Hauska ilmiö varsinkin tällä palstalla

miten moni ulkomaalaisen kanssa oleva hehkuttaa sen maalaisen olevan täydellinen valinta ja siinä sivussa mollaa suomalaiset maan rakoon. Mä uskon, että kaikissa maissa on niitä jyviä ja akanoita, eikä yhden tai kahden tuttavuuden perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä koko maan kansalaisista.
Omakin kumppanini on ulkomaalainen, mutta rehellisyyden nimissä hän on sen maan asukiksi aika harvinaisuus. Yleisesti ottaen taitavat olla suomalaisesta näkövinkkelistä aika erikoisia ihmisiä. Toki häneenkin kulttuuritausta tuo omat mausteensa.
Suomalaiselle geeniperimälle tekee hyvää vähän sekoittua, mutta ei se tarkoita sitä, että jos oma mies/vaimo toisesta maasta on aivan ihana (tottakai oma pari on!), niin kaikki suomalaiset ovat kaameita. Kummasti kelpaavat suomipojat ja -tytöt kuitenkin ulkomaalaisillekin. Ei me niin hirveitä siis voida olla ;)
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Mä uskon, että kaikissa maissa on niitä jyviä ja akanoita, eikä yhden tai kahden tuttavuuden perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä koko maan kansalaisista."

Olet oikeassa, paitsi että lähi-idän ja afrikan maissa on lähinnä vain akanoita, jyviä niistä ei juuri löydy ja siksi ne ovatkin kaikki köyhiä ja nälänhätäisiä maita

Äänestä
  • Hyvät vanhemmat, ohjatkaa lapsianne karttamaan sellaisia uskonnoltaan ja perimältään kivikautisia miehiä, joiden ainoa pyrkimys on alistaa toista osapuolta. Lapsenne elämä on silloin eletty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku vaan kirjoitti:

miten moni ulkomaalaisen kanssa oleva hehkuttaa sen maalaisen olevan täydellinen valinta ja siinä sivussa mollaa suomalaiset maan rakoon. Mä uskon, että kaikissa maissa on niitä jyviä ja akanoita, eikä yhden tai kahden tuttavuuden perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä koko maan kansalaisista.
Omakin kumppanini on ulkomaalainen, mutta rehellisyyden nimissä hän on sen maan asukiksi aika harvinaisuus. Yleisesti ottaen taitavat olla suomalaisesta näkövinkkelistä aika erikoisia ihmisiä. Toki häneenkin kulttuuritausta tuo omat mausteensa.
Suomalaiselle geeniperimälle tekee hyvää vähän sekoittua, mutta ei se tarkoita sitä, että jos oma mies/vaimo toisesta maasta on aivan ihana (tottakai oma pari on!), niin kaikki suomalaiset ovat kaameita. Kummasti kelpaavat suomipojat ja -tytöt kuitenkin ulkomaalaisillekin. Ei me niin hirveitä siis voida olla ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu