Miltä tuntu nähdä rakkaasi monen vuoden jälkeen?

Sattui otsikko hermoille just,koska kävi seuraavasti.
Nuorna miesnä olin umpirakastunut L...:n ,rakkaus paloi roihuten isolla liekillä,tunsin etten muuta kaipaa enää elämässäni kun vierelläsi olla vaan saan.
Vuoden kesti, halusi lähteä vielä katselemaan ja kokemaan .
Olihan pirun vaikeaa minulle menetys,mutta aika parantaa haavat sanotaan.
Tästä toivuin,mutta sisälle jäi kytemään kaipaus tuota rakasta kohtaan jota en voinut ymmärtää,hän eli , puhui ja hymyili minulle aurinkoisilla silmillään muistoissani jotka joskus mieleeni tulvahtelivat.
Tosiasiassa ymmärsin etten rakasta häntä enää mutta selittämätön tunne mahdollisesta jälleen näkemisestä kävi silloin tällöin mielessä,olisin halunnut vain pienen hetken kahvipöydässä jutusteluun,kuulla kuinka elämä oli kuljettanut ja miltä hän näyttäisi tänään.
Laskeskelin vuosia,seurailin hänen ikäisiä naisia ja kuvittelin olisiko hän kenties myös tätimäinen ,ainakin ikänsä puolesta täytyisi olla.
Tuo outo tunne sisälläni,mitä hänelle kuuluu.
Kunnes tänään päätin ihan hetken päähän pistosta googlettaa hänen nimellään,osui ja upposi.
Hän löytyi,oikein kuvan kera.
Voitte kuvitella että suurentelin ja katselin kuvaa,piirteet samat ,mutta kuitenkaan ei....
Kyllä.hän se vuorenvarmasti oli.
Ensin mieleeni tuli ,hyvänä säilynyt ikäisekseen ja kaunis kyllä vieläkin.
Mutta,ei hän ollut se sama ,ei ollut ei,ei se joka tuolla sisälläni on uteliaisuutta pitänyt yllä,hän oli muuttunut niin että tunteeni kutistui kuin voi kuumalla liedellä.
Sain rauhan ,nyt hänen haamunsa ei enää kummittele,nyt häntä ei ole enää minulla.
En tarvitse kuulla hänen elämäntarinaansa,tuokiota kahvikupin äärellä ,annan hänen mennä mielestäni ja olen onnellinen että googletin.
Vanhan rakkauden näkeminen antoi minulle sielunrauhan,ymmärsin viimein että hänestä oli kasvanut täysin vieras ihminen minulle,ihmettelin jopa kuinka hän saattoi tehdä aikoinaan niin syvän vaikutuksen sieluuni.
Kaikkea hyvää hänelle toivon,samalla toivon ettei tiemme koskaan enää kohtaisi.