Yhdessäoloa on yli kaksi vuotta, josta vuoden asumme yhdessä. Rakastamme toisiamme ja puolestani voisin olla mieheni kanssa vaikka loppuelämään, (jos). Mutta en tiedä jaksaako hän sitä. En aina ole helppo ja iloinen. Lapsuudeni aikana olen kokenut psyykkista väkivaltaa, äitini on huutanut jokaisesta pikku asiasta ja niin, että aloin itkemään, pelkäsin äitiäni ja en uskaltanut kertoa sille mitään, josta se voisi suuttua. Isäni jätti meidät jo ennen mun syntymää ja me asuimme kolmestan isoäitini ja äitini kanssa. Äiti ja isoäiti riitelivat jatkuvasti ja joskus todella pahasti, mun piti oikein mennä siihen väliin, ettei tappelu alkaisi. Silloin pienenä tyttönä lupasin itselleni, etten koskaan ole niin kun äitini.... Johtuuko siitä, etten osa riidellä, jos toinen huutaa, menen lukkoon, jos itse aloitan, niin olen ilkeyden huippu!
Mutta nyt tuntuu, että se "raivohirviö" elää myös sisälläni. Jos joku asia on jotenkin "väärin", niin hermostun saman tien.Esimerkiksi siivousasioissa, minä on se joka hoitaa kaiken. Mies sanoo vaan, että "anna vaan olla, jos et jaksa, kyl mä sitten myöhemmin teen". Mutta en jaksakaan katsoa likaista asuntoakaan. Kerron joskus korottamatta ääntä, että olisi kiva, jos se laittaisi paikat kuntoon, ja kyllä se laittaa sitten, KERRAN.
Joka tapauksessa eilen oli juuri sellainen päivä, mä olin koko päivän auttamassa kaveria muutossa ja tulin väsyneenä kotiin. Miehini on istunut koko päivä tietokoneen ääressä, eikä tehnyt YHTÄÄN MITÄÄN. (Viikolla se on aamusta iltaan töissä). Sitten mun piti vielä laittaa pesukone pyörimään ja sitten silittää, koska se tarvitsee joka päivää valkoisen kauluspaidan töihin. Pyysin häntä siivoamaan edes keittiössä, mutta se ei sitten "jaksanut", silloin minulla naksahti, laitoin kyllä ensin keittiön kuntoon (en tiedä miksi, olisi pitänyt jättää siihen kuntoon), mutta sitten aloin huutaa, etten ole mikä siivoja, vaikka minulla olisikin tällä hetkeellä enemmän vapaata. Olin niin vihainen ja ahdistunut, etten tiennyt enää mihin mä "itseni pistäisin". Koko maailma näytti mustalta, itkin makuuhuonessa ja toistin vaan, etten jaksa enää tälläistä. (Tälläisiä kohtauksia tulee usein, joskus viikottain). Mies ei sanonut enää sanakaan ja oli hyvin loukkantunut, etten jätä sitä rauhaan viikonloppunakaan (silloin kun sillä olisi aikaa VAAN olla) ja tänä aamuna sanoi, että riitelemme jatkuvasti pikkuasioista, ja että se miettii jo kauan, olemmeko oikeita toisilleme vai pitäiskö pistää suhde poikki.
Minä taas en jaksa tätä kuunnella, koska minun mielestä, jos se kuuntelis vähän mitä mua niin ärsyttää (ne on hyvin pienia asioita!!!!) ja tekis ne asiat edes vähän toisin, mä olisin hyvin onnelinen ja toi valittaminen ja se riiteily loppuisi. Sitähän se toivoo?! vai?
Onkohan minulla ongelma? Mies sanoo, ettei mä osa hyväksyä, jos asiat on vähän toisin kun minä kuvittelin. Sitten pistän riita pystyyn! Sano, ettei se voi olla itse itsensä minun kanssani. Koska jos joku asia ei minulle käy, niin on piru irti.
Miten saan itseäni rauhoittumaan? Antaa vaan asioiden mennä painollaan eteenpäin.
On meillä myös paljon ihania hetkiä ja kuvittelen, että nyt mennään parempaan suuntaan ja kaikki järjestyy, silloin olen onnellinen. Mutta mies näkee asiat toisin, se sattuu todella.
Mutta nyt tuntuu, että se "raivohirviö" elää myös sisälläni. Jos joku asia on jotenkin "väärin", niin hermostun saman tien.Esimerkiksi siivousasioissa, minä on se joka hoitaa kaiken. Mies sanoo vaan, että "anna vaan olla, jos et jaksa, kyl mä sitten myöhemmin teen". Mutta en jaksakaan katsoa likaista asuntoakaan. Kerron joskus korottamatta ääntä, että olisi kiva, jos se laittaisi paikat kuntoon, ja kyllä se laittaa sitten, KERRAN.
Joka tapauksessa eilen oli juuri sellainen päivä, mä olin koko päivän auttamassa kaveria muutossa ja tulin väsyneenä kotiin. Miehini on istunut koko päivä tietokoneen ääressä, eikä tehnyt YHTÄÄN MITÄÄN. (Viikolla se on aamusta iltaan töissä). Sitten mun piti vielä laittaa pesukone pyörimään ja sitten silittää, koska se tarvitsee joka päivää valkoisen kauluspaidan töihin. Pyysin häntä siivoamaan edes keittiössä, mutta se ei sitten "jaksanut", silloin minulla naksahti, laitoin kyllä ensin keittiön kuntoon (en tiedä miksi, olisi pitänyt jättää siihen kuntoon), mutta sitten aloin huutaa, etten ole mikä siivoja, vaikka minulla olisikin tällä hetkeellä enemmän vapaata. Olin niin vihainen ja ahdistunut, etten tiennyt enää mihin mä "itseni pistäisin". Koko maailma näytti mustalta, itkin makuuhuonessa ja toistin vaan, etten jaksa enää tälläistä. (Tälläisiä kohtauksia tulee usein, joskus viikottain). Mies ei sanonut enää sanakaan ja oli hyvin loukkantunut, etten jätä sitä rauhaan viikonloppunakaan (silloin kun sillä olisi aikaa VAAN olla) ja tänä aamuna sanoi, että riitelemme jatkuvasti pikkuasioista, ja että se miettii jo kauan, olemmeko oikeita toisilleme vai pitäiskö pistää suhde poikki.
Minä taas en jaksa tätä kuunnella, koska minun mielestä, jos se kuuntelis vähän mitä mua niin ärsyttää (ne on hyvin pienia asioita!!!!) ja tekis ne asiat edes vähän toisin, mä olisin hyvin onnelinen ja toi valittaminen ja se riiteily loppuisi. Sitähän se toivoo?! vai?
Onkohan minulla ongelma? Mies sanoo, ettei mä osa hyväksyä, jos asiat on vähän toisin kun minä kuvittelin. Sitten pistän riita pystyyn! Sano, ettei se voi olla itse itsensä minun kanssani. Koska jos joku asia ei minulle käy, niin on piru irti.
Miten saan itseäni rauhoittumaan? Antaa vaan asioiden mennä painollaan eteenpäin.
On meillä myös paljon ihania hetkiä ja kuvittelen, että nyt mennään parempaan suuntaan ja kaikki järjestyy, silloin olen onnellinen. Mutta mies näkee asiat toisin, se sattuu todella.
Vastaukset 4
Vanhimmat
John Gray, Miehet ovat marsistya, naiset venuksesta-kirja! Siitä on varmasti apua teille ja kaikille parisuhtees eläville!
Kirjassa on 13.lukua
1. Miehet ovat marsista,naiset venuksesta
2. Kaikkitietävä mies ja Kodinparannuskomitea
3. Miehet vetäytyvät luoliinsa ja naiset puhuvat
4. Vastakkaisen sukupuolen motivoiminen
5. Puhumme eri kieltä
6. Miehet muistuttavat kuminauhaa
7. Naiset muistuttavat aaltoja
8. Sukupuolten erilaiset emotionaaliset tarpeet
9. Riitojen välttäminen
10. Pisteiden saaminen vastakkaiselta sukupuolelta
11. Hankalien tunteiden viestiminen
12. Tuen pyytäminen ja tuen saaminen
13. Rakkauden lumouksen säilyminen
Tuolta lisä tietoja.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524590468
Minkä takia sinä silität sun miehen paidan?
Ole kuule ihan kuin ei paitaa olisi olemassakaan. Eihän asia sinulle kuulu. Mitä paidattomampi mies sen parempi - siis sinulle.
Ja keittiön kanssa myös. Kuvittele että olet solukämpässä tai hotellissa. Jos keittiö on kamala niin se on. Jotain voi tehdä jos ehtii ja jaksaa mutta jos ei ehdi eikä jaksa niin paras on mennä maate ja huilata.
Rajoja, nainen. Ehkä tämä jätkä on se oikea tai ehkä ei. Sillä ei lopn viimitteeksi ole kuitenkaan eniten merkitystä. Tärkeintä on että olet itse itsellesi se oikea.
Kiitos siitä!
Siellä on mun ongelma, haluan että kaikki asiat kunnossa ja järjestyksessä, jaksan tai ei, huvittaa tai ei. Mies on taas ihan erilainen, se tekee kunnolla silloin kun huvittaa.
Tähän vaikuttaa myös minun tän hetkinen tilanne, olen vielä opiskelija ja valmistua pitäisi jouluna, on kuitenkin niin paljon tekemistä, etten tiedä miten saan kaiken tehtyä ajoissa. Tästä on stressi ja paha/tyytymätön olo. En saa purettua sitä mihinkään ja raivostun pikku asioista. Se taas vaikuttaa suhteeseen ja ylipäätänsä elämään. Ongelmat lisäntyvät, olo pahenee ja motivaatiota ei riitä juuri mihinkään.
anna sotkujen olla... relaa vähän. anaalikompleksisen persoonallisuuden kanssa on raskasta elää. Ei siin oo pahaa jos toista auttaa paidan silittämisessä. auttaminen on hyvästä. se on paha jos rähjää toiselle kun ei oo siistiä kun ei oo ihan pakko ihan joka päivä olla siistiä ihan tip top.