Olen jo pitkään miettinyt, pitäisikö erota vaimostani.
Parisuhteessa on ollut ties mitä ongelmia joista vaimo ei halua / välitä keskustella.
Tätä yksinpuhelua on jatkunut jo useita kuukausia ja niinkin yksinkertaiset lauseet kuten "katsotaanko yhdessä elokuva" aiheuttaa lähes yhdeksän tunnin riitelyn.
Pitäisikö siis vaan antaa olla ja erota tästä itsepäisestä otuksesta?
Parisuhteessa on ollut ties mitä ongelmia joista vaimo ei halua / välitä keskustella.
Tätä yksinpuhelua on jatkunut jo useita kuukausia ja niinkin yksinkertaiset lauseet kuten "katsotaanko yhdessä elokuva" aiheuttaa lähes yhdeksän tunnin riitelyn.
Pitäisikö siis vaan antaa olla ja erota tästä itsepäisestä otuksesta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
joo sä et ole itsepäinen oletus mä olen ollu 20v yksin avoliitossa
eli kaikkein kamalinta olla niin että joskus sanotaan ehkä et rakastan
mutta ei ikinä puhuta eikä näytetä sitä
mä erosin ja elämä parani hetkessä kun sain oman kämpän nukuin viikon
mikä rauha
vaikka kukaan ei puhu mutta mikä ihana rauha
avoliitossa tai avioliitossa välinpitämättömyys on henkistä kiusaamista jota
moni ei tajua että se on tosi pahaa ja saa pahaa jälkeä joka ei näy
me ei puhuttu ikinä ja aina kesken mun lauseen mies saattoi lähteä ulos
eli tosi töykeetä vaikka en nalkuttanut mistään et miks ei puhuta tms.
normaalia käytöstä 10v ei jaksanut ja oli tietenkin muita aiheita mutta ne on
asia erikseen
nyt olen löytänyt uuden miehen joka puhuu ja mikä ilo ei mitään riitoja yms
me vain puhutaan vaikka ei olisi puhuttavaakaan eli jos on ongelma ei ole iso
asia niin se puhutaan läpi ja hän kuuntelee ja mä kuuntelen eli mikä onnellisuus
kaikki on nyt hyvin
mutta yksinäisyys on raskasta vaikka onkin liitossa
Yksi tapa on että laitat vaimosi puhumaan siten että istutte pöydän ääreen ja sanot vaimollesi että mikä mättää ja jos ei suostu puhumaan niin sanot että haluat avioeron kun ei asioista vaimosi pysty tai halua puhua. Vaimollasi voi olla semmoinen mallli kotoaan että ikävistä asioista ei ole haluttu ta osattu puhua ja parempi kuin on hiljää . Teet selväksi vaimollesi että nyt on aika puhua ja jos ei niin sitten ilmoitat halusi erota niin se voi auttaa vaimosasi puhumaan. Vaimosi voi myös olla sellainen että hautoo asioita pään sisällä eikä osaa niistä puhua tai ei halua.
Mun mies on samanlainen. Olen pistänyt tosi tiukoille, ja päässyt sen verran eteenpäin, että on luvannut puhua. Sanoo, että tajuaa, että meidän tarvitsee puhua. Mutta kun sitten tulee se puheen aika... luovuttaa jo ennen alkua ja parhaimmillaan me pystytään keskustelemaan siitä puhumisesta, ei suinkaan niistä asioista joista pitäisi.
Mies kerää myös kaiken sisäänsä. Rakentaa omassa päässään tulkintoja tapahtumista ja sanomisistani ja välillä hämmästyn hänen käsityksiään. Asutaanko me todella saman katon alla ja koetaan yhdessä ne asiat? Välillä hän heittää jostain tapahtumasta esimerkiksi kommentin tyyliin "olit silloin niin pahalla päällä" enkä minä oikeasti tajua kun omasta mielestäni olen ollut hyväntuulinen ja hyvillä mielin. Sillä minun "pahantuulisuudella/väsymyksellä/kiireellä/surullisuudella jne" hän sitten selittelee omia tekojaan tai tekemättä jättämisiään. Tulee välillä ihan skitso olo kun itse ensin tietää, sitten luulee ja lopuksi epäilee olleensa ihan "normi" ja toinen onkin nähnyt jotain ihan muuta.
Sekaa tekstiä. Mutta aika sekava alkaa olla olokin. Langat tuntuvat luisuvan käsistä. Havahdun aina välillä ja löydän itseni keskeltä mitä oudompaa keskusteluriitaa jossa ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Ja joka ei todellakaan johda mihinkään eikä auta ketään.
"Yksi tapa on että laitat vaimosi puhumaan siten että istutte pöydän ääreen ja sanot vaimollesi että mikä mättää ja jos ei suostu puhumaan niin sanot että haluat avioeron kun ei asioista vaimosi pysty tai halua puhua. "
Voi kyllä toimia,jos kantti kestää,mutta ei aina.
Vaimoni oli ennen avoin ja halukas puhumaan asioista,mutta jossakin 45:n ikävuoden tienoilla kaikki kääntyi nurinniskoin.Nykyisin ei suostu puhumaan sellaisista asioista,jotka minulle aiheuttavat ongelmaa,mutta eivät hänelle(!!!???).
Ongelmia on jo kertynyt sen verran,että heittäisin ton "ero"-kortin pöytään.mutta en henkisesti pysty ja jos asia tosiaan menisi eroon,niin en tiedä miten selviäisin.Motivaatio on muutenkin vähäistä.
pitäisi erota. Tuosta ei tulisi enää mitään, vaikka vaimosi alkaisi yhtäkkiä puhumaankin - siis ainakaan mitään muuta kuin riitaa. Olette jo liian kaukana toisistanne voidaksenne lähentyä - saati sitten jatkaa parisuhdetta, jossa ainakin käsitykseni mukaan pitäisi olla jotain yhteistäkin... muuta kuin riitely.
Eli nyt on ero näköpiirissä. Pari vuotta ongelmia, jotka näkökulmastani olleet minun alistamistani, arvosteluani ja huomion puutetta. Ja kun osoitan mieltani, tappelu alkaa. No, vaimoni ei puhu. Ei ennen kuin tilanne on se, että pakotan. Ja tiedätte, mikä on lopputulos: vaimo raivostuu ja nostaa puolustusmuurit ylös. Hän ei tarvitse neuvoja tai ohjeita. Kyllä hän tietää...Ja vika löytyy aina ympäristöstä. Laitoin kovan kovaa vastaan ja uhkailin erolla ja miten kävi: se oli vaimolle viimeinen niitti ja totesi että ok. Ja meikäläinen aivan kauhuissaan. Luulin olevani vahvoilla, mutta hävisin. Vaimo ilmoitti, että hän kyllä pärjää. Minä aivan lamaantunut. Raivo pyrkii esiin, mutta yritän vielä olla positiivinen, onhan meillä kaksi pientä mahtavaa poikaa. Niinhän se on että muutos lähtee itsestä ja itse se on tajuttava.