Teksti THL:n sivuilta poimittua.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elintavat
Ruokailutottumukset kehittyvät hyvään suuntaan
Ruokailutottumuksissa tapahtuu edelleen myönteisiä muutoksia. Rasvaisen maidon ja voin käyttö ovat jatkuvasti vähentyneet ja kasviöljyn käyttö ruoan valmistuksessa on edelleen yleistynyt. Miehistä 58 % ja naisista 65 % ilmoitti harrastavansa vapaa-aikana liikuntaa vähintään kahdesti viikossa. Työmatkaliikunta on pysynyt jokseenkin ennallaan.
Suomalaisten terveys kohentunut
Terveys 2000 -tutkimuksen perusteella voitiin todeta suomalaisten aikuisten terveyden ja toimintakyvyn parantuneen selvästi viimeisen 20 vuoden aikana. Myös koettu terveys oli selvästi parempi aiempaan verrattuna. Seerumin kolesterolipitoisuus oli pienentynyt, verenpainetaso huomattavasti alentunut ja sepelvaltimotauti harvinaistunut.
Uusina haasteina diabetes ja mielenterveys
Toisaalta eräät sairaudet ja terveyttä uhkaavat tekijät olivat puolestaan yleistyneet. Suurella osalla suomalaisista aikuisista on edelleen suurentunut riski sairastua verenkiertoelinten sairauksiin ja diabetekseen. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat niiden vähentymisestä huolimatta keskeisiä kansanterveydellisiä ongelmia, joiden torjuntaan on syytä kiinnittää lisää huomiota. Nykyisin kansanterveyttä uhkaavat mm. diabetes, astma, mielenterveysongelmat ja psyykkiset oireet.
Siis ensin kerrotaan, että ravinto on hyvää ja terveellistä ja sitten kerrotaan, että ollaan entistä terveempiä, lopuksi kuitenkin kerrotaan, että suurta osaa suomalaisten terveyttä uhkaavia sairauksia on kovasti tulossa lisää. Missään kuitenkaan ei kerrota mitä ratkaisuja tehtäisiin estämään näitä uhkaavia tekijöitä vastaan. Ilmeisesti siis suositellaan edelleen lautasmallia, sillähän ne ongelmat poistuvat. Jos meitä VHH:laisia onkin vaivanneet diabetes ja astma, niin nuo muut sairaudet taitavat ollakin sitten näiden täällä kirjoittavien poikkeavien mielipiteiden ilmaisijoiden sairauksia ainakin joistakin kirjoituksista päätellen.
Toisaalta johan tässä suomalaisessa terveydenhuollossa ollaan ihan Puskassa jo, eikä tulevaisuus näytä kovinkaan valoisalta edes THL:n mukaan.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/elintavat
Ruokailutottumukset kehittyvät hyvään suuntaan
Ruokailutottumuksissa tapahtuu edelleen myönteisiä muutoksia. Rasvaisen maidon ja voin käyttö ovat jatkuvasti vähentyneet ja kasviöljyn käyttö ruoan valmistuksessa on edelleen yleistynyt. Miehistä 58 % ja naisista 65 % ilmoitti harrastavansa vapaa-aikana liikuntaa vähintään kahdesti viikossa. Työmatkaliikunta on pysynyt jokseenkin ennallaan.
Suomalaisten terveys kohentunut
Terveys 2000 -tutkimuksen perusteella voitiin todeta suomalaisten aikuisten terveyden ja toimintakyvyn parantuneen selvästi viimeisen 20 vuoden aikana. Myös koettu terveys oli selvästi parempi aiempaan verrattuna. Seerumin kolesterolipitoisuus oli pienentynyt, verenpainetaso huomattavasti alentunut ja sepelvaltimotauti harvinaistunut.
Uusina haasteina diabetes ja mielenterveys
Toisaalta eräät sairaudet ja terveyttä uhkaavat tekijät olivat puolestaan yleistyneet. Suurella osalla suomalaisista aikuisista on edelleen suurentunut riski sairastua verenkiertoelinten sairauksiin ja diabetekseen. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet ovat niiden vähentymisestä huolimatta keskeisiä kansanterveydellisiä ongelmia, joiden torjuntaan on syytä kiinnittää lisää huomiota. Nykyisin kansanterveyttä uhkaavat mm. diabetes, astma, mielenterveysongelmat ja psyykkiset oireet.
Siis ensin kerrotaan, että ravinto on hyvää ja terveellistä ja sitten kerrotaan, että ollaan entistä terveempiä, lopuksi kuitenkin kerrotaan, että suurta osaa suomalaisten terveyttä uhkaavia sairauksia on kovasti tulossa lisää. Missään kuitenkaan ei kerrota mitä ratkaisuja tehtäisiin estämään näitä uhkaavia tekijöitä vastaan. Ilmeisesti siis suositellaan edelleen lautasmallia, sillähän ne ongelmat poistuvat. Jos meitä VHH:laisia onkin vaivanneet diabetes ja astma, niin nuo muut sairaudet taitavat ollakin sitten näiden täällä kirjoittavien poikkeavien mielipiteiden ilmaisijoiden sairauksia ainakin joistakin kirjoituksista päätellen.
Toisaalta johan tässä suomalaisessa terveydenhuollossa ollaan ihan Puskassa jo, eikä tulevaisuus näytä kovinkaan valoisalta edes THL:n mukaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Kuinkas muuten voisi olla kun yritetään analysoida jotain mille ei löydy todellisuuspohjaa.
Boxi on tyypillinen lääkäri. Mitään vastauksia et häneltä saa. Hän antaa kysyville "vinkkejä" = kokeile itse-tyyppisesti.
Tämä kaikki sen vuoksi ettei hän tiedä mitään kuten ei myöskään KTL.
Millä ihminen itse pystyy näkemään pieniä muutoksia terveydessään eleli tee kokonaisvaltaista muutosta VHH:n tapaan? Pitäsikö joka viikko juosta ottamassa labranäytteitä?
Netistä lainattua:
Kun suosituksia ei noudateta niin ei noudateta. Mikä ihme siinä on niin tavattoman vaikea ymmärtää? Ne jotka sitä noudattavat ovat terveitä. Ja kansan ikääntyminen tuo väistämättä omat ongelmansa vaikka tekisi mitä.
VHH:laiset ottavat välillä esimerkiksi joitakin ns. luonnonkansoja ja kehuskelevat miten terveitä ne ovat. Ja kun asiaa tarkemmin tutkii niin näiltä 50-kymppisinä kuoleviltä luonnonkansojen jäseniltä puuttuu nimenomaan niitä sairauksia joita esiintyy yli 50-vuotiailla.
Mutta VHH:laiselle on tavattoman vaikeaa - itse asiassa mahdotonta - ymmärtää yhtälöä jossa on kaksi muuttujaa, tässä ikä ja sairauksien määrä.
tämä suositusten puolustaminen henkeen ja vereen... Välillä kehutaan kuinka Pohjois-Karjala-Projekti on saanut sv-taudit vähenemään radikaalisti Suomessa. Ja sitten kun tilastot kertovat, että suomalaiset syövät "terveellisemmin" kuin koskaan, mutta ovat sairaampia kuin koskaan, väitetään ettei suosituksia noudateta.
Mahtavaa päättelykykyä osoitti myös kommenttisi alle viisikymppisinä kuolevilta, heillä ei ole niitä sairauksia joita on yli viisikymppisillä.... mutta entäpä kun nämä sokerilla kasvatetut suomalaisnuoret sairastuvat ennen vanhaan AIKUISTYYPIN diabeteksena tunnettuun sairauteen jo parikymppisenä? Kuinka terveen elämän he saavat elää?
Suositusten mukaisesti syövät altistuvat MBO:n siinä kolmen-neljänkympin korvilla. Kuinka pitkäikäisiä he olisivat ilman pallolaajennushoitoja, verenpainelääkkeitä, metmorfiinia taikka kehon ulkopuolista insuliinia?
Se, että luonnonkansojen KESKI-IKÄ on alhaisempi ei tarkoita sitä etteikö niissä olisi myös vanhoja ihmisiä. Mutta se, että yleensä näiltä luonnollista ruokaa syöviltä kansakunnilta ei löydy merkkejä syövästä, sokeritaudista, eikä sv-taudeista puhuu ruuan luonnollisuuden puolesta. Meillä olisi mahdollisuus Suomessakin syödä paljon terveellisemmin kuin mitä meille suositellaan, ei näillä geeneillä varustettu kansa kestä tuollaista sokerikuormaa, ja se myös näkyy sairaustilastoissa.
heh,
luulin että sinusta tulee muutakin kuin normaali VHH huutelija. ilmeisesti seuraava huutelun kohde on tämä vanha kunnon DM2 ja sv.taudit lisääntyvät kun perunan ja viljan kulutus on kasvanut viimeiset 20-30 vuotta. Voit kopsata tästä..
Koko ajan naristaan siitä miten Suomessa on viralliset suositukset sitä mitä ovat ja sitten kehtutaan miten Ruotsissa asiat ovat toisin.
Ruotsissa on samanlaiset suositukset kuin Suomessa. Miten niiden ruotsalaisten virallisuus nyt sitten on niin kovan kehun aiheena vain siltä osin että siellä on varovaisesti mainittu jollain tavalla myös etä VHH:takin voi käyttää. Muuttuuko ne muutkin suositukset jotenkin paremmaksi jos VHH:kin suosituksissa mainitaan ja vaikka sen käyttö ei lainkaan lisääntyisi? Mihin se väitetty pseudo moisella lisäyksellä häviää?
Toisin sanoen siis jos viralliset suositukset eivät ole minkään tae miten se voi VHH-suosistusten kohdalla sitten sitä olla?
Eipä taida olla ristiriitaisempaa ja epäjohdonmukaisempaa toimintaa missään muussa dieetissä kuin VHH:ssa. Ainoa johdonmukaisuus on siinä että pitää olla VHH:ta riippumatta siitä onko sitä tutkittu vai ei ja mitä siitä tiedetään yms. sitä vaan aina ylistetään on se virallista tai ei ja muita väheksytään. Riippumatta siitä että samat viranomaiset ovat hyväksyneet kaikki suositukset.
Ei ole pseudon voittanutta, sanoi paksu VHH:lainen ja imaisi paketin voita.
suosittaa karppausta!
>
Onko koskaan käynyt mielessäsi, että ihan kaikki asiat eivät ole pelkästään syömistä ?
Mielenterveysongelmat voivat johtua B12-vitamiinin puutteesta joissakin tapauksissa (vegaanit), mutta eiköhän kuitenkin oma osuutensa ole yhteiskunnallisella työkulttuurilla, yksinäisyydellä, ääri-ilmiöiden lisääntymisellä, pirstaloitumisella. Ehkä yhden asian ihmiset eivät huomaa koko palettia.
Kuitenkin siis terveys on parantunut ohjeistuksen myötä. Kuitenkin suuri ongelma mielestäni on lihavuus. Se lisääntyy vaikka ihmiset ehkä sairastuvat esim. sepelvaltimotautiin vähemmän. Ehkä heille, jotka eivät pysty noudattamaan virallisterveellisen suosituksia vaan lihoavat siitä huolimatta, tulisi suositella VHH:a - ainakin kokeilumielessä, josko se auttaisi kansaa riivaavaan sairauteen nimeltä lihavuus edes joillakin. Laihdutukseen kannattaisi mielestäni suositella todella laajaa kirjoa: jokainen voisi näin löytää oman helpon tapansa.
terveys ja sen kohentuminen on vitsi, joka ei paljon naurata. Siinä määrin on kroonikkoja jo 20-30 vuotiaiden keskuudessa. Samaten sen ikäisiä mielenterveysongelmien takia eläkkeelle jääneitä. Myös vanhukset sairastavat ja paljon.
Oikeilla rasvavalinnoilla on todella suuri merkitys niin diabetekseen ja mielenterveyteen. Myös erilaisissa allergioissa luonnon rasvat auttavat. 70--luvulla mentiin metsään, jokohan kohta tullaan pois?
Joten laitetaan nyt tähän.
LCHF/VHH vastustajat väittävät usein että kyseinen ruokavalio on joku pienen klikin keksintö.
Tässä vähän kuvaa siitä "pienestä klikistä" ja samalla paljon asiaa.
Utländska sidor
Engelska
Dr Eades blogg - en favorit, med mycket vetenskap
Jimmy Moore - världens största LowCarb-blogg?
Intervjuer med LowCarb-profiler - rekommenderas till din iPod
Mark´s Daily Apple - träning och stenålderskost
The Heart Scan Blog - Av “LowCarb-hjärtläkare” - mycket intressant
Whole Health Source - mycket välskrivet om kost och hälsa
Fat Head - blogg av komikern bakom filmen
Finska
Hiilaritietoiset.net - diskussionsforum m.m.
Antti Heikkiläs hemsida
Karpaus.info
Norska
Lavkarbo - diskussionsforum
LCHF Norge
Matfetts blogg
Kostreform.no
Danska
Tanker om kost
Fede Tider
Tyska
Lchf.de
Katsotaan jos linkit voi aukaista muussa tapauksessa lähetän paremmat myöhemmin.
Ehkä linkkifloodaamisesi on saanut sellaisia piirteitä, ettei enää ylläpitokaan halua lisää niitä.
Kuitenkin ko. raportti väittää, että terveys on parantunut. Ainakin eliniänodote on noussut.
Nyt voit miettiä, oletko juuri mainitsemaani ääri-ilmiötä, yhden asian ihminen (joka on vaarassa sairastua vainoharhan tyyppisiin häiriötiloihin) kun sepität kaiken olevan pelkästään syömistä. Ei noista taida "ihan" selkeää näyttöä olla tutkimuspuolelta, joten puhelet vain omia uskomuksiasi kuin ne olisivat muka totta.
Ei varmaan kulu kuin hetki kun Tshernobylin onnettomuuskin johtui Puskan "vääristä" ohjeista. Niin harhaista tämä jengi välillä on.
"Eurostatin tuore tilasto kertoo, että vuonna 2007 suomalainen nainen eli terveenä keskimäärin 58 vuotta ja mies 56,7 vuotta. Esimerkiksi Ruotsissa naisella oli terveitä elinvuosia 66,6 ja miehellä vielä enemmän eli 67,5.
Suomen taakse jäi terveiden elinvuosien määrässä viisi entistä itäblokin maata, peränpitäjänä Viro.
Vertailun kärkeen nousi Islanti, missä naisella on noin 72 tervettä elinvuotta ja miehellä 73."
Terveys ja hengissäoleminen eivät ole synonyymejä.
Käytä ihan omia aivojasi mikäli ne vielä heräävät naftaliinista.
"Ohitusleikkaus tai pallolaajennus lisää sepelvaltimotautia sairastavan elämänlaatua, mutta vain vähäksi aikaa.
Väitöstutkimuksen mukaan potilaan elämänlaadun suunta kääntyy laskuun jo puolen vuoden päästä toimenpiteestä. Erityisen jyrkkä lasku oli yli 75-vuotiailla.
Vaikka elämänlaatu kokonaisuudessaan heikentyi entiselleen, sepelvaltimopotilaat saivat toimenpiteestä selvää helpotusta rintakipuun ja hengenahdistukseen."
Eli taaskin elinikää saadaan lisaa toimenpiteillä mutta elämänlaatu on pilalla.
vähennä sinäkin hiilareiden käyttöä ja elä terveemmin.
"Ehkä linkkifloodaamisesi on saanut sellaisia piirteitä, ettei enää ylläpitokaan halua lisää niitä. "
Jos ei sinulla ole mitään sanottavaa niin älä sano sitä täällä.
Eipä Sinullakaan asiaa näyttänyt olevan, joten olisit hiljaa !
Niinpä. Jos Suomi olisi vielä parin kymmenen vuoden takaisissa tilastoissa, olisimme varmasti aivan hännillä. Ainakin siis jotain kehitystä on nykyisellä ohjauksella saavutettu.
"Niinpä. Jos Suomi olisi vielä parin kymmenen vuoden takaisissa tilastoissa, olisimme varmasti aivan hännillä. Ainakin siis jotain kehitystä on nykyisellä ohjauksella saavutettu. "
Ja ajatteleppa kuinka paljon parempi kehitys olisi ollut jos ei olisi noudatettu.
Tosin se voisi olla aika reilusti huonompi.
miksi naapurimailla menee niin paljon paremmin. Olemmehan "terveydenhoidon" mallimaa.
Puska on ymmärtänyt sanan "terveydenhoidon" väärin. Sanan pitäisi olla "sairaanhoito".
Siinä missä Suomessa hoidetaan sairaita niin muissa pohjosmaissa hoidetaan terveitä noin 10 vuotta pidempään.
Annahan vastauksia, mikä meni pieleen?
Niin, mikähän tuohon vaikuttaa. Arvatenkin alat tunkea omaa uskoasi tähän, mutta eihän Ruotsissa syödä merkittävästi eri tavoin kuin Suomessa (siis R-HH-P-suhde taitaa olla hyvin lähellä suomalaista). VHH ei siis ole selittävä tekijä nyt. Liekö ruoka ollenkaan.
Ruotsissa on varmasti myös parempi lähtötaso (eli kehitys siellä on voinut olla jopa Suomea [ja Puskaa] heikompaa). Saatamme siis kiriä Ruotsia kiinni näillä ohjauskeinoilla.
Ongelmaksi nimeän edelleen lihavuuden. En tiedä Ruotsin tilastoja, mutta jotenkin näppituntuma on se, ettei siellä ole yhtä paljon lihavia kuin Suomessa (samoin viinaa menee vähemmän ja henkinen puoli on erilainen). Toisaalta sitten Englannin pitäisi olla myös varsin huonoissa vetimissä - en tiedä, onko näin.
>
Tiedä sitten, onko asia Puskasta kiinni, mutta olet periaatteessa oikeassa: terveyden hoitaminen on verrattomasti halvempaa kuin sairauden. Suomessa vaan taitaa rahoitus olla niin huonoa (tai sen suuntaaminen), että tautiin tai sen ilmaantumiseen puututaan vasta sitten kun vaaditaan lääketieteellisiä toimia. Tarvittaisiin ikäänkuin ylimääräinen panostus, jolla sitten myöhemmässä vaiheessa olisi positiivinen vaikutus. Ehkä etenemme siihen suuntaan. Muutos on kutienkin välttämättäkin melkoisen hidas.
Ruotsin Diabetes 2-luvut ovat vain 350.000 kun niiden väkimäärä on Suomeen verrattuna läheskaksinkertainen.
Ainoa selitys tähän on se, että kansa ei siellä ole niin auktoriteettiuksovasta kuin täällä. Tämän todistaa myös se, että VHH on ollut siellä kauemmin, ovat monta vuotta meitä edellä.
En usko, että ruotsalainen keho merkitävästi poikkeaa Suomalaisesta, ainakaan niin paljon jotta se selittäisi erot.
Ruotsalaisten itsetunto on paljon suomalaista parempi ja sen huomaa siitä, että he ovat pärjänneet kaikessa mihin ovat ryhtyneet suomalaisia paremmin. Heitä ei ole koskaan alistettu kuten suomalaisia, siinä kai se selitys on jotta uskaltaa käyttää omia aivojaan.
>
Tuolla http://www.poliklinikka.fi/?page=4447275&id=3502790 sanotaan, että Suomessa diabetes-2 olisi 190000 ihmisellä. Tuo luku taitaa olla vain siis todetut. Liekö Ruotsin luku samalla tavalla "todetut tapaukset". Eipä noissa prosentuaalisissa osuuksissa taida kuitenkaan kovin suurta eroa olla.
>
Oikeen tosi vai ? Ihan ainoa ?
>
Mutta tavat eroavat. Olisi hauska tietää, paljonko ruotsalaisten toteutunut ruokailu eroaa ohjeistetusta - ja paljonko suomalaisten. Siinä voisi olla merkittävä ero.
>
Tuosta suoranaisesta ininästä voi ainakin päätellä, että Sinä koet alemmuuskompleksia.
Ehkä kannattaa päivittää tiedot Suomen kakkostyypin diabeetikkojan
määrästä:
"Tyypin 2 eli aikuistyypin diabetes on todettu yli 250 000
suomalaisella. Lisäksi on arvioitu, että ainakin 200 000 suomalaista
sairastaa tietämättään kakkostyypin diabetesta."
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=94
Ruotsin tilanne:
"Diabetes är en av de stora folksjukdomarna. I Sverige räknar man med
att det finns minst 350 000 människor med diabetes."
http://www.diabetes.se/Templates/Extension___219.aspx
"Cirka 300 000 svenskar, eller tre-fyra procent av befolkningen, har typ
2-diabetes. Många har dessutom sjukdomen utan att veta om det."
http://www.diabetes.se/Templates/Extension___309.aspx
Noista voisi päätellä, että 300 000 ruotsalaisella on kakkostyypin
diabetes diagnosoitu. Kaiken kaikkiaan diabeetikoita olisi Ruotsissa
vähintään 350 000, joista siis vähintään 50 000 on ilman diagnoosia.
Ruotsissa diabetesseulonta on ilmeisesti tarkempi kuin Suomessa. Joka
tapauksessa näyttää siltä, että Ruotsissa on kakkostyypin diabeetikkoja
absoluuttisestikin vähemmän kuin Suomessa (350 000 vs. 450 000
diagnosoimattomatkin mukaan laskien). Ruotsissa on 9.3 miljonaa
asukasta, Suomessa 5,3 miljoonaa. Noilla tiedoilla voi laskea prosentit.
Ruotsi 3,8 % ja Suomi 8.5 %. Kumpikin prosenttiluku on alakanttiin,
koska kummankin maan osalta puhutaan lukujen yhteydessä vähintään tai
yli.
Eli eikö tuo tarkoita, että Ruotsissa on 350.000 diabeetikkoa diagnosoitu. 50.000 I-tyypin ja 300.000 II-tyypin, ilmeisesti tämän lisäksi on diagnoisottomia (dessutom ?). Toki 350.000 vs 250.000 verrattuna väkilukuun tilanne on jonkun verran parempi Ruotsissa kuin Suomessa.
Olet ilmeisesti oikeassa. Diagnosoimattomien kakkostyyppien lukumäärä Ruotsissa ei oikein selviä ainakaan noista linkeistä. Jos tosiaan huomioi vain diagnosoidut, niin prosenttiluvut lähenevät toisiaan.
Tässä on mielenkiintoinen linkki WHO:n sivuille.
http://www.who.int/diabetes/facts/world_figures/en/index4.html
Sen mukaan Suomessa oli vuonna 2000 157 000 diabeetikkoja ja ennuste vuodelle 2030 oli 239 000. Nyt jo on Suomessa ylitetty tuo luku. Mikäköhän tilanne on tosiaan vuonna 2030? Ruotsia koskevat luvut ovat 292 000 ja 404 000. Siellä ei olisi vielä ylitetty tällä hetkellä vuoden 2030 ennustetta. Homma paremmin hanskassa?