Moikka vaan kaikki!
Nyt kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia lapsiasian tiimoilta.
Tilanne on nimittäin se, että olemme reilu parikymppinen pariskunta, viiden vuoden seurustelu takana. Olemme asuneet 4 vuotta saman katon alla, mutta emme ole kihloissa tms. Heti seurustelun alkaessa sanoin miehelleni, että tulevaisuuden suunnitelmiini ei kuulu lapset. En ole koskaan haaveillut lapsista tai kokenut niitä omaksi jutukseni. Kaikki tutut sanovat, että "odota vain, kun aikaa kuluu niin kyllä sinäkin sitten haluat...". Mutta, kun en halua. Lähipiirissämme on pieniä ja suurempia lapsia ja olen heidän kanssaan kyllä hengaillut ja leikkinyt jne, mutta en kaipaa sellaista sisältöä omaan elämääni. On kiva, kun heissä on palautusoikeus :-)
Ongelma onkin nyt siinä, että mies on alusta lähtien taas sanonut haluavansa lapsia. Koska rakastuimme tulisesti toisiimme, emme miettineet alussa asiaa tarkempaan. Nyt kun iät pikkuhiljaa lähenee kolmeakymppiä on mieleeni tullut suhteemme jatko. Olemme puhuneet aiheesta ja kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Miehenihän olisi hyvä lähteä etsimään ihanaa naista, jonka kanssa perustaa perhe. Eihän naisilla niin kovin sitä aikaa ole ja tuskin mieheni ensimmäistä vastaantulevaa naista haluaa paksuksi panna! Mutta, kun suhteemme on ihana ja "täydellinen", miten ero yhtäkkiä onnistuisi, tuosta noin vaan??
Ja fakta tosiaan on se, että minun mieleni ei muutu (eli älkää tarttuko samaan "aikaa, kun kuluu" fraasiin:).
Onko jollakin kokemusta samanlaisesta tilanteesta? Mitä tehdä? Mitä TE teitte? Mitä jatkossa? Olisi kiva saada asiallisia kommentteja ja kokemuksia :-)
Nyt kaipaisin vinkkejä ja kokemuksia lapsiasian tiimoilta.
Tilanne on nimittäin se, että olemme reilu parikymppinen pariskunta, viiden vuoden seurustelu takana. Olemme asuneet 4 vuotta saman katon alla, mutta emme ole kihloissa tms. Heti seurustelun alkaessa sanoin miehelleni, että tulevaisuuden suunnitelmiini ei kuulu lapset. En ole koskaan haaveillut lapsista tai kokenut niitä omaksi jutukseni. Kaikki tutut sanovat, että "odota vain, kun aikaa kuluu niin kyllä sinäkin sitten haluat...". Mutta, kun en halua. Lähipiirissämme on pieniä ja suurempia lapsia ja olen heidän kanssaan kyllä hengaillut ja leikkinyt jne, mutta en kaipaa sellaista sisältöä omaan elämääni. On kiva, kun heissä on palautusoikeus :-)
Ongelma onkin nyt siinä, että mies on alusta lähtien taas sanonut haluavansa lapsia. Koska rakastuimme tulisesti toisiimme, emme miettineet alussa asiaa tarkempaan. Nyt kun iät pikkuhiljaa lähenee kolmeakymppiä on mieleeni tullut suhteemme jatko. Olemme puhuneet aiheesta ja kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Miehenihän olisi hyvä lähteä etsimään ihanaa naista, jonka kanssa perustaa perhe. Eihän naisilla niin kovin sitä aikaa ole ja tuskin mieheni ensimmäistä vastaantulevaa naista haluaa paksuksi panna! Mutta, kun suhteemme on ihana ja "täydellinen", miten ero yhtäkkiä onnistuisi, tuosta noin vaan??
Ja fakta tosiaan on se, että minun mieleni ei muutu (eli älkää tarttuko samaan "aikaa, kun kuluu" fraasiin:).
Onko jollakin kokemusta samanlaisesta tilanteesta? Mitä tehdä? Mitä TE teitte? Mitä jatkossa? Olisi kiva saada asiallisia kommentteja ja kokemuksia :-)
Vastaukset 7
Vanhimmat
erosin aikoinani avoliitosta, yhdessä oltiin vajaa 5vuotta, siitä syystä, ettei mies halunnut naimisiin eikä lapsia ja minulle ne olivat tärkeitä asiota, niin tärkeitä, että tiesin etten voi elää liitossa jossa en saa kumpaakaan. Ei ollut helppo ero ja halusin miestä takaisin mutta jälkeenpäin olen todella onnellinen, että erottiin kun löysin sitten elämäni miehen jonka kanssa menimme naimisiin ja meillä on useampi lapsi.
Jompi kumpi joutuu luopumaan kannastaa, mikäli suhdetta jatkatte. Ja se tulee mitä todennäköisemmin olemaan miehesi, sillä ketäänhän ei voi pakottaa lasta hankkimaan, vastentahtoisesti. Jos miehesi rakastaa sinua ja haluaa nimenomaan olla sinun kanssasi, hän saattaa luopua haavestaan saada jälkikasvua. Mutta haluatko olla vastuussa siitä että miehesi ei saanut toteuttaa unelmaansa?
Lapset eivät toki ole mikään pakko, ja ilmankin voi olla onnellinen, kaikki eivät edes saa lapsia vaikka kuinka haluaisivat.. Mutta, haluatko tietentahtoen viedä mieheltä tämän unelman?
Se, ettet halua lapsia, ei tee sinusta itsekästä, mutta jos jäät suhteeseen, niin mielestäni se on jo itsekkyyttä. Anteeksi vain.
Vuosien päästä, kun ystävienne ja sukulaistenne lapset menevät kouluun, valmistuvat, juhlivat häitään, saavat lapsia, miehesi saattaa katsoa sitä vierestä surullisena, ehkä jopa katkerana. Joten kannattaa keskustella siitä, kuinka paljon mies haluaa lapsia. Olisitko sinä ainoa syy miksi hän luopuisi siitä haaveesta?
Joillakin ihmisillä halu ja tarve vanhemmuuteen on niin kova, että se vaikuttaa koko elämään. Ihmisillä on kuitenkin vain tämä yksi maanpäällinen elämä, ja minusta olisi oikein, että jokainen saisi mahdollisuuden elää sen niin kuin itse parhaaksi katsoo, ja toteuttaa unelmansa, ei sen mukaan mitä joku toinen haluaa.
Parisuhteessa pitää toki pystyä joustamaan, mutta lasten hankinta on niin iso asia, että ei sellaista voi noin vaan unohtaa ja keksiä jotain muuta tilalle.
Hei ja kiitos viesteistänne!
Olen keskustellut mieheni kanssa tästä aiheesta ja nimenomaan sanonut/kehottanut miestä miettimään tulevaisuuttaan ja sitä, että jos jää seurustelusuhteeseen kanssani, hän ei tule lapsia samaan. Mies vastahakoisesti ryhtyy näihin keskusteluihin, koska hänellä on tapana sysätä kaikki ikävät asiat mielestään. Olen sanonut hänelle, että minä olen tehnyt parhaani koittaessani keskustella asiasta vakavasti ja tuoda mielipiteeni hyvin selkeästi esille, ettei mieheni ala syyttämään minua haaveensa toteutumattomuudesta, huomatessa ajan vain kuluneen kanssani ja todetessaan, että ei tule jälkikasvua saamaan. Joten jälkimmäiseen viestiin siis halusin tämän sanoa, että en ajattele itsekkäästi tai käske/vaadi miestä elämään suhteessa ilman lapsia, joita niin kovasti tulevaisuudessa haluaa. Olen valmis eroamaan ja hyväksyn asian ihan ilman mitään ongelmaa jos mieheni näin valitsee. Mutta missä vaiheessa kaikki tämä tapahtuu jne... stressaa.
Ensimmäiseen viestiin, raju sattuma tuo teidän saman pituinen seurustelu miehen kanssa ja ero. Tässä miettii itse, että mites meidän viiden vuoden seurustelu... Mutta kiva kuulla, että sinulla on kaikki hyvin ja ratkaisu oli oikea. Mukavaa syksyä! :-)
Lisää kommentteja, kokemuksia ja mielipiteitä saa laittaa... :-)
Olen melkein nelikymppinen nainen. Minulle oli nuoresta saakka selvää että en halua lapsia tai jos niitä joskus hankin, miehen pitää todella olla sen arvoinen että hän ansaitsee lapsen minun kanssani. No, joitain vuosia sitten tapasin elämäni miehen jonka kanssa olisin halunnut vihdoinkin sen lapsen. Mutta miespä ei halunnut minun kanssani. Hän on eronnut ja hänellä on ennestään lapsia. Suhteemme on nyt edennyt siihen pisteeseen että todennäköisesti eroamme.
Sinä olet varmasti tehnyt miehelle täysin selväksi että sinä et halua lapsia hänen, etkä kenenkään muun kanssa. Eikä sinun todellakaan kannata hankkia lapsia, jos et niitä todella halua.
Jos teillä on hyvä suhde, niin älä suotta lähde eroamaan siitä vain siksi että poikaystäväsi voisi etsiä tuleville lapsilleen äitiä. Mikäli lapseton seurustelusuhde kanssasi ei riitä miehelle, hän varmasti osaa ottaa asian puheeksi ja erota. Sinäänsä sinulla ei ole mitään kiirettä päättää suhdetta, koska sinä et ole se jolla on rajallinen aika tehdä lapset. Miehesi voi lapsia hankkia vielä 30 vuoden päästäkin, joten hänellä ei ole kiirettä. Ja voihan se olla että hänen mielensä muuttuu, hyvä avoliitto saattaa voittaa mahdollisesti huonon ja lapsettoman avioliiton. Lapsia kun ei välttämättä saa, vaikka kuinka haluaisikin.
"Mies vastahakoisesti ryhtyy näihin keskusteluihin, koska hänellä on tapana sysätä kaikki ikävät asiat mielestään."
Anna siis asian olla ja jatka elämistä ihan normaalisti. Olet tehnyt kantasi selväksi, joten et ole riistämässä miehen unelmaa. Jokainen voi tehdä omat valintansa ja jos mies valitsee sinut, hän valitsee samalla lapsettoman elämän. 10-15 vuoden kuluttua ongelma on hoidettu luonnon puolesta, kun alat olla jo vähän vanha saamaan lapsia.
Jos asia kuitenkin tuottaa teille jatkuvasti riitoja ja eripuraa suhteeseen, niin siinä tapauksessa suosittelen eriteille lähtemistä. Mutta tuskin, jos suhteenne on täydellinen :)
Oli sama tilanne ja kun tuli mittariin 35 tuli se penska miehen mieliksi tehtyä. Vieläkään en koe lasta tai siitä aiheutunutta äitiyttä mitenkään ahaa tunteeksi.
Masentaa niin perkeleesti, miksi tuli tuokin vekara hankittua, pallo jalassa seuraavat 20 vuotta.
Jos tiedät, ettet halua lasta, jätä se tekemättä. Täyttä helvettiä on tietää, oma valita aiheutti tämän.
Kaikki sanoivat, kun se lapsi on olemassa opit siitä nauttimaan, mutta ei ainakaan tänä seitsemän vuoden aikana tätä nautintoa ei vaan ole kuulunut. Kun pukkaa maailmaan tenavan, tullee liuta muita ”velvollisuuksia”, hyvästi rakas aikuismainen elämä, pitkät aamu-unet, siisti koti, oma vapaus, työura, ulkonäkö. Näistä osa naisista ihan oikeasti saa jotain pervoa nautintoa. Jos lapsista ei pidä, ei synnyttämällä niistä opi pitämään sen kummemmin. Paska puhetta, että mies hoitaisi niitä lapsia joita haluaa ilman että sen vaimon niskaa kaadettaisiin niitä odotusarvoja, pitää olla hyvä äiti.
etsimään uutta naista. Toki se on paljon helpompi sanoa kuin toteuttaa.
"Mitä tehdä? "
No ei sinun tarvitse tehdä mitään, tämähän ei ole sinun ongelmasi. Miehenhän se on päätettävä, haluaako lasta niin paljon, että lähtee etsimään toista naista.
Minulla oli vähän samantapainen tilanne, onneksi erosimme muista syistä ennenkuin tilanne tuli täysin ajankohtaiseksi. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että minun olisi pitänyt lähteä silä hetkellä kun nainen ilmoitti, ettei halua lapsia.