Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta 3 vuotta. Nyt tuntuu, että ehkä tämä ei olekaan minua varten. Suhteemme alko oli ihanaa ja huumaavaa, niinhän se taitaa aina olla. Mutta jo muutaman kuukauden päästä aloin huomaamaan poikaystävässäni "puutteita" tai asioita jotka lähinnä ärsyttivät minua. Olin jo lähellä päättää suhteemme mutta jatkoin, ehkäpä sen vuoksi kun näin miten hullaantunut poikaystäväni oli minuun. Totta kai se tuntuu mukavalta kun kuule itsestään sanottavan kauniita asioita ja tuntee itsensä rakastetuksi. Tuolloin ajattelin, että tämän ihminen ei ole minun tyyppiäni. Puhuimme tuolloin asiasta ja hän halusi muuttua. Ajattelin, että en halua tehdä hätiköityjä päätöksiä joten jatkoimme suhdetta. Nyt nuo alkusuhteen "haudatut" ajatukset ovat nousseet jälleen pintaan. Minusta tuntuu, että olemme liian erilaisia. Minä päätän asioista, sanon mielipiteeni ja olen ulospäin suuntautuneempi. Poikaystäväni pitää yksinkertaisista asioista ja on hiljainen ja ujo. Minä haluaisin kehittyä eteenpäin pois aikasemmasta ujosta persoonastani ja tuntuu, että en voi sitä tehdä nykyisen poikaystäväni vierellä. Syy miksi olen suhteessa ollut tähän asti on tämä: En ole koskaan tavannut luotettavampaa, omistautuvampaa ja rakastavampaa ihmistä kuin hän. Tiedän, että hän antaisi kaiken vuokseni ja luotan häneen täysin. Mutta silti minulla on aina tunne kun puhumme, että hän ei ymmärrä minua, emme puhu samaa kieltä.
Minulla on tunne, että olisi pitänyt uskoa sitä pientä ääntä joka silloin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen sanoi, että tämä ei ole ihminen minua varten. Miten minun pitäisi asioita punnita? Vai elänkö nyt vaan suhteemme tylsistymis-vaihetta? Mainittakoon vielä, että olemme poikaytäväni kanssa toisillemme ensimmäiset vakavat seurustelukumppanit. Joten kokenemman ja viisaamman seurustelijan elämänohjeita olisi mukava lukea. Kiitos kun luit tämän!
Minulla on tunne, että olisi pitänyt uskoa sitä pientä ääntä joka silloin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen sanoi, että tämä ei ole ihminen minua varten. Miten minun pitäisi asioita punnita? Vai elänkö nyt vaan suhteemme tylsistymis-vaihetta? Mainittakoon vielä, että olemme poikaytäväni kanssa toisillemme ensimmäiset vakavat seurustelukumppanit. Joten kokenemman ja viisaamman seurustelijan elämänohjeita olisi mukava lukea. Kiitos kun luit tämän!
Vastaukset 4
Vanhimmat
tunteiden selkiintymiseksi vois olla apua John Gray, Miehet ovat marsista,naiset venuksesta-kirjasta! Erityisesti luvussa Rakkauden lumouksen säilyttäminen käsitellään eroajatuksia ja kuivia ja vaikeita kausia.
Kirjassa on 13.lukua
1. Miehet ovat marsista,naiset venuksesta
2. Kaikkitietävä mies ja Kodinparannuskomitea
3. Miehet vetäytyvät luoliinsa ja naiset puhuvat
4. Vastakkaisen sukupuolen motivoiminen
5. Puhumme eri kieltä
6. Miehet muistuttavat kuminauhaa
7. Naiset muistuttavat aaltoja
8. Sukupuolten erilaiset emotionaaliset tarpeet
9. Riitojen välttäminen
10. Pisteiden saaminen vastakkaiselta sukupuolelta
11. Hankalien tunteiden viestiminen
12. Tuen pyytäminen ja tuen saaminen
13. Rakkauden lumouksen säilyminen
Täältä lisätietoja
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524590468
Oletko mahdollisesti kustannusalalla kun tuota samaa kirjaa pitää aina mainostaa joka paikassa? Varsinkin kun kyseessä on kliseinen amerikkalaista ajattelutapaa korostava "keittiöpsykologia" opus. Jotenkin aina näyttää siltä että miehet ja naiset halutaan väkisin nähdä kahtena aivan erillisenä lajina joilla ei juuri ole yhteistä. Kuitenkin kaksi naista voi olla ajatusmaailmaltaan paljon kauempana toisistaan kuin mies ja nainen konsanaan. Siis vaikka ekoradikaali vihreä nainen ja kokoomuslainen ministeri, mitä yhteistä? Tai uudelleensyntymään ja joogaan hurahtanut new-age-nainen ja lääketieteen tohtori/geenitutkija. Kenties aika kaukana toisistaan? Mutta vaikka kaksi historiantutkijaa, mies ja nainen avioparina. Kuin Mars ja Venus? Heh!
Mutta sitten alkuperäiselle vastausta... Ihmiset ovat aina erilaisia etkä voi koskaan löytää toista jolla olisi kaikesta täysin samanlaiset käsitykset. Ihmiset myös kasvavat ja kypsyvät eri tahtiin elämässään. Sinä olet nyt muutosvaiheessa jossa miehesi ei ole. Voi olla että olette peruuttamattomasti erilaiset tai sitten miehesi löytää samat elämän kysymykset vain myöhemmin kuin sinä. Minusta kysymys kuuluu, kuinka paljon olet valmis sietämään erilaisuutta ja erilaisia elämänarvoja ja -tavoitteita? Haluatko nähdä erilaisuuden voimavarana ja mielenkiintoa lisäävänä vai haluatko jakaa ajatuksia nimenomman ihmisen kanssa joka jakaa ihan samanlaiset ajatukset? Näihin ei ole oikeaa vastausta ja jokaisen täytyy löytää niihin ratkaisu ihan itse.
Mielestäni asia kiteytyy kahteen asiaan: Mitä ominaisuuksia arvostat (pidät tärkeimpinä kumppanissa) eniten?
Jos koet, että luotettavuus, omistautuvuus ja rakastavuus ovat ne ominaisuudet, suhdetta kannattaa jatkaa. Voihan kuitenkin olla, että jos vaihdat toiseen, esimerkiksi sosiaaliseen ja puheliaaseen mieheen, ei hänestä välttämättä löydy luotettavuutta ja omistautuvuutta. Olisiko parempi näin päin? On hiukan vaikea ymmärtää miten ujo ja hiljainen mies estää juuri sinua kehittymästä? Tuohon kaipaisin hieman selvennystä. On tietenkin selvää, että jos hänestä tulee riippakivi suhde muuttuu vaikeaksi. Ennen kaikkea on nyt tärkeä erottaa parisuhde/rakkaussuhde velvollisuudentunnosta, itserakkaudesta ja säälistä. Jos olet suhteessa vain sen takia, että toinen rakastaa sinua, kysymys on velvollisuudentunnosta. Ydinkysymys on on sinun tunteesi, onko niitä? Jos et halua lopettaa suhdetta, koska et halua satuttaa häntä, kyse on säälistä. Jos toisen kehut ovat ensisijaisia syitä pysyä suhteessa, kysymys on narsismista.
Toisekseen, kaikissa ihimissä on jotain vikoja. Hyvin harvoin löytyy täydellisyyksiä. Tämä pitää sisäistää seurustelussa. Tietyn asteinen sietäminen kuuluu tasapainoiseen suhteeseen, ei kuitenkaan kärsimykseen asti. Tylsistymisvaiheesta: suhteen arki koittaa aina, niin myös seuraavassa suhteessa. Jos ei kestä huuman laantumista, ei ole oikein parisuhdekelpoinen.
Lopuksi on sanottava, että olen itse ollut ujo ja hiljainen mies. Olen kuitenkin pystynyt kehittymään siitä huimasti, eikä entisestä minustani ole jäljellä paljoakaan. Ainoastaan uusien tuttavuuksien kanssa saattaa olla lievää varovaisuutta, mikä mielestäni on jopa hyvä asia. Toisin sanoen: Miksei miehesikin voisi kehittyä asiassa? Toisen muuttaminen ei ehkä ole se paras tie, mutta joskus kun kehityshalu lähtee toisesta, voi kannustuksella saada paljon aikaan.
Kun olet tuossa pisteessä tunteidesi kanssa, ei omasta mielestäni ole muuta mahdollisuutta kuin lopettaa suhde. Tämä pitäisi tehdä vieläpä nopeasti, koska aika vain pahentaa oloasi.
Kerro rehellisesti hänelle, miä ajattelet ja lopeta suhde siihen.
Joskus asiat ovat yksinkertaisia. Löydät kyllä senkin, josta myös itse välität.