Olemme menossa naimisiin maaliskuussa ja lähdössä häämatkalle suoraan maistraatista. Otan mieheni sukunimen. Olemme varanneet matkan, jossa tiedoissa on nykyinen sukunimeni, mikä on passissakin. Nyt minua on alkanut askarruttaa, että pitääkö sukunimi kuitenkin vaihtaa ennen häitä, jotta ehtisi hankkia uuden passin ja ilmoittaa matkatoimistoon nimen muutoksesta. (ja olisihan se mukavaa, jos hotellissakin tietäisi olevamme häämatkalaisia). Vai tuleeko ongelmia jos matkustan vanhoilla tiedoillani?
Vastaukset 5
- Häämatkalla ollut
28 v. sitten ei onnistunut. Piti käydä ensin vihillä ja sitten odottaa seuraavaa arkipäivää että saa virkatodituksen. En tiedä nykyistä käytätöä. Saattaa maistraatissa vihityillä olla eri käytäntö.
- uudella nimellä jo 2 kk (vanha passi/ajokortti/visa edelleen
Ei tule ongelmia vanhoilla tiedoilla matkustamisesta. Etkä voi vaihtaa nimeä ennen häitä. Tai periaatteessa voit, muttei mitenkään yksinkertainen tai nopea prosessi.
Pääpointtina, että n. 2 vk häistä kukaan ei tiedä, että olet vaihtanut nimeä. Eikä ketään kiinostakaan. Ja muista AINA pitää matkustaa samalla nimellä kuin mikä passissa on!!!!!!
Ja ehkäpä sinne hotelliin voi kertoa asiasta. Ja ehkäpä ne eivät siellä hotellissa ko asiaa tietäisi vaikka sukunimi olisikin sama.
Eli elä stressaa. Hoida sitä nimirumbaa sitten kun taas olet Suomessa.Lauantaina kun mentiin naimisiin niin neljäntenä arkipäivänä, eli torstaina, nimi oli päivittynyt väestörekisteriin. Minkä jälkeen ei pitäisi olla mitään asiaa vanhalla passilla reissata, esim. palata matkalta Suomeen. Käytännössä en tiedä miten sujuu, tuskin sitä mualmialle tuon takia ikuisiksi ajoiksi jää :) Mutta kun itse asiaa vuosi sitten selvittelin, vaihtoehdot oli nämä
A) Reissusta pitää palata ennen kuin uudet tiedot on päivittyneet järjestelmään
B) Reissuun pitää lähteä jonkin todistenivaskan ja pikapassin kanssa vasta maanantaina
Näin sanottiin mulle poliisissa. Mutta niin, miten sitten todellisuudessa... en tiedä. Tärkeintä kuitenkin että passi ja matkaliput on samalla nimellä!- mrssmith
le-pardi kirjoitti:
Lauantaina kun mentiin naimisiin niin neljäntenä arkipäivänä, eli torstaina, nimi oli päivittynyt väestörekisteriin. Minkä jälkeen ei pitäisi olla mitään asiaa vanhalla passilla reissata, esim. palata matkalta Suomeen. Käytännössä en tiedä miten sujuu, tuskin sitä mualmialle tuon takia ikuisiksi ajoiksi jää :) Mutta kun itse asiaa vuosi sitten selvittelin, vaihtoehdot oli nämä
A) Reissusta pitää palata ennen kuin uudet tiedot on päivittyneet järjestelmään
B) Reissuun pitää lähteä jonkin todistenivaskan ja pikapassin kanssa vasta maanantaina
Näin sanottiin mulle poliisissa. Mutta niin, miten sitten todellisuudessa... en tiedä. Tärkeintä kuitenkin että passi ja matkaliput on samalla nimellä!en sitä minkään jäänyt lopuks ikääni ulkomaille, vaikka mentiin parin viikon lomamatkan aluksi naimisiin paikallisen Suomen lähetystön järjestämän merimiespapin vihkimänä. Häät olivat siis toisena lomapäivänä, ja takaisin tulimme parin viikon kuluttua. Olihan minulla asiakirjat mukana, mutta eipä niitä kukaan kysellyt.
- samalla nimellä
Meille ainakin sanottiin niin, että kun passissa on sama nimi kuin matkalipuissa niin ei tule ongelmia.
Meillä matkaan oli muutama päivä ja otimme varmuuden vuoksi mukaan virkatodistuksen. Mutta ei sitä kyselty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531383Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1241111Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33872Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216849En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64762
- 143754
- 47696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss63593