Kertokaapa kaikki rehellisesti miksi olette naimisissa (tai avoliitossa) juuri sen ihmisen kanssa?
Jos vastaatte, että koska olen rakastunut häneen, niin kertokaa tarkemmin miltä se tuntuu.
Kiitos.
Jos vastaatte, että koska olen rakastunut häneen, niin kertokaa tarkemmin miltä se tuntuu.
Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen ollut nuoruudenerehdyksen kanssa naimisissa, lähetin lopulta sen tyrannimaisen mammanpojan takaisin äidilleen ja vannoin etten koskaan enää!
Nautin sen jälkeen sinkkuilusta täysin rinnoin, nautin laajasta ystäväpiiristä, työstä joka vei paljon ulkomaille työmatkoille, Los Angelesista HongKongiin. Lomilla kävin tapaamassa ulkomailla asuvia ystäviä Englannissa, USAssa jne. Jos halusin viettää koti-iltaa niin peruutin menot ja menin vaahtokylpyyn kirjan kanssa. Seksiäkin sai harrastaa koska halusi ja kenen kanssa halusi mitään kenellekään selittelemättä. Kodin sain sisustaa oman mieleni mukaan ja jääkaapissa oli aina salaattia, suklaata, juustoa ja kuohuviiniä. Voi että se oli ihanaa elämää se!
Sitten törmäsin tulevaan mieheeni keskellä kirkasta sunnuntaipäivää, aivan odottamatta. Viikon kuluttua ensitapaamisesta mies käytännöllisesti katsoen asui luonani. Yhtäkkiä minua ei ollenkaan häirinnyt kaaos kylppärissä, pihvit jääkaapissa tai ahtaaksi käynyt sänky. Työmatkat alkoivat sitä vastoin väsyttää, firman messujuhlat eivät enää jaksaneet kiinnostaa ja aloin keksiä tuttavapiirille tekosyitä saadakseni olla iltaisin rauhassa kotona. Kännykkään en aina enää jaksanut vastata, ajattelin että jättäköön viestin jos on muka niin tärkeää.
Sitten mies kosi ja minä sanoin siihen että juu, oikein mielelläni! Me menimme eräänä arkipäivänä maistraatissa vihille, sillä meille eivät häät olleet tärkeät, pääasia että olimme mies ja vaimo. Ykköset olivat kuitenkin yllä ja valkoinen ruusukimppu kädessäni, sillä halusimme ihan oikean hääkuvan muistoksi. Nyt on käsittämättömällä tavalla hyvä olla.
Joskus tulee mieleen, että ehkä emme olisi näin tyytyväisiä tavalliseen arkeen yhdessä, jos emme olisi repineet riemuamme sinkkuilusta silloin kun siihen oli tilaisuus. Toki tiedämme että ruoho voi olla vihreämpää aidan takana ja aina ehkä kenties löytyisi joku vielä parempi, mutta ei meistä kumpikaan jaksaisi enää lähteä siihen rumbaan mukaan. Minulla on sellainen olo, että olen päässyt perille ja levottomuus on ohi.
Juuri tuolta se tuntuu,olla pääteasemalla,siellä missä on kaikki mitä haluat ja tarvitset.Ihanaa on olla naimisissa,kun on oikea kumppani ja elämä kulkee mukavaa yhteistä polkua.
Koska olen tyypillinen mies, en osaa kertoa sanallisesti miltä se tuntuu.
Ehkä olen 25 avioliittovuoden aikana vaan unohtanut tai tottunut siihen tunteeseen niin ettei sitä osaa edes ajatella...
Seurustelin 4:n tytön kanssa ja muutenkin tutustuin naisiin paljon ennen kuin tapasin vaimoni. Olin oppinut noista ihmissuhteista sen, mitkä ovat kompastuskiveni, mikä minulle sopii ja ennen kaikkea mikä minulle ei sovi.
Sitten tuli kiva tyttö kuvioon yhtäkkiä, odottamatta. Ensivaikutelma oli: EI IKINÄ TUON KANSSA säätöä, kauhean epäsopiva. Mutta tutustuttuani häneen huomasin, että hänhän on juuri minulle sopiva - ja hän koki samoin minusta. Oli hämmästyttävää, miten nopeasti yhteensopivuuden huomasi! Olin kuvitellut, että on pakko seurustella useita vuosia, että voi varmistua toisesta, mutta tämä oli täysin selkeä tunne. Olin pitänyt tunteiluna ja huuhaana väitettä siitä, että kun sen oikean löytää, sen vain tietää.
Toki joka kerta, kun oli seurustellut, sitä kiinnitti huomionsa ensin samanlaisuuksiin ja semmoiseen ja tunteiden takia koitti aina vähätellä vaikeita eroja, mutta tämä oli ERILAISTA. Se ei ollut pelkkää samistelua vaan jotain syvempää - yhteensopivuutta myös erilaisuudessa. Sopivuuteen kuului myös, että meillä oli aivan tavattoman hauskaa yhdessä. Ja tärkeiää on myös kommunikoinnin sujuminen (toki siinä on aina petrattavaa).
On niin mukavaa, kun minä sanon kahvikupin takaa jotain tavallista, ja vaimo purskahtaa nauruun. Kysyn, mikä naurattaa, niin hän vastaa että "sinun kanssasi on vain niin mukava olla". Sopivuus on meillä siis myös sitä, että luonteemme ovat samanlaiset. Emme rähise koko ajan, tappele pienistä eikä ole tempperamenttiongelmia. Toisen huomioiminen arjessa pitää myös tahdin tasaisena.
Huumori on tärkeää. Kärsin edellisessä seurustelussa huumorintajuttomasta kaverista. Se johtui, ettemme olleet älyllisesti samalla tasolla. Eli älykkyyskin vaikuttaa. Vaimon kanssa läppä lentää, nauretaan samoille jutuille tai pelleillään. Mun vaimo on niin hauska, että välillä nauretaan kuset silmissä.
Rakastuminen on myös osa sopivuutta. Jos tunteita ei ole alkuunkaan, ei toinen ole silloin sopiva vaikka muuten tuntuisi. Tunteita meillä on todella räiskyviä, kutkuttavia ja toisaalta sitten myös syviä, mutta rakastuminen ei saa olla syy avioliiton solmimiseen. Rakastua voi näet täysin epäsopivankin ihmisen kanssa.
Rakastuminen sinällään tuntuu siltä, kuin olisi epätoivoinen. Tuntuu ettei toista voisi saada, kun se on niin hyvä. Kun on toisen kanssa ja katsoo häntä, meinaa joskus itkettää, kun rakastaa niin paljon. Toista ajattelee kokoajan silloinkin, kun tämä on poissa. Välillä on ikävä, vaikka toinen on ihan siinä vieressä.
Vaimollani rakastuminen tunne näkyy monesti ilokohtauksina. Minä olen enemmän haikea. Tekee mieli kirjoittaa haikeita, kauniita rujona - joskus humoristisiakin. Niinpä rakkaus tuntuu myös hauskana olona,, että haluaa vaan olla toisen kanssa. Ja myös fyysinen vetovoima on silloin ankara. Rakasteleminen sen oikean kanssa on jotain ihan muuta kuin vaimokokelaiden kanssa. Voisin sanoa, etten edes tiennyt, mitä seksi on, ennen kuin tapasin vaimoni. Sellaista sielujen yhteyttä en sängyssä ollut kenenkään muun kanssa kokenut.
Haluan tarkentaa, että tämä sopivuus on aika veteen piirretty viiva. Seurustellessani muiden kanssa, tuli aina jotain havaintoja sopivuudesta, ja meinasi muutaman kerran erehtyä kosimaankin koska oli paljon niitä asioita, joihin viittasin. Kuitenkin aina joku kaihersi. Milloin oli epäsopivuutta älyn kanssa, milloin puuttui huumori, milloin elämäntapojen, milloin tempperamentin, milloin toinen oli muuten vaan epätasapainoinen, huono äitivaihtoehto lapselle... siis aina jotakin sellaista, mikä vaan esti seesteisen yhdessäolon. Kun tapasi sen oikean, tuli samanlaista havaintoa sopivuudesta ja myös tunne siitä, mutta enää ei ollut noita epäsopivuuksia vaikka kuinka käänteli palikkaa käsissään ja ajoi tarkistuksia läpi, ja muutenkin ehkä juuri sen ansiosta yhteys toiseen syveni. Vaikka vielä ei ollutkaan ehtinyt karttua niin syvää yhteyttä kuin pitkissä seurusteluissa, tiesi, että se on tulossa ja vielä parempaakin, ja tähän mennessä kaikki onkin siinä suhteessa mennyt ennusteen mukaan :)