Onko kukaan koskaan työskennellyt huonomaineisessa yrityksessä ja sittemmin yrittänyt hakeutua uusiin töihin? Eli uudessa työpaikassa tiedustetaan hakijan nykyisen työpaikan maine ja sen perusteella ei sitten hyväksytä hakijaa töihin. Onko sellainen menettely oikeuden mukaista, että jos ko. firma on huono yhteistyökumppani tai muuten huonossa maineessa, niin tällöin sen työntekijätkin katsotaan kelvottomiksi? Voi olla, että vastaavassa tilanteessa hakijaa hävettäisi hakeutua töihin vaikkapa yhteistyökumppanille tai muuhun taholle joka tavalla tai toisella tuntee yrityksen.
työkokemus huonomaineisesta yrityksestä
espesialisti
1212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole kokemusta huonomaineisista työpaikoista ja niihin suhtautumisesta työnhaussa, mutta tuntemattomista on. Olen ollut pääosin erittäin tunnetuissa ja arvostetuissa yrityksissä, mutta tehnyt pari pätkää sellaisille firmoille, joiden nimet eivät sano useimmille ihmisille yhtikäs mitään. Onhan se hieman kummastusta aiheuttanut joissakin, mutta toisia se ei ole haitannut. Tietyllä tavalla ymmärrän, jos huonomaineisissa firmoissa työskennelleitä karsastetaan, sillä huonossa firmassa saattaa oppia huonoja (työ)tapoja yms., jolloin työntekijällä ei ole uuden "paremman" firman odottamaa osaamista. Pitää pystyä perustelemaan uudelle potentiaaliselle työnantajalle, että osaa työnsä. Ei ole helppoa ei. Kun varsinkin nyt työvoimaa on saatavilla monilla aloilla pilvin pimein, niin työnantaja luonnollisesti valitsee mieluummin turvallisen kuin sen näkökulmasta riskialttiimman vaihtoehdon. Ei siinä ole mitään laitonta tai kummallista.
Tsemiä sinulle kuitenkin ...