Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Pian kadotin suunnan, helppo polku kaltevana vietti mutkaan

    En tiedä onko tämä oikea paikka avautua omasta yksinäinyydestä ja sen tuomasta pahasta olosta, mutta en oikeastaan edes välitä. Olen kokenut jo pitkään liian pitkään yksinäisyyttä, sellaista yksinäisyyttä että voin olla ison porukan ympäröimänä ja tuntea silti itseni helvetin yksinäiseksi. Sitä ei ikinä uskoisi ulospäin..Kun on vain oltava jotain muuta kuin, mitä oikeasti on. Se raastaa. Sisältä. Kyllä mulla kavereita on, mutta ei ne tunne minua ihmisenä. Ehkä kukaan ei tunne? Miksei siihen saa mahdollisuutta? Onko se liikaa pyydetty? Ystävyyteen tarvitaan aina kaksi, tuntuu vain ettei oikeasti samalla aaltopituudella olevaa ihmistä ole koskaan sattunut kohdalleni. Se satuttaa ja aika paljon. Mutta piirit, joissa liikun, niissä on oltava vahva, loistava, fiksu, täydellinen. Aika vitun pinnallista. Sitähän maailma on. On vain mukauduttava. On elettävä. On turruttava. Kukaan ei näe sinua, ajatuksiani, mahdollisuuksiasi hyvänä ystävänä..mitä sitten...Onko kenelläkään aitoja ihmissuhteita?
    0121
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset

    Vanhimmat

    Ei vielä vastauksia

    Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    scarlett.. kirjoitti:

    En tiedä onko tämä oikea paikka avautua omasta yksinäinyydestä ja sen tuomasta pahasta olosta, mutta en oikeastaan edes välitä. Olen kokenut jo pitkään liian pitkään yksinäisyyttä, sellaista yksinäisyyttä että voin olla ison porukan ympäröimänä ja tuntea silti itseni helvetin yksinäiseksi. Sitä ei ikinä uskoisi ulospäin..Kun on vain oltava jotain muuta kuin, mitä oikeasti on. Se raastaa. Sisältä. Kyllä mulla kavereita on, mutta ei ne tunne minua ihmisenä. Ehkä kukaan ei tunne? Miksei siihen saa mahdollisuutta? Onko se liikaa pyydetty? Ystävyyteen tarvitaan aina kaksi, tuntuu vain ettei oikeasti samalla aaltopituudella olevaa ihmistä ole koskaan sattunut kohdalleni. Se satuttaa ja aika paljon. Mutta piirit, joissa liikun, niissä on oltava vahva, loistava, fiksu, täydellinen. Aika vitun pinnallista. Sitähän maailma on. On vain mukauduttava. On elettävä. On turruttava. Kukaan ei näe sinua, ajatuksiani, mahdollisuuksiasi hyvänä ystävänä..mitä sitten...Onko kenelläkään aitoja ihmissuhteita?

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu