Enää en ole ajatellut tehdä päivääkään työtä. Olin kymmenen vuotta työelämässä, sairastuin masennukseen ja aloin Inhoamaankin ajatusta työstä. Nykyään saan sairaslomaa ja kuntoutustukea, joten elän niiden turvin. En jaksa edes yrittää mennä takaisin työelämään, se on liian raskasta minulle. En tee tahallani näin, mutta olen saanut tarpeekseni. Inhoan työtä, se vaan pilaa päivät. Kyllä pienillä tuillakin jotenkin pärjää. Älkää syyllistäkö minua, olen niin hajalla ja säälittävä paniikkikohtaus"pelle", joksi minua nimiteltiin.
TYÖPINNARI (INHOAA TYÖTÄ)
Kymmenen vuotta olin työelämässä..
4754
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et sä ole mikään säälittävä paniikkikohtaus-pelle. Maailmassa on nykyään sellaista menoa, että heikompiakin hirvittää. Mulla itsellä kävi sama homma joulun alla 2006, ja sen ansiosta poltin monta siltaa takanani. Sen mä vain sanon, että pitää olla aikaa toipuakin. Sitä mä en vain tajua, miksi ihmisen pitäisi lopun ikäänsä kärsiä yhden virheen takia. En mä itse kehtaa missään tunnustaa että joskus olin lähellä burn-outia. Se kirvoittaa sitten työnantajissa sen ajatuksen, etten mä nykyisin pärjäisi missään. Nyt osaan jo varoa väsymyksen oireita, hoidan yo-kirjoituksia, töitä ja lasta. Töistä on palkatonta lomaa nyt ja lapsi on siis viikot isällään hoidettavana. Kaikenlaista muutakin ikävää tuppaa elämässä välillä tapahtumaan, mutta tulkoot mitä sattuu tulemaan. Sitä se elämä välillä on.
Älä ihmeessä ajattele pelkkää työtä. Työtä tehdään elämää varten, eikä elämä ole työn tekoa varten. Tsemppiä, ja voimahali täältä!
:) hali takaisin:) varmasti sinulla on rankkaa, voimia!
Kuulostaa, että sinulla on enemmän Voimia, kuin minulla.
Aikoinani minäkin pusersin lukion loppuun hyvillä papereilla, haaveilin yliopisto-opinnnoista jne. Hyvä, että käyt lukion, siitä on hyötyä myöhemmäksi, puhumattakaan yleissivistyksestä!
Itselläni on aikalailla voimat loppuneet elämisen suhteen. Masennus on diagnosoitu, mutta kun lääkkeistä ei ole apua.(
Paniikkikohtaukseni ovat pahoja ja häpeän itseäni. En kykene tekemään töitä. Olen elänyt rankan elämän(on sattunut kamalia asioita niin itselleni, kuin läheisilleni). En vaan jaksa enää sinnitellä. Inhoan työtä ja olen työelämästä poissa niin kauan kuin se on mahdollista. Voimia ei ole, ei enää.
töihin vaikka jonkun sairauden takia ei tarkoita että on työpinnari.
Totta kyllä tuo, että ei elämä ole vaan työntekoa varten, pitää elämässä muutakin sisältöä olla. :) ja jos on joku vakava sairaus on ihan ymmärrettävää ettei jaksa edes ajatella töihin menoa..ku tää työnteko on jo ihan tarpeeks rankkaa terveellekin työntekijälle. :( varsinkin meijän alalla(hoitoala) ku oon töis tääl hesas ja työvoimapula on hirveä ja monesti joutuu vapailta tulemaan töihin, työkavereilla kismaa keskenään josta johtuu et yhdellä ja toisella paha olla töis, työtä on niin paljon et tuntuu et aika loppuu kesken ja viel miljoona asiaa tekemättä ym ym ni kyl tässä itteeki on jo usein alkanu mietityttää et onko tää työnteko tän väärti. Mut toisaalta vaik olis kuinka inhottavaa tulla töihin ni silti se vaan antaa itelle kummiski sisältöä elämään ja mul olis ainaki paha ongelma jos ei olis työtä mitä tehdä sillä sit en sais aikaani kulumaan. Ja toisaalta mahtaakohan missään olla edes sellaista työpaikkaa et sinne olis aina vaan kiva mennä päivästä toiseen eikä koskaan olis mitään ongelmia kenenkään kanssa..tuskinpa vaan. :( et tosin tähän jo tottunu ni kaitpa tätä sit jaksaa..ja moni työkaveri ollu kans samaa mieltä, et raskasta on vaan mistäs apuja ku työntekijöitä ei vaan saada tänne pääkaupunki seudulle töihin riittävästi. :(
Voimia kaikille jotka painii saman asian kanssa. :)