1. Miten kaukosuhteeseen saa toivon kipinää, semmosta iloisuutta ja onnea, että kyllä tämä on sen arvoista?
2. Miten olet piristänyt kaukosuhdettasi? Eli miten olet saanut enemmän positiivista henkeä kuin negatiivista (kaipaus, suru jne.)? :)
3. Entä fyysinen puoli? Olen aina luullut, että ainakin monille (ei kaikille mutta monille) miehille fyysisyys on tärkeää. Miten on mahdollista, että on valmis uhraamaan aikaa ja voimia henkilölle, jota ei tule näkemään niin pitkään aikaan?
4. Miten olette selvinneet vastoinkäymisistä? Luulisi, että kaukosuhteessa ahdistuksen, riidan tai vastoinkäymisen seurauksena on paljon helpompaa pistää poikki kuin jos näkisi seurustelukumppania edes viikonloppuisin?
Kiitos ja kumarrus vastauksista :)
2. Miten olet piristänyt kaukosuhdettasi? Eli miten olet saanut enemmän positiivista henkeä kuin negatiivista (kaipaus, suru jne.)? :)
3. Entä fyysinen puoli? Olen aina luullut, että ainakin monille (ei kaikille mutta monille) miehille fyysisyys on tärkeää. Miten on mahdollista, että on valmis uhraamaan aikaa ja voimia henkilölle, jota ei tule näkemään niin pitkään aikaan?
4. Miten olette selvinneet vastoinkäymisistä? Luulisi, että kaukosuhteessa ahdistuksen, riidan tai vastoinkäymisen seurauksena on paljon helpompaa pistää poikki kuin jos näkisi seurustelukumppania edes viikonloppuisin?
Kiitos ja kumarrus vastauksista :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
kaukosuhteessa elävältä :
1. Yhteisen tulevaisuuden suunnittelu/haaveilu. Kaukosuhde jossain vaiheessa muuttuu avoliitoksi ja näin ollen me saamme siitä voimamme,iloisuutemme ja onnemme. Sekä yhteinen lapsi on suunnitteilla kun saamme asiat järjestykseen ja muuttamaan samalle paikkakunnalle. Syvä rakkaus pitää meidät yhdessä. Mutta pienet asiat tuovat sitä kipinää,onnea ja iloa. Mies käy joskus laittamassa esim. facebookiin ihanan viestin tai lähettää kesken työpäivän viestin missä kertoo ajattelevansa minua. Odottaa näkemistä yms.
2.Juuri nuo pienet asiat piristävät. Mukavat viestit,soitot. Suunnittemme yhdessä yhteistä vkonloppua.
3.Meillä onneksi vkot kuluu kummallakin vuorotyössä niin sitä fyysistä puolta ei niin aina tule kaivanneeksi,kun on väsynyt. Mutta jos fyysinen kaipuu iskee,muistaa aina että vkonloppuisin nähdään. Tai on ihanaa saada viesti jossa toinen kertoo kuinka paljon haluaa sinua ja haluaisi nyt olla lähellä. Ja laskeskellaan yhdessä aikaa siihen kun nähdään.
4.Puhumalla. Riidat puhutaan ja erimielisyydet ratkotaan. Ei pidetä mykkäkoulua. Kumpikin osaa myöntää virheensä,eikä jäädä sitä puimaan päivä kausiksi.
En ikinä itse olisi ajatellut että eläisin joskus kaukosuhteessa. Mutta kyllä se rakkaus muuttaa kaiken :o). Onneksi meillä asiat tulee järjestymään ja pääsemme jossain vaiheessa lähemmäksi toisiamme. Sen voimalla tämän kaukosuhteen jaksaa.
miten siitä selviää kun välimatka on tuhansia kilomerejä.
ei mahdollisuutta edes nähä kerran kuussa. kauemmin saa odottaa...tuntuu tuskasen pitkältä ajalta....
meillä välimatkaa 8000km, olemme nähneet viimeksi 7kk sitten. Jostain kumman syystä silti on sitoutuminen on vielä voimissaan.
Meillä myös väliä tuhansia kilometrejä, eikä toivoakaan nähdä kerran kuukaudessa, ehkä ja toivottavasti kerran 2-3 kk aikana. Välillä on kyllä todella vaikeaa, eikä mitään hajua mitä tehdä, ja ikävä on kauhea. Sitten vielä kun mustasukkaisuus riipii, niin auta armias! Onnekseni myös mieheni on todella avoin ja puhuu näistä asioista paljon. Kyllä sitä tässä jotenkin kärvistelee kun yhteistä tulevaisuutta suunnitellaan.. :) Siinäkin on sitten omat ongelmansa, mutta asia kerrallaan, ei koko loppuelämää kannata samalla hetkellä murehtia... :)
ikävä kyllä sanoisin kokemuksella ja kovaa: EI TULE ONNISTUMAAN. eläisit kahta elämää...
millä tapaa elit sitten kahta elämää?
eikö onnistu vaikkka rakkautta on paljonkin?
Onnistuu kun päättää että onnistuu. Itse tapaan poikaystävääni n. 3kk välein. Välillä tiivis yhteydenpito, oma vilkas elämä ja toivo tulevasta yhteisestä elämästä piristävät. Meillä ainakin ihan pelkkä rakkaus riittää, olemme molemmat sitoutuneet tähän 'minulle ei ole tässä maailmassa ketään muuta' asenteella. Vaikka tulevaisuus onkin epävarma, toisistamme ja tunteistamme olemme varmoja. Minusta se on lähinnä päätöksestä kiinni. Että tekee päätöksen että tätä minä haluan, tämä on minun elämäni sen sijaan että jahkailisi ja miettisi koko ajan että voisihan elämä olla paremmin ja tuleekohan tästä mitään jne. Tuo epäily se kuluttavinta on. Itse olen onnekas koska poikaystäväni tuntee samoin ja myös usein sen sanoo ääneen eli ollaan tässä yhdessä, en vain minä yksin. Puhukaa asiat selviksi alusta asti!
(ja siitä miesten läheisyyden tarpeesta... Sitten kun ollaan yhdessä, hyvin miellyttävä kokemus. Me olimme juuri kaksi viikkoa yhdessä, hyvä kun julkisilla paikoilla toisistamme irti päästettiin. Sen ensihuuman kun ei voi olla ilman fyysistä kontaktia elää udelleen ja uudelleen :) )