Viestin otsikko ei täysin ole oikein mutta jotain sinne päin. Nuorempana ihastuin palavasti yhteen tyttöön, jonka kanssa olimme samaan aikaan koulussa. Siellä liikuimme eri porukassa enkä käynyt viikonloppuisin kaupungilla kuten kaikki normaalit nuoret. Tuskinpa silti olisin tytön kanssa päässyt juttelemaan kun eri porukoissa liikuttiin ja olin siihen aikaan vielä helvetin ujo sellaisen naisen seurassa johon ihastunut. Kaiken lisäksi tyttö seurusteli itsevarman, itseään hieman vanhemman miehen kanssa joka oli stereotyyppinen esimerkki miehestä joka vain menee ja iskee itselleen naisen. Suuresta houkutuksesta huolimatta en sano häntä pelimieheksi, koska en voi varmasti sanoa onko hän sellainen.
Ihastus jäi kytemään pitkäksi aikaa vielä koulun jälkeenkin. Muutin toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen olen tavannut uusia naisia siellä ja täällä, joista joitakin tapaillut mutta yksikään ei ole aiheuttanut samanlaista tunnekuohua kuin tämä ihastus. Usein käynyt mielessä, oliko siinä ihastuksessa sittenkin jotain ainutlaatuista, koska tämä tyttö tai nykyisin nainen ei millään lähde päästäni vaikka yritän hänet unohtaa ajattelemalla hänen kaikkia negatiivisia puoliaan. Aivan kuin tämä nainen olisi palanut kiinni aivoihini eikä lähde sieltä millään pois!
Jouduin pidemmälle sairaslomalle ja päätin pitkästä aikaa lähteä käymään kotikaupungissani jossa kävin samaa koulua ihastuksen kanssa. Kohtaloa tai ei, baarissa törmäsin ihastukseeni. Ensimmäistä kertaa juttelin hänen kanssaan kunnolla kahden kesken enkä vain ohimennen. Jutellessa alkoi tuntua että nainen osoitti kiinnostusta. Oli outoa, en ollut uskoa sitä todeksi. Kyselin leikkisästi että mihin on miehensä jättänyt, vastasi olevansa sinkku. En voinut uskoa: vuosien jälkeen olinkin saamassa kontaktin tähän naiseen!
Kysyin sitten naisen aiemmista seurustelusuhteista, sanoi seurustelleensa kahden miehen kanssa koulun jälkeen. Silloin aloin miettiä... niin lyhyessä ajassa, vain muutamassa vuodessa nainen oli ehtinyt ihastumaan jo kahteen mieheen. Samassa ajassa olin itse seurustellut nolla kertaa.
Hyvänolon tunteen tilalle alkoi kumpuamaan epämiellyttävä tunne, jota vitutukseksi kutsutaan. Aloin näkemään itseni ja tämän naisen ulkopuolisen silmin: nainen oli heilastellut muutaman vuoden sisällä peräti kahden miehen kanssa eikä silloin koulussakaan tarvinnut olla yksin kun oli se itsevarma pelim--- poikaystävä. Itselläni oli samalla aikavälillä ollut työn ja tuskan takana löytää yhtäkään naista jota kohtaan heräisi ihastuksen tunteita. Ja nyt minun ja tämän naisen tiet olivat johtaneet siihen, että istuin baarissa kaikkien aikojen ihastukseni seurassa innostuneena hänestä kuin pikkupoika ja nainen saattoi olla minusta kiinnostunut. Vitutus kasvoi niin suureksi etten enää kestänyt olla naisen seurassa. Juttelin vielä jonkin aikaa jonka jälkeen sanoin että täytyy lähteä nukkumaan. En olisi ikinä uskonut tekeväni tällaista ratkaisua.
Sain elämäni tilaisuuden jutella ihastukseni kanssa ja kun se tapahtui, heitin koko jutun menemään. En voi tietenkään täysin varmaksi sanoa oliko nainen minusta kiinnostunut koska mitään selkeää aloitetta ei hän tehnyt mutta: minulla saattoi olla mahdollisuus lähteä ainakin treffeille. Mutta jos siitä joskus suhde olisi syntynyt, olisiko se ollut tasavertainen suhde? Minä olin ollut ihastunut naiseen vuosikaupalla ja hän oli samaan aikaan seurustellut kolmen miehen kanssa (lisättynä mahdollisilla yhden yön jutuilla). Jos olisimme suhteeseen alkaneet, en olisi mitenkään voinut olla tämän naisen silmissä yhtä ainutlaatuinen ja haluttava kuin hän on minun silmissäni.
Tapahtuneesta on niin vähän aikaa, etten osaa vieläkään sanoa kaduttaako ratkaisuni... ehkä en pysty myöntämään että tein väärin.. tai jospa en ollutkaan oikeasti enää niin ihastunut naiseen. Ehkä hän oli jäänyt mieleeni niin voimakkaasti koska hän oli minulle se mysteerinen ja etäinen ihastus? Silloinhan kuulemma käy helposti niin että toisen nostaa korokkeelle ja alkaa muodostaa hänestä täydellistä koska ei tunne sitä oikeaa ihmistä sen oman mielikuvan takana.
Onko muille käynyt näin, että pitkän ajan päästä saitte mahdollisuuden päästä lähemmäs vanhaa ihastusta miestä tai naista? Mitä teit, tartuitko tilaisuuteen vai heititkö sen menemään? Kannattiko aloittaa seurustelu tai kaduttaako ettet katsonut olisiko teistä voinut tulla pari?
Ihastus jäi kytemään pitkäksi aikaa vielä koulun jälkeenkin. Muutin toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen olen tavannut uusia naisia siellä ja täällä, joista joitakin tapaillut mutta yksikään ei ole aiheuttanut samanlaista tunnekuohua kuin tämä ihastus. Usein käynyt mielessä, oliko siinä ihastuksessa sittenkin jotain ainutlaatuista, koska tämä tyttö tai nykyisin nainen ei millään lähde päästäni vaikka yritän hänet unohtaa ajattelemalla hänen kaikkia negatiivisia puoliaan. Aivan kuin tämä nainen olisi palanut kiinni aivoihini eikä lähde sieltä millään pois!
Jouduin pidemmälle sairaslomalle ja päätin pitkästä aikaa lähteä käymään kotikaupungissani jossa kävin samaa koulua ihastuksen kanssa. Kohtaloa tai ei, baarissa törmäsin ihastukseeni. Ensimmäistä kertaa juttelin hänen kanssaan kunnolla kahden kesken enkä vain ohimennen. Jutellessa alkoi tuntua että nainen osoitti kiinnostusta. Oli outoa, en ollut uskoa sitä todeksi. Kyselin leikkisästi että mihin on miehensä jättänyt, vastasi olevansa sinkku. En voinut uskoa: vuosien jälkeen olinkin saamassa kontaktin tähän naiseen!
Kysyin sitten naisen aiemmista seurustelusuhteista, sanoi seurustelleensa kahden miehen kanssa koulun jälkeen. Silloin aloin miettiä... niin lyhyessä ajassa, vain muutamassa vuodessa nainen oli ehtinyt ihastumaan jo kahteen mieheen. Samassa ajassa olin itse seurustellut nolla kertaa.
Hyvänolon tunteen tilalle alkoi kumpuamaan epämiellyttävä tunne, jota vitutukseksi kutsutaan. Aloin näkemään itseni ja tämän naisen ulkopuolisen silmin: nainen oli heilastellut muutaman vuoden sisällä peräti kahden miehen kanssa eikä silloin koulussakaan tarvinnut olla yksin kun oli se itsevarma pelim--- poikaystävä. Itselläni oli samalla aikavälillä ollut työn ja tuskan takana löytää yhtäkään naista jota kohtaan heräisi ihastuksen tunteita. Ja nyt minun ja tämän naisen tiet olivat johtaneet siihen, että istuin baarissa kaikkien aikojen ihastukseni seurassa innostuneena hänestä kuin pikkupoika ja nainen saattoi olla minusta kiinnostunut. Vitutus kasvoi niin suureksi etten enää kestänyt olla naisen seurassa. Juttelin vielä jonkin aikaa jonka jälkeen sanoin että täytyy lähteä nukkumaan. En olisi ikinä uskonut tekeväni tällaista ratkaisua.
Sain elämäni tilaisuuden jutella ihastukseni kanssa ja kun se tapahtui, heitin koko jutun menemään. En voi tietenkään täysin varmaksi sanoa oliko nainen minusta kiinnostunut koska mitään selkeää aloitetta ei hän tehnyt mutta: minulla saattoi olla mahdollisuus lähteä ainakin treffeille. Mutta jos siitä joskus suhde olisi syntynyt, olisiko se ollut tasavertainen suhde? Minä olin ollut ihastunut naiseen vuosikaupalla ja hän oli samaan aikaan seurustellut kolmen miehen kanssa (lisättynä mahdollisilla yhden yön jutuilla). Jos olisimme suhteeseen alkaneet, en olisi mitenkään voinut olla tämän naisen silmissä yhtä ainutlaatuinen ja haluttava kuin hän on minun silmissäni.
Tapahtuneesta on niin vähän aikaa, etten osaa vieläkään sanoa kaduttaako ratkaisuni... ehkä en pysty myöntämään että tein väärin.. tai jospa en ollutkaan oikeasti enää niin ihastunut naiseen. Ehkä hän oli jäänyt mieleeni niin voimakkaasti koska hän oli minulle se mysteerinen ja etäinen ihastus? Silloinhan kuulemma käy helposti niin että toisen nostaa korokkeelle ja alkaa muodostaa hänestä täydellistä koska ei tunne sitä oikeaa ihmistä sen oman mielikuvan takana.
Onko muille käynyt näin, että pitkän ajan päästä saitte mahdollisuuden päästä lähemmäs vanhaa ihastusta miestä tai naista? Mitä teit, tartuitko tilaisuuteen vai heititkö sen menemään? Kannattiko aloittaa seurustelu tai kaduttaako ettet katsonut olisiko teistä voinut tulla pari?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mun mielestä se ei voi olla virhe jos kerran alkaa itse torjumaan ja tuntuu siltä.
Itselläni on vanhoja ihastuksia tullut vastaan kolme siten että ovat osoittaneet minuun jonkinlaista kiinnostusta (itseasiassa hyvinkin vakavaa). Aika pitkälti vaikuttaisi että ovat ryvettäneet itsensä ensin elämässä (kaksi heistä paisunut kuin pullataikina, kolmannen kanssa oli juttua mutta valitsi aikoinaan "paremman elämän" taloudellisesti ja nyt sitten paskana siitä.) joten se tietty tenho on kyllä karissut kaikista aikapäiviä sitten.
Jotenkin en vaan pystynyt enää arvostamaan ja antamaan tilaa henkisesti kenellekään heistä, edes vaikka muistan ihastukseni laadun ja määrän joka etenkin yhden kohdalla oli sellaista kosmista laatua.
Elämä on julma ja pitkälti minusta on tullut elämän kaltainen. En eroa enää ihmisenä muista paitsi sen suhteen etten vedä enää noita sosiaalisia rooleja senkään vertaa kuin ennen, silti sama paska - vihdoin - kuin muutkin.
"Mun mielestä se ei voi olla virhe jos kerran alkaa itse torjumaan ja tuntuu siltä."
Niin, kuten aloituksessa sanoin niin aloitusviestini otsikko ei ihan pidä paikkaansa koska nainenhan ei tehnyt suoraa aloitetta eli väite että nainen oli minusta kiinnostunut lepää täysin oman tulkintani varassa joka voi olla väärä ja koska nainen ei tehnyt suoraa aloitetta, en voi sanoa torjuneeni häntä, mutta torjuin omat tunteeni häntä kohtaan.
Torjuin tunteeni siksi, että aloin tuntemaan itseni hölmöksi siinä tilanteessa: olin itse aivan taivaassa kun vihdoin, vuosien jälkeen sain jutella naisen kanssa kahdestaan ja samalla nainen heitti seurustelleensa kahden miehen kanssa kohtalaisen lyhyen ajan sisällä. Siinä tuli mieleen, että vaikka tuo nainen olisikin musta kiinnostunut, tuskinpa hän koskaan voisi tuntea mua kohtaan mitään niin voimakasta kuin minä häntä kohtaan. En nimittäin jaksa uskoa että nainen olisi ajatellut minua yhtä voimakkaasti kaikki nämä vuodet: - Voi kunpa joskus vielä tapaisin sen miehen sieltä koulusta....
Ja sitä tietoa en kestäisi, että olisin naiselle yksi "keskitien ihastus" muiden joukossa vaikka mentäisiin alttarille saakka ja perustettaisiin perhe. Paljon kohkataan suurista vuosisadan rakkauksista mutta taitaa tuo tosielämä olla aika tylsää, vaikea uskoa että monikaan pariskunta on löytänyt "sielunkumppaninsa" tai sen jonka kanssa vatsassa tuntuu perhosia vielä vuosienkin jälkeen.
Eikös nämä ole aika yleisiä skenaarioita kuinka ihmiset valitsee elämänkumppanin:
1) menevät yhteen ihmisen kanssa jonka kanssa vain sattuvat olemaan sillä hetkellä kun elämäntilanne on sopiva häille ja lapsille
2) kun ei meinaa löytyä ketään ja ikää vain tulee lisää ja lapsiakin pitäisi jo hankkia, otetaan joku joka on "ihan kiva"
3) nuorempana oltiin hänen kanssaan jonka seurassa kipinät sinkoilivat, mutta ei uskalletakaan sellaisen kanssa mennä loppuun asti eli perheenperustamisvaiheeseen vaan otetaan sitä varten joku joka ei herätä sitä vuoristoratamaista tunnetta vaan otetaan joku joka on tutun turvallista ja tasaista aviomies-/vaimomatskua jonka kanssa on helppo arkea elää ja yhteistä talovelkaa lyhennellä.
Sitten nämä 1, 2 ja 3-kohdan ihmiset vuosien päästä alkavat oirehtimaan (lue: katumaan) tehtyä valintaa ja tukahdutettu tarve sille vuosisadan rakkaustarinalle purkautuu ihastumisena työkaveriin, kumppanin kaveriin ja niin edelleen.
"Itselläni on vanhoja ihastuksia tullut vastaan kolme siten että ovat osoittaneet minuun jonkinlaista kiinnostusta (itseasiassa hyvinkin vakavaa)."
"Jotenkin en vaan pystynyt enää arvostamaan ja antamaan tilaa henkisesti kenellekään heistä, edes vaikka muistan ihastukseni laadun ja määrän joka etenkin yhden kohdalla oli sellaista kosmista laatua."
Tuliko sullekin tunne että "silloin en herättänyt sinussa mitään mutta nyt kelpaisin?" Ja että jos ne naiset vasta nyt on susta kiinnostuneita, niin tuskinpa he tuntevat yhtä "kosmista" vetovoimaa sinua kohtaan kuin sinä heitä kohtaan, koska sinä laitoit heidät merkille jo aiemmin mutta he ovat huomanneet sinut vasta nyt?
Tuo kosminen ihastus on aika kuvaava kertomaan sitä tunnetta jonka tää nainen herättää. Hänkin on siitä 20-vuotiaasta hoikasta ja solakkavartisesta poikatytöstä "naisistunut", ilkeästi sanoen peppu on levinnyt jne... :) mutta silti tunnen häneen samaa ihmeellistä vetovoimaa... eikä tämä nainen nuorempanakaan mikään kliseinen missi ollut, vaan persoonallisen söpö.
"Elämä on julma ja pitkälti minusta on tullut elämän kaltainen. En eroa enää ihmisenä muista paitsi sen suhteen etten vedä enää noita sosiaalisia rooleja senkään vertaa kuin ennen, silti sama paska - vihdoin - kuin muutkin."
Minut oikeastaan tämä ihastus on tehnyt todella kyyniseksi vaikka tuntuu naurettavalta että nainen, jota en ole edes tapaillut saatika seukannut, aiheuttaa tämän: Tuntuu ettei tätä vanhan ihastuksen tasoista tunnetta voi herättää monikaan nainen ja ajatus lähteä etsimään neulaa heinäsuovasta turhauttaa. Vaikka täytyy kyllä myöntää, etten ole koskaan järjestelmällisesti yrittänyt tyttöystävää etsiä joten voi olla etten vain ole tavannut tarpeeksi uusia naisia. Mutta silti tuntuu että tässä naisessa oli harvinainen yhdistelmä eri persoonallisuuspiirteitä: Hän on ujo, mutta söpöllä tavalla. Hän ei ole omahyväinen päällepäsmäri muttei ylikiltti myötäilijäkään. Hän tuntuu olevan hieman boheemi/epäsovinnainen luonteeltaan. Hän ei ole perinteisen naisellinen, muttei myöskään jätkämäinen, vaan jonkinlainen kiehtova yhdistelmä poikatyttöä ja naisellisuutta.
No siis - jos se susta kuitenkin on vaivan arvoinen niin mikset ajattele asiaa niin että nainen on kuitenkin kokenut pettymyksiä eli siis hän ei ole ollut mitään speciaalia omille aikaisemmilleen ja siksi mahdollisesti jopa oppinut jotain itsestään ja toisista ihmisistä. Tällöin siis hän voisi itseasiassa nykyään arvostaa todellisen tunteesi kaikkein arvokkaimmaksi.
Itselläni se ongelma oli selkeästi se että sitä todellista tunnetta ei ole enää mahdollista saavuttaa. Sinun tarinasi on selkeästi toisenlainen. Tällöin siis minulle noiden entisten ihastusten suhteen ei ole mitään voitettavaa jolloin kyseessä olisi sekä alentuminen siihen että olin joskus kakkonen - että myös itseni alentaminen ajattelemaan että "no, nyt ollaan sit entistä huonompia mut kelpaan edes jollekulle". Kaksi väärin.
Mut sulle koska pystyt selkeesti ihaileen sitä naista tms. niin suosittelen tutustumista, ja itsesi tutustuttamista. Ja muista että naisille voi sanoa aina että "ei kiitos" jos alkaa näyttään siltä että homma ei mene oikein, sen voi sanoa myös ns. ihanalle naiselle joka ei kuitenkaan kunnioita riittävästi. Myös ihastuksensa voi jättää yksin itkeskeleen jos paska alkaa valua propelliin.
kylläpä olit tyhmä! Tietenkin sun olisi pitänyt kokeilla olisiko teidän jutusta tullut mitään. Selkeästihän tytön suhteissa oli ollut jotain vikaa, koska ne olivat päättyneet. Tyttö on vain etsinyt ehkä elämänsä miestä joka olisit saattanut olla myös sinä, mutta nyt mokasit turhan jossittelun takia. Et voi ajatella etukäteen että tuleekohan tästä tasapainoinen suhde kun tuo tyttö on seurustellut mutta minä en, voi herranjumala! Voihan olla että teille ei olisi tullut suhdetta ollenkaan, muttta sekään ei selviä kuin kokeilemalla. Nyt äkkiä etsi sen tytön puhelinnumero ja pajoittele käytöstäsi ja pyydä se kahville! mitä siinä menetät enää?!?
"Nyt äkkiä etsi sen tytön puhelinnumero ja pahoittele käytöstäsi ja pyydä se kahville! mitä siinä menetät enää?!?"
Mitä mun pitäis pahoitella? En mä tehny muuta ku toivotin naiselle hyvät illanjatkot ja lähdin nukkumaan. Olinko nyt hirveä sovinisti kun en epätoivoisena jäänyt roikkumaan naisen seuraan valomerkkiin asti? Ihmeellinen juttu nykyään kun mies ei saa edes poistua naisen seurasta, sitäkin pidetään jo epäkohteliaana?!
Ja se vielä että tässä maailmassa varmaan yksikään nainen ei ole sitä temppua tehnyt että onkinut miehen puh-nron jostain ja soittanut. Miehet tietysti onkii naisten numeroita jatkuvasti. En vaan jaksa olla yksi niistä sadoista miljoonista miehistä jotka juoksee naisen perässä.. ei naisetkaan juokse miesten perässä.
no pahoittelet tietenkin sitä että et älynnyt kysyä tytön puhelinumeroa paikanpäällä vaan lähdit turhan hätäisesti. En voi sanoa varmasti muttaa SAATTAAHAN olla että tyttö loukkaantui ja ajattelee että onko hänessä jotain vikaa kun ei sitten kiinnostanutkaan.
"Olinko nyt hirveä sovinisti kun en epätoivoisena..." mitähän epätoivoista siinä nyt olisi ollut vaikka et sinne kotiin olisi lähtenytkään?
"En vaan jaksa olla yksi niistä sadoista miljoonista miehistä jotka juoksee naisen perässä.. ei naisetkaan juokse miesten perässä." Tuo kertoo jo aika paljon sinusta. Sen takia sinä et ole seurustellut (kertaakaan?) tai ainakaan niin paljon kuin tuo tyttö, ja todennäköisesti et koskaan tule ketään löytämäänkään jos et ikinä tee aloitetta itse.
Ap! Haluaisin että miettisit tarkasti seuraavaa asiaa. On todella todella harvinaista ensinnäkin ihastua tai rakastua sillä tavalla kun viestissäsi kuvailit. Vielä harvinaisempaa on saada mahdollisuus tutustua lähemmin siihen ihastuksen kohteeseen, saatika sitten aloittaa suhde, tai mitä nyt sitten olisikaan voinut olla mahdollista välillänne. Parisuhteessa saattaa olla niin, että toinen rakastaa enemmän. Miten siltä muka voisi välttyä? Mutta kumpi siinä on lopulta paremmassa asemassa? Sekö, joka seurustelee ihmisen kanssa keneen ei ole niin palavasti rakastunut? Vai se, joka saa olla päivittäin henkilön kanssa jota rakastaa enemmän kuin ketään?
Jos joskus löytäisin itseni kasvotusten kouluaikojen ihastuksen kanssa (minullakin on yksi, josta vielä vuosienkin jälkeen nään unta) ja tuntisin että hän voisi olla oikeasti kiinnostunut, hyppäisin suin päin suhteeseen, täysin tyhjän päälle ja tuntemattomaan. Miksi? Koska, mikään kokemus ei voi tässä elämässä aivan vetää vertoja sille, mistä on pienen ikänsä haaveillut. :) Mieluummin koen sen "ensirakkauden" ja itken myöhemmin särkynyttä sydäntä, kuin jään kokonaan ilman - koko pitkän pitkän elämäni ajaksi.
kuin naisen kanssa joka musta ei ole lähelläkään yhtä kiinnostunut. Taitaa se parisuhteissa usein mennäkin niin että mies on se jolla on isommat tunteet naiseen ku toisinpäin. Ainakin mitä pariskuntien keskinäistä kanssakäymistä seuraa, niin mies on aina se joka kiehnää naisen vieressä ja jonka käsi vaeltaa naisen vartalolla ja mies on koko ajan "kärppänä" naisen seurassa valmiina palvelemaan naista ja nainen vain vittuilee ja tiuskii ja puhuu miehelle alentuvasti kuin pikkulapselle. No joo toi viimeinen oli ääritapaus mutta niitäkin näkee paljon.
Miksi mun kannattais uhrata tunteitani naiselle joka selvästikään ei ole yhtä huumassa minusta? Tuntisin itseni sellaisessa suhteessa hyväksikäytetyksi.
Mistäs tiedät naisen kiinnostuksen sinua kohtaan!? Ja jos hän ei vuosia sitten ollutkaan kiinnostunut ja/tai ihastunut, niin mitä sitten? Jos hän nyt on sinuun hulluna tai sitten kun antaisit hälle mahdollisuuden tuntea itsesi. Jotenkin koko juttu vaikuttaa ihan älyttömältä. Ei rakkaus ole mikään kilpailu, että kumpi rakastaa enemmän. Tunteille on aikansa ja paikkansa ja jos ne koskaan kohtaavat kahden ihmisen välillä, niin se on hieno juttu!!
"Ei rakkaus ole mikään kilpailu, että kumpi rakastaa enemmän. Tunteille on aikansa ja paikkansa ja jos ne koskaan kohtaavat kahden ihmisen välillä, niin se on hieno juttu!!"
Tavallisen tallaajan mahdollisuudet tuohon lähenevät utopistisia mittasuhteita. Suurin osa pariskunnista ei edes rakasta toisiaan tai vain toinen rakastaa. Mitä se rakkaus edes on? Pelkkää markkinavoimien ja median romantisoimaa harhakuvitelmaa, jonka varjolla saadaan kuluttajat liikkeelle. "Osta vaimollesi lahjaksi hieno astiasto vain hintaan 1200 -, niin hän rakastaa sinua!"
99,999% varmuduella olet nainen, ja nimenomaan monen miehen nussima.
Hohhoijaa. Odotatko sinä ihan vakavissasi, että se nainen olisi haaveillut sinusta ja vain sinusta vuosikausia vain siksi että sinä olit häneen niin intona? Luuletko sinä koko elämäsi aikana löytäväsi naista, joka olisi haaveillut sinusta vuosia, odottanut sinua ja ollut suunnilleen puhumatta kenellekään muulle miehelle?
Herää jo poikaparka. Elämä ei ole mikään romanttinen hömppäelokuva. Yleensä homma menee niin, että ensin tutustuu johonkin ja sitten ehkä kiinnostuu hänestä. Sitten ehkä ihastuu ja lopulta rakastuukin. Nainen oli ehkä sinusta kiinnostunut ja hän olisi jatkossa voinut ehkä ihatuakin, mutta sinä et siihen antanut mahdollisuutta joidenkin omien romantiikkahömppäunelmiesi takia. Odotit että hänkin olisi jo vuosikausia haaveillut sinusta, vaikka hän ei edes tiennyt sinun tehneen niin.
Pari uutista sinulle: Kaksi vuotta on melko pitkä aika nuoren elämässä. Ei ole mitenkään ihmeellistä, jos sinä aikana on yrittänyt seurustelua kahden ihmisen kanssa. Ilmeisesti ne suhteet eivät sitten lopulta toimineetkaan, jos ne kerran loppuivat. Mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Olla alunperinkin tapailematta ketään miestä ja odottaa sinua, vaikka ei edes tuntenut sinua kunnolla? Roikkua väkisin siinä suhteessa, vaikka se ei toiminutkaan? Olla antamatta mahdollisuutta sille seuraavalle miehelle, vaikka hän ilmeisesti tuntuikin kiinnostavalta?
Voi poikaparkaa. Tuolla asenteella et taida löytää koskaan naista elämääsi, mutta onhan sinulla sitten vanhana ne periaatteesi ja hömppäunelmasi.
BTW: Minun numeroni on kyllä nainen selvittänyt ja kutsui vielä omatoimisesti leffaankin. Että se siitä sinun väitteestäsi.
En usko että oot mies.
YTM:ien viestit ovat joskus hämäävän paljon kuin naisten kirjoittamia. Ilmeisesti YTM:t ovat tässä asiassa naisten kanssa samalla puolella, heiltä puuttuu se näkökulma asioihin, minkä ATM:t ja KTM:t oppivat kantapään kautta.
Ihan miten vaan. Jos se sinun oloasi helpottaa, niin vakuuttele itsellesi ihan rauhassa että olen nainen. Eihän se voi olla totta, että kaikki miehet eivät vihaakaan kaikkia naisia, uikuta surkeuttaan ja piipitä kuin pikkupoika.
Jos yksikään nainen ei ole sinua lähestynyt, niin ei se muiden vika ole. Ilmeisesti et sitten ole kiinnostava. Nyyh nyyh ja yhyy.
mutta kuinka voikaan miehen viestit olla kuin naisen näppikseltä. Just samanlaista säälittävää vittuilua kuin naisilla :D
"Uskon että olet mies mutta kuinka voikaan miehen viestit olla kuin naisen näppikseltä. Just samanlaista säälittävää vittuilua kuin naisilla :D"
Sama tuli mieleen mullekin.
Ajattelin vastata jotain samoilta linjoilta mutta tässähän tulikin niitä tärkeitä pointteja. Ihastuminen on pääosin KUVITELMAA, todellisia tunteita tulee kun on oppinut tuntemaan toisen.
Lastenelokuvissa on miehiä ja naisia tai poikia ja tyttöjä joista mukamas kukaan ei kiinnostu vaikka he ovat mukavia ja hyvännäköisiä ja sitten jotenkin mystisesti he päätyvät yhteen koska niin oli tarkoitettu jne.
Kaikki on arvontaa ja tilastotieteen ulkopuolella.
Tosimaailmassa tavisnaisella on jatkuvasti jotain säätöä päällä jos hän vain niin haluaa. Mies toki haluaisi ajatella että hänen erityisenä pitämänsä nainen olisi myös irrallaan lihamarkkinoista kuten mies itse mutta tuskinpa näin on. Nainen koko ajan mittailee erilaisia miehiä joita ympärille tulee.
mitä vastaat nimim. "mistä näitä sikiää" joka vastas aloittajalle:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8466259/39954790
Luultavasti säästit teidät molemmat monelta mielipahalta, kun annoit asian olla. Jos naisen entiset poikaystävät aiheuttivat noin kovan vitutuksen ja alemmuudentunteita jo siinä jutellessa, mitä sitten myöhemmin olisikaan tapahtunut?
Mielestäni ex-kavereiden määriä ja henkilöllisyyksiä ei kannata selvitellä enempää, kuin on ihan pakko.
Teit oikein (sikäli mikäli olen oikea mies edes neuvomaan). Muistaakseni Peter Lassiter sanoi jotain sen suuntaista että vanhat ihastukset ovat kuin liikekirjanpito, pidetään tallessä kymmen vuotta ja sen jälkeen pyyhitään olemattomiin.
Jos olisit alkanut nöyristelemään, se tuskin olisi toiminut. Olisit ollut kuin kuka tahansa muu kikkeliville ja vaihdossa heti kun ensimmäinen vähääkään parempi olisi ilmestynyt näköpiiriin, joten vahinkojen minimoimiseksi oli vain viisasta iskeä jarrut kiinni ennen kuin päästiin edes liikkeelle.
Itse lähinnä vihaan vanhoja ihastuksiani, yhden näin bussissa kaverinsa kanssa vuosi takaperin, tunnistivat kyllä mutta en katsonut silmiin tai sanonut mitään, kyllä kyllä, olisin voinut olla se sama saamaton paska joka kiemurtelee jaloissa kerjäten huomiota kuin mikäkin mato mutta ne päivät olivat ja menivät. Toisinaan mietin jotain kamaliakin asioita sen tiimoilta mikäli vanhoja ihastuksia sattuisi juttelemaan mutta ne jätettäköön erittelemättä.
sulle sitten tehny? Kiusanneet, vähätelleet? Sitäkin varmaan tapahtuu että kun ollaan nuoria ja olet ihastunut johonkin tyttöön niin vaikka tyttö itse ei kiusaiskaan sua ja olis jopa ihastunut suhun, niin on silti niin laumasielu, ettei uskalla suhtautua suhun normaalisti vaan on kuin ei huomaiskaan. Sitten aikuisena törmäät naiseen uudestaan ja hän alkaa jutella kanssasi aivan kuin hän ei koskaan olis sua dissannut. Se pistää vituttamaan eikä ihme etten halua tälle vanhalle ihastukselle koskaan puhua ainakaan tyyliin "Voi ku sä ihana jumalatar vihdoinkin haluat jutella mun kanssa! Polvistun edessäsi!"
Ensinnäkin vähin, mihin sinun olisi pitänyt tähdätä, oli pano. Olisit päässyt kokeilemaan ihastustasi, kyllä sekin on jo paljon.
Toiseksi, ajattelet liian pitkälle. Ette edes asu samalla paikkakunnalla, ei teidän seurustelusta pidemmällä tähtäimellä tulisi yhtään mitään. Siksi sinun olisi pitänyt tehdä jotain asian viemiseksi eteenpäin.
Tarvitset kokemusta, kokemusta, kokemusta ja näillä keinoilla sitä ei tule.