murrosikäisen tavoin.
Jos hänet todetaan kelpaamattomaksi vanhemman rooliin se tapahtuu muualla
ja on varmaan muitakin näkökantoja asiaan kuin oma näkemyksesi.
Tarkoitat varmaankin omasta mielestäsi miehesi kättäytyvän kuin murrosikäinen
jos hän pettää sinua seksuaalisesti ?
Kysymys on silloin teidän välisestä seksuaalisesta eroavaisuudesta ja seksuaalielämään
liittyvistä ongelmista.
Taasen mikäli hän ei kykene hoitamaan taloutta ansaitsemaan elantoa tai ei suoriudu
aikuisten tavoin elämässään silloin hän tarvitsee jo muunlaista apua elämän hallintaansa.
Mikäli miehesi toimii ihan normaalisti muuten huolehtien perheen hyvinvoinnista
niin hän on mielestäni tavallinen perheenisä muilta osin ,paitsi käyttäytymisessään
seksuaalisesti sinua loukaten.
ongelma ja vastuu siitä kuuluu vain hänelle. Mieheni ongelmat ovat hänen omiaan eikä niillä ole paljoakaan tekemistä parisuhteen ja seksuaalisuuden kanssa, vaan kyse on kypsymättömästä persoonasta, joka ei pysty toimimaan aikuisen tasolla eikä elämään parisuhteessa. Johtuu mm. laspuudenkokemuksista. Aikuisuuteen tarvitaan paljon muutakin kuin se, että käy työssä. Kypsä parisuhde vaatii esim. vuorovaikutustaitoja ja kykyä kertoa verbaalisesti omista tarpeistaan sekä tunteidensäätelykykyä.
asettaa lapsen tarpeet omien tarpeiden edelle ja huolehtia lapsesta. Rakkaus punnitaan teoissa, ei puheissa. Miten uskottomuus sopii tähän kuvaan?
”kypsyys”, vilahtelee tavan takaa täällä. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mitä se teidän mielestänne on?
Minkä ikäisenä katsotte että ihminen on valmis ”kypsään” parisuhteeseen? Milloin aikuinen on aikuinen?
Miten mittaatte milloin vuorovaikutustaitoja on kylliksi? Onko vain verbaalisuus vuorovaikutusta?
Milloin tunteidensäätelykykyä on riittävästi ja milloin ei? Miten se näkyy esim. erilaisilla temperamenteilla?
Miten sinä nämä ymmärrät?
Kun olet,olette päätyneet hankkimaan niitä lapsia .Niin asia on
siinä mielessä sinulle epäedullinen.Vaikka suunnittelit
lapsillesi oman kuvasi mukaan toisilleen uskolliset vanhemmat niin vastuu lapsistanne
pysyy ja on edelleenkin kummallakin, vaikkei toiveesi toteutuisi uskollisuudesta välillänne.Yhteinen vastuu lapsista jää jäljelle.
Kun aikusten yhteinen kuva uskollisuudesta särkyy ei se poista vastuuta
lapsista .Vastuu kuuluu molemmille vanhemmille oli perhetilanne mikä hyvänsä
siitä et pääse, vaikka oma perheidyllisi särkyisikin.
Teidän tahto rakastaa,huoltaa ja välittää lapsen tarpeista ei voi muuttua sen mukaan miten toisianne kohtelette ?
Vaikka olisit tehnyt lapsesi maailmaan jossa oletat
olevan turvallista ja maailmankuvasi olet muovannut sen mukaisesti ja hankkinut lapsesi
oloihin ,jotka oletit olevan pysyvästi.
Niin tilanteet elämässä eivät ole aina pysyviä vaikka niin oletetaankin.
Esim, maanjäristys jossa lapset menettävät kotinsa ja jopa
osan perhettään.Kuinka tällainen tilanne sopii perhekuvaan ja lapsille ylipäätään,
aiheuttaen turvattomuutta ja muunlaista epävarmuutta.Jätätkö tällaisen onnettomuuden
jälkeen lapset ja vanhemman osan tai pyrit siirtämään tilnteet toiselle vanhemmalle
vaikka teillä on yhteiset lapset ?
Miten lapsesi sopivat tällaiseen kuvaan maailmaan jossa tapahtuu huonoja
ja ikäviä asioita .Vanhempana tällaisten järkyttävien tilanteiden jälkeen
sinun vanhemmuutesi ja hoivavastuusi ei poistu.Päinvastoin sinua tarvitaan entistä
enemmän suojaamaan ja turvaaman lapsesi ikäviä kokemuksia.
Voit myös kohdella lastasi huonosti ja puhua lapsesi kuullen hänen isästään tai äidistään
negatiivisia asioita ja näin siirtää vihaasi lapsen kannettavaksi ?
Sinä olet aikuinen ja päätät kuinka lapsesi hyvinvointi tapahtuu perheessäsi
sen jälkeen kun ikäviä asioita ilmaantuu perheeseen lapsen isän tai äidin kanssa
tai erikseen asumuserossa ja myös yhteisesti lapsen etua puolustaen.
Sinä päätä käytökselläsi sopiiko sinun kuvaan uskottomuus !
Tämän päätöksen kautta vaikutatte syntyviin muutoksiin perheessänne .
Lapset eivät yleensä asetu kummankaan puolelle eivätkä vaadi vanhemmiltaan
seksuaalista uskollisuutta ?
Jollei häneen vaikuteta tähän suuntaan .
Lapset tarvitsevat yksinkertiasia asioita rakkautta jaä läheisyyttä ja huolenpitoa.
Kuinka mielestäsi lapsi sopii sen jälkeen kuvaan jos toinen vanhempia
kuolee?
Eronkin jälkeen lapsella on silti milemmat vanhemmat olemassa.
Väitätkö todella ettei lapsi saa eron jälkeen enää rakkautta ja huolenpitoa
tai uskottomuuden jälkeen ?
Avioeron päättävät vanhemmat ja useimmiten juuri tämä petetty osapuoli ?
Vanhempi voi valita aiheuttaako perheeseen avioeron vaikka toinen osapuoli
on pettänyt puolisoa ja kuinka tämä taasen sopii lapsen kuvaan ....?
Oli tilanne missä kolmen lapsen alaikäiset lapset joutuivat luopumaan
äidistään.Hän kuoli viisi vuotta sairastettuaan syöpään ja perheeseen
jäi isän lisäksi kolme äiditöntä lasta.Kuinka tämä tilanne sopi lasten kuvaan
pysyvyydestä ?Isä meni uusiin naimisiin jo kahden vuoden kuluttua tapahtuneesta?
Miten tämä elämänmuutos sopi lasten elämään ?
Lyhyellä aikavälillä he menettivät äitinsä ja saivat tilalle uuden äitipuolen !
Laskeeko mielestäsi uskottomuus ennen vai jälkeen ilmitulon
vanhemmuutta ?
Vai tarkoitatko ettei sitä ole alun alkaen ollutkaan puolisosi kohdalla ?
Onko sinulla ongelmana puoliso joka joka tapauksessa laittaa oman
tarpeen harrastukset perheen edelle ja käyttää kaiken liikenevän ajan harrastuksiin ?
Eihän siihen tarvita erikseen uskottomuutta ?
Selvitä kuinka uskottomuus on laskenut kykyä toimia vanhempana ?
Eihän se pettäjä ole uskoton lapsilleen vaan puolisolleen. Pettäjä saattaa olla silti aivan loistava isä tai äiti vaikkei olekaan loistava puoliso.
Uskottomuuden käsitän niin että puoliso pettää toisen luottamuksen (luottamuksen siihen että olet vain minun kumppanini ja rakastat vain minua). Lapsi luottaa siihen että olet ikuisesti minun isäni tai äitini ja olet aina tukenani ja turvanani. Vaikka onkin puolisolleen uskoton, ei se poissulje sitä etteikö olisi lapsen luottamuksen arvoinen.
Vaikka vanhemmat eroavatkin (syystä tai toisesta), ei tämä tarkoita silti sitä etteikö voisi olla hyvä vanhempi.
Uskottomuus on vain aikuisten parisuhteen ongelma eikä siihen pidä sekoittaa lapsia, jos lapset ovat sen ikäisiä (teini-ikäisiä tai vanhempia) että ymmärtävät jo "aikuisten juttuja", silloin he voivat muodostaa oman käsityksensä asioista mutta silloinkin ilman toisen vanhemman manipulointia.
Minä en ainakaan pysty panostamaan perheeseeni ja parisuhteeseeni täysillä, jos ajatukseni harhailevat koko ajan jossain muualla. Eikö mielestäsi ole lapsiltasi ja parisuhteeltasi pois, jos kulutat salasuhteeseen aikaa, rahaa, tunteita ja ajatuksia? Mikä estää kehittämästä omaa parisuhdettasi samalla intensiteetillä?
puoliso on vastuussa siitä, jos liitto kariutuu. Eipä nyt lastata kaikkea vastuuta petetyn päälle.
valmis kypsään parisuhteseen, en osaa määritellä. Kypsyys näkyy mielestäni rauhallisuutena ja harkintakykynä, kykynä asettaa omat tarpeet sivuun esim. lasten tarpeiden vuoksi ja vastuunottona omasta käytöksestä, tunteista ja ajatuksista.
Vuorovaikutustaidoilla käsitän itse sitä, että tiedän itse , mitä haluan ja tunnen ja osaan kommunikoida sen toiselle varmistaen, että hän ymmärtää tarkoitukseni. Yritän mahdollisimman hyvin kuunnella myös toista ja kysyä, jos en ymmärrä.
Tunteidensäätelykyky on samanlainen kyky kuin muutkin ja sitä voi kehittää. Tärkeintä on mielestäni se, että löytää itse toimivia keinoja säädellä tunteitaan eikä esim. oleta, että toinen ihminen poistaa pahan olon jollain maagisella tavalla tai että toinen ihminen on vastuussa niistä tunteista, joita kullakin hetkellä tuntee. Ymmärtää, että tunteet ovat vain tunteita, ei enempää eikä vähempää. Osaa tunnistaa oman temperamenttinsa ja omat kipukohtansa. On miettinyt läpi lapsuudenkokemuksensa ja miten ne ovat vaikuttaneet omaan persoonaan ja vuorovaikutustaitoihin ja käytökseen vuorovaikutustilanteissa.
on manipulointi? Minun mielestäni on manipulointia vaatia toista kertomaan lapsille, että "isä ja äiti eivät tule toimeen keskeään", jos kyse on siitä, että toinen on solminut rinnakkaisuhteen ja haluaa erota. Miksi sitä ei sitten selitetä rehellisesti lapsille? Mustaamaalaaminen ja manipulointi on eri asia kuin rehellisyys. Ei tarvitse sanoa, että isäsi/äitisi on täysi paska, mutta voi mielestäni kertoa, että isä/äiti haluaa muuttaa pois, koska haluaa elää jonkun toisen kanssa ja ottaa sitten vastaan lapsen pahan mielen ja kiukun.
Niin siinäpä pähkinä purtavaksi ?
Miksi ihminen myös avioitunut muuttuu avioliiton aikana uskottomuuden
suuntaan ?
Vaikka hän tietää ulkopuolisen suhteen vaarantavan hänen mahdollisuuttaan
perheessä ?
Onko kysymys sittenkin viettien valtakunnasta jossa sitoutumiset perheeseen
saavat väistyä ? Jokainen voi luoda oman käsityksensä asiasta lukemalla ihmisen
käyttäytymiseen erikoistuneiden asiantuntijoiden ja psykiatrien ,filosofien
mielipiteitä. Tai sitten uppoutua ihmisen käyttäytymisen ongelmaan
oman perheensä kautta ja seuraamalla suhteen historiaan ja pyrkiä
sitä kautta määrittelemään käyttäytymiseen liittyviä ongelmia parisuhteessaan.
Olipa syyt mitkä tahansa niin ennen kaikkea tapauksen jälkeen tulee seurata
omaa käyttäytymistään ja siitä syntyviä seurauksia parisuhteessanne lasten etua
puoltaen.
Uskottomuudesta puhuminen on suuri tabu perheessä siitä ei useinkaan suostuta
puhumaan ennen uskottomuutta tai saati sen jälkeen.
Usein vuorovaikutus puolisoiden kesken katkeaa kuin lehmän häntä uskottomuuteen.
perheissäkin joissa oli yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja keskusteluyhteydet
pelaavat kohtuullisesti ?
Kaikilta muilta osin paitsi uskottomuuden syyt ja seuraukset lakaistaan maton alle !
uskottomana välittänyt miettiä uskottomuuden seurauksia ja et ole panostanut vanhemmuuteesi täysillä, on aika mielenkiintoista vaatia tätä petetyltä puolisolta. Miksi vaadit toiselta enemmän kuin itseltäsi?
Ei lapsille tarvitse selittää suhteistaan kodin ulkopuolella mikäli
he eivät halua tietoa toisesta osapuolesta ,eikä senkään jälkeen mikäli katsoo
sen olevan lapselle siinä vaiheessa liian vaativa haaste .
Vanhempi voi sanoa asioiden olevan itselleenkin niin epäselviä .
Voi sanoa lapselle etten halua tuoda keskeneräisiä aikuisten asioita lapsen tietoon .
Ja ne eivät mitenkään liity lapseen ,Vasta kun tilanne kärjistyy avioeroon
on hyvä kertoa lapselle lyhyesti tilanteen joka johti muutokseen.
Jos lapsi on murrosiässä ja hän kysyy erikseen tietoa voi kertoa jos näkee
trapeelliseksi tai sanoa ettei halua keskustella äidin ja isän välisistä asioista
vielä !Voi sanoa ettei halua tuoda esiin asioita jotka kuuluu aikuisten välille.
Vasta sitten on hyvä lapsellekkin kertoa tilanne jos aikuiset yhdessä päättävät
kertoa tilanteesta !
Kyllähän on selvää pienelle lapselle riittää kun kertoo vain että äidillä isällä
on kahdenkeskisiä vaikeuksia jotka ei johdu lapsesta samoin voi kertoa
murrosikäisellekkin lapselle !Voi kertoa ettei ole vielä valmis tuomaan esiin
äidin ja isän välisiä asioita !
Sitten kun ollaan erossa voidaan yhdessä päättää jos suhde on niin toimiva
mitä asioita tuodaan lapselle esiin ja tällöin yleensä jo toinenkin osapuoli
on valmis kertomaan uudesta suhteestaan . Kysehän on usein vielä kolmannesta
osapuolesta joka myös haluaa tuoda esiin kiintymyksensä lapsen isään tai äitiin .
Mielestäni kun tästä tilanteesta syntyy riitaa voi kertoa lapselle
ettei äiti ja isä nyt tule toimeen keskenään ,
Voi selittää kysessä olevan aikuisten asian josta he eivät vielä halua
puhua lapselle kun eivät vielä ole yhdessä selvittäneet tilnannetta .
Tämän jälkeen vasta voi tuoda esiin lapselle kodissa muuttuneen tilanteen
mikäli puolisot päätyvät kertomaan asiasta joka johti lapsenkin kannalta
muutokseen avioeron kautta !
Tottakai oikea tapa on kertoa että toinen haluaa muuttaa pois koska haluaa elää jonkun toisen kuin isän/äidin kanssa. Siis tämä on oikea tapa jos näin on että toinen jatkaa suhdetta/elää sen rinnakkaissuhteen kanssa eron jälkeen.
Kuitenkin usein se ero tulee pettämistapauksen jälkeen jolloin tämä rinnakkaissuhde on jo kuollut ja kuopattu tai onkin ollut vain lyhyt yksittäinen juttu.
Jos rehellisyyttä vaaditaan niin onko sinusta asianmukaisesti toimittu (rehellisiä kun halutaan olla) että ensin äiti kertoo että isällä on ollut/on toinen nainen ja sitten isä kertoo että hänellä on/on ollut toinen nainen koska äiti ei halua seksiä yhtä usein kuin isä. Näinkö pitää toimia että selitetään lapsille kaikki juurta jaksain kun kerran rehellisiä ollaan? Vai tehdäänkö niin että syyllistetään se pettänyt osapuoli eikä selitetä lapselle ollenkaan sitä miksi näin on?
Eiköhän kuitenkin ole ihan riittävän raskasta sulateltavaa lapselle siinä erossa, miksi pitää vielä hämmentää lasta sellaisilla asioilla jotka hänelle eivät varsinaisesti kuulu.
Ja oletko koskaan kuullut teini-ikäisestä joka haluaisi kuulla vanhempiensa seksielämästä? Liika informaatio on tässä asiassa vain kiusallista eikä suinkaan helpota lapsen oloa mitenkään.
Täällä puhuttu paljon siitä miten pitäisi asettaa lapsen etu omien tarpeidensa edelle ja tarkoitetaan ilmeisestikin että pettäjän olisi pitänyt tehdä näin. Kyllähän asia on näin, mutta tämä tarkoittaa myös sitä että petetyn osapuolen on myös asetettava lapsen etu omien katkerien tunteidensa edelle ja oltava aikuinen ja vanhempi lapselleen. Lapsen etu on kuitenkin se että hän tietää molempien vanhempiensa rakastavan häntä vaikkeivät enää keskenään haluaisikaan olla parisuhteessa.
Mitä ihmettä tästähän juuri on kyse kuinka kertoa ja mitä tulee kertoa
lapsen etua vaalien !
Ei tarvitse selvittää seksuaalielämäänsä lapselle.
Mutta kun muuttaa pois on tilanteita joissa on uusi suhde on jo aluillaan
joissa on kyse ihan yhteisestä päätöksestä jakaa elämä tästä eteenpäin
äidin tai isän uuden rakkauden kanssa .
On monta perhettä ja tilanteet eivät ole täysin samankaltaisia.
Uusi suhde voi olla myös vakavakin ja pysyvä !
Silloin lapselle voi sanoa pitävänsä tästä ihmisestä niin paljon
että he halusivat muuttaa yhteen ja tuleehan se pitäminen esiin jo
silloinkin vaikkei puhu kun lapset tapaavat isän tai äidin uuuden
ihmissuhteen.Voihan myäs sanoa ettei se vähennä lasta kohtaan pitämistä
vaikkeivat vanhemmat enää samalla tavalla pidä toisistaan mitä ennen ja
sen myös lapsi huomaa jo itsekkin .
Taasen jos on kyse suhteesta jossa lapset eivät ole mukana ,ei myöskään
tarvitse mainita mitään .
Ei ole kyse liiasta informatiosta vaan aikuisen vastuusta siltä osin mikäli
uusi suhde vaikuttaa myös lasten elämään.
a) en vastannut edellisessä viestissäni sinulle, vaan kirjoittajalle joka peräsi rehellisyyttä
b) juurihan sanoin että jos eron jälkeen pettänyt osapuoli jatkaa suhdetta tämän kolmannen osapuolen kanssa ja varsinkin jos elävät yhdessä, lapsille pitääkin kertoa asioiden oikea tila ja se että toinen vanhemmista on päättänyt jatkaa elämäänsä jonkun muun kuin sen toisen vanhemman kanssa
c) jos taas ero tulee uskottomuuden vuoksi, mutta tämä ns rinnakkaissuhde ei jatku eron jälkeen, kenelle on hyötyä ja onko lapsen edun mukaista tietää eron syistä muuta kuin se että isä ja äiti eivät halua enään jatkaa yhdessä asumista?
d) liialla informaatiolla tarkoitin sitä, ettei ole mielestäni tarpeellista tietää sen paremmin vanhempiensa keskinäisestä seksielämästä (tai sen puutteesta) kuin toisen vanhemman ns syrjähypyistäkään.
määrite. Olet tainnut ottaa selvää ja ajatella paljon asiaa?
Tiedätkö mikä on suurin ongelma? Se että todellisuudessa harva jaksaa tai on kiinnostunut näistä asioista ylipäätään.
Missä me voimme näitä oppia? Ei niitä koulussa eikä kotona opeteta. Ei edes työpaikoilla. Miehet inhoavat tätä ”ihmissuhde roskaa”. Siitä olen todella murheissani, sillä kuinka moni ongelma ohitettaisiin, jos olisi edes perusasiat hallussa?
Se mikä eniten minua ärsyttää, on se, ettei olla valmiita kasvamaan yhdessä. Odotetaan että nämä vaikeat taidot on hanskassa kerralla, suorastaan ”maagisesti” meihin tulleina. Ei vaan sitä vaaditaan! Kun toinen ei ykskaks osaa, häntä syytetään ja nöyryytetään siitä.
Ei vain nöyryys riitä siihen, että ymmärretään molempien olevan ”keskenkasvuisia”, ja kummallakin on oppimista. Ei vain se rakkaus riitä tähän, sillä juuri siihenhän sen pitäisi kohdentua!
Meidän tulisi kyetä antamaan lupa toisen olla heikko, siihen että hän mokailee, ei aina ymmärrä, tekee virheitä ja lupa antaa anteeksi hänen keskeneräisyytensä. Samoin antamaan itselle lupa samoihin asioihin.
Uskallanpa väittää että tämä kypsyyden taso usein saavutetaan n. 40 – 50 -vuotiaana. Emme ehkä malta odottaa niin kauaa…
on ehkä jotain muuta kuin kilpailutilanne sen puolison kanssa.
Jos olet aikuinen otat oman vastuusi lapsiasi kohtaan. Et siis sano ”Jos et sää kerran ota vastuuta, ei munkaan tartte”.
toisen tunteisiin ja ajatteluun vaikuttamista niin, ettei kohde tiedosta sitä, että häntä ohjaillaan. Eli omat tunteet / ajatukset ja niiden ilmaisu on estetty.
Eikö totuus ole kuitenkin se, että vanhemmat eivät tulleet toimeen keskenään ja siksi he riitelivät ja löysivät jonkun muun, jonka kanssa he tulevat toimeen paremmin? Miksi muuten toinen olisi ylipäätään etsinyt muuta suhdetta?
Eli manipulointia on jos ohjaat lapsen mielipidettä siten, että puoliso oli inhottava koska ei halunnut elää kanssanne. Ohjataan lapsi ajattelemaan niin, että hän pitää puoliasi, sillä hänestä olet rakastettava (käytetään luonnollista kiintymystä aseena). Puoliso oli paha koska hän ei ajatellut niin. Jos hän ei rakastanut sinua, ei hän rakasta lastakaan. Lapsi alkaa vihata tätä lähtenyttä puolisoa, koska hän on aiheuttanut pahaa vanhemmalle ja samalla myös lapselle.
Olet oikeassa siinä, että kyllä lapselle voi rehellisesti kertoa että lähtenyt vanhempi haluaa elää jonkun toisen kanssa. Tärkeää on kuinka se asia kerrotaan. Neutraalisti ja todeten.
Kiitos oikaisusta !
uskottomuuden syyt. Syy voi olla myös se, että pettäjä ei halunnut kehittää omaa parisuhdettaan, vaan etsi mieluummin hupia muualta, toisen osapuolen psyykkiset ongelmat, itsetunto-ongelmat ym. Eli taas pakotetaan petettyä valehtelemaan.
Toisaalta: miten pettäjältä voisi odottaa kypsää käytöstä ja rehellisyyttä tässäkään asiassa, koska eihän hän ole muuteenkaan osoittanut sellaiseen pystyvänsä.
siihen johtopäätökseen, että uskoton ei ole aikuinen?
niin kuin se on. Isä/äiti haluaa lähteä, koska ei halua enää kehittää omaa parisuhdetta äidin/isän kanssa ja haluaa elää jonkun toisen kanssa. Ei tarvitse pakottaa sitä osapuolta, jota on petetty ja joka ei ehkä halua eroa, valehtelemaan.
On tietenkin hyvin ikävää ottaa vastaa lapsen surun ja vihan tunteet, mutta sellaista elämä on. Seurauksia kannattaa miettiä etukäteen, ei jälkikäteen.
tosi vahingollista käyttää kaksoisviestintää (eli sitä, että puheet ja tunteet ovat ristiriidassa). Jos isä/äiti ei halua elää enää perheensä kanssa, voi petetty kertoa ihan rehellisesti (siis olla rehellinen omista tunteistaan), että on tosi surullinen siitä ja myös vihainen isälle/äidille. Jos olisi itse halunnut jatkaa perhe-elämää, voi senkin kertoa. Mutta pitää myös sanoa, että lapsesta pidetään huolta ja että molemmat vanhemmat rakastavat lasta. Ja pitää hakea itselleen apua ja kertoa lapselle, että isä/äiti kyllä selviää tästä.
En todellakaan vaadi ?
Uskottomuutta et voi paeta ja sen seurauksia ja siitä syntyviä tunteita
sisälläsi .Voit ihan hyvin olla välittämättä seurauksista koska ne tulevat
matkassasi vaikka olisitkin uskollinen osapuoli .
Jos et myöskään käsittele asiaa mitenkään niin se jää kuin musta
pilvi varjostamaan sinun tulevaa elämää kuin myös hänen joka on pettänyt
sinua joutuu kohtaamaan omat tekemisensä ja käsittelemään syitä ja seurauksia
elämänsä varrella.
Lasten osalta nämä seuraukset tulevat käsittelyyn joka tapauksessa.
Puhuin uskottomuuden käsittelystä juuri siitä syystä kun tällaiset tapaukset
jäävät vaivaamaan mieltä pitkäksi aikaa jollei saa tasapainoa tilanteeseen
johon jouduit tahtomattasi.
Uskottomuutta olisi hyvä kästellä jo etukäteen ja pohtia yhdessä tilannetta
mikäli tämä osuisi kohdalle ja myös seksuaalisuutta välillänne onko se teille
molemmille antoisaa ja riittävää .
Voisit paremminkin kertoa lapselle vaikka olenkin ollut vihainen isälle
ei se ole vihaa sinua kohtaan vaan isääsi !
Lapsi kyllä näkee kuinka vihainen olet asiasta isälle ja pelkää tätä
sinun tunnekohua ja tästä syystä sinun tulee rauhoittaa lasta ja ottaa
syliin. Ja ennenkaikkea muuttaa tätä vihan tunnetta sisälläsi ja käsitellä
sitä jonkun ystäväsi tai ulkopuolisen ihmisen kanssa jotta lapsi voisi elää
vihasta vapassa ilmapiirissä kotona ja näin turvallisuudentunne lisäntyy
lapsen sisällä .Käsittelemällä asiaa vihan tunne laantuu,
Yksi hyvä konsti on mennä metsään ja purkaa raivonsa ja vihansa siellä.
uskottomuutta puolustavalta. Kehotan sinua hoitamaan vain omat asiasi ja miettimään tosi tarkkaa omaa tunteidensäätelykykyäsi, jos uskottomuus on mielestäsi rakentava ratkaisu parisuhteen ongelmiin. Miten et osannut käyttää näitä hienoja esittelemisäsi konsteja estämään omaa uskottomuuttasi?
vaadit, jos sinä sanelet, miten petetyn pitäisi käyttäytyä. Miten ihmeessä olet ajautunut uskottomuuteen, jos väität osavaasi miettiä toimintasi seurauksia?
hiustenhalkomista. Toki syy eroon voi olla mikä tahansa. Nyt oli kyse siitä että kuinka paljon sitä omaa tunnekuormaa, pettymystä, vihaa tmv. voi kaataa lapsen niskaan?
Lapsella on oikeus säilyttää myös se positiivinen kuva vanhemmastaan. Kun hän on kyllin kypsä käsittelemään monimutkaisia ihmissuhde käsitteitä, kyllä hän lopulta sen oman mielipiteensä muodostaa.
Lapsen kannalta on siis pidettävä huolta, että tuo lähtijä saa rauhassa muodostaa omanlaisensa suhteen siihen lapseen. Sitä ei pidä mennä estämään esim. lapsen tunteita ohjailemalla. Lapsi on siis se keskeinen, ei se, mitä mieltä me ollaan kenenkin moraalista itsetunnoista yms.
Lasta suojellaan siinä määrin kun se turvaa hänen kehityksensä. Aikuista ei näin tarvitse suojata. Ei lapsi ole valmis liialliseen rehellisyyteen, kuin vasta aikuisena. Sinä voit olla rehellinen, kunhan vaan olet ensin itsellesi rehellinen. Pahantahtoisuus ei ole yhtä kuin rehellisyys!
se hyvä tapa toimia. Lapsen turvaaminen on ensisijaista.
Olen tässä yhtä mieltä kanssasi.
Ehkä otit liian henkilökohtaisesti nämä jutut?
Eihän täällä ole ollut kyse uskottomuuden puolustamisesta vaan lapsen oikeuksien puolustamisesta! Sinä ja sinun lapsesi olette kaksi aivan eri henkilöä. Sinulla on velvollisuuksia hänen kasvattajanaan, ei pelkästään puolisollasi.
on monesti täällä puhunut siitä miten hän iski kyntensä varattuun mieheen. Se jos joku on tosi petollista toimintaa. En luottaisi tuollaiseen henkilöön lainkaan.
mutta jos sinulla on tarve käydä henkilökohtaisuuksiin, se kertoo että olet heikoilla. Tarkoittaa että tunteet ovat ottaneet nyt vallan sinusta etkä sinä ohjaa tunteitasi.
Siinä suhteessa kyllä että hän ei ole osannut käyttää rakentavampaa ratkaisua suhteessa puolisoonsa. Suhteessa lapseen hän voi siitä huolimatta olla aikuinen…
Nyt menet alueelle joka ei sinulle kuulu ?
Minkä ikäinen olet vai jäitkö alakynteen ?
Raukkamaista toimintaa ?
Kehoittaisin sinua keskittymään lapsiisi !
Oletko tullut keskusteluun vain arvostelemaan toisten mielipiteitä
vaikka niitäkin voi arvostella ,mutta asiallisesti kiitos !
Kehoittaisin sinun laittamaan oman ketjun pystyyn jossa selvitätte
samanmielisten kanssa omia ratakisujanne ja mallejanne asiasta.
Mutta voinpa poiketa arvostelemaan sinuakin ?
Jäin miettimään mitä itse asiassa haet lapsesi parasta vai kostoa
ja vihaa joka yltää jo palstalla oleviin ja heidän henkilökohtaisiin
ratkaisuihin .
Vastuu ei siirry mihinkään vaikka liitto särkyykin olit se särkevä osapuoli
tai et.
Kerro kuinka siirrät vastuun avioerosta puolisollesi ?
Silloin kun ryhdyt avioeroon teet päätöksen josta olet
myös lain edessä vastuussa sinutkin tuomitaan eroon puolisostasi.
Ja sinun tulee noudattaa tästä erosta syntyviä päätöksiä myös.
Kun olette avioerossa teidän yhteiselämä lain mukaan loppuu siihen
eropäätökseen jonka allekirjoitat.
Mutta tämän avioeronkin jälkeen sinulle jää edelleen vastuu lapsistanne
johon kuuluu toimiminen lapsen etua katsoen ja puoltaen .
Silloin et voikaan poistaa vain puolisoa kuviosta ,vaan joudut toimimaan
tässä tilanteessa harkiten ja vastuullisesti myös erossa olevaa puolisoa
kohtaan sillä hän ei ole enää miehesi vaan lastesi isä.
Kohtele häntä silloin lastesi isänä ja toimi sen mukaisesti .
Aviopuolisona sinun ei tarvitse kuten ei häneenkään sinua vaimona kohdella.
Tunne-elämän vaikeudet jäävät teidän omille harteillesi ,ei enää puolisoiden.
Kun olette avioerossa ette saa puuttua toistenne yksityiselämään .
Ainoastaan lasta koskevissa asioissa voitte ottaa ex-puolisoonne yhteyttä.
Tästä syystä et voi enää siirtää vastuuta erostanne uskottomuuden varjolla miehellesi
sillä se raukeaa kun haette avioeroa.Sinulla ei ole enää miestä on vain ex-puoliso
ja lastesi isä.
Ainoastaan toisen ex-puolison suostumuksella voitte viettää aikaa toistenne
seurassa .
hyvin purkaa täällä palstalla. Eipä ainakaan vahingoita lapsia.
Opettele kirjoittamaan vähän selkeämmin, jos kirjoituksistasi välittyisi silloin muillekin joku pointti. Nyt ne ovat vain sekavaa sähellystä.
että sinulla on kovinkaan paljon perusteluita arvosteluun. Uskoton salailee, valehtelee ja manipuloi: ei siis osaa hoitaa asioita aikuisen lailla rakentavasti, vaan ajautuu omaa tyhmyyttään uskottomuuteen. Ei osaa ajatella oman toimintansa seurauksia eikä myöskään osaa suhtautua puolisoonsa empaattisesti. Millä lailla olisit siis oikeutettu arvostelemaan toisten ajatuksia ja mielipiteitä?
kaikille niille uskottomille, jotka kertovat kuinka petetyn pitäisi toimia. Kerronpa minäkin puolestani, kuinka uskottoman kannattaisi toimia.
Jos minä olisin ollut uskoton, olisin varmasti tuntenut syyllisyyttä pettäessäni puolisoani, jota olen ainakin omien sanojeni mukaan rakastanut. Olisin harkinnut tarkoin, missä tilanteessa asiasta kertoa: olisin luultavasti varannut ajan parisuhdeterapeutille ja kertonut asiasta tämän kolmannen ihmisen läsnäolessa. Olisin luultavasti tuntenut suurta huolta puolisoni jaksamisesta ja ottanut itse suuremman vastuun lapsista ja auttanut puolisoani hakemaan apua. Jos olisin halunnut erota, olisin jäänyt kotiin ja selvittänyt asioista puolisoni kanssa niin kauan, että hänkin on sopeutunut ajatukseen erosta. Ja ennen kaikkea: olisin tutkinut omaa sisintäni ja omaa käytöstäni ja kantanut oman vastuuni sekä ollut mahdollisimman rehellinen puolisolleni. Mutta hupsis: jos uskoton osaisi toimia näin, hän ei varmaan olisikaan uskoton, koska parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja omien virheiden näkeminen tekee yleensä aika nöyräksi. Ja sen jälkeen on aika vaikea sanoa, että "olin uskoton, koska sinä..."
Tai sitten et pitänyt lukemastasi ?
Jos sinulla on vain vaihtoehtona vihan purkaminen palstalla
ainoana keinona vihan hallintaan, niin ei kuulosta hyvältä !
Ja kun muka voit purkaa vihaasi palstalla ,niin välttyy vahingoittamasta
lasta omalla vihallaan ?
Mitäs sitten teet jos palsta on suljettu, keneen kaadat
vihasi tämän jälkeen ?
Parempi keino on mennä metsään ja huutaa vihasi taivaan tuuliin .
Onko sinulla vaikeuksia ottaa vastuu lapsistasi ilman miehesi
paikallaoloa ?
Kun eroat sinulla ei ole enää aviomiestä .
Tilanne uskottomuudesta raukeaa avioeron myötä .
Ette ole vastuussa toistenne tekemisistä ainoastaan raha-asioiden
ja yhteisten lasten hoidosta , kunnes olette selvittäneet riitatilanteet
enää yhteiset lapset ja vanhemmuus jää jäljelle entisestä
liitosta .Ei edes uskottomuutta, koska sen joudut yksin käsittelemään
muulla tavoin.Eron myötä ei enää ole syyllisiä ,vaan erillinen elämä.
Mielestäni on kyse muustakin kuin miehesi ongelmasta !
Sinulla ei ole aviomiestä eron jälkeen mutta lapsilla on yhäkin
isä ja äiti .
uskoton, mutta kommentoisin tuota hiukan.
Tämä ketju käsittelee sitä, kuinka lasten näkökulmasta voisi hoitaa sen, kun toinen puolisoista paljastuu pettäjäksi. Yhtä hyvin mielestäni nämä ohjeet ovat hyviä, oli sitten kyseessä vaikka ihan tavallinen ero, joku traumaattinen tapahtuma perheessä jne.
Silloin jos toinen vanhemmista, syystä toisesta, ei kykene toimimaan lapsen edun puolesta, silloin toisen on huolehdittava lapsesta. Eli lapsesta ei tehdä kiistakapulaa!
Jos tuntuu siltä, ettei itse kykene tai jaksa, on haettava kiireesti apua siihen. Onhan se oma jaksaminen tärkeää, kun ei enää saa apua tai tukea siltä toiselta vanhemmalta.
Ymmärrän että kun on paha olo, niin ei se piilossa pysy. Sen saa näyttää, mutta miettien sitä, ahdistuuko lapsi seuratessaan sitä vieressä. Lapsen hätä voi olla kohtuuton. Tätä hätää ei voi vierittää sen toisen vastuulle, koska hän ei ole paikalla!
Voihan olla että se uskottomuus on ollut seuraus siitä, että muutoinkin on suhteessa mennyt huonosti? Voihan olla että se pettävä puolisoa on ollut heikko vanhempi jo aiemmin kuin hän aloitti seksuaalisen suhteen?
Se että harrastaa seksiä ei huononna vanhemmuutta silloin, jos se on toiminut ennenkin pettämistä.
Uskottomuuden taustat ovat hyvin moninaisia. Näppituntumalla sanoisin että pahimmat tilanteet syntyvät kun suhteessa on ollut ongelmia joita on yritetty paeta solmimalla ulkopuolinen suhde. Jostain syystä tuo uskottomuus nousee ylimmäiseksi peittäen alleen ne todelliset ongelmat. Riidat ovat rajuja ja repiviä. Kumpikaan ei halua nähdä sitä, missä mätti pahiten.
Toinen ”laji” on kun suhteen perusta on ollut jo alkaenkin hatara. Sitten käy niin että toinen tapaa sen, johon todella rakastuu. Hyljätyn tuska voi olla kamala, hän on voinut omasta puolestaan ollut hyvinkin rakastunut. Riippuen luonteesta hän reagoi voimakkaasti, se voi olla vihaa, masennusta, jne. Syyttely on tavallista, ja tässä kivussa voi lapset olla aseena vuosia.
ei suinkaan pääty avioeroon, vaan valitettavasti uskoton joutuu elämään tekojensa kanssa loppuelämänsä. Syyllisyys ei poistu mihinkään avioeron myötä. Jos uskoton todella haluaisi ottaa vastuun teoistaan ja selvittää asiat petetyn kanssa, täytyisi varmaankin mennä pariterapiaan. Mutta pettäjälle voisi tulla siellä paha mieli, koska pariterapiassa pitäisi pystyä käymään läpi omaa käytöstään, motiivejaan ja ottaa myös vastaan petetyn puolison tunteet. Ei oikein sovi kuvioon, jos parisuhdekuvioiden selvittely on sillä tasolla, että "petän ja minulla on oikeus siihen, koska sinä teit sitä ja tätä". Kannattaisiko kuitenkin yrittää elää niin, että ei tallo muiden ihmisten oikeuksia toteuttaessaan omia narsistisia tarpeitaan?
ymmärrä, miten uskottomuus voisi kenenkään mielestä olla ratkaisu parisuhteen ongelmiin? Jos esittää oman uskottomuutensa syyksi huonon parisuhteen, eikö tärkeä kysymys olisi silloin, miten omaa parisuhdetta voi parantaa? Kolmas osapuoli ei varmaankaan tuo mitään apua parisuhteen ongelmiin, vaan keskiössä pitäisi olla se pari, jolla on ongelmia.
Avioeroprosessi sujuisi huomattavasti helpommin ilman uskottomuussotkuja. Eikö teillä ole minkäänlaista empatiakykyä ja kunnioitusta puolisoanne kohtaan?
ilmaisusi ja suomen kielesi on kovin ontuvaa. Jos suullinen ilmaisusi on samantasoista, en ihmettele, että valitset parisuhdeongelmien ratkaisuksi uskottomuuden.
keskittyä selvittämään ensin oma pääsi ennen kuin annat täällä muille "hyviä" neuvoja. Otan neuvoja vastaan ihmisiltä, joilla tiedän olevan jotain annettavaa. En usko, että olet siinä asemassa, koska tunnut olevan niin hukassa itsesi kanssa.
Kyllä, siinä puhut asiaa, että näinhän se olisi parasta tehdä. En kiistä sitä.
En puhu omasta puolestani vaan yleisesti. Itse toimin juuri noiden periaatteiden mukaan.
Lähden nyt vain tilanteesta, jossa on käynyt näin. Mitä sitten voi tehdä? Eikö reaalielämässä näin usein käy?
En tiedä mutta ehkä edellinen kirjoittaja ajoi takaa sitä, että se viha on hyvä purkaa mutta oikeaan kohteeseen. Voin olla väärääsikin.
Saat olla äkäinen ja vihainen, ei siinä mitään.
En vain ole se kohde, joka toivoisit minun olevan. Ehkä meidän elämäntilanteet eivät sittenkään ole samankaltaiset? Enkä ikävä kyllä voi vastata syytöksiin, sillä en ole miehesi enkä hänen rakastajattarensa.
Jos haluat purkaa kiukkuasi, niin pura se jonkun asian kautta.
Niin, olen aloittanut tämän suhteen toisena naisena. En vain osannut olla sellainen ja jouduin miettimään tarkoin, kuinka ratkaisen tuon ongelman. Avoimuus oli minun ratkaisuni. Näin vain eivät kaikki tee.
Olen ollut myös se petetty osapuoli, joskin en ihan tavalliseen tapaan. Olen elänyt avoimen avioliiton, jossa on taas ihan eri pelisäännöt.
Mutta ihan ok on jos purat sitä vihaasi täällä. Voit aloittaa vaikka uuden ketj
Jokaisella on kyky arvioida itse mitä neuvoja tai neuvottomuutta
ottaa vastaan.Mikähän huoli sinulla on siitä kun olet eronnut
ikävästä lastesi vanhemmasta edes huolehtia kantaako hän syyl-
lisyyttä omista teoistaa sehän on hänen elämänsä avioeron
jälkeen jota et voi ohjata suntaan tai toiseen.
Ja taasen jos saat miehesi tai naisesi mukaan pariterapiaan
selvittämään tilannetta niin sehän on vain hyvä asia teidän
kummankin kannalta.Valitettavasti pariterapiassa ei etsitä
syyllistä vaan tapaa selvitä ikävästä tilanteesta eteenpäin.
Ja muita asioita jotka ovat esteenä toimivalle parisuhteellenne,
lisäksi haetaan mahdollista ratkaisua uskottomuusongelmaanne.
Ja avioeron myötä uskottomuusasia raukeea ja olette kumpikin
vapautettu toistenne kahleista ja voitte jatkaa elämäänne
eteenpäin kumpikin omaan suuntaan .Silloin ei ole enää syyllisiä
kun itse voit valita onnesi suunnan .
Lapsista teille jää kuitenkin yhteinen vastuu ilman syyllisiä.
Niin ihan aikuisten oikeasti ketjulla pyrittiin tuomaan esiin
lasten oikeuksia ja etuja tilanteessa jossa perheessä on uskottomuutta.
Taitaapa lasten edut jäädä täälläkin toisten jalkoihin niin miksikä
ei elävässä elämässäkin?
Vaikeatahan se on jos viha ja omat vaikeudet jylläävät sisällä
jos puoliso pettää tai on erotilanne päällä.
Mutta usein ottamalla lapsen tai lapset syliin saa itsekkin lohtua
kun silittää pientä päätä ja lukee vaikka satukirjoja .
Tai isompien lasten kanssa leipoo pullan tuoksua kotiin .
Silloin kun kuuntelet lasta elämä pysähtyy ja tiedät syyn miksi
jatkaa eteenpäin vaikeuksista huolimatta ?
pettäjä on pettäjä loppuelämänsä. Siitä ei pääse mihinkään, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Pariterapiassa joutuu kasvokkain itsensä kanssa ja tämä vastuunkanto tuntuu kokonaan puuttuvan sinulta ja kaltaisiltasi. Omaa uskottomuutta ei voi kaataa kenenkään toisen päälle. Se on omaa keinottomuutta ja kypsymättömyyttä.
aikuisten oikeasti kirjoitetaan lasten hyvinvoinnista, niin pettäjät voivat katsoa peiliin. Jos kantaa todella huolta siitä, että omat lapset voivat hyvin, niin kantaa varmaan myös huolta sen toisen vanhemman hyvinvoinnista, koska se vaikuttaa suoraan lapsiin. Miksihän tällaista vastuunkantoa harvoin näkee? Onkohan kyseessä se, että empatiakyvyssä on pahoja puutteita?
vastuussa siitä, mitä tekee lapsilleen ja lasten vanhemmalle. Et sinä syyllisyyttä pakoon pääse. Se on sinun kannettavanasi loppuelämäsi.
hurskastellaan sitä, kuinka loistavia vanhempia pettäjät ovatkaan, niin miten pettäjä ottaa mielestänne huomioon sen, että petetty osapuoli on lasten vanhempi ja lasten vanhemman hyvinvointi vaikuttaa suoraan lasten hyvinvointiin? Vastuullisena vanhempana pettäjän pitäisi siis kantaa tämäkin vastuu ja suunnitella keinot sen varalta, että petetty menee tosi huonoon kuntoon.
Olisikin tosi kiva kuulla etenkin Tabuparilta, miten olet kantanut tämän vastuun? Millä lailla olet turvannut puolisosi hyvinvoinnin vaikeassa tilanteessa? Miten olet tukenut puolisosi itsetuntoa, niin että hän selviää pettämisen aiheuttamasta tuskasta ja pystyy hoitamaan vanhemmuuttaan? Millä tavoin selität puolisollesi oman uskottomuutesi?
koittaa itse aina, kun tulee tarve pettää. Silloin kun kuuntelet lasta, elämä pysähtyy ja tiedät syyn, miksi ei kannata pettää. Voit silittää pientä päätä ja lukea vaikka satukirjoja ja pullaakin voisit leipoa.
Kuule eron jälkeen teidän avioliittonne mitätöidään ja teidän
väliset uskottomuudetkin ovat historiaa .
Jos pettäjä on pettäjä elinikänsä entä sitten anna vain olla
eihän se ole sinun syysi kuinka hän eronne jälkeen elämäänsä
jatkaa.Esimerkkinä aviopari jossa Virolaiset elivät elämänsä
toisiaan rakastaen ja arvostaen ja kuten hyvin tiedetään avioliitto
ei alkanut hyvien tähien ja moraalin alla.
No tapansa kullakin manata puolisolleen epäonnea !
Jääköön se sinun harmiksesi loppuelämääsi !
Niin ja ne lapset voit kaikesta tästä huolimatta ottaa syliisi
oli heidän isänsä tai äitinsä kuka tahansa.Ja lisäksi voit todeta
itse valitsit haluamasi puolison itsellesi ja isän lapsillesi joten sitä saa mitä itse tilaa ja tällä kertaa .. valitsit itse ?
Ketä puolisoa ja mistä tuskasta nyt kyllä menee jo yli hilseen
mutta ei se mitään koitan ymmärtää ?
en todellankaan tilannut uskottomuutta eikä se vastuu kuulu minulle. Ja tiedoksesi: ei avioliitto mihinkään mitätöidy ja kaikki, mitä sen aikana on tapahtunut, on edelleen olemassa. On kyllä tosi ikävää ajatella, että on valinnut lastensa isäksi arvottoman ja epäkypsän ihmisen, joka ei ansaitse vanhemmuuttaan.
ole puolisoa, niin yritäpä kuvitella itsesi siihen asemaan, että sinulla on pettäjä ja sinulla on puoliso. Miksi kirjoitat uskottomuudesta, jos et siitä mitään tiedä?
Minulla on omat kokemukset petetyksi tulemisesta mutta en mitenkään
ymmärrä sinun katkeruuttasi ja vihaasi tätä lapsesi isää kohtaan.
Onko erostasi pitkä aika tai tilanteesta jolloin koit uskottomuutta.
Olen myös ollut avioliitossa ja eronnut aikoinaan .
Erosimme omasta tilanteestamme sovussa ja sovimme lapsemme
asemasta ihan yhteisin sävelin.Uskottomuuttakin suhteessamme esiintyi
tosin vasta ihan eron kynnyksellä !
Täytyy vain todeta meidän toimivan näissäkin tilanteissa eri
tavoin.
Oman erotuskani käsittelin omassa elämässäni kuten ex-miehenikin.
Lisäksi voin todeta kaikesta tilanteesta joita välillämme oli
erovaihetta kesti 2 vuotta ,siinä välissä myös uskottomuutta.
Uskottomuuden totean johtuvan tilanteesta jossa välimme
etääntyivät .
Voin itse todeta mieheni olleen fiksu ihminen ja hyvä vanhempi
lapselleni eikä arvostukseni häntä kohtaan ole laskenut .
Meillä oli vaikeuksia joiden yli emme kyenneet menemään vaikka
kävimme perheterapeutilla niin päädyimme yhteisymmärryksellä
avioeroon.
Mielestäni olet jumittunut kiinni mieheesi etkä tunnetasolla
kykene jättämään häntä vaikka syytä olisikin.
Tämän vuoksi laitat miehesi tilanteet koko ajan lapsen etua käsittelevän
asian edelle.
Jos olet jo eronnut sinulla ei ole enää mitään oikeutta entiseen
mieheesi vaimona ?
Sinulle tekisi hyvää jos keskittyisit omaan elämääsi ja sen muuttamiseen
koska tunnut olevan noin tyytymätön mieheesi tai ex-mieheesi.
Sinulle jää vain yhteiset lapset !
Vielä kerran jos olet noin tyytymätön valintaasi ja olet
lisäksi avioliitossa niin miksi odotat kädet pystyssä apua ?
Voit itse vaikuttaa elämäsi suuntaan jos vain tahdot !
Jos katsot miehesi olevan surkea puoliso sinulle niin laita
ihmeessä kiertoon kun on jo siellä ollutkin niin joku sieltä
poimii omiksi vaivoikseen.
Ps.Oletko ajatellut pääset miehestäsi eroon jo peräti vuoden sisällä.
Jokin ei nyt mene minun jakeluun kun kerran on noin surkea
elämä niin hyvä ihminen ota se avioero .
Mikä estää sinua eroamasta huonosta ja kelvottomasta suhteesta
jossa katsot ettei miehesi kykene edes isän roolia täyttämään ?
mitä ajat takaa.
Haluat kääntää näkökulmaa toiseen suuntaan, eli kuinka pettäjän tulisi huomioida lapsensa?
Sehän varmaan riippuu ihan siitä mikä varsinainen syy oli. Hänelle tietysti pätee ihan samat ohjeet, että ne keskinäiset välit on syytä selvittää kahdestaan. Ei siis lapsen kuullen. Seksielämä nyt vain ei kuulu etenkään pienille lapsille.
Jos uskoton osapuoli ei halua erota, on yhdessä sovittava, kuinka asian käsittelyä jatketaan. Molemmat voivat kertoa lapsille, että äidillä ja isällä on ongelmia mutta ne selvitetään. Mennäänkö yhdessä terapiaan vai koetaanko selvitellä itse jne.. Kumpikin rakastaa lasta siitä huolimatta.
Jos uskoton osapuoli on sitä mieltä, että hän haluaa erota, kyseessä on siis eroprosessin aloitus hänen aloitteestaan.
Tällöin hänen on huolehdittava lasten osuus omalta puoleltaan, ilman että toinen häiritsee sitä. Paras tilanne on se, että molemmat vanhemmat sopivat yhdessä siitä, mitä ja kuinka lapselle kerrotaan erosta.
Jos uskoton osapuoli häipyy, se on hylkäämistä.
Uskon että syynä voi olla voimakas syyllisyyden tunne. On ihmisiä jotka eivät kykene käsittelemään syyllisyyttään vaan he ”halvaantuvat” ja muuttuvat toimintakyvyttömiksi. Ulospäin tämä saattaa näkyä välinpitämättömyytenä. Asia vain pahenee jos häntä syytellään vielä lisää, hän siirtyy voimakkaaseen puolustautumiseen ja lopulta lukkiutuu kokonaan.
On ihmisiä jotka vaativat aikaa omien tunteiden käsittelyyn tahollaan. Voi olla että hänellä on ristiriitaisia tunteita, eikä hän pysty välittömästi sanomaan, miksi toimi niin kuin toimi. Tämä tuntuu olevan monen miehen malli.
Siihen voi kuitenkin luottaa että ennemmin tai myöhemmin hän joutuu käymään nämä tunteensa läpi, etenkin suhteessa lapsiinsa. Eronnut osapuoli vain ei sitä pääse näkemään.
Jos uskollinen osapuoli haluaa erota, hän käynnistää eroprosessin.
Yleensä se pahin virhe tehdään että eroprosessi käydään liian nopeasti. Kenellekään ei jää aikaa sopeutua muutokseen. Kun shokkivaihe kestää muutaman kuukauden, niin sinä aikana ei kannattaisi tehdä rajuja liikkeitä, eikä etenkään lopullisia päätöksiä. Varsinkin jos ajatellaan sitä lapsen etua!
Juu kun syyllistää toista ihmistä niin varmasti tilanne lukkiutuu
eikä päästä käsittelemään asioita.Itselläni oli osittain tällaista syyllistä
mistä mistä milloinkin aviomiestäni kohtaan jossa kaadoin pahan olon
hänen niskaan .Jos koin huonoa oloa tai naistenpäivät alkoivat
niin purin usein sen mieheeni .Hän oli hyvin rauhallinen ja huumo-rintahuinen joten selvisimme tällä hänen huumorillaan pitkälti
eteenpäin.Oli tilanteita joissa mieheni mitta tuli täyteen ja hän
lähti autoileen tai kävelemään ja kun hän palasi kotiin tilanne oli
muttunut.Syyllistäminen on ase jolla takuuvarmasti saat suhteesi
tilaan jossa toinen vaikenee lopullisesti.Kun tämä oma syyllistämislukko
oli avautunut ja pääsimme keskustelemaan meille tärkeistä asioista tilanne ja katsantokantani muuttuivat.
Kotityöt on yksi keino syyllistää puolisoa!!!!!
Aloin itse kelamaan elämäni nauhaa ja muuttumaan omalta osaltani
ja tämä oman elämäni remontti joka tapahtui mieheni muutosten
kanssa samanaikaisesti työkurssit eri paikkakunnilla käynnistivät
meille aivan uuden tilanteen josta seurauksena myös seksuaaliset
muutokset (uskottomuus) Miehenikin koki muutokset tahollaan ja
siinä tuli ihastuminen toiseen naiseen mukaan.Tästä seurauksena
riidat ja näitä riitatilanteita pyrin tuomaan esiin kuinka käsitellä
voimakkaita tunteita lapsen etua ja turvallisuutta puoltaen.
Itse päädyin usein purkamaan voimaksta eroahdistusta metsään
kun saat tilaisuuden huutaa ja raivota itsesi vapaaksi vapaudut
myös sisäisesti vihastasi.
Päädyin tähän ratkaisuun kun yhtenä iltana murrosikäinen lapsemme
huusi kurkku suorana olkaa hiljaa ei täälla voi nukkua kun selvitätte
välejänne iltaisin.
Koen kuitenkin että meidän kohdalla oli melkoisesti yhteisymmärrystä
Joten eromme siltä osin oli jo erotessa lopullisesti käsitelty .
Mutta ertuskat koimme erillämme !
Mielestäni uskottomuus ei ole se päätekijä joka niin sanotusti
saastuttaa liitoa vaan maaperä jossa toimitaan ennen uskottomuutta.
Satunnaista uskottomuuttakin esiintyy jolla ei ole niinkään tarkoitus
muttaa suhteen tilaan vaan täydentää omaa seksuaalisuuttaan.
Näistä toiveista ei kyetä puhumaan jos vastassa on täydellistä
uskollisuutta puolisoltaan vaativa tilanne .
Uskottomuus ei mitenkään ollut se syy miksi erosimme vaan tilanne
jossa koimme liian suuria muutoksia ,liian nopeasti !
Syyllistäminen päinvastoin tuhoaa liittoa sisältäpäin !
Omaa itseään tarkkailemalla löytää usein avaimia eteenpäin
tilanteista joissa itse jarruttaa paikoillaan.
Matka jatkuu vaikka eri tietä .