District 9- arvostelu

Henderson

District 9 on yksi niistä elokuvista, joita kukaan ei odottanut, saatikka sitten odottanut tyrmäävän katsojan vankkaan kanveesiin elokuvan loppuajaksi elokuvan jo alkaessa. Tämä tuoliin sitova teos on Peter Jacksonin tuottama ja jälki on hyvää ja puhdasta. Vaikka Jackson muistetaan tähän mennessä parhaiten hobiteista ja jättimäisen gorillan uusintaversiosta, on aika pyyhkiä pölyt pois ja avata mieli uudelle aiheelle.

District 9 selostus finnkinon sivuilla on kerrassaan masentava. Se kertoo tasapaksusta ja geneeriseen sävyn värittämästä elokuvasta, jossa rapumaiset alienit ovat maahanmuuttaja-pakolaisina Etelä-Afrikan Johannesburgissa slummialueella. Todellisuudessa suurin haaste oli astua teatteriin saatikka maksaa tästä teoksesta, mutta se todella kannatti.

District 9 lähtee rullaamaan, kun 1980-luvulla Johannesburgin ylle saapuu suuri, massiivinen avaruusalus, josta löytyy nälkäisiä, sairaita ja hauraita rapu-avaruusolentoja. Nämä olennot muistuttavat ihmistä osaksi, ja kommunikoivat varsin kekseliäällä tavalla toisilleen ja ihmisille. Mistähän ihmiset kuitenkin tietävät mitä nämä puhuvat? Osaavatko he rapua?

Alieneille järjestetään hätäisesti erittäin harmaja slummialue Johannesburgin liepeille, jossa nämä olennot asuvat 20 vuotta. Elokuva alkaa varsinaisesti, kun olentojen toimia tarkkaileva järjestö "Multi National United" eli "MNU" alkaa Afrikan toimipisteessä järkätä olennoille siirtoa toiseen paikkaan. Taustalla ovat ymmärrettävät yhteydenotot ihmisten ja avaruusolentojen välillä sekä rotujen välinen kiista, pula tarvikkeista ja rasismi. Pidetään omia puolia eikä suvaita toisiaan. Selviytymistaistelu titaanien välillä.

Elokuvan hyväsydämminen, mutta hieman hidasälyinen skottiaksentilla puhuva puhuva Wikus Van De Merwe nimitetään nokkamieheksi "MNU":n operaatioon häätää oliot armeijan tuella. Wikus hyväksyy pestin, jonka sai osaksi siksi, että on naimisissa "MNU":n johtajan tyttären kanssa.

Ihmisten ja avaruusrapujen yhteiselo ei ota sujuakseen eikä kahakoilta vältytä. Wikus tuntee pian omissa nahoissaan ihmisen todellisen pahuuden ja rotujen välisen kosketuksen. Alkaa sillanpoltto, jonka jälkeen esirippu jakaa kahtia yhä enenemässämäärin tiukasti ihmiset ja "muut" sekä Wikuksen.

Elokuva käsittelee ajankohtaisia aiheita: Rasismia, syrjintää, maahanmuuttoa, turvapaikan haentaa, eläinkokeita sekä ihmisluonnon pahuutta ja hyväksikäyttöä tavalla, joka jää varmasti mieleen.

District 9 ei tuhlaa aikaa teatterimaisiin saatikka spektaakkelimaisiin alkukliimakseihin olioiden suhteen, kaikki tuodaan katsojan nälkäisten silmien eteen heti ja se tehdään piristävällä tavalla. Elokuva, varsinkin alkupuoli on kuvattu dokumenttimaisella tavalla, joka kerrotaan jälkikäteen.

Tahditus on loistava, kaikki etenee hitaasti, mutta varmasti silti ollenkaan aikailematta tai hätäilemättä. Actionia- ja scifi-namiakin on luvassa, mutta ne ovat oikeutettuja sekä varsin nautittavia eivätkä mitään päättömiä "Varsinekkeri"-sekoiluja.

Loppukaneetiksi sanottakoon, että elokuvan liimaava voima oli juuri sen ajankohtaisuus maailmanosalta. Se toi uutta tuulta tämän lajityypin elokuville ja pystyi osoittamaan jälleen kerran ihmisen todellisen luonnon- ja halun hallita. Mikäli sadepäivänä on tylsää, koet halua lintsata koulusta tai pitää vapaapäivän töistä, liimaudu penkkiin hetkeksi katsomaan District 9:ää, et pety.

Yksi vuoden yllättäjistä.

12

1794

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nonniiin

      Ihan kivaa splätteriä, mutta ei mikään klassikko. Ja loppuratkaisu oli kyllä aika selloff: jatko-osa ja tv-sarja ovat varmasti jo kehitteillä.

      • Albiini

        Finnkinon kuvauksen perusteella meinasin jättää DVD:llä katsottavaksi, mutta sitten sattui silmään arvostelu täältä http://www.swedish-notions.blogspot.com/. Todella mainio pätkä, varsinkin kun olen hiljattain jynssänny pleikkarilla tykitystä :)

    • Kristiinaxx

      "skottiaksentilla puhuva puhuva Wikus Van De Merwe"

      No kyllä se Wikus puhui englantia afrikaans-aksentilla. Eli puhui omana äidinkielenään afrikaansia (joka muistuttaa erittäin paljon hollantia, on siitä kehittynyt) ja sitten puhui englantia, mutta aksentti kuulsi läpi. Ei tuossa skottiaksentilla ole mitään tekemistä.

      Leffasta pidin, varsinkin alun dokumentaarisesta otteesta, mutta lopun yli puolen tunnin räiskintäsessio oli turhan pitkitetty ja tylsä.

      Romanttisena nelikymppisenä naisena loppukuvat toivat tietysti kyyneleet silmiin ja "awww" -reaktion. :-)

    • Veteranfan

      Distric 9. elokuvan ohjaaja Neill Blomkamp tekee näyttävää jälkeä, hieman "Bad Taste" tyylisen Peter Jackson leffan.Ainakin samaan kategoriaan kuuluva elokuva kuin Jacksonin "Bad Taste" splatterkultti elokuva on lajissaan.Rohkealla rasismi-idealla höystetty scifiteos antaa tietoista vertauskuvaa todellisesta tilanteesta Etelä-Afrikasta.Apartheidin riivaamana tunnetussa Etelä-Afrikassa on käyty epävirallista sisällissotaa jo sukupolvien ajan.Distric 9. elokuvan nimi tulee slummialueesta,johon maahan tunkeutujat "ravut" on tungettu samoin tavoin kuin Etelä-Afrikan alkuperäisväestö konsanaan.Elokuvassa annetaan ymmärtää rasismin kaikkia haittavaikutuksia yhteiskunnassa.Vierasperäinenkin kulttuurikin voi sisältää inhimillisiä ja yhteenkuuluvia ajatuksia,sitä pitää vain oppia ymmärtämään,tässä tapauksessa ravun näköistä nilviäistä.Nämä ravut näyttävät elokuvassa todella realistisilta.Weta Workshopin työstämät ravut ovat mielestäni parhaiten luotuja muukalaisotuksia mitä scifileffoissa on nähty.On vaikea erottaa milloin on kyseessä digitaalinen- tai mekaaninentehoste.Hollywoodista ei ole tullut yhtä kekseliästä scifileffaa pitkiin aikoihin,miten jossain Etelä-Afrikassa osataan tehdään näin hienoa scifileffaa?

      TÄHTIÄ ¤¤¤¤

      • Kipu .

        Osoittaa pelkästään nykyelokuvien heikkoutta, että tätä pidetään maailmalla jopa mestariteoksena. Pelkästään juoni on täynnä aukkoja. Sen enempää paljastamatta kuin yllä: esim. miksi avaruusolennot jäivät Johannesburgiin hengailemaan eivätkä heti lentäneet pois (vrt. loppuratkaisu). Samoin Etelä-Afrikan käyttäminen tapahtumien näyttämönä on kuin katsojan mätkimistä kapulalla päähän, että eksää nyt tyhmä ymmärrä että tää on tällanen ovela apartheid-allegoria, antakaa oscareita kiitos.

        Mutta ei tämä nyt NIIN huono ollut. Kehutaan nyt sen verran, että kerrankin avaruusolennot eivät laskeutuneet Nykkiin, Washingtoniin tai Losiin.

      • aukko in my ass
        Kipu . kirjoitti:

        Juonessa olevat "aukot" ovat vain aukkoja mielikuvituksessasi.. eikö leffa saisi jättää mitään katsojalle, pitäisikö kaikki antaa tarjottimella?

        Kysyit:
        "miksi eivät heti lentäneet pois", panee miettimään katsoitko leffaa ollenkaan?

        Vastaus (spoiler):
        Heti alussa näytetään moneen otteeseen videokuvaa ja selostetaan huolella, kuinka aluksen saavuttua maahan siitä "irtosi" jonkin sortin komento-alus / hätähapseli... yrityksistä huolimatta sitä ei löydetty mistään. Asia käydään videokuvalla ja haastatteluilla läpi moneen kertaan. Se kyseinen alus on sama, kuin mikä tulee esille lopussa.. alus nousee ja linkittyy emoalukseen ja ohjaus tapahtuu siitä samaisesta aluksesta, joten ehkä ne jakavat myös virtalähteen? Ja mitäs se musta aine siinä putkilossa olikaan, minkä ympärille koko leffa punoutu? Taisipa olla erikoista polttoainetta, minkä keräämiseen meni 20 vuotta.... Ja avaruusolento sanoi monesti "Minun on käytettävä kaikki tämä polttoaine jotta pääsen nopeasti kotiplaneetalleni".. sama energianlähde / polttoaine putkilo antoi energian molempiin aluksiin. Joten emoalus ei lähtenyt alussa muualle, koska: A: Kaikki olivat sairaita, kun he saapuivat maahan. B: heillä ei ollut polttoainetta.

      • per_a
        aukko in my ass kirjoitti:

        No, ensimmäiset puoli tuntia dokumenttiosostoa oli todella hyvä, kerronta dynaamista, mielenkiinto kasvoi saamaan selville mitä tulee tapahtumaan. Mutta sitten selvästikin Peter Jackson puikkoihin. Taru sormusten herrasta -elokuvien tutut heikkoudet, pakotettu emootio ja toiminta ilman jännitettä olivat tuskastuttavan selkeästi läsnä. Kun keskellä luotisadetta päähenkilöillä oli tärkeää tunteellista juteltavaa, luotisade lakkasi kunnes asiat oli saatu sanottua. Ensimmäisessä Taru Sormusten Herrassa lakkasi vastavan kohtauksen kopiossa nuolisade. Tarina oli myös täynnä loogisuuden sudenkuoppia, minkä vuoksi oli hankala välittää mitä päähenkilöille tapahtuu.

        Se mikä tämän elokuvan pelasti oli musta huumori. Mutta miksi kukaan muu ei teatterissa nauranut?

      • wikuksella
        per_a kirjoitti:

        Wikus van de M:n aksentti oli leffan paras anti.

      • luvattoman kökkö
        aukko in my ass kirjoitti:

        Juonessa olevat "aukot" ovat vain aukkoja mielikuvituksessasi.. eikö leffa saisi jättää mitään katsojalle, pitäisikö kaikki antaa tarjottimella?

        Kysyit:
        "miksi eivät heti lentäneet pois", panee miettimään katsoitko leffaa ollenkaan?

        Vastaus (spoiler):
        Heti alussa näytetään moneen otteeseen videokuvaa ja selostetaan huolella, kuinka aluksen saavuttua maahan siitä "irtosi" jonkin sortin komento-alus / hätähapseli... yrityksistä huolimatta sitä ei löydetty mistään. Asia käydään videokuvalla ja haastatteluilla läpi moneen kertaan. Se kyseinen alus on sama, kuin mikä tulee esille lopussa.. alus nousee ja linkittyy emoalukseen ja ohjaus tapahtuu siitä samaisesta aluksesta, joten ehkä ne jakavat myös virtalähteen? Ja mitäs se musta aine siinä putkilossa olikaan, minkä ympärille koko leffa punoutu? Taisipa olla erikoista polttoainetta, minkä keräämiseen meni 20 vuotta.... Ja avaruusolento sanoi monesti "Minun on käytettävä kaikki tämä polttoaine jotta pääsen nopeasti kotiplaneetalleni".. sama energianlähde / polttoaine putkilo antoi energian molempiin aluksiin. Joten emoalus ei lähtenyt alussa muualle, koska: A: Kaikki olivat sairaita, kun he saapuivat maahan. B: heillä ei ollut polttoainetta.

        Eihän siinä ollut mitään logiikkaa että avaruusaluksen polttoaineena käytetään dna-mutaatioita aiheuttavaa ainetta. Siis se musta lieju ilmeisesti sisältää mustekalan dna:ta ja jotain kuljetusentsyymiä, ja kun sitä imppaa niin uutta dna:ta tulee haavoittuneisiin raajoihin ja kasvaa mustekalan käsi. Tavallisella bensalla on kyllä suurempi energiatiheys kuin tuollaisella orgaanisella nesteellä. Että ei tuon elokuvan juonessa ole alkuunkaan mitään tolkkua.

    • juoni oli juoni

      Oli aivan hyvä, erillainen elokuva

    • Kwaussin hyvä ystävä

      Jos joku ei huomannut, niin siinä kohdassa, jossa se olio sanoi sille tyypille, joka kävi ettimässä niitä aseita, että siinä parannushommelissa kestää 3 vuotta, niin siinä kohassa puhuttiin suomea. Olio sanoi ihan "Kolme Vuotta" mutta lisättynä sinne taakse sen oksentelu-äänet sun muut, mitä se päästelee suustaan...
      Huomasko joku muu tätä?

    • Hyi kamala

      Liian ahdistava meikäläisen makuun. En pystynyt katsomaan edes loppuun. Tosin olen harvinaisen herkkä ja empaattinen tällaisille asioille, joten en sano että sitä ei pitäisi katsoa. Ei vain sopinut minulle. Näin painajaisia siitä kohtauksesta missä päähenkilö pakotettiin sähköshokkeja antamalla ampumaan yksi rapumiehistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      135
      2266
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1019
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      907
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      776
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      747
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      159
      653
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      142
      595
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      559
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      544
    13. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      528
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      523
    15. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      158
      508
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      508
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    18. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    20. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      64
      465
    Aihe