Hallituksen tiedotustilaisuus 9.9. klo 9

Nyt kyllä harmittaa, kun hallitus jätti mahdollisuuden käyttämättä eikä järjestänyt tiedotustilaisuutta 9.9. klo 9, jossa olisi ilmoittanut autoveron poistamisen.

Hallitukskella ei olekaan sitä draamantajua, jota kuvittelin sillä olevan.
3325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän hallitus tiedä autoveron poistosta mitään. Kpy tiedottaa poistosta ihan piakkoin. Tämän syksyn aikana tapahtuu reilu autoveon pudotus jo ennen vuodenvaihetta. Tämä on varma aiantuntijatieto. KPy on aina oikeassa.

Äänestä

Ei autoveroa kesken kuukauden poisteta. Seuraava todennäköinen ajankohta on 1.10.2009 tai sitten autoveron poisto venyy aina 1.1.2010 asti. Mutta sama se, kolme viikkoa tai kolme kuukautta, vähän kumminkin!

Äänestä

Näin ne autoveron poistumispäivät siirtyvät historiaan, mutta uusia hyviä päiviä kalenterista löytyy. Seuraava 150 prosenttisesti varma hetki on tietenkin 01.01.10 klo 10.01.01. Sitten tulee vielä varapäiviä 10.10.10 lko 10.10.10. Nykyisen hallituksen viimeinen hahdollisuus on 11.11.11. klo 11.11.11.
Eihän tällaista kellonlyömää yksinkertaisesti voi jättää käyttämättä, mikäli 69-Vanhasella vähänkin on draaman tajua. Autoveron poistaessaan hän jäisi historiaan Hitlerin, Stalinin ja Mussolinin vertaisena suurena valtiomiehenä, jolla oli draaman tajua. Ehkäpä II maailmasota jopa kalpenee Suomen autoverotaistelun rinnalla. Tämähän on suuri isänmaallinen sota.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


L.Ahnanen kirjoitti:

Nyt kyllä harmittaa, kun hallitus jätti mahdollisuuden käyttämättä eikä järjestänyt tiedotustilaisuutta 9.9. klo 9, jossa olisi ilmoittanut autoveron poistamisen.

Hallitukskella ei olekaan sitä draamantajua, jota kuvittelin sillä olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu