Olen 28 vuotias nainen ja minua pelottaa ja vaivaa suunnattomasti eräs asia, johon haluaisin kommentteja, etenkin työnantajien näkökulmasta. Olis kiva kuulla myös samassa tilanteessa olevien/olleiden kommentteja.
Olen nuoruuteni sairastanut masennusta ja työhistoriani on sen vuoksi lähes olematon. Työhistoriani koostuu kähinnä työharjoitteluista ja lyhyistä palkkatöistä. Nyt olen kuitenkin saanut masennukseni aisoihin ja opiskelen kaupallista-alaa. Haaveilen työpaikasta ja haluaisin tehdä töitä kovasti. Olen ollut ns. syrjäytynyt ja nyt janoan päästä töihin; en ainoastaan rahan vuoksi, vaan itse TYÖN.
Minulla on kuitenkin valtava pelko ja häpeä olemattoman työhistoriani ja sairastamiseni vuoksi. Minä olen kerännyt työtodistuksia harjoittelupaikoista ja muista "pätkätyöpaikoista". Harjoittelutodistuksissa on ihan hyviä arvostelujakin, mutta een tiedä painavatko ne yhtä paljon kuin palkkatyöläisen arvostelut. Olen jo niin vanha ja minua PELOTTAA mennä esimerkiksi työhaastatteluun, koska en tiedä miten selitän vähäisen työhistoriani. CV:ni on niin aneeminen, että se hävettää ja tuntuu kurjalta lähettää työhakemuksen kanssa. Minusta tuntuu, että se pikemminkkin huutaa: "näin kauan olen onnistunut välttelemään työtä!", vaikka en ole työttömänä omasta halusta ollut.
Mitä työnantajat ajattelevat melkein kolmekymppisen tynkä-työhistoriasta ja miten voisin selittää asian järkevästi, jos ja kun sitä ihmetellään...? Mitä työnantajat esimerkiksi ajattelevat sairastetusta masennuksesta, leimaako se työntekijän huonoksi tms.?
Haluaisin kovasti kuulla mielipiteitänne!
Olen nuoruuteni sairastanut masennusta ja työhistoriani on sen vuoksi lähes olematon. Työhistoriani koostuu kähinnä työharjoitteluista ja lyhyistä palkkatöistä. Nyt olen kuitenkin saanut masennukseni aisoihin ja opiskelen kaupallista-alaa. Haaveilen työpaikasta ja haluaisin tehdä töitä kovasti. Olen ollut ns. syrjäytynyt ja nyt janoan päästä töihin; en ainoastaan rahan vuoksi, vaan itse TYÖN.
Minulla on kuitenkin valtava pelko ja häpeä olemattoman työhistoriani ja sairastamiseni vuoksi. Minä olen kerännyt työtodistuksia harjoittelupaikoista ja muista "pätkätyöpaikoista". Harjoittelutodistuksissa on ihan hyviä arvostelujakin, mutta een tiedä painavatko ne yhtä paljon kuin palkkatyöläisen arvostelut. Olen jo niin vanha ja minua PELOTTAA mennä esimerkiksi työhaastatteluun, koska en tiedä miten selitän vähäisen työhistoriani. CV:ni on niin aneeminen, että se hävettää ja tuntuu kurjalta lähettää työhakemuksen kanssa. Minusta tuntuu, että se pikemminkkin huutaa: "näin kauan olen onnistunut välttelemään työtä!", vaikka en ole työttömänä omasta halusta ollut.
Mitä työnantajat ajattelevat melkein kolmekymppisen tynkä-työhistoriasta ja miten voisin selittää asian järkevästi, jos ja kun sitä ihmetellään...? Mitä työnantajat esimerkiksi ajattelevat sairastetusta masennuksesta, leimaako se työntekijän huonoksi tms.?
Haluaisin kovasti kuulla mielipiteitänne!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei sinun pidä itseäsi siitä syyttää. Masennuksesta ei juuri kannata puhua, voithan sanoa, että sait ison perinnön ja olet matkustellut tai että olet taiteilijasielu jne. Valehdella voi ja pitää, koska työnantajat suhtautuvat epäilevästi kaikkiin aukkoihin työhistoriassa. Suhteet ovat hyvä keino, jonka kautta voi avautua työmahdollisuuksia. Välttämättä pysyvää ja vakituista työtähän ei kenellekään ole valmiina olipa käynyt minkä koulun tahansa.
Minäkin olen suhteellisen nuori ja jonkinlaista masennusta minulla tosin on ollut. Se vaan on, että nykyisessä työelämässä ei pärjää jos ei ole 100% mukana, muuten on täysin ulkona. Ihmiset saa burnoutteja jatkuvasti; jotkut odottavat liikoja ja pettyvät jne. Työnteko on ainoastaan voiton tuottamista yrityksen omistajille, jos nyt haluaa asian kärjistää: kyse on rahasta. Kaupallisella alalla varsinkin. Kohta saa lomautuksen ja sitten alkaa YT:t. Sitä se todellisuus on, jos onnistuu saamaan työpaikan. Onko siinä sitten mitään mieltä? Onko työpaikan saanti se ainoa keino? Elinkeinojahan on paljon ja tapoja ansaita.
Ethän sinä vanha ole suinkaan, moni ikäisesi tulee vasta tuoreena koulutusputkesta ulos ja pääsee työttömäksi kortistoon ihmettelemään, että kuinkas tässä näin kävikään!? Jotkut eivät ole töitä tehneetkään, bilettäneet kolmikymppisiksi asti ja huomaavatkin että tartteis tehdä jotain. Elämä on suhteellista, et sinä ole ainoa, joka ei ole uraputkessa.
Tosiasiat tosiasioina, masennuksesta ei juuri kannata työnantajalle puhua työhaastattelussa vaikka laki kieltääkin syrjinnän sairauden perusteella.
Kannattaa alkaa pohtimaan sitä, voisiko koulutusta hyödyntäen esim. työllistää itsensä. Varmaa työtähän ei ole olemassakaan. Vaikka et mitään ihmeempiä keksiskään, niin tässä maassa toistaiseksi saa katon päänsä päälle huono osaisemmatkin.