Miniä keräsi marjoja ja poika mukana rattaissa. Noh mummeli pukkasi paikalle. Marjojan keruussa ei halunnut auttaa, vaan sano että hän menee mukelon kanssa omalle pihalleen käymään.
Jonkin ajan kuluttua miniä päätti lähteä katsomaan, että mihin ne oikein meni. Mummeli olikinkin menossa ystävälleen esittelemään lapsenlasta ja sanoi että "pitikö jo tulla katsomaan, ei sinun tarvite seurata, kyllä minä osaan lasta hoitaa". Miniä sitten että "No tuli ikävä että missä te olette, että onko jokin hätänä."
Mummo sitten siihen että "Mikään ei ole hätänä, minä olen mummo. "Kirsin" pojatkin oli hoidossa minulla ja 2kk:n ikäisinä."
Miniä taisi vähän kiehahtaa siitä että ei kerrota mihin ollaan menossa ja sanoi että ""Kirsillä" omat tavat ja omat lapset, kuten sinulla oli omat lapset ja omat tavat kun lapset oli pieniä ja minulla on omat lapset ja omat tavat. Minä en ole vielä valmis antamaan lastani toisen hoitoon. Kyllä oma äiti tuntee lapsensa parhaiten ja tietää mitä se milloinkin tarvitsee"
Mummo sitten suutui siitä ja sanoi että ei enää tule käymään. Antoi rattaat ja lähti pois. Eikä ole käynyt sen jälkeen. Hän on joskus aikasemminkin suuttunut jostain muusta jutusta ja oli varmaan kuukauden että ei näkynyt, mutta sitten tuli käymään kuitenkin. Nyt ei ole näkynyt varmaan kahteen kuukauteen.
Mä olen vaimon kanssa samaa mieltä, että kyllä äiti tuntee lapsensa parhaiten. Onhan se ihan selvä kun hoitaa sitä kaiken päivää. Mummo käy vain silloin tällöin ja minun mielestäni on ihan turhasta on suuttunut. Kukaan ei ole kieltänyt tulemasta käymään ja leikkimään lapsenlapsen kanssa. Mutta vaimo ei halua antaa viellä muille hoitoon. Johtuu varmaankin että syntyi keskosena ja vaimo menetti verta jonkin verran synnytyksessä, eikä päässyt hoitamaan vauvaa heti.
Kai siitä jokin menettämisen pelko jäi.
Äitiäni kun olen käynnyt tapaamassa niin vaikuttaa hiukan alakuloiselta vaikka yrittää esittää että kaikki on ok. Enkä oikein tiedä kuinka taas korjata kaikki.
Pitääkö kysyä suoraan mikä mättää vai kutsua käymään. Vai mitä tehdä? Onko vastaavia kokemuksia?
Jonkin ajan kuluttua miniä päätti lähteä katsomaan, että mihin ne oikein meni. Mummeli olikinkin menossa ystävälleen esittelemään lapsenlasta ja sanoi että "pitikö jo tulla katsomaan, ei sinun tarvite seurata, kyllä minä osaan lasta hoitaa". Miniä sitten että "No tuli ikävä että missä te olette, että onko jokin hätänä."
Mummo sitten siihen että "Mikään ei ole hätänä, minä olen mummo. "Kirsin" pojatkin oli hoidossa minulla ja 2kk:n ikäisinä."
Miniä taisi vähän kiehahtaa siitä että ei kerrota mihin ollaan menossa ja sanoi että ""Kirsillä" omat tavat ja omat lapset, kuten sinulla oli omat lapset ja omat tavat kun lapset oli pieniä ja minulla on omat lapset ja omat tavat. Minä en ole vielä valmis antamaan lastani toisen hoitoon. Kyllä oma äiti tuntee lapsensa parhaiten ja tietää mitä se milloinkin tarvitsee"
Mummo sitten suutui siitä ja sanoi että ei enää tule käymään. Antoi rattaat ja lähti pois. Eikä ole käynyt sen jälkeen. Hän on joskus aikasemminkin suuttunut jostain muusta jutusta ja oli varmaan kuukauden että ei näkynyt, mutta sitten tuli käymään kuitenkin. Nyt ei ole näkynyt varmaan kahteen kuukauteen.
Mä olen vaimon kanssa samaa mieltä, että kyllä äiti tuntee lapsensa parhaiten. Onhan se ihan selvä kun hoitaa sitä kaiken päivää. Mummo käy vain silloin tällöin ja minun mielestäni on ihan turhasta on suuttunut. Kukaan ei ole kieltänyt tulemasta käymään ja leikkimään lapsenlapsen kanssa. Mutta vaimo ei halua antaa viellä muille hoitoon. Johtuu varmaankin että syntyi keskosena ja vaimo menetti verta jonkin verran synnytyksessä, eikä päässyt hoitamaan vauvaa heti.
Kai siitä jokin menettämisen pelko jäi.
Äitiäni kun olen käynnyt tapaamassa niin vaikuttaa hiukan alakuloiselta vaikka yrittää esittää että kaikki on ok. Enkä oikein tiedä kuinka taas korjata kaikki.
Pitääkö kysyä suoraan mikä mättää vai kutsua käymään. Vai mitä tehdä? Onko vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miniä kiehahdus on ymmärrettävää ja mummin omavaltainen käytös ajattelematonta.
Kukaan varmaan ei ole kyseenalaistanut mummin kykyä olla lapsenlapsensa kanssa.
Tunnen tuollaisen mummityypin, nyt on korkea aika sanoa kohteliaasti, mutta nasevasti ettei tuo tuollainen "kaappaus" sovi lainkaan kuvioon.
Hän ei sitä itse ajattele ollenkaan niinkuin te. Enpä tiedä, jos lapsi on vielä rattaissa kulkeva niin onko tarpeellistakaan antaa muille hoitoon.
Minun omalla äidilläni oli ammoisina aikoina ihan samanlaisia oireita.
Eikä se siitä miksikään muuttunut. Teki sellaisia jopa neljän kuukauden kylälakkoiluja.
Eikä nostettu meillä siitä mitään kohua, oltiin vaan niinkuin ei oltaisikaan, sekö varmaan äitiäni harmitti.
Se oli vaan hyvä kun itse se suuttui, oli aikansa pois ja tuli taas kylään, eikä me oltu mitään huomaavinaankaan, mutta lasta ei vaan annettu isompanakaan sinne kylään, ellei ollut kellonaikaa kotiintuloon.
Tuttua, tuttua...
Mun anoppi "kaappaa" vähän väliä muksuni 1,5v ja lähtee pihalle sitä esittelemään, kuin mitäkin palkintoa.
Hän tietää paremmin kuin minä, milloin syödään ja nukutaan ja mitä puetaan jne....
Mä olen luokitellut tämän toisen ihmisen aliarvostamiseksi.
Joka ei mun tapojen mukaan meillä toimi tai ei hyväksy mun muksunkasvatusmetodeja, niin saa pysyä kotona. Siksi mä nykyään katon ikkunasta, kuka on ovella, kun ovikello soi. (Siis kun ei sekään kelvanut, että anoppi etukäteen kysyisi, koska sopii meille tulla!)
Eli antaa mummun vaan märehtiä käytöstään kotona ja samalla nöyrtyä -kyllä se sieltä taas ihmisten ilmoille lähtee ihan itekseen. Ja toisaalta väliäkös sillä, jos ei ihan heti lähdekään ;0)