Tässä yksin mietin, että mikä on normaalia ja mikä ei parisuhteessa?
Meillä mieheni ei pidä yhteisistä säännöistä kiinni, eikä koskaan myönnä tehneensä mitään väärää. Vika löytyy minusta.
Minä yritän epätoivoisesti sopia riidan, että puhuttaisiin, mutta hän haukottelee ja lopsuttelee silmiään kiinni. On kuin alkaisi nukkumaan ja minulle tulee entistä turhautuneempi tunne, on kuin seinille puhuisi. Sitten saattaa tulla kovakin älläkkä ja mieheni suuttuu tyystin ja muutaman kerran on minua kiinni ottanutkin väkivalloin. Alvariinsa loukkaa ja syyllistää.
Ei ota mistään vastuuta.
Minä joudun vaatimalla vaatimaan ja pyytelemään, että hän tekee jotain. Hän ei saa kertakaikkiaan mitään tehtyä. Minun pitää kaikki organisoida yms, että asiat saadaan tehtyä. Hän lupaa hoitaa laskut, mutta kysyttyäni ei niitä kuitenkaan ole hoitanut.
Kun on siivonnut, niin ylistää itseään. Hänhän on lepsu mies, kun on tehnyt naisten töitä mitkä hänelle ei edes kuuluisi. Olihan minun valintani jäädä lasten kanssa kotiin (vaikka päätös oli molempien). Nyt sanoo, että mene töihin, että mitäs siinä mariset, jos on raskasta.
Voi luoja! Haluan todellakin olla lasten kanssa kotona, mutta ei se aina helppoa ole. Ja jos töihin menisin, niin sama olisi minulla kuitenkin. En jaksaisi ja kiitän luojaa siitä, että en ole nyt työelämässä vaan saan olla kotona.
Nyt aamulla tuli taas konflikti eikä tietenkään ollut hänen syynsä.
Asia oli aivan mitätön. Sanoin, että ulkona on kamala ilma ja lapsi kannattaa kuskata kouluun, niin hän ei meinannut asiaa ymmärtää kun hänen mielestään ulkona oli hyvä sää. Olihan 16 astetta, mutta tuiskusi ja satoi. Hän laittaa minut välillä miettimään itseänikin, että alan epäillä että mitä oikeasti tapahtuu. Oli kiire, mutta hän väitti ettei kiirettä ole.
Voi ja vaikka mitä!
Onko tämä normaalia?
Nyt kun aloitin keskustelun aamullisesta, niin hän haukotteli ja halusi päästä nukkumaan. Ei jaksa millään enää jauhaa kanssani.
Olenko kenteis minä hieman seko vai mikä on?
Onko vastaavia hankalia parisuhteita olemassa? Ja onko tämä ihan normaalia vai ei?
Meillä mieheni ei pidä yhteisistä säännöistä kiinni, eikä koskaan myönnä tehneensä mitään väärää. Vika löytyy minusta.
Minä yritän epätoivoisesti sopia riidan, että puhuttaisiin, mutta hän haukottelee ja lopsuttelee silmiään kiinni. On kuin alkaisi nukkumaan ja minulle tulee entistä turhautuneempi tunne, on kuin seinille puhuisi. Sitten saattaa tulla kovakin älläkkä ja mieheni suuttuu tyystin ja muutaman kerran on minua kiinni ottanutkin väkivalloin. Alvariinsa loukkaa ja syyllistää.
Ei ota mistään vastuuta.
Minä joudun vaatimalla vaatimaan ja pyytelemään, että hän tekee jotain. Hän ei saa kertakaikkiaan mitään tehtyä. Minun pitää kaikki organisoida yms, että asiat saadaan tehtyä. Hän lupaa hoitaa laskut, mutta kysyttyäni ei niitä kuitenkaan ole hoitanut.
Kun on siivonnut, niin ylistää itseään. Hänhän on lepsu mies, kun on tehnyt naisten töitä mitkä hänelle ei edes kuuluisi. Olihan minun valintani jäädä lasten kanssa kotiin (vaikka päätös oli molempien). Nyt sanoo, että mene töihin, että mitäs siinä mariset, jos on raskasta.
Voi luoja! Haluan todellakin olla lasten kanssa kotona, mutta ei se aina helppoa ole. Ja jos töihin menisin, niin sama olisi minulla kuitenkin. En jaksaisi ja kiitän luojaa siitä, että en ole nyt työelämässä vaan saan olla kotona.
Nyt aamulla tuli taas konflikti eikä tietenkään ollut hänen syynsä.
Asia oli aivan mitätön. Sanoin, että ulkona on kamala ilma ja lapsi kannattaa kuskata kouluun, niin hän ei meinannut asiaa ymmärtää kun hänen mielestään ulkona oli hyvä sää. Olihan 16 astetta, mutta tuiskusi ja satoi. Hän laittaa minut välillä miettimään itseänikin, että alan epäillä että mitä oikeasti tapahtuu. Oli kiire, mutta hän väitti ettei kiirettä ole.
Voi ja vaikka mitä!
Onko tämä normaalia?
Nyt kun aloitin keskustelun aamullisesta, niin hän haukotteli ja halusi päästä nukkumaan. Ei jaksa millään enää jauhaa kanssani.
Olenko kenteis minä hieman seko vai mikä on?
Onko vastaavia hankalia parisuhteita olemassa? Ja onko tämä ihan normaalia vai ei?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vaikka tuo termi alkaa olla puhikulunut ja aiheettomastikin käytetty; kuulostaa tuo juuri siltä...ja mikäli niin on, muutosta ei ole odotettavissa. Hänessä ei mielstään ole mitään vikaa ja kaikki on sinun syytäsi. Ja vielä: Tuo väkivaltainen kiinniottaminen on vain ensimmäinen vaihe..lisää tulee ja koko ajan pahempaa.Hae tietoa narsistien tukisivuilta ja varaudu pahimpaan...valitettavasti.
www.narsistienuhrientuki.info
Kirjat
Naimisissa narsistin kanssa
Sata tapaa tappaa sielu
Älä alistu!
Kaikki vika ei ole sinussa!
No meillä oli varsin samankaltaista siinä mielessä että minä oli aina kaikkeen syyllinen. Miehellä oli mielestään oikeus sanoa ja tehdä mitä huvittaa, häneltä ei saanut vaatia mitään. Hän sai raivokohtauksia, jotka kaikki johtuivat minusta. Olin hankala, kiukuttelin jos joskus sanoin hänelle jostain epäkohdasta. Mies oli mielestään täydellinen ja minun tulisi osoittaa kiitollisuutta että hän suostuu katselemaan minua.
Vuosikausia syytin ja syyllistin itseäni siitä että mies oli tyytymätön minuun, aina kiukutteli jostakin ja olin aina toiminut väärin kaikessa. Olen saanut sellaisen kotikasvatuksen että naisen elämäntehtävä on miehen miellyttäminen. Vanhempani syyllistävät että olen häpäissyt heidät eroamalla, olen epäonnistunut elämässäni jne.
Kuten tuossa muutkin ovat sanoneet, älä alistu. Ei mies muutu. Minä jossain vaiheessa älysin erota.
Tässä ollaan nukuttu eri huoneissa jo reilun viikon. Sen vuoksi, koska mieheni kävi kiinni minuun. En halunnut häntä enää yhteiseen makuuhuoneeseemme nukkumaan ja halusin, että hän miettii tekosiaan. No alkupäivät olivatkin hieman pohdiskelevia, mutta sitten tuli se stoppi. Ei jaiksa enää jauhaa ei jaksa enää kuului mieheni suusta. Hän sanoo ainoastaan, että miksi en voi jo antaa anteeksi ja kun hän on luvannut olla loukkaamatta eikä päällei enää kävisi, että miksi se ei minulta riitä?
Sitten tapahtui tuo aamuinen episodi, joka jotenkin sai hänet taas vastarintaa ottamaan. Eli hän ei kykene näkemään tuossa aamullisessa tapahtuneessa mitään outoa.
Hän viikolla ilmoitti, että on hommannut lastenhoitajan tälle päivälle, että voisimme menna kahden jonnekkin. Tätä hän ei ikinä ole tehnyt. Hän ei ole koskaan omasta aloitteesta tehnyt mitään meille. Kaikki organisoinnit sun muut jutut olen minä hoitanut.
No jokatapauksessa sitten sanoi minulle, että näin on tehnyt suureen ääneen, josta olisi hänelle pitänyt suurta kiitosta antaa. Minua ei koskaan tarvi tietenkään kiittää.
Eilen kun hän väisteli taas kuin korkkiruuvi ja yritin häntä saamaan sanomaan ihan yksinkertaisen asian, että jos sataa tyypillisesti sanotaan, että silloin on huono sää. Siis näin järkyttävän pieni asia saa niin suuret systeemit päälle! Aivan ihmetyttää!
No kun ei hän kyennyt sopimaan yksinkertaista asiaa, tokaisin, että emme ole siis siinä pisteessä, että voisimme lähteä minnekkään eikä minua huvita hänen kanssaan minnekkään lähteäkkään. No tarkoitin tuota kyllä, mutta tyhmä minä taas ajatteli, että mieheni haluaisi kuitenkin minulle hyvän olon tuottaa itsepäisesti, koska on hän itsepäinen niissäkin asioissa on missä pitää itseä puollustaa.
Mulla sellainen romannttinen haave minulla oli, että haluaisi minun sydämeni sulattaa.
Mutta nyt sitten kävikin niin, että kun tulin kotiin ja kyselin, että mitähän on suunnitelmissa, niin mieheni tokaisi, että on perunut lastenhoitajan kokonaan, koska minä en sitä halunnut. No näinhän se kyllä olikin, mutta en nyt osaa sanoa sitä helposti. Ja sanoi, että ei halua minun kanssa tappelemaan lähteä minnekkään ja kaatoi tämän minun syykseni, että kun olen tällä tavalla käyttäytynyt niin en ansaitse edes päästä minnekkään hänen kanssa.
Pettymys oli suuri! Itkin! Tämä ei ole nyt helppo asia selitettävä.
Edelleen olen niin turhautunut, että en tiedä mitä teen. Olen luhistunut taas vaihteeksi tyystin ja olo on avuton.
Millainen ilta tästä taas tulekaan???
Kuinka pystyn olemaan tämän lauantai-illan äitinä, kun olo on niin julmetun paha :(
Haluan eroon tästä helvetistä!!!!!!!!!
tehän puhutte miehesi kanssa ihan eri kieltä! Miten te voisitte tulla toimeen, kun ette löydä edes yhteistä kieltä. Olet varmaan huomannut että miehet on aika yksinkertaisia ;) Niille pitää sanoa niinkuin asiat on, miehet eivät lue rivienvälistä mitään, niinkuin naiset.
Jos sanot, ettet halua lähteä miehesi kanssa mihinkään, tottakai hän peruu lastenhoitajan! Hän ei pysty lukemaan ajatuksiasi: hmmm se sanoo noin mutta ehkä sisimmässään se kuitenkin haluaa lähteä kanssani... ei, ei se näin mene. Ei kai mies ota sitä riskiä, että lastenhoitaja tulee teille ja sinä nostat hoitajan edessä metelin, "juurihan sanoin etten halua lähteä mihinkään" tmv.
Olisit sanonut suoraan vaan, että haluan lähteä kanssasi, mutta ensin pitää nämä ristiriidat ratkaista. Aina niihin ei löydy ratkaisuakaan, mutta niiden kanssa pitää oppia elämään. Käsiksi jos käy vielä niin pakkaa äkkiä laukut ja lähde, ei kovin kummoinen kasvuympäristö lapsille. Toivottavasti ei lasten nähden käynyt sinuun kiinni.
Kuules nyt, nyt joko suostuttelet miehesi parisuhdeterapeutille tai otat lapset kainaloon ja lähdet. Väkivalta ei lopu! Ihan turhaan odotat, että kiinnikäyminen oli ehkä viime kerralla viimeinen kerta. Ei ollut, sitä tulee lisää jos ette tee jotain! Olen itse elänyt parisuhdehelvetissä, käytiin terapiassakin yhdessä, meidän kohdalla silti ero tuli. Silti oli hyvä että terapia käytiin, tiedän ainakin että asia katsottiin loppuun asti, ei kaduta että erottiin. Lapsetkin onnellisempia kun ei tarvitse elää pelossa kuunnellen aikuisten riitoja! Ps. Jos lapsenne ovat nähneet väkivaltaa, se on lastensuojeluasia!
Onko miehesi kenties kalat tähtimerkiltään, se selittäisi hitauden, lepsuuden ja kiireettömyyden, muttei toisaalta vastuuttomuutta tai riidankylvämistä.