On todella paha olla. Kenellekään en voi oikeastaan puhua niin tänne sitten avautumaan. Haluaisin myös samalla tietää onko muilla samanlainen tilanne, olen nimittäin aivan järkyttynyt että tällaista sattuu vielä 2000-luvulla.
Asia on nimittäin tällainen; odottaessani esikoistamme saimme ultra-äänessä "selville" että pienokaisemme olisi tyttövauva, ja tämän piti sitten olla varmaa tietoa (tiedän, ei pitäisi uskoa mutta kuitenkin...). Isoisovanhemmat, eli isäni vanhemmat olivat aivan haltioissaan, siitä ensinnäkin että ensimmäinen lastenlastenlapsi oli tulossa sekä myös siitä että tämä olisi tyttö. Isomummini osti tytönvaatteita ja puheli minulle että "eikö olekin kivaa että saatte tytön, tytöthän ovat kivampia kuin pojat". En minä siihen muuta, ihmettelin kyllä suuresti näitä puheita, vähän puistatti että näin voi todellakin sanoa.
Kävi sitten niin, että tuli kuin tulikin pieni poika. Niin suloinen ja viaton. Ja miten sitten; innostus vauvasta laimeni heti. Poika on kuulemma niin mieheni näköinen, ei löydy mitään meidän suvun näköistä hänessä. Oivalsi isomummini aika nopeasti että no, eihän hän olekaan meidän sukua ( sai kasteessa mieheni nimen).
Nyt veljeni ja hänen vaimonsa saivat pienen tytön. Tästä tulikin sitten pelastus isoisovanhemmille. Suku jatkuu, tyttöhän kantaa suvun nimeä, ja on kaiken lisäksi sitä oikeata sukupuolta. Sukujuhlissa hemmotellaan tyttövauvaa, hän saa olla sylissä koko ajan, perhekuvissa mukana. Poikamme ei saa olla kuvissa ja häntä ei pidä kukaan sylissä :´( Tytölle on annettu lahjoja ja suvun perintö-esineitä. Poikaamme ei juuri ole muistettu kuin pikkuleluilla. EN ole materialisti, en todellakaan, ja rakastan veljeni tytsää kuin omaa lastani, mutta tämä palvominen satuttaa. Palvominen ja toisaalta syrjäyttäminen. Vauvoilla kun ei ole kuin kolmen kuukauden ikäero (eli molemmat ovat vielä siinä "suloisessa ja viattomassa" vaavi-vaiheessa). Ei voi siis selitellä sillä että pojastamme olisi nyt kehkeytynyt pieni uhmaikäinen joka joskus saattaa koetella hermoja, ja tämän rinnalla pikkuvauva kaikessa vauvamaisuudessaan olisi jotenkin hellyttävämpi.
Pelkään mitä tulevaisuus tuo, tuleeko pikkumiehemme huomaamaan miten häntä ei kelpuuteta samalla tavalla sukuun? Muutenkin on typerää tämä suvunjatkumis-ajattelu. Huhuh, mitä väliä?? Eikö kaikkien lasten asema tulisi olla sama, eikö kaikki jälkikasvu ole riemu? Ei näytä siltä...
Kaikkea hyvää teille muille suvun kanssa kamppaileville, ei sais välittää muitten mielipiteistä mutta kun se suku on niin harmittavan läsnä.
p.s mieheni suku kyllä pelastaa paljon, siellä on monta lastenlasta ja kaikkia kohdellaan ja on aina kohdeltu justiinsa samalla tavalla; ajatuksella että jokainen lapsi on tärkeä!
Asia on nimittäin tällainen; odottaessani esikoistamme saimme ultra-äänessä "selville" että pienokaisemme olisi tyttövauva, ja tämän piti sitten olla varmaa tietoa (tiedän, ei pitäisi uskoa mutta kuitenkin...). Isoisovanhemmat, eli isäni vanhemmat olivat aivan haltioissaan, siitä ensinnäkin että ensimmäinen lastenlastenlapsi oli tulossa sekä myös siitä että tämä olisi tyttö. Isomummini osti tytönvaatteita ja puheli minulle että "eikö olekin kivaa että saatte tytön, tytöthän ovat kivampia kuin pojat". En minä siihen muuta, ihmettelin kyllä suuresti näitä puheita, vähän puistatti että näin voi todellakin sanoa.
Kävi sitten niin, että tuli kuin tulikin pieni poika. Niin suloinen ja viaton. Ja miten sitten; innostus vauvasta laimeni heti. Poika on kuulemma niin mieheni näköinen, ei löydy mitään meidän suvun näköistä hänessä. Oivalsi isomummini aika nopeasti että no, eihän hän olekaan meidän sukua ( sai kasteessa mieheni nimen).
Nyt veljeni ja hänen vaimonsa saivat pienen tytön. Tästä tulikin sitten pelastus isoisovanhemmille. Suku jatkuu, tyttöhän kantaa suvun nimeä, ja on kaiken lisäksi sitä oikeata sukupuolta. Sukujuhlissa hemmotellaan tyttövauvaa, hän saa olla sylissä koko ajan, perhekuvissa mukana. Poikamme ei saa olla kuvissa ja häntä ei pidä kukaan sylissä :´( Tytölle on annettu lahjoja ja suvun perintö-esineitä. Poikaamme ei juuri ole muistettu kuin pikkuleluilla. EN ole materialisti, en todellakaan, ja rakastan veljeni tytsää kuin omaa lastani, mutta tämä palvominen satuttaa. Palvominen ja toisaalta syrjäyttäminen. Vauvoilla kun ei ole kuin kolmen kuukauden ikäero (eli molemmat ovat vielä siinä "suloisessa ja viattomassa" vaavi-vaiheessa). Ei voi siis selitellä sillä että pojastamme olisi nyt kehkeytynyt pieni uhmaikäinen joka joskus saattaa koetella hermoja, ja tämän rinnalla pikkuvauva kaikessa vauvamaisuudessaan olisi jotenkin hellyttävämpi.
Pelkään mitä tulevaisuus tuo, tuleeko pikkumiehemme huomaamaan miten häntä ei kelpuuteta samalla tavalla sukuun? Muutenkin on typerää tämä suvunjatkumis-ajattelu. Huhuh, mitä väliä?? Eikö kaikkien lasten asema tulisi olla sama, eikö kaikki jälkikasvu ole riemu? Ei näytä siltä...
Kaikkea hyvää teille muille suvun kanssa kamppaileville, ei sais välittää muitten mielipiteistä mutta kun se suku on niin harmittavan läsnä.
p.s mieheni suku kyllä pelastaa paljon, siellä on monta lastenlasta ja kaikkia kohdellaan ja on aina kohdeltu justiinsa samalla tavalla; ajatuksella että jokainen lapsi on tärkeä!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aika ikävältä kuulostaa... Tuntuu varmasti pahalta ja epäreilulta. Miten omat vanhempasi suhtautuvat tilanteeseen, nyt tuota suosimista tuntui tulevan nimenomaan isovanhemmiltasi? Jos saisit enemmän tukea vanhemmiltasi näissä suvun tapaamisissa, että he huomioisivat teidän lastanne. Ei kai he voi olla huomaamatta jos tilanne on noin epäreilu.
No, isoisovanhemmat ovat juuri tuollaista ikäpolvea, jolle kuvailemasi käytös on yleisempää. Eikä se tule miksikään muuttumaan, korostuu vain.
En voi antaa muuta neuvoa, kuin viettää perheinesi enemmän aikaa miehesi suvun kanssa, mikäli myös omat vanhempasi käyttäytyvät noin.
Kumma juttu, kun meidän suvussa tytöt eivät ole yhtään mitään mutta pojat ovat ylivertaisia.
Olen kyllä huomannut,että kaikki valokuvauskisat voittaa kuva pienestä suloisesta tytöstä.
ei se tyttö mitään sukua jatka, sehän menee naimisiin ja saa miehensä sukunimen!
;D
"saa miehensä sukunimen"
eikä saa jos ei ota.
Mistä kukaan "ulkopuolinen" on edes saanut tietää vauvan sukupuolen, ennen syntymää?? Olettaen kuitenkin, ettei mummosi ole ollut sun mukana ultrassa? Mitin tässä semmoista vaihtoehtoa, että olet itse tehnyt asiasta niin ison numeron, että sinä saat vauvan ja että sinä sinä sinä sinä......hmm....mietityttää tosiaan tuo vaihtoehto, että olet itse tehnyt asiasta suuremman kuin se on. Ja jos näin ei ole niin itsehän rakastat lastasi yhtä paljon olkoon se sitten tyttö tai poika.....tai kuinka monta serkkua tahansa sillä sattuu olemaan, miksi välittää jostain materiaalista tai muusta tämmöisestä? Antaa mummelin höössätä niin paljon kuin haluaa, eihän se sua kosketa ja jos tuntuu et lapsesi kärsii tästä niin miksi viedä lapsi semmoisiin tilanteisiin, jossa hän ehkä voisi kärsiä.
Tämä sama tilanne on kyllä useimmissa perheissä missä on sisaruksille syntynyt heti perakanaa lapsia....uiseimmin ne jotka ovat vauvan aikaisemmin saaneet niin ne sitten valittavat siitä että HEIDÄN vauva ei saa tarpeeksi huomiota. Itse olen ollut tässä tilanteessa ja saatiin vähän alle parisen kuukautta aikaisemmin lapsi kui miehen sisko, toisin minä olin iloinen tästä tilanteesta.....sainpa ainakin anopin huomion muualle!! Ja vaikkakin lapseni on minulle kaikkeni, se ei välttämättä sitä ole kaikille, tämä pitää muistaa!!!
kuule isot paskat sun vanhemmille ja kaikkille sukulaisille, kyl mä ainakin suuttusin ja nostasin ison metelin. kyl se tytön söpöys siitä häviää ku tullaan murrosikään. kaikenlisäksi vauvoista on aika hankala sanoa minkänäköinen sitä isona tulee olemaan ku rupee kehittyyn. kaikki vauvat ja lapset on yhtä arvoikkaita
No eihän sen tytön sukunimi jatku, jos menee naimisiin jonkun TODELLA hienosukunimisen ihmisen kanssa.... Näin jää unholaan teidän suvun sukunimi.... Jo on outoa menoa.
Tämä siitä seuraa, kun lapsen sukupuoli halutaan nuuskia ennen syntymää.
Lasta ei voi kuitenkaan vaihtaa, jollei ole toivottua laatua, joten miksi sitä pitää edes tietää. Ja jos vanhemmat sen haluavat kuulla, on tyhmää kertoa eteenpäin. Ensinnäkin se ei kuulu jollekin isoisovanhemmille, ja toiseksi erehdyksiä voi tulla.
Isoisovanhemmat ovat ikivanhoja ja arvelevat, etteivät ehdi nähdä mieleistään lapslapsenlasta.
Pysy poiss heidän luotaan, väsyvät kuitenkin lapsiin joka tapauksesa. Onneksi on se toinen, tyttö, palluttakoon häntä.
Ei pidä hikeentyä. Tuollaiset asiat eivät saa vaivata, kun ihana olento on kuitenkin teillä jateidän ilonanne.
Siis sukusi ei kelpaa pojallesi! ;)
Onhan näitä, että mitä oudoimmista syistä syrjitään/suositaan jotakin lapsenlasta. Ja ihan vieläkin. Milloin syynä, että väärää sukupuolta, onko suosikkilapsen lapsi vai ei, onko vanhemmat yhdessä vai ei. Näitähän valitettavasti riittää. Mutta kyllähän sen jo maalaisjärki kertoo, että mätää on sitten tälläisten isovanhempien päässä ja siitä ei kannata edes mieltänsä pahoittaa vaan oikeasti kohdella heitä sen mukaan. Ja tosiaan: Tuollainen suku on se, joka ei saa kelvata. Lapsi on bueno - sukupuolesta tai mistä tahansa riippumatta. ;)
Ja potreteista pois laittaminen - toihan on nyt ihan sairasta, tiedät sen itsekin. Parempi vaan ettei tollaset pääse edes tekemisiin poikasi kanssa. Tulevaisuuden osalta teidän on vain suojeltava poikaa ja sitä, ettei hän joudu kokemaan syrjintää. Henk.koht. jos noin sairaaksi mennyt, niin mielummin vaikka ilman. Noi kyllä tietää itsekin miten loukkaa lastasi sekä teitä. Ja aiheuttaa samalla varmaan muullekin suvulle erittäin epämukavan olon. Teet vähän karsintaa, pidätte kokoontumisia ilman näitä tiettyjä henkilöitä, veljesi perheen kanssa. Jos siis hän ihan järkiyksilö. Ja tollasen karsinnan myötä se alkaa pikkuhiljaa yhä vähemmän ja vähemmän merkkaamaan, että sukuun on ennen sinua siunaantunut muutama idiootti. Yritä olla katkeroitumatta ja nauti ihkusta pojastanne ja vauva-ajasta. :) Kyllä te ja miehen suku ehkä veljesikin rakastaa sitten parin urpon edestäkin.
tosi törkeää tollanen kohtelu lapselle.mun lastani ei oo toinen mummo hoitanut edes ja lapsi kohta seitsemän vuotta.mutta tulen sen sitten muistamaan aikanaan!eikä lapsi haluakkaan mummolaan,ymmärrän sen ja kunnioitan lastani tässä asiassa.enkä käy äitini luona enää monesti vuodessa,koska eihän hän ehdi edes leikkiä lapseni kanssa.onneksi toinen mummo on parempi.turvaa sinäkin miehesi sukuun ja arvoihin.