Hei!
Olen tässä jo monet illat pähkäillyt ja itkeskellyt tilannetta. Ei oikein ketään kenelle uskaltaisin puhua.
Olen siis 14kk:den ikäisen pojan äiti ja aika tuore aviovaimo. Olemme 6vuotta olleet yhdessä.
Mieheni oli aluksi ihana ja tunsin vetoa häntä kohtaan ja meillä on mennyt hyvin sen suhteen ettemme ole juurikaan riidelleet. Ajan myötä kuitenkin alkoholi on näyttäytynyt vahvasti kuvioissa, miehen käytössä siis. Aluksi vähäsen, sitten jo joka perjantai.. Miehen käytös muuttui myös ja nyt on ruennut tulemaan väkivaltaisia piirteitä. 3kertaa olen meinannut saada miehen kimppuuni kun hän on humalassa pimahtanut. Ja huomasin tuossa jo ekan kerran kun mies pimahti, että meidän suhteessa tapahtui jotain. Ollaan etäännytty silleen toisistamme, ettei mies jaksa oikeen jutella mun kanssa, jos kyselen jotain niin saan kysyä että "kuunteletko" ja vastaus on "ai mitä" jne jne.
Keväällä tuossa mies meinas käydä mun kurkkuun käsiksi ja heitteli tavaroita ympäri asuntoa. Nykyisin mie pelkään jonkun verran, aina saa olla varpaillaan kun toinen juo. Ja jos mies ei juo mun nähden niin sitten jossain muualla tuttaviensa luona, kun "olevinaan remonttihommissa".
Rahat on tiukilla (työttömiä tällä hetkellä molemmat) ja kaljaan rahaa löytyy, ite maksan laskuja niin että yleensä jää 50-100€ käyttövaraa tililleni.
Kun yhteen muutettiin (04) niin siitä asti pikkuhiljaa mie eristäydyin ystävistäni, äidistä, isästäni, sisaruksistani.. Haluaisin käydä heidän luonaan, mutta aina piti odottaa milloin hänelle kävisi. Tuntuu että mua yritetään omia ihan liikaa. Niin ja miespuolisista ystävsistä en uskalla tietenkään mitään kertoa.
Mies paljon tehnyt myös keikkatöitä, eli etelä-suomessa kulkenut töissä, välimatkaa ollut viikkoisin monta sataa kilometriä. Alussa tuntui pahalta olla viikot yksin, nytten jopa huokaisen jos saan olla poikani kanssa kahdestaan. Nautin enemmän kahdenkeskisestä ajasta poikani kanssa kun "koko perheenä".
Huomion osoitukset, hellyys, rakkauden tunnustukset jne on unohtuneet miehen osalta. Seksikin on sellaista joko liian pornoa eli ihan ylitse lyövää tai pakkopullaa. Jopa ulkonäöllisiä juttuja olen saanut kuulla mieheni suusta, että "vaikka sulla ei oo isot rinnat niin onneks osaat suihin ottaa" . Onko tuo muka normaalia?!!? Olen sanonut monesti että en jaksa kun en nykyisin koskaan enää saa kuulla positiivista tekemisistäni enkä sitä että olen rakastettu. Mies vaan tokaissut, että kyllähän sen tietää...
Kosinta, olikohan se enemmän keino saada minut kokonaan omakseen, omistaa minut..?! Sitä olen tässä miettinyt.
Kun odotin poikaa niin mies joi silloin myös aikapaljon, hän tuli vlopuksi kotiin ja mie viimesillinä iltavuorosta, niin musa soi täysillä ja yks hillui kännissä. Itkuhan siinä tuli, mutta sisäisesti itkin, en miehelleni näyttänyt. Hän sanoi että kun on niin rankkaa, että pitää "välillä " ottaa!
Myönnän myös sen, että onhan meillä hyviäkin hetkiä ollut, mutta musta tuntuu että niitä hyviä hetkiä on liikaa menneisyydessä. Mie en jaksa enää välittää kuin lapsestani, sama vaikka mies menisi vieraisiin..
Olen miettinyt miten uskallan ja saisin avattua suuni. En tiedä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään sitten kun sanon sanottavani.. Olen jo lapsuusiän katsonut alkoholisti vanhempiani sekä väkivaltaa, en jaksa samanlaista omassa avioliitossani.
Myönnän että minulta oli tyhmää mennä vielä naimisiin!! Mutta kun sitä vain odottaa että kaikki kääntyy hyvin.
Mä oon ihan lukossa, en tiedä miten toimia, entäs asunto ja asuntolaina ja kaikki.. pää levii!
Mie olen kotia pitänyt siistinä, pyykkiä pessyt, tehnyt seksifantasiat todeksi, synnyttänyt lapsen, koittanut saada töitä, yrittänyt puhua jne. mutta tuntuu että ei enää riitä.
Jos meille tulee ero niin sen suku sekä mun oma suku on kaikki mua vastaan, koska mies on kaikkille noille niiiiiiin kultapoju.
Ei tee helpoksi asiaa.
En jaksa kohta enää.
Olen tässä jo monet illat pähkäillyt ja itkeskellyt tilannetta. Ei oikein ketään kenelle uskaltaisin puhua.
Olen siis 14kk:den ikäisen pojan äiti ja aika tuore aviovaimo. Olemme 6vuotta olleet yhdessä.
Mieheni oli aluksi ihana ja tunsin vetoa häntä kohtaan ja meillä on mennyt hyvin sen suhteen ettemme ole juurikaan riidelleet. Ajan myötä kuitenkin alkoholi on näyttäytynyt vahvasti kuvioissa, miehen käytössä siis. Aluksi vähäsen, sitten jo joka perjantai.. Miehen käytös muuttui myös ja nyt on ruennut tulemaan väkivaltaisia piirteitä. 3kertaa olen meinannut saada miehen kimppuuni kun hän on humalassa pimahtanut. Ja huomasin tuossa jo ekan kerran kun mies pimahti, että meidän suhteessa tapahtui jotain. Ollaan etäännytty silleen toisistamme, ettei mies jaksa oikeen jutella mun kanssa, jos kyselen jotain niin saan kysyä että "kuunteletko" ja vastaus on "ai mitä" jne jne.
Keväällä tuossa mies meinas käydä mun kurkkuun käsiksi ja heitteli tavaroita ympäri asuntoa. Nykyisin mie pelkään jonkun verran, aina saa olla varpaillaan kun toinen juo. Ja jos mies ei juo mun nähden niin sitten jossain muualla tuttaviensa luona, kun "olevinaan remonttihommissa".
Rahat on tiukilla (työttömiä tällä hetkellä molemmat) ja kaljaan rahaa löytyy, ite maksan laskuja niin että yleensä jää 50-100€ käyttövaraa tililleni.
Kun yhteen muutettiin (04) niin siitä asti pikkuhiljaa mie eristäydyin ystävistäni, äidistä, isästäni, sisaruksistani.. Haluaisin käydä heidän luonaan, mutta aina piti odottaa milloin hänelle kävisi. Tuntuu että mua yritetään omia ihan liikaa. Niin ja miespuolisista ystävsistä en uskalla tietenkään mitään kertoa.
Mies paljon tehnyt myös keikkatöitä, eli etelä-suomessa kulkenut töissä, välimatkaa ollut viikkoisin monta sataa kilometriä. Alussa tuntui pahalta olla viikot yksin, nytten jopa huokaisen jos saan olla poikani kanssa kahdestaan. Nautin enemmän kahdenkeskisestä ajasta poikani kanssa kun "koko perheenä".
Huomion osoitukset, hellyys, rakkauden tunnustukset jne on unohtuneet miehen osalta. Seksikin on sellaista joko liian pornoa eli ihan ylitse lyövää tai pakkopullaa. Jopa ulkonäöllisiä juttuja olen saanut kuulla mieheni suusta, että "vaikka sulla ei oo isot rinnat niin onneks osaat suihin ottaa" . Onko tuo muka normaalia?!!? Olen sanonut monesti että en jaksa kun en nykyisin koskaan enää saa kuulla positiivista tekemisistäni enkä sitä että olen rakastettu. Mies vaan tokaissut, että kyllähän sen tietää...
Kosinta, olikohan se enemmän keino saada minut kokonaan omakseen, omistaa minut..?! Sitä olen tässä miettinyt.
Kun odotin poikaa niin mies joi silloin myös aikapaljon, hän tuli vlopuksi kotiin ja mie viimesillinä iltavuorosta, niin musa soi täysillä ja yks hillui kännissä. Itkuhan siinä tuli, mutta sisäisesti itkin, en miehelleni näyttänyt. Hän sanoi että kun on niin rankkaa, että pitää "välillä " ottaa!
Myönnän myös sen, että onhan meillä hyviäkin hetkiä ollut, mutta musta tuntuu että niitä hyviä hetkiä on liikaa menneisyydessä. Mie en jaksa enää välittää kuin lapsestani, sama vaikka mies menisi vieraisiin..
Olen miettinyt miten uskallan ja saisin avattua suuni. En tiedä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään sitten kun sanon sanottavani.. Olen jo lapsuusiän katsonut alkoholisti vanhempiani sekä väkivaltaa, en jaksa samanlaista omassa avioliitossani.
Myönnän että minulta oli tyhmää mennä vielä naimisiin!! Mutta kun sitä vain odottaa että kaikki kääntyy hyvin.
Mä oon ihan lukossa, en tiedä miten toimia, entäs asunto ja asuntolaina ja kaikki.. pää levii!
Mie olen kotia pitänyt siistinä, pyykkiä pessyt, tehnyt seksifantasiat todeksi, synnyttänyt lapsen, koittanut saada töitä, yrittänyt puhua jne. mutta tuntuu että ei enää riitä.
Jos meille tulee ero niin sen suku sekä mun oma suku on kaikki mua vastaan, koska mies on kaikkille noille niiiiiiin kultapoju.
Ei tee helpoksi asiaa.
En jaksa kohta enää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisiko terveyskeskuksessa ammattiapua sinulle. Oletko kysynyt sieltä? Perheterapiaa tai jotain?
Voimia ja jaksamista sinulle!
Hae apua niin, ettei miehesi tiedä. Kriisikeskus, terveyskeskus, perheneuvola, seurakunnan auttajat jne..
Tällä hetkellä hänelle ei kannata puhua.