Kumpi on tärkeämpää..?

tosin olen jo nelikymppinen, mutta menin kyllä naimisiin ensimmäisen kerran reilu vuosi sitten. Lasteni isän kanssa elin vain avoliitossa. Silti halusin mahdollisimman pienet ja intiimit häät, joita olivat todistamassa vain ne kaikista läheisimmät ja rakkaar. Tunnelma oli pääasia, ei materia.

Naimisiin meno. Meillä oli virastomaiset maistraattihäät seitsemän hengen voimin. Sen jälkeen yhteinen juhlaillallinen ravintolassa, sillä kyllä sitä päivää halusimme jotenkin juhlistaa. Taisi tulla maksamaan 500 euroa koko lysti ja häitä suunniteltiin kaksi päivää ja perhe kutsuttiin puhelimitse. Siihen päälle menoeränä juhlavaatteet ja sormukset. Ei polttareita.

Siskoni sen sijaan piti mahtipontiset suurhäät. Nekin oli ihan kivat. Mutta näköjään avioliitto heilläkin on pääasia, sillä ovat olleet nyt 12 vuotta naimisissa, kaksi lasta, talo, auto, koira...

Ei suuret häät mielestäni ole vastakohta avioliiiton tärkeydelle, vaikka itse päädyimme vaatimattomaan kuvioon lyhyen kaavan mukaan. Joillekin on tärkeää juhlia avioelämän alkua oikein kunnolla. Niinhän ennenvanhaan tehtiin, häät kestivät usein kolmekin päivää. Olin itse kesällä taas isoissa tanssihäissä ja kyllä oli kivaa!

Olen ollut teinistä asti sitä mieltä, että lähisuku kutsutaan maistraattiin ja sitten istutaan iltaa keskenämme. Kaikenlainen juhlimisen alustaminen, juhliminen ja juhlien jälkilöylyttäminen on minusta jotenkin vastenmielistä hommaa. Mitä ihmettä se kaukaisille sukulaisille, entisille kavereille ja muulle kaiken maailman irtoväelle kuuluu, jos kaksi ihmistä lyö hynttyyt yhteen?

Olen yhä samaa mieltä, mutta hääni sen kun kutistuvat: teini olin yli 20 vuotta sitten, eivätkä häät edes häämötä, miehestä puhumattakaan. X)

Naimisiin meno oli syy miksi menin naimisiin. Halu hipata oli syy suureen hääjuhlaan. Naimisiin olisimme menneet joka tapauksessa, mutta saimmepa tekosyyn järkätä megaluokan bileet. Parasta oli.

Naimisiin meno. Menimme naimisiin omassa olohuoneessamme vain perheen läsnä ollessa.

Naimisiin meno. Kelpaa varsin pieni tilaisuus. Hienointa se oli jossain matkalla, palmun alla hiekkarannalla yksinkertaisessa mekossa...tosin ilman palanutta nenää :)

Naimisissa olo se on tärkeintä, mutta antamistasi vaihtoehdoista naimisiinmeno. Ei ollut "upeat häät", vaan ihanat meidännäköiset, paikalla vain sisarukseni todistajina. Muille ilmoiteltiin jälkikäteen, ilmoituskortit haluttiin kyllä valokuvallisiksi, maksoi pari kymppiä.

Haluan naimisiin, koska minulle se merkitsee ikuista sitoutumista toiseen puoliskooni. Se on pyhää minulle. Mutta olen kyllä myös hiukan turhamainen ja unelmoin pilvilinnoissani ihanista häistä, joissa minä olen kaunis ja mieheni komea ja se päivä on vain meille. Pidetään hauskaa ystävien ja läheisten kanssa. Ei mitään turhan hienoa, maistraatista naimalupa ja sitten siunaus liitolle ja bileet!

naimisiin meno, ja etenkin naimisissa olo elämäni miehen kanssa. Ja yhteistä avioliitto taipaletta kohta takana 5 vuotta.

Ymmärrän kyllä että joku haluaa isot ja näyttävät häät, mutta että en usko ollenkaan että se on syy naimisiinmenolle. Jos on näyttäviin häihin varaa niin mikäs siinä. Meillä kyllä oli pienet ja intiimit häät erittäin pienellä budjetilla, muutaman jutun olisin kyllä tehnyt toisin... se kuitenkin on sellainen päivä jota muistelee loppuelämänsä.

Naimisiin meno tietysti. Enkä usko, että loppujen lopuksi hirmuisen moni ei välittäisi naimisiin menosta vaan haluaa vaan ne häät. Kyllä se avioliittokin on suurimmalle osalle tärkeä asia ja tärkein. Ei mun mielestä upeat häät sulje pois sitä, että naimisiin meno olisi tärkeää. Jotkut vain haluavat juhlia itselleen tärkeää asiaa. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että pienet häät tai ei hääjuhlaa ollenkaan = avioliitosta tulee onnellinen ja naimisiin meno on pääasia. Hulppeat hääjuhlat = tulee pian avioero ja paria (tai morsianta) kiinnostaa vaan lahjat ja hienot juhlat. Ihmiset on erilaisia ja kaikki menee naimisiin tyylillään. Ja joillekin upeaa on jokin muu kuin toiselle.

Ainoastaan kerran olen kuullut erään morsiamen sanoneen, että halusi päivän prinsessana. Hän oli haaveillut häistä jo pikkutytöstä saakka. Hän pettikin sulhastaan ja heillä meni huonosti. Mutta hän ei halunnut perua häitä. He laittoivat jopa 6 kk kuluttua eron vireille.

Ja yksi luokkakaverini joskus säästi rahaa häihin vaikka hänellä ei ollut vielä poikaystävääkään. Mutta eiköhän sellaiset "häähullut" ole aika pieni vähemmistö.

Ja voisihan sitä järjestää vaikka mahtavat synttärijuhlat. Jos on rahaa ja tykkää niin so what?