Kone toimii mainiosti kunhan en sammuta sitä. Mutta eihän konetta voi ikuisesti päälläkään pitää, joten aina uudelleen käynnistämisen jälkeen näytön resoluutio on huonontunut enkä saa sitä takaisin normaaliin tilaansa resurssienhallinasta. Saan myös jokaisen käynnistämiskerran jälkeen virheviestin ''windows host process rundll32 lakkasi toimimasta''. Painan sulje ja windows löytää ratkaisuksi ajurien päivityksiä(jotka olen moneen kertaan jo tehnyt). Ongelma yleensä korjaa itsensä muutaman sammuttelu ja käynnistely kerran jälkeen, mutta on silti äärimmäisen turhauttava. Olisin kiitollinen mistä tahansa avusta :).
Kone myös takkuilee aikalailla ongelman aikana. Esim. pelit eivät käynnisty ollenkaan, ainakaan uudemmat.
Ongelma käynnistämisen jälkee.
urpoli
2
171
Vastaukset
tuo vika joidenkin näyttiksen ajureiden päivityksen jälkeen? jos näin on, niin vaihda viimeksi toimineet ajurit eli vanhempiin.
- urpoli
Ei ilmestynyt päivitysten jälkeen. En itseasiassa muista päivittäneeni ennen ongelmaa mitään. Ongelma kuitenkin korjaantui taas jälleen itsestään kolmannella uudelleenkäynnistys kerralla. Kokeilen kuitenkin ensi kerralla vaihtaa ajuri päivitykset vanhempiin, jos olen vain unohtanut päivittäneeni. Kiitos paljon avusta :)!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6022154- 1081088
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,201032Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki4897Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101845- 81802
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50749Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89742- 63725
- 65563