Miniä keräsi marjoja ja poika mukana rattaissa. Noh mummeli pukkasi paikalle. Marjojan keruussa ei halunnut auttaa, vaan sano että hän menee mukelon kanssa omalle pihalleen käymään.
Jonkin ajan kuluttua miniä päätti lähteä katsomaan, että mihin ne oikein meni. Mummeli olikinkin menossa ystävälleen esittelemään lapsenlasta ja sanoi että "pitikö jo tulla katsomaan, ei sinun tarvite seurata, kyllä minä osaan lasta hoitaa". Miniä sitten että "No tuli ikävä että missä te olette, että onko jokin hätänä."
Mummo sitten siihen että "Mikään ei ole hätänä, minä olen mummo. "Kirsin" pojatkin oli hoidossa minulla ja 2kk:n ikäisinä."
Miniä taisi vähän kiehahtaa siitä että ei kerrota mihin ollaan menossa ja sanoi että ""Kirsillä" omat tavat ja omat lapset, kuten sinulla oli omat lapset ja omat tavat kun lapset oli pieniä ja minulla on omat lapset ja omat tavat. Minä en ole vielä valmis antamaan lastani toisen hoitoon. Kyllä oma äiti tuntee lapsensa parhaiten ja tietää mitä se milloinkin tarvitsee"
Mummo sitten suutui siitä ja sanoi että ei enää tule käymään. Antoi rattaat ja lähti pois. Eikä ole käynyt sen jälkeen. Hän on joskus aikasemminkin suuttunut jostain muusta jutusta ja oli varmaan kuukauden että ei näkynyt, mutta sitten tuli käymään kuitenkin. Nyt ei ole näkynyt varmaan kahteen kuukauteen.
Mä olen vaimon kanssa samaa mieltä, että kyllä äiti tuntee lapsensa parhaiten. Onhan se ihan selvä kun hoitaa sitä kaiken päivää. Mummo käy vain silloin tällöin ja minun mielestäni on ihan turhasta on suuttunut. Kukaan ei ole kieltänyt tulemasta käymään ja leikkimään lapsenlapsen kanssa. Mutta vaimo ei halua antaa viellä muille hoitoon. Johtuu varmaankin että syntyi keskosena ja vaimo menetti verta jonkin verran synnytyksessä, eikä päässyt hoitamaan vauvaa heti.
Kai siitä jokin menettämisen pelko jäi.
Äitiäni kun olen käynnyt tapaamassa niin vaikuttaa hiukan alakuloiselta vaikka yrittää esittää että kaikki on ok. Enkä oikein tiedä kuinka taas korjata kaikki.
Pitääkö kysyä suoraan mikä mättää vai kutsua käymään. Vai mitä tehdä? Onko vastaavia kokemuksia?
Jonkin ajan kuluttua miniä päätti lähteä katsomaan, että mihin ne oikein meni. Mummeli olikinkin menossa ystävälleen esittelemään lapsenlasta ja sanoi että "pitikö jo tulla katsomaan, ei sinun tarvite seurata, kyllä minä osaan lasta hoitaa". Miniä sitten että "No tuli ikävä että missä te olette, että onko jokin hätänä."
Mummo sitten siihen että "Mikään ei ole hätänä, minä olen mummo. "Kirsin" pojatkin oli hoidossa minulla ja 2kk:n ikäisinä."
Miniä taisi vähän kiehahtaa siitä että ei kerrota mihin ollaan menossa ja sanoi että ""Kirsillä" omat tavat ja omat lapset, kuten sinulla oli omat lapset ja omat tavat kun lapset oli pieniä ja minulla on omat lapset ja omat tavat. Minä en ole vielä valmis antamaan lastani toisen hoitoon. Kyllä oma äiti tuntee lapsensa parhaiten ja tietää mitä se milloinkin tarvitsee"
Mummo sitten suutui siitä ja sanoi että ei enää tule käymään. Antoi rattaat ja lähti pois. Eikä ole käynyt sen jälkeen. Hän on joskus aikasemminkin suuttunut jostain muusta jutusta ja oli varmaan kuukauden että ei näkynyt, mutta sitten tuli käymään kuitenkin. Nyt ei ole näkynyt varmaan kahteen kuukauteen.
Mä olen vaimon kanssa samaa mieltä, että kyllä äiti tuntee lapsensa parhaiten. Onhan se ihan selvä kun hoitaa sitä kaiken päivää. Mummo käy vain silloin tällöin ja minun mielestäni on ihan turhasta on suuttunut. Kukaan ei ole kieltänyt tulemasta käymään ja leikkimään lapsenlapsen kanssa. Mutta vaimo ei halua antaa viellä muille hoitoon. Johtuu varmaankin että syntyi keskosena ja vaimo menetti verta jonkin verran synnytyksessä, eikä päässyt hoitamaan vauvaa heti.
Kai siitä jokin menettämisen pelko jäi.
Äitiäni kun olen käynnyt tapaamassa niin vaikuttaa hiukan alakuloiselta vaikka yrittää esittää että kaikki on ok. Enkä oikein tiedä kuinka taas korjata kaikki.
Pitääkö kysyä suoraan mikä mättää vai kutsua käymään. Vai mitä tehdä? Onko vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siinä taisi miniä ja anoppi toimia kummatkin väärin. Miniä olisi voinut anopille selvittää olevansa vielä ylitarkka lapsestaan tässä vaiheessa ja anopinkin ymmärtää se ettei vie lasta äidin näkökentästä liian kauaksi ainakaan neuvottelematta ensin. Kurjaa jos välit menee noin huonoksi ihan mitättömistä asioista jos vain osattaisiin kommunikoida ettei tulisi väärinkäsityksiä, tietäen kukin itsekkin kuinka lapsena oli hemmottelevat isovanhemmat tärkeitä.
Mitä väärää se miniä muka tuossa teki? Hänhän antoi lapsensa mummon huolehdittavaksi, kun tämä pyysi. Siis luotti anoppiinsa, vaikka ei yleensä ollutkaan halukas jättämään lastaan kenellekään keskosjutun vuoksi. Mummohan se sitten omin luvin kiikutti lasta naapuriin, muualle kuin mitä oli sovittu.
Mummo on ilmeisesti hyvin yksinkertainen ihminen, joka ei kykene puhumaan asioista tai ajattelemaan muuta kuin minäminäminä ja minun lapsenlapseni. Ei tuollaisen suuttumisista ja kiukutteluista pidä välittää. Yrittää itse olla ystävällinen mutta ei anopin mieliksi tarvitse ihan mihin tahansa suostua.
Jos ihminen on täysjärkinen, niin ei se lähde kenenkään kanssa, yksi tai satavuotiaan kanssa ramppaamaan sanomatta mitään mihinkään.
Vaikka olisi kuinka hyvä hoitamaan.Siitähän ei ollutkaan vissiin kyse.
Huokaisisin helpotuksesta kun mummelia ei meillä näkyisi...