savukoskelle tulossa täystyöllisyys nyt äkkiä kaikki poromiehet ja viherpiiparit soutamaan pitkin kemijokea että näin ei vaan pääse käymään
sokli
js
13591
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sokli toki toisi paljon työpaikkoja mutta täystyöllisyys on ehkä liian kova tavoite. Työpaikat tulee kuitenkin avoimeen hakuun ja kaivosmiehiä tässä maassa riittää.
Tuskin onnistuu Soklin avaaminen, näyttää tulevan toinen Vuotos. Ollaan puolesta ja vastaan ja kaikilla
hyvät perustelut - aika kuluu ja riita jatkuu - kaivosmiehet siirtyvät toiselle puolen maapalloa.
Se on sitten Lapin tarun loppu, jos Soklikin tapellen saadaan kaadettua. Eikä Lapin jääräpäät tajua, että etelän päättäjät ovat jo kyllästyneet perinpohjin valtion apuun vaatimista, kun itse ei tehdä muutakuin tapellaan ja räkytetään ja vastustetaan kaikkia suurtyöllistäviä hankkeita? Työllistävä Vuotos kaadettiin ja nyt kaadetaan Sokli muutaman poromiehen ja Vuotossoutajan voimin. Eihän etelän päättäjät sitä Lappilaisille ääneen sano, mutta totuus on näin että he eivät Lapin ongelmista enää piittaa pätkääkään, jos Soklikin kaadetaan. Tajutkaa nyt jo!!! Edellinen kirjoittajakin näkyy valitettavasti olevan oikeassa!
Ulkolainen monikansallinen yhtiö "ryöstää" meidän maaperästä mineraalit kiinalasten työntekijöiden voimin, kotiuttaa voitot ulkomaille ja jättää jätteet sekä raiskatut jättömaat jäljelle, niin sekö on parasta lappilaisille?
norjalaiset ite kaiva mitään, kyllä Suami on niiden siirtomaa ja Lappilaiset tulevat olemaan niiden siirtomaaorjia kaivaen vielä Soklin uraanitkin esiin. Se olikin valtion suuri hölmöys, kun antoivat Kemiran myydä sen pois. Valtion olisi pitänyt silloin pakottaa Kemira rakentamaan kaivos ja Lappi olisi nyt vöyräs maakunta. Ja kuhat ja siiat kalasteltais Vuotoksen altaalta yhdessä ulkolaista matkailijoiden kanssa eikä thaimaalaisia marjanpoimijoita täällä Riitan Herkun ja Armas Kriston orjana pyörisi!
kyllä työn tekevät suomalaise mitä joukossa muutama virolainen olen ollut useammalla kaivoksella eikä siellä ulkomaalaisia ole juuri näkynyt
Taaspa se jahkaaminen näkyis siellä alkaneen.
Kävn siellä Kempan kurssikeskuksessa mittamieskurssin v.-88.
Käytiin opintomatkalla Kuopion/Siilinjärven kaivoksilla.
Silloinen kaivosinsinööri jo meille teki selväksi Soklin mahdottomuuden .
Syynä yksinkertaisesti sijainti kartalla,logistiikkaustannukset.
Toisaalta em. SIILINJÄRVI kuulosti riittävän mainiosti vientitarpeen tyydyttämiseen.
Useilta tuntuu unohtuvan asia,kuinka valtavat kuljetuskustannukset tuotteille kertyy,kun sitä lähdetään rahtaamaan maailman toreile.(vrt.mm. tämä Stora,useimmat mielessään laskelmoivanpuuntuontia tehtaalle,mutta kuluthan vasta alaa ,kun tuote lähtee liikenteeseen..
Paljonkohan poromiehet tuo Savukoskelle kuntaveroa nimenomaan poronhoidosta saatavilla tuloilla?
Sen haluan kuulla poromiehiltä.
Ja kysymys on nimenomaan poronhoidosta tulevasta verotuotosta, ei muista tuloista.
Pääomatuloista, tukirahoista ja avustuksista ei makseta kuntaveroa. Mistä poromies saa sen ansiotulon josta kuntavero maksetaan?
Poromiehet pyrkivät estämään Soklin tulon vaikka enemmistö paikallisista haluaa Soklia.
Tottakai omaa elinkeinoa saa puolustaa mutta suurempi hyöty kunnalla ja alueelle on kaivoksesta ja sen rakentamisesta.
Ei näiltä tyypeiltä kannata kysyä mitään. Joku on kuitenkin tottunut ulkoiluttamaan sekarotuistaan juuri sielläpäin ja vastustaa korkeimpaan oikeuteen saakka.
paikallislehdessä oli tänään ilmoitus että soutajia haetaan arvasin tämän eikö näittev höyrypäitten tekemiselle saadatoppia
Norjalaisethan on ostaneet koko kemiran lannoitetehtaan, ja saaneet monopoliaseman lannoitemarkkinoilla.
Lannoitteiden hinnat ovat nousseet roimasti ja maatalouden tuet tätä kautta valuvat norjalaisten taskuun.
Hintojen noustua on ollut pakkao ottaa soklikin tapetille,mutta se on niin pitkä prosessi, että hinnat kerkiävät laskea, ja taas kerran todetaan, ettei sitä kannata rakentaa.
Ihan samalla tavoin kun on ennenkin käynyt
poromiehet ja viherpiiparit valittaa asiasta eu asti jotta asiaa saataisi vitkuteltua mahdollisimman kauan näin ollen kaivoksen saa avattua helpommin muualla missä vähemmistön sanan valta ei ole niin suuri ja jossa osataan ajatella taloudellisesti olisihan verotuloilla käyttöä koillis lapin alueella
Rahat maailmalle, paskat eli jätteet meille ja matkailusta kaikki potentiaali pois...