Ajattelin kirjoittaa, näin vaikka höyryjä päästelläkseni, eräästä kaveristani, joka on harvinaislaatuisen ärsyttävä, enkä suoraansanottuna tiedä, että voinko enää pitkään olla kuristamatta tätä hengiltä.
Ensinnäkin, hän on koko ajan äänessä. Jos kukaan ei ole vastannut tämän höpötyksiin viiteen sekunttiin, alkaa ärsyttävä "kissatyttö"-miukuna, jotta hiljaisuus menisi rikki. Jos ei huomiota tämänkään jälkeen tule, alkaa takaapäin halaaminen, joka muistuttaa enemmän kuristamista. Joka ikisestä seikasta pitää todeta jotain ärsyttävällä äänensävyllä, jota hän tuntuu pitävän normaalina toteamisäänenä.
Toiseksi, hän on kauhea lesottaja. Koska kyseinen henkilö onnistuu kämmimään kaikki työnsä, pitää päteä kaikenmoisella pikkutiedolla, korjailla puheistani mahdollisia nippelitiedollisia ja kieliopillisia seikkoja (puhekielestä kaiken hyvän lisäksi...) ja kehuskella, että on paljon rahaa ja käy ravintoloissa ja muuta tuollaista, joka ei suoraansanottuna tunnu kiinostavan ketään p*skan vertaa. En pysty myöskään iloitsemaan omista onnistumisistani, koska kyseinen henkilö alkaa raivota, ettei hänellä onnistu mikään ja nähtävästi minun onnistumiseni on väärin. Lyhyidenkin juttujen selittäminen on hankalaa, kun tämä henkilö esittää, ettei muka kuuntele. On tehnyt monta kertaa mieli heittää esim. haarukalla silmään ihan vaan testiksi ja myös huvikseni.
Ainoat hetket kun hän on hiljaa, on kun hän on masis jonkun työn epäonnistuttua. Valitettavasti tästäkin hetkestä on vaikea nauttia, koska hän a) kerjää sääliä itkemällä b) kerjää sääliä viiltämällä sormeensa c) tekee kumpaakin. Kaikkein säälittävintä tässä on, ettei hän (onneksi) useimmiten saa huomiota tällä tavoin.
Tämän alemmuuskompleksinsa takia hän koittaa tosi usein päteä kaveriporukassamme minun kustannuksellani. Tämä on aika säälittävää, koska hän on minua n. pari vuotta vanhempi, ja vieläpä aikuisessa iässä, toisin kuin minä. Joudun kestämään häntä vähintäänkin porukan kasassapitämisen vuoksi, ja hänet tuntien, jos menisin sanomaan vaan suorat sanat (mitä tällä hetkellä epäsuorasti teenkin, heittämällä vasta-argmenttia sen pätemisiin, jonka jälkeen hän yleensä menee henkilökohtaisuuksiin, johon taasen en mene mukaan), hän koitaisi kääntää kaikkia minua vastaan, vaikka uskon, ettei hän onnistuisi.
Onko tämä tosissaankin vain pelkkää kateutta, jonka takia hän on kuin joku demonin riivaama ämmä, vai onko hän oikeasti tuollainen? Koska ennen hän on ollut mukavampi, ja meillä on ollut tosi hauskaa viettää aikaa yhdessä.
Ensinnäkin, hän on koko ajan äänessä. Jos kukaan ei ole vastannut tämän höpötyksiin viiteen sekunttiin, alkaa ärsyttävä "kissatyttö"-miukuna, jotta hiljaisuus menisi rikki. Jos ei huomiota tämänkään jälkeen tule, alkaa takaapäin halaaminen, joka muistuttaa enemmän kuristamista. Joka ikisestä seikasta pitää todeta jotain ärsyttävällä äänensävyllä, jota hän tuntuu pitävän normaalina toteamisäänenä.
Toiseksi, hän on kauhea lesottaja. Koska kyseinen henkilö onnistuu kämmimään kaikki työnsä, pitää päteä kaikenmoisella pikkutiedolla, korjailla puheistani mahdollisia nippelitiedollisia ja kieliopillisia seikkoja (puhekielestä kaiken hyvän lisäksi...) ja kehuskella, että on paljon rahaa ja käy ravintoloissa ja muuta tuollaista, joka ei suoraansanottuna tunnu kiinostavan ketään p*skan vertaa. En pysty myöskään iloitsemaan omista onnistumisistani, koska kyseinen henkilö alkaa raivota, ettei hänellä onnistu mikään ja nähtävästi minun onnistumiseni on väärin. Lyhyidenkin juttujen selittäminen on hankalaa, kun tämä henkilö esittää, ettei muka kuuntele. On tehnyt monta kertaa mieli heittää esim. haarukalla silmään ihan vaan testiksi ja myös huvikseni.
Ainoat hetket kun hän on hiljaa, on kun hän on masis jonkun työn epäonnistuttua. Valitettavasti tästäkin hetkestä on vaikea nauttia, koska hän a) kerjää sääliä itkemällä b) kerjää sääliä viiltämällä sormeensa c) tekee kumpaakin. Kaikkein säälittävintä tässä on, ettei hän (onneksi) useimmiten saa huomiota tällä tavoin.
Tämän alemmuuskompleksinsa takia hän koittaa tosi usein päteä kaveriporukassamme minun kustannuksellani. Tämä on aika säälittävää, koska hän on minua n. pari vuotta vanhempi, ja vieläpä aikuisessa iässä, toisin kuin minä. Joudun kestämään häntä vähintäänkin porukan kasassapitämisen vuoksi, ja hänet tuntien, jos menisin sanomaan vaan suorat sanat (mitä tällä hetkellä epäsuorasti teenkin, heittämällä vasta-argmenttia sen pätemisiin, jonka jälkeen hän yleensä menee henkilökohtaisuuksiin, johon taasen en mene mukaan), hän koitaisi kääntää kaikkia minua vastaan, vaikka uskon, ettei hän onnistuisi.
Onko tämä tosissaankin vain pelkkää kateutta, jonka takia hän on kuin joku demonin riivaama ämmä, vai onko hän oikeasti tuollainen? Koska ennen hän on ollut mukavampi, ja meillä on ollut tosi hauskaa viettää aikaa yhdessä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikuttaa vähän häiriintyneeltä ja/tai yliherkältä, mutta et voi pakottaa häntä esim. psykiatrille.
Sinäkin vaikutat turhan helposti ärsyyntyvältä, sikäli kuin syrjäinen osaa viestistäsi arvioida. Jos todella elättelet noin verenhimoisia ajatuksia, niin ota toki pahempaa välttääksesi etäisyyttä kyseisestä henkilöstä.
"...korjailla puheistani mahdollisia nippelitiedollisia ja kieliopillisia seikkoja (puhekielestä kaiken hyvän lisäksi...). Tuollainen kyllä voi raivostuttaa, koska se iskee itsetuntoosi eli uhkaa sinua henkisesti.
"Lyhyidenkin juttujen selittäminen on hankalaa, kun tämä henkilö esittää, ettei muka kuuntele." Selitys lienee, että sanomasi tuottaa hänelle jostakin syystä ahdistusta. Varmaankin hän tuntee tuolloin huonommuutta eli ns. kateutta. Toisin sanoen nyt on hänen itsetuntonsa koetteella.
Taitaa olla turha minun selittää, ettei hän ole pahuuttaan ilkeä tai ärsyttävä, vaan että itsekin olisit aivan samanlainen hänenä. Tuskin silloin pitäisit itseäsi "demonin riivaamana", vaan varmaankin syy olisi silloin noissa toisissa. Hän kerta kaikkiaan raivostuttaa sinua, ja silloin eivät tällaiset löpinät sinua liikuta. Tiedän, että itsekin kohtelisin häntä kovasti, vaikka olisinkin järjellä tehnyt asiat itselleni selviksi. Tunteet ovat vahva voima.
Etkö pysty hänen kanssaan edes kahden kesken puhumaan asioita selvemmiksi, kertomaan hänelle, mikä sinua ärsyttää. Aloita varovasti, niin ettei tilanne pääse kääntymään kiistelyn puolelle. Silloin sitä olisi vaikea enää saada asiallisille raiteille.
Vaikka luultavasti puhut kuristamisesta ja haarukan heittämisestä vain höyryjä purkaaksesi, niin varo kuitenkin, ettei suhteenne pääse enää pahemmaksi. Paranna sitä lähestymällä häntä aidosti.
- Ehkä se hänen todellinen minuutensa on tullut nyt esiin, noin parikymppisenä? Hänellä ei ole ollut samanlaista asemaa aiemmin, joten hän ei ole voinut silloin vielä päteä ja mitätöidä tms vahinkoa tehdä.
Ilmeisestikin hän pyrkii saamaan näkyvyyttä kustannuksellasi. Minulla oli nuoruudessani samanlainen tuttavuus. Naisystävä, joka käyttäytyi todella häijysti, vaikka oli olevinaan niin ystävää, niin ystävää. Ymmärrän nyt, että se ystävyys oli hänelle vain peliväline muiden alistamiseksi. Tilanne meni henkisen väkivallan puolelle ja alkoi sisältää halventavia seksuaalissävytteisiäkin vihjailuja. Järkyttävää! Meillä onneksi kävi niin, että ystäväporukassamme muut eivät enää halunneet tuota demonista naista mukaan. Minun kävi häntä sääliksi (Tukholmasyndrooma?), mutta joskus niin täytyy tehdä.
Kaikista ei ole ystäviksi. Jotkut ihmiset ovat kuin myrkkyä, he myrkyttävät läsnäolollaan ilmapiirin.