Syynä ei ole seksi vaan arvostuksen puute, mies tuntee ettei häntä tarvita mihinkään, ei arvosteta. Oprahin vieraana oli huippupsykiatri joka on kirjoittanut kirjan joka auttaa naisia ehkäisemään pettämistä, miestä on kohdeltava voittajana, siinä yksi tohtorin neuvoista. Kirjaa ei liene suomennettu mikä on suuri vahinko!
Oprah paljasti miksi mies pettää!
Kai katsoitte
20822
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kyllä mä ainakin palvoin mun miestä ja silti petti, tosin olin aika paljon pois kotoa kun oli vuorotyö, jospa petti sen takia olisko mun pitänyt lopettaa työt ja alkaa kokopäivätyttöystäväksi vain...
samaa kuin arvostaminen.
kaikkiin avioliiton ongelmiin tulee ratkaisuksi pettäminen? Eikö muka muuta keksi, vaikka sitten lähteä litomaan? Tekosyitä kaikki. Arvostusta kaipaavat molemmat sukupuolet, ei sitä pidä antaa vain sen pelossa, että ei joutuisi aviorikoksen kohteeksi. Toiset ne osaa käyttää tätäkin hyväkseen saadakseen toisen täydelliseen hallintaan. Hyvä tietysti, jos avioliitto paranee tätäkin kautta, mutta itse toivoisin toisenlaista lähtöasetelmaa. Juuri niitä arvoja, että voidakseen pettää toista joutuisi pettämään ensin itseään.
Itse näkisin tuossa olevan perääkin.On pareja joista huomaa aika nopeasti kumpi joutuu matelemaan
tai suostuu toisen tahtoon liian lammasmaisesti.Koulutuksessa on keskenään epätasarvoa joka
voi juuri johtaa toisen puolison tiedon määrän aliarvioimiseen .Olen tavannut pariskunnan jossa
toinen osapuoli tavallaan nöyrtyi toisen tahtoon .Tänään leivotaan piparkakkuja sitten et mene
äijäporukassa harrasteleen ,pysyt kotona ja piste.Siinä huushollissa komennettiin puolisoa kuten rouva
oli oppinut komentamaan penskoja koulussa.Niin mieskin väisti riitaa mutta teki jäynää
kaikessa kotitöissä hidastellen ja näin aloitti perheessä kiusanteon.Mies sitten irralleen päästyään lapissa
teki omia retkiään. Toteutti omaa tasa-arvoaan muualla keskusteli toisen naishenkilön kanssa tuntien olonsa vertaiseksi .Mutta tästä kehittyi vähitellen läheisempää tasa-arvoa ..?
No tilanteessa oli kummallakin väärät suitset kaulassa.Mutta kuitenkin tilanne jossa toimitaan paljolti
vain toisen määräysvallan ja rahapussin (isompi palkka) mukaan ,kostautuu ajan kanssa.
Nainen piti miestä itselleen liian työläisenä koska hän viihtyi sivistyneessä piirissä .
Alun alkaen heille muodostui tämä kahtiajako joka kärjistyi viimein avioeroon.
Tässä mies ei olisi ilmeisesti koskaan riittännyt miehen mitan määrittämiseen koska se mitta oli
ja pysyi hänen isällään.(mies siivuteettiin koska oma isä tiesi aina paremmin )
vain syntyvät niin hitaasti, ettei aina ajatella sitä eroa. Eihän se ole syy erotakaan että toivoo toisen arvostavan itseään?
Arvostus on sitä, että toinen pitää jotain piirrettä tai ominaisuutta arvokkaana. Kuinka harvoin me (etenkään suomalaiset) muistamme sanoa jotain hyvää toisillemme? Se miten kohtelemme sitä puolisoa, antaa hänelle sen tunteen että arvostamme häntä niin ihmisenä kuin miehenä.
Milloin viimeksi olemme kiittäneet, kehuneet, innostaneet kumppaniamme tai iloinneet hänen onnistumisestaan ? Kertoneet ihan vilpittömästi ja aidosti? Kuinka moni muistaa vaikka kuukausittain sanoa, että miten onnellinen olette siitä, että Hän on ylipäätään olemassa?
Olemme ehkä liian nohevia arvostelemaan, kritisoimaan, moittimaan ja jopa nalkuttamaan.
Aluksi noin ehkä tehdään, kunnes otetaan se rooli päälle, että toista tuleekin vähän mollata. Se syö toista pikkuhiljaa. Silloin on altis sille, että kun joku ulkopuolinen näkeekin sinussa niitä hyviä ominaisuuksia, se nostaa mielialaa. Me hakeudumme tuon ihmisen seuraan yhä uudelleen, ja silloin se seksin mahdollisuuskin vahvenee.
Ajatellaan vaikka näin, että ”jos tuo toinen ihminen arvostaa minua, niin miksi sinä et voi?” Ellei tule positiivista palautetta vaan riitaa ja rähinää, ei enää edes odoteta tilanteen paraneva siellä kotona. Käydään hakemassa sitä sitten sen vieraan sylistä, että jaksetaan taas ottaa sitä ikävää palautetta vastaan kotona.
Tämän vuoksi niiden yhteisten arvojen löytäminen on tärkeää, mutta kyllähän ne unohdetaan siinä alkuhuumassa. Kumpikin haluaa miellyttää toisiaan, eikä kehdata olla eri mieltä. Sitten aletaan käydä valtataistelua siitä, kummanko arvojen mukaan pelataan. Arvot näkyvät vaikka rahan käsittelyssä, lastenkasvatuksessa, kotitöissä, pukeutumisessa, harrastuksissa jne.
Viimeistään kun eronuhka on, aletaan yhdessä pohtimaan,mitkä ne Meidän arvot ovatkaan?
Entä jos aviopuoliso ei käyttäydy tavalla, jota voisi arvostaa? Entä jos koulutustasossa, älykkyydessä ja keskustelutaidossa on suuria eroja? Entäpä jos vaimo ansaitsee paremmin ja on paremmassa työssä? Mitä silloin voi arvostaa, niin, että se tuntuisi aidolta arvostukselta, ei feikiltä?
Herää kysymys miksi yleensäkään on mennyt ihmisen kanssa avioliittoon joka on älyllisesti heikompi eikä osaa keskustella? Ihmisen koulutustaso ei taas pitäisi mitenkään vaikuttaa arvostukseen, arvostan ammattitaitoista muuraria tai putkimiestä usein enemmän kuin akateemisen koulutuksen saanutta, joka tutkii "eläkeläisten liikuntatottumuksia tuloksena se että eläkeläiset kävelevät ripeämmin jos heillä on kiire".
Mitä vaimon ansaitseminen vaikuttaa arvostukseen? Tarkoitatko että miehenkään ei pidä arvostaa esim lastensa äitiä joka ei tienaa rahaa vaan hoitaa lapsia kotona?
Jos tällaisista asioista on ihmisen arvostus kiinni, en lainkaan ihmettele vaikka mies hakisikin sen kakkossuhteen jossa häntä arvostetaan omana itsenään eikä rahantekokoneena.
naimisiin, niin kehitys voi viedä eri suuntiin. Koulutustaso vaikuttaa kyllä aika paljon keskustelutapaan ja ajattelutapaaan: ei koulutus ole synonyymi älykkyydelle, mutta samantasoinen koulutus helpottaa toisen ymmärtämistä. Minä luulen, että vaimon saama parempi palkka ei yleensä ole ongelma vaimolle, mutta miehelle voi olla. Ja jos muotoilee vähän eri tavalla Neumanin sanat, niin kysehän on miehen horjuvasta itsetunnosta. Oikeaa omanarvontuntoa onvaikea horjuttaa. Arvostuksen kokemus lähtee omasta itsestä.
No nyt taas herää kysymys miksi roikkua avioliitossa jossa kehitys on vienyt puolisoita noin eri suuntiin?
Ymmärrän kyllä että jos koulutustaso on sama, on helpompi keskustella vaikkapa työasioista jne, jos aviopuolisoilla ei muuta keskusteltavaa ole (ja taas ihmettelen miksi roikkua moisessa liitossa)?
Jos tilanne on tämä että ei arvosta puolisoaan, eikö silloin ole oikeus ja kohtuus laittaa lusikat jakoon, vai onko sittenkin helpompi odottaa että se jota ei puoliso arvosta, pettää (hakee itselleen edes hetkellisesti ihmisen joka häntä arvostaa ihmisenä)?
Onhan sitten kätevää vierittää syy pettäjän niskoille ja itse olla se "hyvä ihminen".
Pettäjiltä vaaditaan suoraselkäisyyttä ja sitä että ero ensin, sitten vasta uudet kuviot ja kumppanit.
Missä on sen petetyn suoraselkäisyys jos ei voi tehdä peliä selväksi ja päästää sitä kumppania (jota ei arvosta) vapaaksi?
Niin minä taasen näen tämän pariskunnan toisin silmin.Nainen nimenomaan käyttää juuri
tätä koulutusta ja omaa palkkaansa aseena miestä vastaan ja mies reagoi tavalla joka kasvat-
taa ero miehenä ja naisena heidän välilleen.Ei kotona olla opettajana vaikka hän jatkoikin
opetustyötään kotona , varmaan tunsi omassa työssään rittämättömyyttä ?
Luulenpa hänen pönkittäneen omaa asemaansa .Itsetunnon puutetta näen kummassakin
miehessä ja naisessa.Voi kuitenkin olla kun naisen isä oli arvoltaan ja käsityksiltään aina
oikeassa ja molemmat sivuuttivat miehen pitämällä tytär isä ,yhtä köyttä suhdetta yllä.
Paha miehen saada omaa asemaa perheessään.Sivistyksellä tavallaan lakaistiin ongelmat
miehen kenkien alle ja hän jäi yksin tässä asetelmassa.
Niin parisuhteessa kuin muuallakaan elämässä koulutuksella ja sivistyksellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ihminen voi olla älykäs, sivistynyt ja henkisesti korkealla matalallakin koulutuksella. Esim juristi ei ole koulutuksensa vuoksi sen sivistyneempi kuin itseoppinut hierojakaan. Tietoa juristilla on toki lakikirjasta enemmän kuin hierojalla, mutta hierojan työssään oppimat tiedot ihmisistä ovat myös yhtä arvokkaita. Jos ei jopa enemmän...
Jos koulutettu ihminen on sivistynyt, hän kyllä tajuaa, että omat tenttikirjoista päntätyt tiedot ovat vain jonkin alan erityistietoa, eivät pääsylippu yleiseen besserwisser-kerhoon. Siksi parisuhteissa voi mun mielestä olla eri koulutuksella, jos molemmilla on vahva itsetunto ja ulkoa hankittua koulutusta ei pidetä ihmisen mittana. Vähän kuin tulisi katsoa ihmistä vaatteiden alla eikä vaatteita.
Ja jos parisuhteessa ei arvosteta ja kunnioiteta puolisoa, nähdä toisessa jotain jota katsoa hieman ylöspäin, ei siinä ole hyvä olla. Fakta on se, että aivan varmasti jokaisella ihmisellä on tarve tuntea olevansa erityinen ja arvostettu juuri sellaisena kuin on. Ei ihme, että ovi sitten avautuu suhteesta ulospäin, jos joutuu jatkuvasti elämään huonommuuden viitta harteilla. Ja kun vastaan kävelee ihminen, joka sitten "näkee", niin ei siitä enää järki pysy päässä.
Eli uskon täysin siihen, että se, mikä pitää suhteet kasassa ja estää pettämisen ainakin joiltain osin, on parin keskinäinen kunnioitus ja arvostus. Puolin ja toisin.
on se "ihminen itse", johin ei kuuluisi esim. koulutustaso. Koulutustaso kertoo monenlaisia asioita ihmisestä: onko kiinostunut teoriasta, osaako ottaa haltuun laajoja kokonaisuuksia, osaako motivoida itseään, onko sinnikäs, onko ajattelu kurinalaista, osaako loogista päättelyä, osaako perustella etc.
Ja koulutus ja sivistys eivät tietenkään ole synonyymejä, mutta on myös valheellista väittää, että niillä ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa. Nykypäivän Suomessa kaikilla on peruskoulun ansiosta kaikilla täsmälleen samat mahdollisuudet hankkia sitä koulutusta ja sivistystä.
Niin hankkia yleispätevää sivistystasoa, mutta perheessä toimivat enemmänkin
muut taidot kuin koulussa opitut.En tahdo aliarvioida koulutusta ja olen sitä
mieltä parit sopivat paremmin yhteen mikäli ajatusmaailmat ja mielenkiinnon kohteet
kohtaavat toisensa .Sanoisin sitä yhteisymmärrykseksi ja tilaksi jossa tuntee olonsa kuin kotonaan
tämän ihmisen seurassa.Perhe-elämässä vaaditaan äityiden ja isyyden taitoja .
Osan voit opetella kirjoista mutta käytäntö myös opettaa ja vanhempi sukupolvi
taitojaan joita ei kirjoista opita.Koulutuksella saadaan tietoa asioista mutta taasen kuinka
tämän saadun tiedon osaa elämässään soveltaa niin on sitten jo eri juttu .
Kun tulet töistä kotiin niin vaihdat roolia mutta taasen jos tämä työrooli jää päälle
ei kykene kohtaamaan ihmistä vaan ihmisen jonka haluaa ohjata omilla opeillaan.
Miehen ja naisen välistä yhteyttä voi useimmiten oppia omilta vanhemmiltaan.
Ammatin kautta saadaan ulkoista arvostusta ja tottakai tietotaitoa jolla luodaan
asemaa yhteiskunnassa .Mutta perheessä nämä arvot tavallaan laskevat kun tartuaan
tiskirättiin ja vauvan kakkavaippoihin ja arkiseen rutiiniin .
voivat myös miehen ja naisen roolit ja isän jä äidin roolit sekä käsitykset niistä olla hyvinkin erilaiset. Kyllä se taitaa niin olla, että lika barn leka bäst. Pätee varmaan myös parisuhteeseen.
molemmilla vahva itsetunto, mutta jos sitä ei ole, on tilannetta vaikea muuttaa. Jos ihminen ei itse pysty katsomaan itseään tyytyväisenä peilistä, ei se toinen parisuhteen osapuoli voi tilannetta muuttaa.
Toiseen kommenttiisi. toki ihminen voi olla älykäs ja sivistynyt ilman koulutusta, mutta älä nyt sentään väitä, että niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Koulutus opettaa ajattelutapoja ja keskustelutaitoja, joita voi olla vaikea muuten hankkia. Ja kyllähän koulutuksen hankkiminen kertoo myös siitä, että arvostaa oppimista ja itsensä kehittämistä. On aika kapea-alaista nähdä koulutus vain tietoina, joita hankitaan.
Niin kaipa se on mihin sitä älykkyyttäkin ja sivistystä käytetään? Ihmiskunnan tarpeeseen
vai tuhoon.Juu tuossa olen samaa mieltä ihminen voi kehittää itseään koulutuksen avulla
Koulutus ei mielestäni niinkään opeta ajattelua eikä keskustelutaitoja paitsi aloilla
joissa näitä puolia tarvitaan.
Kotona nämä keskustelutaidot opitaan äidin ja isän ja sisarusten myötä ynnä läheisten ihmisten
kautta ja siitä taidot kehittyvät ja laajenevat edelleen. .
Niin itsensä kehittäminen on antoisaa ihan vauvasta, vaariin en sitä kiellä missään nimessä
oppimisen halua ja innostus eivät laannu koulunpenkille .
Onhan meillä suurenmoinen kirjasto josta janoinen saa juodakseen.
Niin tämän perheen tilanne taisi jo alun alkaenkin syntyä vajeesta jota kumpikaan
ei osannut täyttää .
Perhe-elämä toimii suurelta osiin käytännön työn ja toiminnan avulla jossa jokapäiväinen
arki ja -leipä tulevat ensin ja sen jälkeen muut tekemiset ja inspiraatiot.
Koulutuksella ei niinkään ole painoa kotioloissa .Keskustelutaito opitaan jo lapsesta.
Tottakai jotain kotitaloudesta ja muusta jää matkan varrelle koulustakin mutta suurimmat taidot
opitaan ihan käytännön työn ja tekemisen kautta.
Persoonallisuudellakin on suuri merkitys kuinka hyvin pariskunta kykenee toimimaan
yhteisessä elämässään.
ominaisuuksia, piirteitä, taitoja tai älykkyyttä. Ne eivät ole välttämättä yhteneviä koulutuksen kanssa, ehkä valitsemamme ammatti kertoo vähän jo arvoistakin?
Tämä kysymys on kyllä hyvä asettaa ensin itselleen: Mitä minä ylipäätään arvostan? Arvostaako puolisoni samoja asioita? Ellei, niin mikä on pahin ristiriita?
Jos arvostaa materiaalista menestymistä, niin silloin tuolla tulotasolla on merkitystä. Koulutuksella on merkitystä, jos arvostamme uralla menestymistä. Jos meille on tärkeää hyvä sosiaalinen asema, niin silloin arvotamme sitä, mitä muut meistä (siis myös siitä puolisosta) ovat mieltä.
Esimerkkinä voisin sanoa omasta puolestani mitä en arvosta. Ylimielisyys, röyhkeys, epärehellisyys, ”nuoleminen”, rahan ahneus ja omistamisen tarve. Arvostan ”sydämen viisautta”, rehellisyyttä, rohkeutta tehdä toisin kuin muut, yksikertaista elämäntapaa ja käden taitoja.
Kavahdan aina kun toisen ammatti on talouselämän tai tekniikan alalta, en tosin tyrmää. Nuo vain vetävät puoleensa ihmisiä joilla on sen mukaiset arvotkin. Mieheni on tekniikan alan ihmisiä : )
Ensimmäinen avioliittoni ajautui tuon takia eroon. Mies halusi omakotitaloa, uutta autoa ja kodinkonetta ja asemaa yhteisössä. Se olisi tarkoittanut velkaa ja kaikenmaailman kissanristiäisiä (seuraelämää tylsien ihmisten parissa). Minä en puolestani voinut arvostaa tuollaista elämää, joten todellakin ajauduimme eroon toisistamme.
Nyt voi aidosti arvostaa miestäni, sillä ne ovat lähellä omia arvojani. Olen kouluttautuneempi ja meillä on eroja keskustelutaidoissa, mutta ei se estä näkemästä niitä hyviä puolia miehessäni. Asenne on se tärkeämpi, ja se näkyy käytöksessä – niin puheessa kuin tavoissa.
Niin muuten, voi siellä kotonakin noudattaa hyvän käytöksen sääntöjä, vaikka ”vapaalla” ollaan. Ne ovat minulle tärkeitä, kuten miehellenikin!
Ennen avioliittoa kannattaisi keskustella ainakin tulevaisuuden haaveista ja toiveista
ettei toisen ammatin ja haaveiden vuoksi tarvitsisi erota.
Itse olen tekniikan alalla ja siis varmasti joidenkin mielestä siksi epänaisellinen.
Olen myös heti alussa kertonut miesystävälleni ammattini joten en usko ainakaan sen aiheuttavan
eroa.
En myöskään usko että ammattini estäisi tunneälyni kehittymisen jatkossakin.
Siis myös kone-insinööri voi olla empaattinen ja ajatteleva on hän sitten nainen tai mies!
itseni epäselvästi, mutta tarkoitin sitä, ettei se alakaan niin kiveen hakattu juttu ole!
Ajatukseeni liittyy vain kokemukseni, joten ei se mikään lopullinen totuus ole. Noilla aloilla on siis paljon enemmän niitä ”koviksia”, kuin ehkä muilla aloilla. Tarvitaanhan tiettyjä ominaisuuksia kilpailemiseen.
Nykyinen mieheni ei ole kilpailuhakuinen. Kun pitää valita mukavan työpaikan ja ison palkan välillä, hän valitsee ensimmäisen vaihtoehdon.
Nuorena nuo haaveet ja toiveet ovat häilyväisiä. Niin oli silloisellakin miehellä, koska aluksi hän oli samoilla linjoilla kanssani. Kun sitten sai opiskelut loppuun, astui esiin tämä elintasokilpailu. Sitä ihminen vanhetessaan kehittyy (toivottavasti) ja mieli muuttuu. Onhan tyypillinen ammatinvaihtajan ikä yli 40 v. Vasta sitten uskallamme tehdä niitä haaveen mukaisia päätöksiä, sitä ennen mennään enemmän virran mukana.
On iso joukko ihmisiä joilla ei ole minkään näköisiä haaveita tulevaisuuden suhteen. Ei niistä sitten jutellakaan, katsotaan vaan mihin sitä päädytään. Voidaan jopa pitää itsestään selvyytenä että toinen on samaa mieltä ja hänen arvonsa ovat samoja. Ensimmäisen vakavan kriisin alta paljastuu sitten totuus, ettei niin samoilla linjoilla oltukaan.
tohtori aliarvioi sekä naisia että miehiä. Miksi ihmeessä pitäisi olla voittaja? Miksei voi olla ihan rauhassa epätäydellinen oma itsensä, rakastettava juuri siinä epätäydellisyydessään?